Voitko sanoa pitäväsi työstäsi? Vai onko se vain keino hankkia rahaa?
Pidätkö työstäsi?
10
449
Vastaukset
KYLLÄ :) Pidän kaikista kolmesta vakituisesta työpaikastani sekä muutamasta ei niin vakituisesta myös.
Se on miellyttävä keino hankkia rahaa.asti pidän, mutta en minä huvikseen työtä tee.
sanoa. Pidän työstäni, joskus jopa melkein rakastan sitä. Eilen viimeksi töistä tullessa oli suorastaan humaltanut olo, siis töistä, enkä ole siis ravintolassa töissä:P Tää ei ole vitsi:)
Teen yhtä työtä ajoittain jopa ilmaiseksi. Olen valinnut sellaisen työn josta pidän, vaikka toisesta työstä olisin saanut paljon enemmän palkkaa. Palkka on aika epäoleellinen asia työssä, mulle:)
Silti, haluan että töitä on sopivasti, eikä liikaa. En ole työnarkomaani.- uk-ko
Palkka ei ole päätä huimaava, mutta:
Saan määritellä itse työni sisällön melko väljässä kehyksessä.
Saan keskittyä niihin asioihin, jotka mua ammatillisesti kiinnostavat eniten.
Työaikaa ei ole määrätty: tietyt asiat täytyy hoitaa, mutta miten ne hoidan on aika pitkälle oma asiani. Noin puolet työajasta on sidottu paikkaan ja aikaan, toinen puoli on itse määrättävissä.
Läsnäolopakkoa työpaikalla ei ole, kuin tuo samaiset 50 %.
Jos päätän tehdä jotain uutta, saan yleensä tehdä sen, kunhan ideani on edelleen hyvin väljän yleisen kehyksen sisällä.
Lomat on pitkät, jollainhan se pieni palkka on kompensoitava.
Mutta en minä sitä silti tekisi, jos ei olisi taloudellista pakkoa. Keksisin ihan itse vielä kivempaa puuhasteltavaa. - sininen_sitruuna
pidän.
Juhlapyhien lähestyessä tosin vie voimat aika lailla. :) - dayum
edes suunnilleen parhaimmillaan, niin teen maailman parasta hommaa. Kun normaalin paremmalla puolella, niin pidän ja se menettelee, vaikka siltikin voi tökkiä. Kun normaalin huonommalla puolella, niin menettelee ja tökkii. Siitä alaspäin ahistaa enemmän tai vähemmän.
Että ota nyt tuosta selvää.
On se keino hankkia rahnookin. Jep, se on paljon parempi työpaikka kun aikoinaan ikinä kuvittelin saavani. Mutta rahan ansaintaa varten se siltikin vain on. Jos voittaisin muutaman millin, en minä enää siellä päiviäni viettäisi.
- nainen vain
työpaikastani. Liian kieroa touhua, vaihtoon menee...
- väliaika
...
- tstorotta
työstäni. Tottakai jos rahaa olisi enemmän, niin pitäisin enemmän vapaata. Mutta vaikka olisin miljonääri niin ilman mieleistä työtä elämä olisi tylsää.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834423Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243038Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt362850Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1162615Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172499Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1122248Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka352130- 132024
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142005Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281707