Henkilö, joka viimeksi rukoili puolestani kielillä, myös selitti rukouksensa.
Meidän seurakunnassamme kun selitetään aina kielillä puhumiset. Paavalin mukaan ihminen voi rakentua vaikka ei ymmärräkään puhumaansa. Siksi Paavali sanoo, että kielillä puhuvaa ei KUKAAN ymmärrä. Ilman tulkkia ei kukaan muu ihminen, ja jos kielillä puhuva ei osaa tulkita, ei hän itsekään.
Kysymys on siis siitä, että jos ei selitä niin piti olla vaiti.
Evankelisluterilaistenkin seurakunnassa kielillä puhumiset vähenisivät aika vähiin, jos he noudattaisivat Paavalin ohjetta.
1 Korinttolais 14:28: mutta jos ei ole selittäjää, niin olkoot vaiti seurakunnassa ja puhukoot itselleen ja Jumalalle.
Eikö Paavali juuri tässä korostanut selittämisen tärkeyttä? Hän käski rukoilla, että kielillä puhuvat voisivat selittää.
1 kor. 14:12 Samoin tekin, koska tavoittelette henkilahjoja, niin pyrkikää seurakunnan rakennukseksi saamaan niitä runsaasti.
13 Sentähden rukoilkoon se, joka kielillä puhuu, että hän taitaisi selittää.
Paavali toki tiesi, että MONET rukoilivat kielillä ILMAN että osasivat tulkita! Joten ihmiset eivät ymmärtäneet puhumaansa ja silti rakentuivat siitä.
Tiesi siis ja käski kuitenkin olemaan hiljaa.
Joku voisi tietysti väittää, että kielillä puhumisen lahja tulee ensin, ja sitten kannattaa pyytää itselleen tulkitsemisen lahjaa.
Ja, että miksi Paavali neuvoisi kielillä puhuvia pyytämään tulkitsemisen kykyä, jos kielillä puhuva osaisi automaattisesti tulkita puhettaan?
Voitko selittää sen?
Voin, koska kuka jaksaa kuunnella vierakielistä puhetta omassa seurakunnassaan ilman, että ymmärtää mitään.. ketä sellainen rakentaa?
Näin sanotaan (1.Kor.14:13)
13 Sentähden rukoilkoon se, joka kielillä puhuu, että hän taitaisi selittää.
Siis ei tarvitse osata tulkita puhettaan, mutta sitä ei saanut esittää seurakunnassa, jos ei itse tai joku selittänyt sitä.. Ehtona seurakunnassa puhumiselle oli siis puheen selittäminen toisille ymmärettäväksi.
Mitä ajattelet, jos työpaikalla olisi kansainvälinen kokous, jossa joku haluaisi puhua tunnin esitelmän omalla kielellään, ja tulkkia ei olisi tiedossa, eikä siis kukaan ymmärtäisi sitä. Mitä siitä seuraisi? Luuletko että voisit pitää esitelmästä? Tästä Paaavalikin puhui, kun hän kielsi tällaisen ilman selitystä puhumisen seurakunnassa, koska kukaan ei sitä ymmärtäisi.
Toisaalta jae: 1.Kor.12:10, siinä sanotaan, että JOKU saa kielillä puhumisen lahjan,JOKU taas kyvyn tulkita tällaista puhetta.
Ilmeisesti kuitenkaan aina ei ollut tällaisen kyvyn omaava paikalla, ja lisäksi Paavali saattoi vielä tarkoittaa puheen sisällön selittämistä -- hengen voimassa puhuja ei välttämättä ymmärtänyt puhumaansa -- vaikka ymmärsi kyllä sanat, kuten kävi esim. profeetta Danielille. Olisi aika outoa, jos puhuja ei ymmärrä puhumiaan sanoja..
Paavalillahan henki (Henki tomu = sielu) toimi siten, että tietysti Paavali ymmärsi hengen puheet, mutta ilman ymmärrystä tarkoittaa sitä, että siihen ei tarvitse omaa ymmärrystä avuksi. Aivan kuin jos joku toinen rukoilee, niin silloin voidaan sanoa samaa, ei siihen rukoukseen tarvita omaa ymmärrystä vaan toisen, esim. Paavalin tapauksessa Hengen.
Eli, jos joku kutoo sukkaa vierelläsi, ymmärrät mitä hän tekee, mutta tekemiseen ei tarvita sinun ymmärrystäsi.
Sama asia on,jos henki rukoilee. Silloin ei itse rukouksen suorittamiseen tarvita omaa ymmärrystä, mutta rukouksen voi silti ymmärtää.
Kielillä rukoilemisesta --selittäjää tarvitaan
17
824
Vastaukset
- Jallu-eno
"->Voin, koska kuka jaksaa kuunnella vierakielistä puhetta omassa seurakunnassaan ilman, että ymmärtää mitään.. ketä sellainen rakentaa?¨-
- koo.koo
...tulee pöpipää jiitee.
- hirvas
ole Jumalan Henkeä, hän selittää asiat lihallisesti järjellään.
Joilla on Jumalan Henki, hänessä asuu jumaluus. Se selittää kaiken, ihmisselitykset ovat turhia ja vailla ymmärrystä. - Jallu-eno
hirvas kirjoitti:
ole Jumalan Henkeä, hän selittää asiat lihallisesti järjellään.
Joilla on Jumalan Henki, hänessä asuu jumaluus. Se selittää kaiken, ihmisselitykset ovat turhia ja vailla ymmärrystä."->Joilla on Jumalan Henki, hänessä asuu jumaluus. Se selittää kaiken, ihmisselitykset ovat turhia ja vailla ymmärrystä.-
- koo.koo
Jallu-eno kirjoitti:
"->Joilla on Jumalan Henki, hänessä asuu jumaluus. Se selittää kaiken, ihmisselitykset ovat turhia ja vailla ymmärrystä.-
Selittää te osaatte, ette muuta.
Ajatteleppas kerrankin aivoillasi: kuinka kammottavan hirveä maailma oikeasti olisi, jos Raamatun ja kaikkiien uskontojen sadut olisivatkin tosia? Sehän olisi ihan järkyttävän kauhean kamalaa. Onneksi uskisjutut ovat vain vinksahtaneiden mielten kehittämiä satuja. - hirvas
Jallu-eno kirjoitti:
"->Joilla on Jumalan Henki, hänessä asuu jumaluus. Se selittää kaiken, ihmisselitykset ovat turhia ja vailla ymmärrystä.-
antaa vastauksen.
Room. 8:9
Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa - Jallu-eno
koo.koo kirjoitti:
Selittää te osaatte, ette muuta.
Ajatteleppas kerrankin aivoillasi: kuinka kammottavan hirveä maailma oikeasti olisi, jos Raamatun ja kaikkiien uskontojen sadut olisivatkin tosia? Sehän olisi ihan järkyttävän kauhean kamalaa. Onneksi uskisjutut ovat vain vinksahtaneiden mielten kehittämiä satuja."->kuinka kammottavan hirveä maailma oikeasti olisi, jos Raamatun ja kaikkiien uskontojen sadut olisivatkin tosia? Sehän olisi ihan järkyttävän kauhean kamalaa.-
- koo.koo
Jallu-eno kirjoitti:
"->kuinka kammottavan hirveä maailma oikeasti olisi, jos Raamatun ja kaikkiien uskontojen sadut olisivatkin tosia? Sehän olisi ihan järkyttävän kauhean kamalaa.-
Siten niin uskistampio. Oletko niin aivopesty, ettet tiedosta jt hämäjien hämäyksiä???
Karttaminen, valehtelu, satuolentoihin uskominen eli taikausko, rahan kerääminen, jt suojissa tapahtuva pedofilia.YK yhteysksistä, ase- ja tupakkateollisuusosakkeista valehtelu. Eri lailla ajattelevien teurastus (viimeistään Harmassa). En jaksa luetella kaikkea mätää, mitä teihin aivopestyihin jehovajessulin valittuihin liittyy. Linkkejä voin laittaa. - koo.koo
" Pilkkaat raamattua!"
Minulle satukirja Raamattu on hegellisessä mielessä oikeastaan niin yhdentekevä opus, etten jaksa sitä pilkata. Sihen uskovia varajeesuksia kyllä. Nykyaikana kun taikausko on sellaista, mistä pitää pyrkiä kaikin keinoin irti. - kgfgåf
homo soitat naamaasi.
ei voi olla itse tarkoitus.
Kielilläpuhuminen tulee olla kokouksessakin hallittavissa.Jos tulkitsijaa ei ole on parempi olla hiljaa ja kielilläpujan PITÄÄ pystyä hallitsemaan puhumistaan JA olla hiljaa.
Eli jos minä saisin kokouksessani kielilläpuhumisen sanoman ja en ymmärtäisi mitä puhun,niin minä pitäisin suuni kiinni jos tulkitsijaa ei ole paikalla.
Onko sitten kaikki "helluntailaisten kokouksissa oleva kielilläpuhuminen",niinkuin Jallu-eno antaa vihassaan ymmärtää,"mölinää" vailla ymmärrettävyyttä,on taasen eri juttu.
Ei TODELLAKAAN ole!!
Nyt vain on niin että tämä vaitioleminen heillä on vaikeaa.
On monesti heidänkin kokouksissaan todettu että ei ole sopivaa jatkaa kielilläpuhumista jos tulkitsijaa ei ole,mutta käytännössä se ei monissakaan seurakunnissa toimi.Osassa kylläkin.Tämä vaan tiedoksi helluntalaisfobiaatikko Jallu-enolle.- hirvas
näin.
1. Kor.14:27-33, 37-40
27 Jos kielillä puhutaan, niin puhukoon kullakin kertaa vain kaksi tai enintään kolme, ja yksi kerrallaan, ja yksi selittäköön;
28 mutta jos ei ole selittäjää, niin olkoot vaiti seurakunnassa ja puhukoot itselleen ja Jumalalle.
29 Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua, ja muut arvostelkoot;
30 mutta jos joku toinen siinä istuva saa ilmestyksen, vaietkoon ensimmäinen.
31 Sillä te saatatte kaikki profetoida, toinen toisenne jälkeen, että kaikki saisivat opetusta ja kaikki kehoitusta.
32 Ja profeettain henget ovat profeetoille alamaiset;
33 sillä ei Jumala ole epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala. Niinkuin kaikissa pyhien seurakunnissa,
37 Jos joku luulee olevansa profeetta tai hengellinen, niin tietäköön, että mitä minä kirjoitan teille, se on Herran käsky.
38 Mutta jos joku ei sitä ymmärrä, niin olkoon ymmärtämättä.
39 Sentähden, veljeni, harrastakaa profetoimista älkääkä estäkö kielillä puhumasta.
40 Mutta kaikki tapahtukoon säädyllisesti ja järjestyksessä.
Mikäli jehnut yleensä uskovat Jumalan sanaa, niin siinä on todistettu mitä ja miten kielilläpuhuminen pitää tapahtua. - Pii on 3.0
..Aika aikusempi nuorukainen, enkä lakkaa ihmettelemästä tuota, millä hiiskatin, en paremmin sano, energialla,jotkut jaksavat joka jumalan arkipäivä lähteä johonkin kokouksiin?
Kun tavallinen työihminen tulee töistä, niin talouden hoito, ja lasten kanssa puuhaaminen, kaupassakäynnit ja muut vie ajan niin, että ei siinä muuta ehdi.
Tuollaiset Kokousmäärät muistuttavat pienen valtaeliittimme johtokunta- ja -pörssikokouksia, niillä herroilla on loputtomasti aikaa ja intoa johtokuntiin:
Onkohan tässä osasyynä se , että olipa kokouksessa puhe mistä tahansa, niin tärkein asia osallistujan kannalta lienee se, että saadaan kuuntelija tuntemaan itsensä tärkeäksi. sellaiseksi
"Melkein Pankinjohtajaksi".
- lahja, voitko selittää
öenm,odifl47ifp0w9fköwöv ikf84900 2ivadkpv20 1vä3´ r rööfåå3åååfllf 4 föoslasabmsnasjkckccv,.flfl.vkdfjdfustaerxhvlbvöbkvklfllbvklblbllblbllblblblbllblbllblfid7as6a5xchghdoföbopblbvkgklkklmcfzxnvweqaäöldfjmvdrtifjdkwlvovå'ä-12´ 0958236,f62jif9of0rwåvgovgl2p´ bööbälsl äööäööäv pvpååpbklpbobp. bvp¨3pn 02¨äbv ålövlvööäq'ää
- %¤#%#%¤
Mutta hyvänen aika sehän on Koo koo kun siinä puhuu kielillä. Kyllä sinä Koo koo voit itse ne selittää
- koo.koo
%¤#%#%¤ kirjoitti:
Mutta hyvänen aika sehän on Koo koo kun siinä puhuu kielillä. Kyllä sinä Koo koo voit itse ne selittää
Sehän sopii. Pyynnöstä. Siinä lukee: jt ovat pahimpia hämääjälahkoja Suomessa. Heidän valeoppinsa perustuu yksinkertaisesti valhtelulle. Raamattu on heille vain jylhää rekvisiittaa, jolla saadaan asian oikeaa laitaa tietämättömät hämättyä uskomaan, että jt olisi jotain tekemistä hengellisyyden ja inhimillisyyden kanssa. Päätarkoitus on kerätä rahaa wc-seuralle. Muu on epäolennaista.
Tästä viimeisestä ( bööbälsl äööäööäv pvpååpbklpbobp. bvp¨3pn 02¨äbv ålövlvööäq'ää) en näin aamutuimaan oikein saa selvää, mutta olisin aika varma, että henki sanoo: kaikki jt voivat vetää hameen päälleen: niin naiset kuin miehetkin.
Nämä ovat näitä hihhulivariaatioita, jotka omat hihhuloinnit löytyvät teiltä jehovantodistajiltakin. On aina huvittavaa lukea tai kuunnella uskovaisten omahyväistä pätemistä ja muiden suuntausten tuomintaa, samalla kun nämä viis veisaavat omassa uskonsuunnassa esiintyvistä järjettömyyksistä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591194Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11860Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75795- 53634
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83623Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46554Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33537Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501