Sanonpa sanasen tuohon kahvikeskusteluun. En ole ikinä ennen kuullut että masennuksella ja kavilla olisi jokin suurempikin yhteys, vaikka en kyllä kiellä, että jotain yhteyttä voisi ollakin.
Toisaalta, kofeiini aiheuttaa hyvin vähän hyvänolontunteita, mikä on käsittääkseni yhteydessä hyvää oloa seuraavaan masentuneeseen mielialaan. Jos esimerkiksi vertaa alkoholia ja kofeiinia.. Ainakin minä olen masentuneempi krapulassa kuin kahviteltuani koko työpäivän.
Kofeiini kuitenkin aiheuttaa ahdistuneisuutta, toisille jo ihan pieninä määrinä. Ja mikäli ahdistuneisuus masentaa, niin sitten ainakin kofeiinia voi syyttää. Itselleni kehittyi ahdistuneisuushäiriö, enemmän tai vähemmän valtavien kofeiinimäärien takia. Söin lukioaikana nimittäin 3-7 kofeiinitablettia päivässä (purkissa lukee enintään 3 tabua päivässä), lisäksi join energiajuomia ja paljon kahvia, joskus jopa 14 kuppia peräjälkeen.
Näiden iloisten lukiovuosien jälkeen en sitten olekaan ilman lääkkeitä enää nukkunut, mikä ainakin osittain johtuu kofeiinista. Myöskin päivittäinen ahdistus on näemmä tullut jäädäkseen. Enkä minä huvikseni kofeiinia kiskonut, en vain muutoin olisi pysynyt hereillä koko päivää. Huonon lääke se väsymykseen silti oli, älkää kokeilko.
Niin ja masennus tuli ennen kofeiinin yltiöpäistä käyttöä.
Kofeiinista
8
294
Vastaukset 8
- Paniikkipalvelu
pitkäaikaisessa kofeiininkäytössä kun käytetty määrä ylittää maksan suodatuskyvyn ja keskushermoston toleranssimekanismit. Se voi tapahtua jo yhden kupillisen vuorokausiannoksella, jos nuo yksilölliset ominaisuudet osuvat kohdalleen. Kohtuukäytön rajaa ei voida määritellä, koska näitä yksilöllisiä muuttujia ei voida mitata.
Blogissani on linkkejä tutkimuksiin ja artikkeleihin, käy tutustumassa aiheeseen ennen kuin puhut siitä. Kofeiininkäytön yhteydet masennukseen tunnetaan hyvin lääketieteessä, mutta sitä tietoa ei huomioida terveydenhuollossa.päätöksistä huolimatta oon vetänyt tänään 2,5 mukia kahvia.Nyt se tulvii pistelevänä hikenä jalkapohjien kautta ulos.
- Paniikkipalvelu
minttupuu kirjoitti:
päätöksistä huolimatta oon vetänyt tänään 2,5 mukia kahvia.Nyt se tulvii pistelevänä hikenä jalkapohjien kautta ulos.
kofeiinille, hikoilu on myrkytysoire. Vaimolla kahvi alkaa tinnittämään voimakkaasti, hänellekin on kehittynyt yliherkkyys, vaikka oireita ei ollut koskaan käytön aikana.
Paniikkipalvelu kirjoitti:
kofeiinille, hikoilu on myrkytysoire. Vaimolla kahvi alkaa tinnittämään voimakkaasti, hänellekin on kehittynyt yliherkkyys, vaikka oireita ei ollut koskaan käytön aikana.
just olen ajatellut.Ja tinnittää kans,nytkin koko ajan.
- Paniikkipalvelu
minttupuu kirjoitti:
just olen ajatellut.Ja tinnittää kans,nytkin koko ajan.
että kofeiini aiheuttaa pysyviä muutoksia (vaurioita) aivoihin pitkäaikaiskäytössä. Koska ne tulevat esille kofeiinin suhteen myrkytysoireina, ne ilmeisesti kohdistuvat stressihormonien tasoja säätelevään hypotalamus-aivolisäke-lisämunuais-akselin yhteyksiin, tai hypotalamukseen, joka on koko säätömekanismin tärkein solmukohta ja aivojen pelkokeskus.
Tämä tietysti voi esiintyä alentuneena stressinsietokykynä. Jos se vaurio laajenee, tai pahenee, voi tulla vaikeuksia stressin suhteen jopa ilman kofeiinia. Ei hyvältä näytä. - Malice
Eiköhän täällä Suomessa saa edelleen puhua mistä tahtoo. Ei oikeastaan riitä mielenkiintoa perehtyä aiheeseen sen kummemmin, olenhan sentään päässyt masennuksesta kunnialla yli ilman kahvin jättämistä. Riittää kun tiedän miten kahvi vaikuttaa omaan kehooni ja mielialaani. Se on myös yleisesti tiedetty, että kofeiini aiheuttaa ahdistuneisuutta osalle ihmisistä. (Ja tätä tietoa ei jätetä huomiotta terveydenhuollossa.)
- mynthooni
"käy tutustumassa aiheeseen ennen kuin puhut siitä"
Aika kova ilmaisu. Kyllä se omakohtainen kokemus todellakin päihittää kaikki noi hihhulien laatimat blogit ja tutkimukset.
Vähän niinkuin sanotaan että väkivaltaiset pelit ja elokuvat tekee ihmisistä väkivaltaisia, näistä on jopa "tutkimuksia". Minä olen katsonut ja pelannut läpi kaiken väkivallan, mutta en ole vieläkään hakannut tai tappanut ketään. Lieneekö vika minussa, tutkimuksissa vai tutkitussa väestössä?
Eli päteekö kofeiinin haitat jokaiseen, vain valituille vai ylireagoitteko vaan? - asiantuntijoiden
mynthooni kirjoitti:
"käy tutustumassa aiheeseen ennen kuin puhut siitä"
Aika kova ilmaisu. Kyllä se omakohtainen kokemus todellakin päihittää kaikki noi hihhulien laatimat blogit ja tutkimukset.
Vähän niinkuin sanotaan että väkivaltaiset pelit ja elokuvat tekee ihmisistä väkivaltaisia, näistä on jopa "tutkimuksia". Minä olen katsonut ja pelannut läpi kaiken väkivallan, mutta en ole vieläkään hakannut tai tappanut ketään. Lieneekö vika minussa, tutkimuksissa vai tutkitussa väestössä?
Eli päteekö kofeiinin haitat jokaiseen, vain valituille vai ylireagoitteko vaan?mukaan, kofeiini aiheuttaa myrkytysoireita päivittäiskäytössä noin 10-20% käyttäjistä, ne diagnosoidaan väärin noin 100% tapauksista. Suomessa väärin diagnosoituja kofeiinimyrkytystapauksia on noin 500 000.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran99989Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?163964- 64750
Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y27709Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47704Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.50687- 50638
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.39610Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30587Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä32582Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee499567Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20553- 31541
- 6516
- 74515
- 43503
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81489- 44481
- 31475
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14465