Niin paha olla..

Ei mulla ole sitä aikomusta päättää. Mutta kyllä tosiaan välillä toivon sitä. Ei ihmistä ole luotu elämään yksin. Pääsispä vaan näkemään joskus sen kolikon toisenkin puolen.

Opiskeletko, käytkö töissä?
Sieltäkin saattaisi joku kaveri löytyä jos on hyvä tuuri

sdfsd kirjoitti:

Opiskeletko, käytkö töissä?
Sieltäkin saattaisi joku kaveri löytyä jos on hyvä tuuri

Kyllä mä töissä käyn, nyt vaan talviloma niin aika raskasta on. Onneks on sentään olympialaiset mitä seurata. Oon sosiaalisilta taidoiltani aika kehno ja jännitän mielettömästi tilanteita joissa pitäisi ihmisten kanssa paljon jutella. Ainoat kaverit joita löytyy on ryyppykavereita, nään vaan silloin tällöin kun satun juomaan. Eniten kuitenkin masentaa se ettei omaa kultaa ole. Tai no, ehkä vielä enemmän masentaa se että olen alkanut hyväksymään sen asian, tiedän sisimmässäni että olen aina yksin. Se jos mikä on surullista.

Sulla on sentään se parisuhde. Tiedän kyllä, ettei se takaa onnea, ja ystäviäkin tarvitaan. Mulla vaan ei ole niin parisuhdetta kuin ystäviäkään. Jakautuisipa tuo onni tasapuolisesti kaikille.

Ei näin talvella oikeen ole mitään. Viime kesänä kävin aamuisin uimassa ennen töihin menoa ja iltaisin metsässä kävelyllä. Eipä vaan mikään harrastus tunnu miltään yksin.

Nicholas83.... kirjoitti:

Ei näin talvella oikeen ole mitään. Viime kesänä kävin aamuisin uimassa ennen töihin menoa ja iltaisin metsässä kävelyllä. Eipä vaan mikään harrastus tunnu miltään yksin.

Löytyisikö työkavereista seuraa jonnekin, oletko kysynyt?
...tosin itse kun olen ollut töissä niin on porukka ollut niin eri ikäistä ja eri ympyröistä ettei niitten kanssa tullut oltua töitten ulkopuolella, mitä nyt joskus morjastaa kun kadulla tulee vastaan - tosin nykyään olen työtön ollut jo useita kuukausia, menen ehkä huvikseni yhelle työkkärin kurssille ihan vaan että olis jotain tekemistä vaikkei siitä muuten mitään hyötyä ole...

adsfasdfds kirjoitti:

Löytyisikö työkavereista seuraa jonnekin, oletko kysynyt?
...tosin itse kun olen ollut töissä niin on porukka ollut niin eri ikäistä ja eri ympyröistä ettei niitten kanssa tullut oltua töitten ulkopuolella, mitä nyt joskus morjastaa kun kadulla tulee vastaan - tosin nykyään olen työtön ollut jo useita kuukausia, menen ehkä huvikseni yhelle työkkärin kurssille ihan vaan että olis jotain tekemistä vaikkei siitä muuten mitään hyötyä ole...

Lue lisää

Eipä sieltä oikeastaan löydy, ne muutamat oman ikäiset joita tuolla on ollut ovat vaihtaneet jo alaa tai kaupunkia. Kylläpä se muutenkin tahtoo olla niin että työkavereilla on omat kuvionsa. Enkä tahdo itseäni väen väkisin yrittää tunkea mihinkään mihin ei ole pyydetty tai kutsuttu. Työkin on aika paljon yksin tekemistä, joten ei siinäkään kauheasti tule juteltua muiden kanssa.

Nicholas83.... kirjoitti:

Eipä sieltä oikeastaan löydy, ne muutamat oman ikäiset joita tuolla on ollut ovat vaihtaneet jo alaa tai kaupunkia. Kylläpä se muutenkin tahtoo olla niin että työkavereilla on omat kuvionsa. Enkä tahdo itseäni väen väkisin yrittää tunkea mihinkään mihin ei ole pyydetty tai kutsuttu. Työkin on aika paljon yksin tekemistä, joten ei siinäkään kauheasti tule juteltua muiden kanssa.

Lue lisää

Niin se on vaan elämässä, että täytyy koittaa pitää hymyn virnettä naamalla vaikka sydän märkänis tuskissaan. Ei voi muuta kuin katsoa sivusta ihaillen muiden perhe-onnea ja tasapainoisuutta. Täällä myös samanikäinen neitonen, jonka on vaikea uskoa että vielä löytäisi tasapainon ja kumppanin elämään. Koko elämä ollut yhtä taistelua yksinäisyyden ja ujouden kanssa.

on elämässä kirjoitti:

Niin se on vaan elämässä, että täytyy koittaa pitää hymyn virnettä naamalla vaikka sydän märkänis tuskissaan. Ei voi muuta kuin katsoa sivusta ihaillen muiden perhe-onnea ja tasapainoisuutta. Täällä myös samanikäinen neitonen, jonka on vaikea uskoa että vielä löytäisi tasapainon ja kumppanin elämään. Koko elämä ollut yhtä taistelua yksinäisyyden ja ujouden kanssa.

Lue lisää

Tuo ujoushan mulla ainakin on se pahin ongelma. Ilman sitä voisi ainakin olla mahdollisuus onnelliseen elämään. En oikein tiedä mitä tekis että sais ainakin kunnolla elämästä taas kiinni. Yksinolo on ainakin mulla aiheuttanut sen että oikeen mikään ei kiinnosta. Pakolliset hommat hoidan kunnolla mutta siinäpä se sitten onkin. Ne harvat kaverit joita joskus nään puhelevat aina parisuhteistaan, hankalahan mun niihin on mitään kommentoida kun ikinä ei parisuhdetta ole ollut. Kävin katsomassa jääkiekkopeliä pari viikkoa sitten, mun takana istui mies joka opasti n.5v poikaansa jääkiekon säännöistä yms. Jutuista. Poika kyseli kovasti isältään asioita. Tuli kyllä mielettömän surullinen olo kun tajusin että itse en tuollaista todennäköisesti ikinä pääse kokemaan.

Nicholas83 kirjoitti:

Tuo ujoushan mulla ainakin on se pahin ongelma. Ilman sitä voisi ainakin olla mahdollisuus onnelliseen elämään. En oikein tiedä mitä tekis että sais ainakin kunnolla elämästä taas kiinni. Yksinolo on ainakin mulla aiheuttanut sen että oikeen mikään ei kiinnosta. Pakolliset hommat hoidan kunnolla mutta siinäpä se sitten onkin. Ne harvat kaverit joita joskus nään puhelevat aina parisuhteistaan, hankalahan mun niihin on mitään kommentoida kun ikinä ei parisuhdetta ole ollut. Kävin katsomassa jääkiekkopeliä pari viikkoa sitten, mun takana istui mies joka opasti n.5v poikaansa jääkiekon säännöistä yms. Jutuista. Poika kyseli kovasti isältään asioita. Tuli kyllä mielettömän surullinen olo kun tajusin että itse en tuollaista todennäköisesti ikinä pääse kokemaan.

Lue lisää

Paljon jaksamisia sinulle, onhan se surullista kuinka paljon meitä yksinäisiä on. Ja kun tajuaa että ei se oma tilanne ole mihinkään muuttunut. En aivan kokonaan ole lyönyt hanskoja tiskiin, ehkäpä meilläkin on vielä toivoa? Pitäisi vain uskaltaa tehdä se aloitus.

Nicholas83 kirjoitti:

Tuo ujoushan mulla ainakin on se pahin ongelma. Ilman sitä voisi ainakin olla mahdollisuus onnelliseen elämään. En oikein tiedä mitä tekis että sais ainakin kunnolla elämästä taas kiinni. Yksinolo on ainakin mulla aiheuttanut sen että oikeen mikään ei kiinnosta. Pakolliset hommat hoidan kunnolla mutta siinäpä se sitten onkin. Ne harvat kaverit joita joskus nään puhelevat aina parisuhteistaan, hankalahan mun niihin on mitään kommentoida kun ikinä ei parisuhdetta ole ollut. Kävin katsomassa jääkiekkopeliä pari viikkoa sitten, mun takana istui mies joka opasti n.5v poikaansa jääkiekon säännöistä yms. Jutuista. Poika kyseli kovasti isältään asioita. Tuli kyllä mielettömän surullinen olo kun tajusin että itse en tuollaista todennäköisesti ikinä pääse kokemaan.

Lue lisää

olisit sosiaalinen ja ihan nättikin(olen nainen) voi onni antaa odotella itseään ja mistä hemmetistä se johtuu,kun niin monet naiset(vaikkei kunnolla tunnekaan)on mulle niin ilkeitä,miehet onneks on mukavempia ja mutkattomampia ;). Haluaisin minäkin nähdä jo viimein sen kolikon toisen puolen,sitä toista on saanu nähdä ihan riittämiin...toiset ne vaan täälläkin niitä perheitä perustaa ja silleen...juu ja olen 30v.

nainen25 kirjoitti:

Paljon jaksamisia sinulle, onhan se surullista kuinka paljon meitä yksinäisiä on. Ja kun tajuaa että ei se oma tilanne ole mihinkään muuttunut. En aivan kokonaan ole lyönyt hanskoja tiskiin, ehkäpä meilläkin on vielä toivoa? Pitäisi vain uskaltaa tehdä se aloitus.

Lue lisää

Jep, pitäis tosiaan uskaltaa tehä aloite, se on vaan ujolle aika hankalaa. Viimeisimmästä suudelmastakin on kulunut jo varmaan 3 vuotta. Aika kakkaa on kyllä olla yksin. Noh, onneksi kesä tulossa, sillon on aina parempi mieli ja mahdollisuus löytää se oikea hiukan edes suurempi kuin näin talvella.

kolikontoiselpuolel kirjoitti:

olisit sosiaalinen ja ihan nättikin(olen nainen) voi onni antaa odotella itseään ja mistä hemmetistä se johtuu,kun niin monet naiset(vaikkei kunnolla tunnekaan)on mulle niin ilkeitä,miehet onneks on mukavempia ja mutkattomampia ;). Haluaisin minäkin nähdä jo viimein sen kolikon toisen puolen,sitä toista on saanu nähdä ihan riittämiin...toiset ne vaan täälläkin niitä perheitä perustaa ja silleen...juu ja olen 30v.

Lue lisää

Kyllä se perhe tosiaan rupeis oleen jo aika unelma. Ikää alkaa kuitenkin sen verran itselläkin jo olla. Kyllä se nyt sosiaaliselle ihmiselle paljon helpompaa on se kullan löytyminen kun ujolle. Vaikka taitaapa se olla niin että oli ihminen millainen tahansa niin mieletön onni vaaditaan että sen rakkaan löytää. Turhan monet sen onnen löytäneistä ei välttämättä edes ymmärrä mitä heillä on, ennenkuin sen menettää.

Nicholas83 kirjoitti:

Kyllä se perhe tosiaan rupeis oleen jo aika unelma. Ikää alkaa kuitenkin sen verran itselläkin jo olla. Kyllä se nyt sosiaaliselle ihmiselle paljon helpompaa on se kullan löytyminen kun ujolle. Vaikka taitaapa se olla niin että oli ihminen millainen tahansa niin mieletön onni vaaditaan että sen rakkaan löytää. Turhan monet sen onnen löytäneistä ei välttämättä edes ymmärrä mitä heillä on, ennenkuin sen menettää.

Lue lisää

Nicholas83, tästä yksinäisyys-asiasta. Itse viihdyn pitkiäkin aikoja itsekseni, nautin hiljaisuudesta ja siitä että olen vapaa tekemään ja menemään miten haluan. En koe olevani yksinäinen, koska minulla on pari hyvää ystävää ja kavereita, sekä minulle todella tärkeä perhe. Olen jokseenkin läheisyyskammoinen enkä ole myöskään ikinä varsinaisesti seurustellut. Mutta syy siihen on lähinnä se, etten ole ikinä antanut kellekkään mahdollisuutta päästä lähelleni ja ajatus suhteesta ja seurustelusta ahdistaa minua koska en tiedä miten toimia. Tavallaan viihdyn yksin koska olen tottunut siihen, mutta toki toivon joskus elämässäni löytäväni sellaisen ihmisen, jonka kanssa synkkaa kaikin puolin ja on samat intressit. Pointtini on tässä se, etten usko sinun ujoutesi pilaavan mahdollisuuksiasi löytää tyttöystävää ja onnea, vaikka sinusta saattaakin tuntua siltä ettei ujoa kukaan huoli ja ota tosissaan. Jos itse (myös ujo suhdeasioissa) olisin viime vuosina tarttunut kaikkiin asiallisiin ja potentiaalisiin seurustelumahdollisuuksiin, niin minulla olisi ollut tähän päivään mennessä jo ainakin 5 suhdetta (kuka sitten tietää olisiko mikään niistä lopulta toiminut). "Tarjouksia" on tullut, vaikken omasta mielestäni ole mitenkään erityisen luokseenvetävä tai kiinnostava, kaipa miehiä on kiinnostanut se että olen oma itseni. Kyllä kaikille löytyy aina joku, vaikkei välttämättä ekalla yrityksellä syntyiskään vuosisadan rakkaustarinaa. Ja tiedän kyllä, ettei kaikki tapahdu päivässä, mutta jos todella kovasti itse haluaa onnea ja rakkautta, niin joudut tekemään työtä sen eteen. Lähdet baanalle oman tyyppisiin paikkoihin, olet oma itsesi vaikkakin hieman ehkä joudut tulemaan kuorestasi jotta naiset pääsisi tutustumaan sinuun. Turha tuossa tilanteessa on pakitella, kun ei ole kuin voitettavaa. Ja huom. Nicke, ujoja tyttöjäkin on Suomi täysi. Tsemppiä oikeesti sulle, kuulostat tosi mukavalta tyypiltä jolla sydän paikallaan... :D

laiskapee kirjoitti:

Nicholas83, tästä yksinäisyys-asiasta. Itse viihdyn pitkiäkin aikoja itsekseni, nautin hiljaisuudesta ja siitä että olen vapaa tekemään ja menemään miten haluan. En koe olevani yksinäinen, koska minulla on pari hyvää ystävää ja kavereita, sekä minulle todella tärkeä perhe. Olen jokseenkin läheisyyskammoinen enkä ole myöskään ikinä varsinaisesti seurustellut. Mutta syy siihen on lähinnä se, etten ole ikinä antanut kellekkään mahdollisuutta päästä lähelleni ja ajatus suhteesta ja seurustelusta ahdistaa minua koska en tiedä miten toimia. Tavallaan viihdyn yksin koska olen tottunut siihen, mutta toki toivon joskus elämässäni löytäväni sellaisen ihmisen, jonka kanssa synkkaa kaikin puolin ja on samat intressit. Pointtini on tässä se, etten usko sinun ujoutesi pilaavan mahdollisuuksiasi löytää tyttöystävää ja onnea, vaikka sinusta saattaakin tuntua siltä ettei ujoa kukaan huoli ja ota tosissaan. Jos itse (myös ujo suhdeasioissa) olisin viime vuosina tarttunut kaikkiin asiallisiin ja potentiaalisiin seurustelumahdollisuuksiin, niin minulla olisi ollut tähän päivään mennessä jo ainakin 5 suhdetta (kuka sitten tietää olisiko mikään niistä lopulta toiminut). "Tarjouksia" on tullut, vaikken omasta mielestäni ole mitenkään erityisen luokseenvetävä tai kiinnostava, kaipa miehiä on kiinnostanut se että olen oma itseni. Kyllä kaikille löytyy aina joku, vaikkei välttämättä ekalla yrityksellä syntyiskään vuosisadan rakkaustarinaa. Ja tiedän kyllä, ettei kaikki tapahdu päivässä, mutta jos todella kovasti itse haluaa onnea ja rakkautta, niin joudut tekemään työtä sen eteen. Lähdet baanalle oman tyyppisiin paikkoihin, olet oma itsesi vaikkakin hieman ehkä joudut tulemaan kuorestasi jotta naiset pääsisi tutustumaan sinuun. Turha tuossa tilanteessa on pakitella, kun ei ole kuin voitettavaa. Ja huom. Nicke, ujoja tyttöjäkin on Suomi täysi. Tsemppiä oikeesti sulle, kuulostat tosi mukavalta tyypiltä jolla sydän paikallaan... :D

Lue lisää

Nicholas, taidan ymmärtää sua aika hyvin... Varsinkin tuo perheen perustaminen... Musta kanssa tuntuu, että KAIKKI ympärillä joko seurustelee, on avoliitossa tai naimisissa, raskaana tai yrittää tulla raskaaksi... Ja mä olen yksin mun koiran kanssa. Opiskelen ja meillä koulussa ei paljon muusta puhutakaan, kuin niistä poikaystävistä. Tällä hetkellä ollaan hiihtolomalla ja valmiiksi ahdistaa kouluun palaaminen, kun tietää, että siellä saa kuunnella, miten on ollut niin ihana loma sen niin ihanan poikaystävän kanssa. Kai mä sitten kerron, kun on ollut niin ihana loma yksin koiran kanssa?

Ja kaikki eniten tässä harmittaa se, että olen kyllä ollut avoliitossa ja ollut jopa onnellinenkin, mutta sitten tuli ero... Joka oli väistämätön, mutta ennen sitä oli myös niitä hyviä aikoja. Kun tietää, mitä on menettänyt, niin tekee vaan enemmän kipeää. :,(

Niin ja tietenkin on se tunne ja ajatus, että ei enää koskaan löydä ketään miestä. Yritän olla positiivinen ja ajatella, että varmasti löydän, mutta sitten tulee taas näitä yksinäisiä hetkiä. Väkisinkin sitä alkaa miettimään, että haluaisin olla kuollut ja miksi on pitänyt syntyä, kun elämä osoittautui tällaiseksi? Toivon siis toisinaan itsekin kuolevani.

silkkityttö85 kirjoitti:

Nicholas, taidan ymmärtää sua aika hyvin... Varsinkin tuo perheen perustaminen... Musta kanssa tuntuu, että KAIKKI ympärillä joko seurustelee, on avoliitossa tai naimisissa, raskaana tai yrittää tulla raskaaksi... Ja mä olen yksin mun koiran kanssa. Opiskelen ja meillä koulussa ei paljon muusta puhutakaan, kuin niistä poikaystävistä. Tällä hetkellä ollaan hiihtolomalla ja valmiiksi ahdistaa kouluun palaaminen, kun tietää, että siellä saa kuunnella, miten on ollut niin ihana loma sen niin ihanan poikaystävän kanssa. Kai mä sitten kerron, kun on ollut niin ihana loma yksin koiran kanssa?

Ja kaikki eniten tässä harmittaa se, että olen kyllä ollut avoliitossa ja ollut jopa onnellinenkin, mutta sitten tuli ero... Joka oli väistämätön, mutta ennen sitä oli myös niitä hyviä aikoja. Kun tietää, mitä on menettänyt, niin tekee vaan enemmän kipeää. :,(

Niin ja tietenkin on se tunne ja ajatus, että ei enää koskaan löydä ketään miestä. Yritän olla positiivinen ja ajatella, että varmasti löydän, mutta sitten tulee taas näitä yksinäisiä hetkiä. Väkisinkin sitä alkaa miettimään, että haluaisin olla kuollut ja miksi on pitänyt syntyä, kun elämä osoittautui tällaiseksi? Toivon siis toisinaan itsekin kuolevani.

Lue lisää

Mulla on tuo sama tunne aina ennen lomia ja loman jälkeen. Ennen lomaa kaikki kyselevä töissä että mitäs kivaa meinaan tehdä ja ihanko ulkomaille suuntaan. Eipä kyllä yksin ulkomaanmatkat kiinnosta. Tai jos joku kaveri sattuu pyytämään mukaan niin eipä se pariskunnan seurassa kolmantena pyöränä olokaan mitään hirmu nannaa ole. Kyllähän sitä iltaisin aina kaivaa jostain yhden ylimääräisen tyynyn jonka viereen käpertyä. Miksei kaikille suoda onnea tasapuolisesti?

laiskapee kirjoitti:

Nicholas83, tästä yksinäisyys-asiasta. Itse viihdyn pitkiäkin aikoja itsekseni, nautin hiljaisuudesta ja siitä että olen vapaa tekemään ja menemään miten haluan. En koe olevani yksinäinen, koska minulla on pari hyvää ystävää ja kavereita, sekä minulle todella tärkeä perhe. Olen jokseenkin läheisyyskammoinen enkä ole myöskään ikinä varsinaisesti seurustellut. Mutta syy siihen on lähinnä se, etten ole ikinä antanut kellekkään mahdollisuutta päästä lähelleni ja ajatus suhteesta ja seurustelusta ahdistaa minua koska en tiedä miten toimia. Tavallaan viihdyn yksin koska olen tottunut siihen, mutta toki toivon joskus elämässäni löytäväni sellaisen ihmisen, jonka kanssa synkkaa kaikin puolin ja on samat intressit. Pointtini on tässä se, etten usko sinun ujoutesi pilaavan mahdollisuuksiasi löytää tyttöystävää ja onnea, vaikka sinusta saattaakin tuntua siltä ettei ujoa kukaan huoli ja ota tosissaan. Jos itse (myös ujo suhdeasioissa) olisin viime vuosina tarttunut kaikkiin asiallisiin ja potentiaalisiin seurustelumahdollisuuksiin, niin minulla olisi ollut tähän päivään mennessä jo ainakin 5 suhdetta (kuka sitten tietää olisiko mikään niistä lopulta toiminut). "Tarjouksia" on tullut, vaikken omasta mielestäni ole mitenkään erityisen luokseenvetävä tai kiinnostava, kaipa miehiä on kiinnostanut se että olen oma itseni. Kyllä kaikille löytyy aina joku, vaikkei välttämättä ekalla yrityksellä syntyiskään vuosisadan rakkaustarinaa. Ja tiedän kyllä, ettei kaikki tapahdu päivässä, mutta jos todella kovasti itse haluaa onnea ja rakkautta, niin joudut tekemään työtä sen eteen. Lähdet baanalle oman tyyppisiin paikkoihin, olet oma itsesi vaikkakin hieman ehkä joudut tulemaan kuorestasi jotta naiset pääsisi tutustumaan sinuun. Turha tuossa tilanteessa on pakitella, kun ei ole kuin voitettavaa. Ja huom. Nicke, ujoja tyttöjäkin on Suomi täysi. Tsemppiä oikeesti sulle, kuulostat tosi mukavalta tyypiltä jolla sydän paikallaan... :D

Lue lisää

Kyllä mäkin viihdyn tosi hyvin yksin. Mutta se jos on koko ajan yksin ei tee kyllä kenellekään mitään hyvää. Ja kyllä se ujous sitä mahdollisuutta niin kovin paljon pienentää, aina joskus joku nainen tulee baarissa juttelemaan. Aika lyhyeksi jää yleensä ne juttelut kun olen niin tajuttoman huono puhumaan tuntemattomille ihmisille. Ja kuitenkin hyvin on käynyt alussa selväksi että ainakin pientä kiinnostusta naisella olisi mua kohtaan ollut. Eikö muuten se nimenomaan ole surullista että olet tottunut elämään yksin? Mulla asia rupeaa myös olemaan niin. Enkä mä todellakaan halua tottua yksinäisyyteen.

laiskapee kirjoitti:

Nicholas83, tästä yksinäisyys-asiasta. Itse viihdyn pitkiäkin aikoja itsekseni, nautin hiljaisuudesta ja siitä että olen vapaa tekemään ja menemään miten haluan. En koe olevani yksinäinen, koska minulla on pari hyvää ystävää ja kavereita, sekä minulle todella tärkeä perhe. Olen jokseenkin läheisyyskammoinen enkä ole myöskään ikinä varsinaisesti seurustellut. Mutta syy siihen on lähinnä se, etten ole ikinä antanut kellekkään mahdollisuutta päästä lähelleni ja ajatus suhteesta ja seurustelusta ahdistaa minua koska en tiedä miten toimia. Tavallaan viihdyn yksin koska olen tottunut siihen, mutta toki toivon joskus elämässäni löytäväni sellaisen ihmisen, jonka kanssa synkkaa kaikin puolin ja on samat intressit. Pointtini on tässä se, etten usko sinun ujoutesi pilaavan mahdollisuuksiasi löytää tyttöystävää ja onnea, vaikka sinusta saattaakin tuntua siltä ettei ujoa kukaan huoli ja ota tosissaan. Jos itse (myös ujo suhdeasioissa) olisin viime vuosina tarttunut kaikkiin asiallisiin ja potentiaalisiin seurustelumahdollisuuksiin, niin minulla olisi ollut tähän päivään mennessä jo ainakin 5 suhdetta (kuka sitten tietää olisiko mikään niistä lopulta toiminut). "Tarjouksia" on tullut, vaikken omasta mielestäni ole mitenkään erityisen luokseenvetävä tai kiinnostava, kaipa miehiä on kiinnostanut se että olen oma itseni. Kyllä kaikille löytyy aina joku, vaikkei välttämättä ekalla yrityksellä syntyiskään vuosisadan rakkaustarinaa. Ja tiedän kyllä, ettei kaikki tapahdu päivässä, mutta jos todella kovasti itse haluaa onnea ja rakkautta, niin joudut tekemään työtä sen eteen. Lähdet baanalle oman tyyppisiin paikkoihin, olet oma itsesi vaikkakin hieman ehkä joudut tulemaan kuorestasi jotta naiset pääsisi tutustumaan sinuun. Turha tuossa tilanteessa on pakitella, kun ei ole kuin voitettavaa. Ja huom. Nicke, ujoja tyttöjäkin on Suomi täysi. Tsemppiä oikeesti sulle, kuulostat tosi mukavalta tyypiltä jolla sydän paikallaan... :D

Lue lisää

Kyllä mäkin viihdyn tosi hyvin yksin. Mutta se jos on koko ajan yksin ei tee kyllä kenellekään mitään hyvää. Ja kyllä se ujous sitä mahdollisuutta niin kovin paljon pienentää, aina joskus joku nainen tulee baarissa juttelemaan. Aika lyhyeksi jää yleensä ne juttelut kun olen niin tajuttoman huono puhumaan tuntemattomille ihmisille. Ja kuitenkin hyvin on käynyt alussa selväksi että ainakin pientä kiinnostusta naisella olisi mua kohtaan ollut. Eikö muuten se nimenomaan ole surullista että olet tottunut elämään yksin? Mulla asia rupeaa myös olemaan niin. Enkä mä todellakaan halua tottua yksinäisyyteen.

Nicholas83 kirjoitti:

Jep, pitäis tosiaan uskaltaa tehä aloite, se on vaan ujolle aika hankalaa. Viimeisimmästä suudelmastakin on kulunut jo varmaan 3 vuotta. Aika kakkaa on kyllä olla yksin. Noh, onneksi kesä tulossa, sillon on aina parempi mieli ja mahdollisuus löytää se oikea hiukan edes suurempi kuin näin talvella.

Lue lisää

Heip, olen tässä lueskellut tuota jutun kulkua ja mieleeni tulee väkisinkin ajatus, että sinun voisi olla ihan hyvä käydä lääkärissä ja kertoa miten asiat oikeesti ovat ja saada ehkä sopiva lääkitys tuohon ujouteen ja kovaan jännittämiseen. Itse olin nuorena niin kova jännittämään, että hiki valui niin, että kainalot oli aina siis niin märät ettei kehdannu olla missään ja kämmenet hikos niin, ettei tehny mieli ottaa ketään kädestä kiinni ikinä! Kun sain lääkityksen ei ole ne ongelmat vaivanneet sen jälkeen. Ajattele asiaa.

Nicholas83 kirjoitti:

Kyllä mäkin viihdyn tosi hyvin yksin. Mutta se jos on koko ajan yksin ei tee kyllä kenellekään mitään hyvää. Ja kyllä se ujous sitä mahdollisuutta niin kovin paljon pienentää, aina joskus joku nainen tulee baarissa juttelemaan. Aika lyhyeksi jää yleensä ne juttelut kun olen niin tajuttoman huono puhumaan tuntemattomille ihmisille. Ja kuitenkin hyvin on käynyt alussa selväksi että ainakin pientä kiinnostusta naisella olisi mua kohtaan ollut. Eikö muuten se nimenomaan ole surullista että olet tottunut elämään yksin? Mulla asia rupeaa myös olemaan niin. Enkä mä todellakaan halua tottua yksinäisyyteen.

Lue lisää

Se on niin ihmisestä kiinni, että kokeeko yksin elämisen tottumuksesta surullisena, itse en tunne sitä niin. Olen pienestä pitäen tullut "toimeen omillani", joutunut pakosta selviytymään yksin ja oppinut melkoisesti pitämään yksinolosta. Joku joskus kysyi, että kumman valitsisit, yksin vai yhdessä, ja vastasin että yhdessä. Mutta en tarkoittanut sillä sitä, että olen ennemmin suhteessa kuin sinkku, vaan kokonaisuutta elämässä johon kuuluu perhe ja ystävät (ja ehkä seurustelusuhde). Sinulla varmastikkin asia on niin, että olet tottunut ujoutesi takia tottumaan yksinoloon, ja vihaat sitä. Itse taas tyydyn olemaan yksin, koska en ole valmis sitoutumaan ja luovuttamaan vapauttani, kammoksun ajoittain ajatusta että lähtisin nyt tästä katselemaan "markkinoita". Ja koska olen ihan OIKEASTI tyytyväinen nykytilanteeseeni, niin miksi tuntisin itseni onnettomaksi ja surulliseksi, omapa valintani. Saisinhan minä lähes kenet tahansa hiipparin tuolta lähimmästä räkälästä, mutta eipä kiinnosta. En toki kehotakkaan tottumaan tieten tahtoen yksinäisyyteen jos se ei todellakaan ole se mitä haluat, mutta et tunnu oikein osaavan itse alkaa luomaan ja tekemään työtä sen onnen eteen, tuntuu että olet liikaa jämähtänyt säälimään itseäsi ja vetoat ujouteesi. En vähättele ongelmiasi, mutta tässä elämässä KAIKKEEN tottuu... oikeasti...

laiskapee kirjoitti:

Se on niin ihmisestä kiinni, että kokeeko yksin elämisen tottumuksesta surullisena, itse en tunne sitä niin. Olen pienestä pitäen tullut "toimeen omillani", joutunut pakosta selviytymään yksin ja oppinut melkoisesti pitämään yksinolosta. Joku joskus kysyi, että kumman valitsisit, yksin vai yhdessä, ja vastasin että yhdessä. Mutta en tarkoittanut sillä sitä, että olen ennemmin suhteessa kuin sinkku, vaan kokonaisuutta elämässä johon kuuluu perhe ja ystävät (ja ehkä seurustelusuhde). Sinulla varmastikkin asia on niin, että olet tottunut ujoutesi takia tottumaan yksinoloon, ja vihaat sitä. Itse taas tyydyn olemaan yksin, koska en ole valmis sitoutumaan ja luovuttamaan vapauttani, kammoksun ajoittain ajatusta että lähtisin nyt tästä katselemaan "markkinoita". Ja koska olen ihan OIKEASTI tyytyväinen nykytilanteeseeni, niin miksi tuntisin itseni onnettomaksi ja surulliseksi, omapa valintani. Saisinhan minä lähes kenet tahansa hiipparin tuolta lähimmästä räkälästä, mutta eipä kiinnosta. En toki kehotakkaan tottumaan tieten tahtoen yksinäisyyteen jos se ei todellakaan ole se mitä haluat, mutta et tunnu oikein osaavan itse alkaa luomaan ja tekemään työtä sen onnen eteen, tuntuu että olet liikaa jämähtänyt säälimään itseäsi ja vetoat ujouteesi. En vähättele ongelmiasi, mutta tässä elämässä KAIKKEEN tottuu... oikeasti...

Lue lisää

Se on aika tavattoman helppo sanoa että pitää tehdä töitä ujoutensa voittamiseksi. Kyllä sitä olen tehnytkin, työpaikankin hain sen mukaan mihin ujo ei varmasti ikinä menisi. Siellä olen vuosien saatossa oppinut toimimaan ja tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa. Vapaa-ajalla tuon voittaminen onkin hankalampi juttu. Pitäisi saada olla toisen ihmisen kanssa ja taistella ujoutta vastaan mutta ei se paljon auta jos joku nainen tulee juttelemaan ja änkytät ja ähiset, se hetki on nopeasti ohi. Väkisin ei voi toista pakottaa tutustumaan muhun paremmin.Töissä se on ollut pakollista. Nopeasti tulevat tilanteethan ovat niitä pahimpia ujolle kun ei ehdi,osaa eikä uskalla reagoida tarpeeksi nopeasti. Ei ne peilin edessä harjottelemalla miksikään muutu. Ehkä tekstistäni saa sen kuvan että säälisin itseäni, niin en koe asian olevan.