Auringon valosta ei ole erityisemmin muuta kuin teorioita, että mitä tuo säteily oikeastaan on. Itse olen ymmärtänyt niin, että yleisesti hyväksytyin teoria olisi valon olevan hiukkasia ja niiden kulkevan aaltoillen, jotkut loivemmin, toiset taajempaan sykliin. Eli valo olisi jonkinlaista materiaa.
Kun puhutaan materiasta, jotkut mieltävät vaikkapa lasin olevan tiheää materiaalia. Kuitenkin kun istumme ikkunan takana, kevätauringon paistaessa ikkunan läpi kasvoihimme, huomaamme sen lämmittävän. MITÄ! Eikö se lasi olekkaan tiivis kalvo joka estää hiukkasten läpipääsyn.
Entäs sitten hiilidioksidin suhde infrapunasäteilyyn? Kun hiilidioksidipitoisuus on kasvanut joillain miljoonis-osilla, niin kuinka tiiviisti tämä sulkee kalvon pois päin säteilevältä infrapunalta. Estääkö tämä kasvanut pitoisuus-osuus vaikkapa prosentin siitä, vai onko se todella jopa kasvihuoneeseen verrattava kalvo tuolla jossain maapallon yllä? Jönsille tiedoksi... Hiilidioksidi absorboi todellakin infrapunasäteilyä. Saman tekee vesihöyry suurimpana kasvihuonekaasuna.
Koko auringon energia perustuu lopulta samanoloiseen toimintaan kuin Maapallonkin energian siirtyminen. Auringon ytimestä energian kiiruhtaminen auringonpinnalle kestää kymmeniä miljoonia vuosia, mutta silti sieltä vapautuu energiaa poiskin. Absorboitumalla välittäjäaineiden avulla ylempiin kerroksiin jonka jälkeen aineen luovutettua energiaa ja viilentyessä palautuu se jälleen syvämpiin kerroksiin auringossa. Samaa tapahtuu Maapallolla, sekä vesihöyryn toimesta, että myös varmasti hiilidioksidin toimesta. Lämpimämpi hiilidioksidi on kevyempää kuin kevyempi ja niin pois päin. Eli hiilidioksidikin on energian kuljetin eikä vain kalvo estämässä lämmön pois pääsyä.
Vesi välittäjäaineena on kuitenkin monimutkaisempi kuin plasma- tai kaasutyyppiset, yhden olomuodon omaavat välittäjäaineet. Vesi muodostaa myös varjoja, pilviä, jotka omalta osaltaan toimii säätelevänä elementtinä. Kuitenkin veden monet eri olomuodot tekevät siitä tasapainoittajan vailla vertaa. Kun tavallinen kaasu jäähtyy tai plasma jäähtyy, se vajoaa suhteellisen hitaasti alas päin. Vedellä on kuitenkin taipumus muuttaa olomuotoaan nesteeksi, sitten jääksi ja lopulta alkaa joko vajoaminen tai tuulien myötä koon kasvaminen. Kun lopulta vajoaminen tapahtuu, ei vesi ehdi vajoamisnopeutensa takia muuttaa olomuotoaan tai ainakaan lämpöään vastaamaan sitä lämpötilaa, joka vallitsee alempana, maan pinnalla.
Tällöin veden ei tarvitse edes haihtua ja kuljettaa lämpöä ylempään kerrokseen, vaan maanpinta jäähtyy viileämmän veden tai jään ansiosta. Hiilidioksidi lämmönkuljettimena on verkkaisempi, koska olomuoto pysyy samana. Kiitos maan voimakkaan magneettikentän, meillä vesi tulee toimimaan voimakkaana säätelijä niin kauan kuin on magneettikenttäkin olemassa. Venukseen vertaajat muistavat sielläkin olleen vettä, mutta unohtavat magneettikentän puuttumisen ansiosta tapahtuneen veden ja aurinkotuulien kohtaamisen, joka hajoitti veden vedyksi ja hapeksi.
Kun puhutaan materiasta, jotkut mieltävät vaikkapa lasin olevan tiheää materiaalia. Kuitenkin kun istumme ikkunan takana, kevätauringon paistaessa ikkunan läpi kasvoihimme, huomaamme sen lämmittävän. MITÄ! Eikö se lasi olekkaan tiivis kalvo joka estää hiukkasten läpipääsyn.
Entäs sitten hiilidioksidin suhde infrapunasäteilyyn? Kun hiilidioksidipitoisuus on kasvanut joillain miljoonis-osilla, niin kuinka tiiviisti tämä sulkee kalvon pois päin säteilevältä infrapunalta. Estääkö tämä kasvanut pitoisuus-osuus vaikkapa prosentin siitä, vai onko se todella jopa kasvihuoneeseen verrattava kalvo tuolla jossain maapallon yllä? Jönsille tiedoksi... Hiilidioksidi absorboi todellakin infrapunasäteilyä. Saman tekee vesihöyry suurimpana kasvihuonekaasuna.
Koko auringon energia perustuu lopulta samanoloiseen toimintaan kuin Maapallonkin energian siirtyminen. Auringon ytimestä energian kiiruhtaminen auringonpinnalle kestää kymmeniä miljoonia vuosia, mutta silti sieltä vapautuu energiaa poiskin. Absorboitumalla välittäjäaineiden avulla ylempiin kerroksiin jonka jälkeen aineen luovutettua energiaa ja viilentyessä palautuu se jälleen syvämpiin kerroksiin auringossa. Samaa tapahtuu Maapallolla, sekä vesihöyryn toimesta, että myös varmasti hiilidioksidin toimesta. Lämpimämpi hiilidioksidi on kevyempää kuin kevyempi ja niin pois päin. Eli hiilidioksidikin on energian kuljetin eikä vain kalvo estämässä lämmön pois pääsyä.
Vesi välittäjäaineena on kuitenkin monimutkaisempi kuin plasma- tai kaasutyyppiset, yhden olomuodon omaavat välittäjäaineet. Vesi muodostaa myös varjoja, pilviä, jotka omalta osaltaan toimii säätelevänä elementtinä. Kuitenkin veden monet eri olomuodot tekevät siitä tasapainoittajan vailla vertaa. Kun tavallinen kaasu jäähtyy tai plasma jäähtyy, se vajoaa suhteellisen hitaasti alas päin. Vedellä on kuitenkin taipumus muuttaa olomuotoaan nesteeksi, sitten jääksi ja lopulta alkaa joko vajoaminen tai tuulien myötä koon kasvaminen. Kun lopulta vajoaminen tapahtuu, ei vesi ehdi vajoamisnopeutensa takia muuttaa olomuotoaan tai ainakaan lämpöään vastaamaan sitä lämpötilaa, joka vallitsee alempana, maan pinnalla.
Tällöin veden ei tarvitse edes haihtua ja kuljettaa lämpöä ylempään kerrokseen, vaan maanpinta jäähtyy viileämmän veden tai jään ansiosta. Hiilidioksidi lämmönkuljettimena on verkkaisempi, koska olomuoto pysyy samana. Kiitos maan voimakkaan magneettikentän, meillä vesi tulee toimimaan voimakkaana säätelijä niin kauan kuin on magneettikenttäkin olemassa. Venukseen vertaajat muistavat sielläkin olleen vettä, mutta unohtavat magneettikentän puuttumisen ansiosta tapahtuneen veden ja aurinkotuulien kohtaamisen, joka hajoitti veden vedyksi ja hapeksi.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.