Uskovaisten äly

Jeesushuora

Satoja tutkimuksia löytyy jossa on todettu uskovaisen älykkyysosamäärän olevan alhaisempi kuin
ateistin.

Nyt minua kiinnostaa onko tehty vastaavaa tutkimusta missä on verrattu muslimin ja kristittyjen
älykkyysosamääriä.

Valtioiden väliset vertailut eivät käy sillä ns. kristityissä maissa on liian paljon ateisteja nostamassa
keskiarvoa verrattuna islamofasistisiin maihin.

11

167

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyllä islamilaisissakin maissa on ihmisiä, jotka eivät usko yliluonnolliseen. He ovat vain hissukseen ja piilossa, kuten kristityissäkin maissa silloin kun usko oli täällä voimissaan.

      Muuten "kuoleman jälkeinen elämä" ei olisi heille mysteeri kovinkaan pitkään.

      • Siis kyllähän oppimaton ihminenkin voi olla fiksu.

        Hänellä on vain ongelmana se, että hän ei saa tietoa jonka perusteella arvioida ympäsirtönsä tapahtumia, jolloin helposti pidämme häntä yksinkertaisena.


      • Jeesushuora

        Näissä maissa ateisteja vain lienee suhteellisesti huomattavasti vähemmän kuin muissa maissa.


        Uskonto ei sinänsä ole este älykkyydelle, mutta uskonto ja heikko älykkyys korreloivat juuri siksi, että
        heikko älykkyys altistaa uskonnolle. Älykkyys on siis hyvä rokote uskontoa vastaan, mutta kuten muutkaan rokotteet ei täysin verenpitävä.


      • Tri-Bad
        Jeesushuora kirjoitti:

        Näissä maissa ateisteja vain lienee suhteellisesti huomattavasti vähemmän kuin muissa maissa.


        Uskonto ei sinänsä ole este älykkyydelle, mutta uskonto ja heikko älykkyys korreloivat juuri siksi, että
        heikko älykkyys altistaa uskonnolle. Älykkyys on siis hyvä rokote uskontoa vastaan, mutta kuten muutkaan rokotteet ei täysin verenpitävä.

        Älykkyys ja tietämys ovat parhaita rokotteita uskontoja vastaan, mutta eivät anna täydellistä suojaa. Ne kuitenkin yleensä takaavat lievemmät oireet ja paremmat mahdollisuudet paranemiseen infektion saamisen jälkeen. :)


      • Jeesushuora kirjoitti:

        Näissä maissa ateisteja vain lienee suhteellisesti huomattavasti vähemmän kuin muissa maissa.


        Uskonto ei sinänsä ole este älykkyydelle, mutta uskonto ja heikko älykkyys korreloivat juuri siksi, että
        heikko älykkyys altistaa uskonnolle. Älykkyys on siis hyvä rokote uskontoa vastaan, mutta kuten muutkaan rokotteet ei täysin verenpitävä.

        Islamilaisissa maissa tiedon saanti on usein kiven takana. Kouluissakin koraanin opetteleminen ulkoa arabiaksi on monesti pääaineena. Luonnontieteitä ei juurikaan opeteta. (Onhan siellä "oikeitakin" kouluja, muutta kansan syvät rivit pidetään niistä kaukana.)

        Älykkäät ihmiset eivät saa tietoa maailmankuvansa perustaksi, joten hekin hairahtuvat luottamaan uskonnon tuottamaan näennäistietoon. Heillä ei ole mahdollisuutta verrata heille totena syötettyjä asioita reaalimaailman ilmiöihin. Sama asiaintila oli myös euroopassa ennen tieteen vallankumousta ja tehokasta koulujärjestelmää.

        Kyseessä ei ole siis tyhmyys, vaan oppimattomuus.

        Sinänsä on hupaisaa, että juuri kirkko aloitti kansanopetuksen levittääkseen valitsemaansa uskontoa ja pitääkseen massat hallinnassa. Juuri koulutus kuitenkin on avannut ihmisten silmät, ja saanut heidät ajattelemaan omilla aivoillaan.


    • uskovaiset

      tyhmiä olla.

      • pepe57

        Mutta kun älykäs (DI) uskoo nooakin narkkiin jne niin hieman se ihmetyttää. Jonkun jumaluskon tai epävarmuuden vielä ymmärtää, mutta arkki ja "todisteet" vedenpaisumuksesta (vuoren merieläinfossiilit) ym selitykset pistää ihmettelemään.


    • as324234

      Oletko ateistisella ristiretkellä? Ensinnäkään en usko että on YHTÄÄN virallista tutkimusta joka työntäisi kätensä tuollaiseen ampiaispesään eli alkaisi etsimään älykkyysosamääräeroja sen perusteella mihin ihmisen sattuu uskomaan. Itse en usko että äly on tässä asiassa ratkaiseva tekijä.

      Sama koskee muslimien ja kristittyjen välisiä eroja. Jo kulttuurilliset erot ovat sen verran suuren johtuen uskontojen maantieteellisistä painotuksista.

      Tiesithän että älykkyystesti vaatii tietynlaista koulutusta jotta se kertoo vertailukelpoisesti ihmisten älykkyyden. Esim. Afrikassa älykkyystestitulokset ovat keskimäärin huonompia kuin muualla maailmassa vaikka on hyvin epätodennäköistä että ihmiset siellä olisivat imbesillejä. Koulutuksen puute vaikuttaa älykkyystesteihin todella negatiivisesti. On arveltu että älykkyys on 50/50 geenien ja kasvatusympäristön(koti, koulu jne) tulos.

      Uskontoon liittyminen ei ole merkki älykkyyden heikkoudesta, vaan ihmisen tunne-elämän asioista. Ajattelu ja järki eivät ole sama asia kuin älykkyys joka kertoo loogisesta ajattelun kapasiteetista. Siksi moni älykäs ihminen voi olla tunne-elämältään hakosessa ja toisaalta vähemmän älykäs voi olla erittäin tasapainoinen.

      Onnellisuus ei johdu älystä koska ihminen varsinkin länsimaissa käyttää aikaa paljon turhan ajatteluun, analysointiin menneestä ja tulevaisuudesta. Tämä on hyvä keino irtautua hetken onnesta ja paeta. Samoin egon paisuttaminen johtuu siitä että tasapainoa ei ole. Länsimaissa ajatellaan usein että juuri egoon liittyvät asiat luovat onnellisuuden; raha, valta, tunnettavuus, imago, status.

      No menemättä liian filosofoinniksi, jokainen joutuu sen onnen itse etsimään.

      Mutta jokseenkin häiriintyneeltä tuo hakemalla hakemisesi vaikuttaa, aivan kuin etsisin vain vahvistuksia siitä että ateisti olisi jotenkin parempi ihminen? Näinhän ei ole suuntaan tai toiseen.

    • Taina Isovajakkila

      ON AIKA TUNNUSTAA HENKISYYS YHDEKSI ÄLYKKYYDEN ULOTTUVUUDEKSI!



      Daniel Goleman loi 90-luvulla käsitteen emotional Intelligence, tunneäly. Tunteiden käsittelyn taitavuus, sekä omien että toisten, on niin kiistämätön älykkääseen mielen toimintaan liitettävä ominaisuus, että voi vain ihmetellä, miksi asiaa ei ole ymmärretty aikaisemmin. Siihen aikaisempaan yleisesti hyväksyttyyn älykkyyden määrittelyyn, jonka laati Harwardin kasvatustieteen professori Howard Gardner, kuuluivat seuraavat seitsemän älykkyyden lajia:

      1.

      •Kielellinen älykkyys
      2.

      •Loogis-matemaattlnen älykkyys
      3.

      •Visuaalis-spatiaalinen älykkyys
      4.

      •Musiikillinen älykkyys
      5.

      •Ruumiillis-kinesteettlnen älykkyys
      6.

      •lnterpersoonallinen eli "sosiaalinen" älykkyys
      7.

      •lntrapersoonallinen eli intuitiivinen älykkyys

      Gardnerin määrittelyn jälkeen älyä ei enää rajoitettu syntymälahjana saatavaan loogiseen järkeen vaan sanan merkitykseen liitettiin kyvykkyyden, lahjakkuuden, taitavuuden ja osaamisen sisältöä. Yhä yleisemmin hyväksytään, että älykkyyttä voidaan kehittää kaikissa sen ilmenemismuodoissaan.



      EMOTIONAL INTELLIGENCE, TUNNEÄLY


      Tällä hetkellä tunneäly on kaikkien aikaansa seuraavien yritysten koulutusohjelmien ykkösaihe. Sen hallitsemisen avulla uskotaan saatavan entistä parempi tulos työelämässä. Koulutustarjonta tavallisille kansalaisille tuntuu alkavan pienellä viiveellä.



      Daniel Goleman on liittänyt tunneälyyn piirteitä Gardnerin inter- ja intrapersoonallisista älyistä. Hän jakaa tunneälyn kahteen pääryhmään.



      Henkilökohtaiset taidot

      Niistä joista riippuu, kuinka hyvin tulemme toimeen itsemme kanssa ja niihin kuuluvat



      ITSETUNTEMUS

      1.

      •Omat tunteet: Omien tunteiden ja niiden vaikutusten tunnistaminen
      2.

      •Itsearviointi: Käsitys omista rajoista ja vahvoista puolista
      3.

      •Itseluottamus: Varmuus omasta arvosta ja pätevyydestä



      ITSEHALLINTA

      1.

      •Itsekuri: Haitallisten tunteiden ja mielihalujen hallinta
      2.

      •Luotettavuus: Rehellisyys ja ammattietiikan noudattaminen
      3.

      •Tunnollisuus: Vastuun kantaminen omasta toiminnasta
      4.

      •Joustavuus: Muutoksiin sopeutuminen
      5.

      •Innovatiivisuus: Avoin suhtautuminen uusiin ajatuksiin ja näkökulmiin



      MOTIVOITUMINEN

      1.

      •Kunnianhimo: Halu kehittyä tai pyrkiä yhä parempiin suorituksiin
      2.

      •Sitoutuminen: Ryhmän tai organisaation päämäärien omaksuminen
      3.

      •Aloitekyky: Valmius tarttua tilaisuuteen
      4.

      •Optimismi: Into pyrkiä kohti päämääriä esteistä huolimatta

    • T. Isovajakkila

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1329
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      916
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      35
      661
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      600
    5. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      588
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      25
      565
    8. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      557
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      553
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      523
    Aihe