Jeesus ennusti täsmällisesti Jerusalemin temppelin ja kaupungin hävityksen juuri ennen kuolemaansa Pääsiäisenä vuonna 30. Aivan täsmällisesti 40 vuotta myöhemmin roomalaiset tulivat piirittämään kaupunkia joka oli täyttynyt Pääisiäisen juhlijoista. Tapa miten Jeesus evankeliumien mukaan ennustuksensa kuvasi oli niin täsmällinen kuvailussaan ettei se kerrassaan sopinut muuhun kuin tähän tapaukseen. Kriitikot ja epäilijät ovat aina väittäneet että tämä ennustus on ollut jälkikirjoittelua vuoden 70 jälkeen jolloin tuo hävitys tapahtui. Näin ei ole koska tutkimus on jo hyvän aikaa sitten voinut osoittaa että Markuksen Matteuksen ja Luukkaan evankeliumit kirjoitettiin ennen tuota ajankohtaa (vain Johannes myöhemmin). Ihmeellistä eikö totta.
Totuus on kuin nokkonen: sitä, joka sitä vain sivuaa, se polttaa, mutta sitä, joka tarttuu siihen lujasti ja rohkeasti, se ei vahingoita.
Saphir
Tuho: Jeesuksen täsmäennustus!
7
215
Vastaukset
- Syvä Miete
Kesällä poimin nokkoset, keitän ja syön. Ja sitten niistä tulee tiedät kyllä mitä, jatkavat kiertokulkua veden kohinan säestämänä.
Toiset nokkoset poimin, niputan yhteen, ripustan langalle ja kuivaan. Talvella otan nokkoset, valikoin ja murskaan sapuskan sekaan. Lopputulos sama kuin edellä.- 3
mutta toisaalta hindujen vedat kirjoitetti paljon aikaisemmin mutta niissä kuvataan hämmästyttävän tarkasti nyky maailman menoa (jopa tarkemmin kuin ilmestyskirjassa) niin että ihmettelen miksi raamattu muka olisi se "totuus"
- Vanhat tekstit
3 kirjoitti:
mutta toisaalta hindujen vedat kirjoitetti paljon aikaisemmin mutta niissä kuvataan hämmästyttävän tarkasti nyky maailman menoa (jopa tarkemmin kuin ilmestyskirjassa) niin että ihmettelen miksi raamattu muka olisi se "totuus"
Puhumattakaan sumerilaisten teksteistä, joissa kuvataan samaa mitä on raamatussa verhotusti kuvattu "Eedenin puutarhana", "vedenpaisumuksena" ja "maan tyttärien ja Jumalan poikien yhtymisenä".
( Jumalan pojat myös "näkivät maan tyttäret ihaniksi, ja yhtyivät heihin" )
Lyhyen tutkiskelun jälkeen näyttää siltä, että puolueeton ja vakavastiotettava tutkimus on sitä mieltä, että vanhin evankeliumi (Markus) on kirjoitettu juuri 60/70 luvun vaihteessa ja muut sen jälkeen.
Väitteet, että evankeliumit olisi kirjoitettu ennen Jerusalemin hävitystä, vaikuttavat kovin tarkoitushakuisilta.
Lisäksi se, että hävitys kytkeytyy kerronnassa tiiviisti lopun ajan tapahtumiin, sopii hyvin yleiskuvaan.
Evankeliumithan painottavat lopun läheisyyttä. Jerusalemin hävitys oli juuri sellainen merkki hetikohta seuraavasta uudesta tulemisesta, mitä niiden kirjoittamisen aikaan odotettiin.- _
Jeesus myöskin ennusti että palaa maan päälle ennenkuin opetuslapset ovat kuolleet, eipä paljon ilmestynyt.
- Pikku Heidi
Jeesus on niin taidon, että sallii Israelin tuhon.
Jeesus korppia nussiva lammas TEE jotakin älälä määy suu täynnä ruohoa, lammas! - .
mikäs ennustus se on kun raamattu kirjoitettiin 300ad. eli 260vuotta myöhemmin.
taisi olla jälkiviisautta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2512294- 1921694
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä471349Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501045- 41846
- 14820
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31810Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver23778Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25776Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647