Uskonnottomien inttikokemukset

Minulla ei ainakaan ollut mitään vaikeuksia.

Uskonpa, että nykyään armeijassa pärjää uskonnottomana ihan hyvin, jos ei ala pitämään sen suurenpaa numeroa asiasta. Ei ole myöskään tarpeen nöyrtyä ja hissutella, vaan pitää avoin ja asiallinen linja.

Sotilaspapit hoitavat jo nykyisin pääasiassa psykologin ja sosiaalineuvojan tehtäviä tiiviissä yhteistyössä sosiaalikuraattorien kanssa. Tietysti olisi parempi, että he olisivat nimenomaan niiden alojen ammattilaisia. Uskonnolliset palvelut voitaisiin ostaa lähiseurakunnista ja eri uskonnollisilta yhteisöiltä, jos niitä katsotaan tarvittavan.

Armeijassa toisuskoiset ja uskonnottomat pääsevät vähemmällä.

-Ateistien ei tarvitse osallistua 2 tuntiseen paraatiin/valaan vaan tekevät 5 minuutin mittaisen
juhlallisen vakuutuksen.

-Kun sotilaspastori pitää oppitunnin saavat ateistit maata tuvissaan tehden mitä lystäävät.

Näin se siin on, voi toki tulla tilanteita joissa kapiainen on äärikristitty, mutta silloin tulee
uskaltaa pitää oikeuksistaan kiinni ja panna vastaan. Kapiainen joutuu lopulta nöyrtymään ellei
halua pilata ylenemismahdollisuuksiaan.

" Tiedän että joskus aikoinaan se on ollut ihan kamalaa ja siellä on syrjitty todella törkeästi, mutta nykyisin se ei ole ehkä niin hankalaa."

Itse en ollut vielä uskossa kun kävin armeijan. En kyllä huomannut mitään syrjintää vakaamuksen perusteella ketään kohtaan.

"Ja sitten lisäkysymys: pitäisikö armeijassa olla sotilaspappien sijaan mielummin psykologeja joiden luokse voisi mennä juttelemaan jos alkaa ahdistamaan? Miksi valtio kustantaa sotilaspapiston, jos Suomessa ei ole valtionkirkkoa? Miksi teidän verorahoilla maksetaan sitä että joku pappi armeijassa pitää virrenveisuutuokioita? "

No meidän sotilaspappi oli semmonen rempseä "isähahmo", suurin osa meijänki komppaniasta oikeen odotti niitä hänen oppitunteja. Ja ko sillo nuoruusvuosina olin välillä vähä "villi" tapaus nii tuli puntattuaki ja heilahti 3 päivää "häkkiä". Sotilaspappi oli ainua joka kävi jutustelemassa, ei hän uskoa tyrkyttäny, toi vähän lohtua sinne yksinäiseen putkaan.
Tämä on tietenkin minun henk.kohtanen kokemus, jollain muulla voi olla toisenlaisia kokemuksia. Ja esim.psykologin palkkaamista inttiin en pitäisi ollenkaan pahana asiana. Minusta tuntuukin että tämä minun aikana ollut sotilaspappi, hoisi jossain määrin niitäkin hommia.

Ensimmäisenä päivänä intissä oli niitä haastatteluita joissa kerättiin tietoa palvelukseen astuvista. Haastattelija kysyi minulta mihin uskontokuntaa kuuluun, johon vastasin "en mihinkään". Haastattelija häkeltyi ja ei löytänyt "ei mihinkään" -saraketta lapustaan xD "Kuulut siis väestörekisteriin?" johon vastasin: "Ei kai se väestörekisteri mikään uskontokunta ole?" *tuhahtelua ja kädenliike kehoitti siirtymään seuraavan haastattelijan luokse*

Alokasaikana oli pakko osallistua sotilaspapin tunnille, koska "se kuului opintokokonaisuuteen ja siellä oli myös yleishyödyllistä tietoa". Ei ollut paha istua siellä, vaikka mieluummin olisin jättänyt menemättä.

Hartauksiin ei tarvinnut osallistua, vaan niiden aikana laitettiin lukemaan tupaan käsimiehen sotakirjaa. Tuntui rangaistukselta. Kerran ulkonapidettävään koko kasarmin hartauteen oli myös "kirkosta eronneiden pakko osallistua" mutta meidän ei tarvinnut RUKOILKAAMME-käskyn aikana painaa päätä alas vaan saimme seisoa asennossa... #¤%ttu, mikä helpotus.

Valassa oli mahdollisuus vannoa vala tai vakuutus. Vala vannottiin kentällä ulkona yleisön edessä, jonka jälkeen oli vapaa-aikaa tai vaihtoehtoisesti vakuutuksen antaminen jossain sisähallissa. Valitsin valan ja olin hiljaa koko seremonian, vapaa-aika maistui paremmalta kuin kahteen tilaisuuteen osallistuminen. Vakuutus jäi siis tekemättä ja kokematta.

Ja tämä tapahtui 2006. Ei mielestäni mitään kovin raastavaa, mutta pisti periaatteen takia vituttamaan.

Tällä hetkellä tuttuni suorittaa asepalvelusta ja heillä on jokatoinen viikko hartaus. Tuttuni kuuluu kirkkoon, muttei haluaisi osallistua hartauksiin. Kerroin hänelle uskonnonvapaudesta ja ettei sinne ole pakko mennä. Vaihtoehtona on kuulemma jotain vielä hirveempää paskaa, jälleen kerran rangaistuksena...
-Mikä siinä on, että uskonnollisiin tilaisuuksiin pitää aina pakottaa uhkailemalla?

Välillä oli pakko mennä johonkin tilaisuuksiin jossa rukoiltiin, vitutti. Ei auttanut vaikka sanoin, että en kuulu kirkkoon ja käsitykseni mukaan rukoileminen on uskonnon harjoittamista, johon minulla on perustuslaillinen oikeus olla osallistumatta. Yleensä kuitenkaan ei tarvinnut osallistua kenttähartauksiin tai kasarmilla tapahtuviin hartauksiin tai papin oppitunneilla kun ilmoitti ettei kuulu kirkkoon. Moni myös valehteli ja pääsi pälkähästä. Meillä oli alokasaikana sellainen vihkonen 1995 -vuodelta jossa oli kaikenlaisia kysymyksiä joita sai pohtia tuvassa tai muiden alokkaiden kanssa. AUKissa ja johtajakaudella en osallistunut sitten kertaakaan kirkkojuttuihin ja puollustin uskonnottomien oikeuksia olla osallistumatta hartauksiin yms. yksinkertaisesti vain kysymällä että pitääkö meidän osallistua, ja pari kertaa kävikin niin, että jos en olisi kysynyt niin se olisi jäänyt muilta huomaamatta, niin olisivat alokas/jääkäri parat joutuneet käppäilemään jonnekkin kirkkoon tai jotain vastaavaa.

Olen hakenut tänne pari kertaa seriffiksi tuon multiksen häiriköinnin takia, mutta mitään vastausta en ole saanut, osaatko yhtään arvata miksi? Tarvitseeko siihen haku juttuun kirjoittaa jokin novelli tai jotain?