Inhoreaktio ei-toivottuihin ihailijoihin

"vaikka toinen olisi kuinka kultainen eikä edes mikään lääppijä-tyyppi"

Eli tyyppi ei kiinnosta sinua koska hän ei ole lääppijä renttu.

No mun mielestä ne vaikeudet alkavat vasta siinä kohtaa, kun toinen läväyttää jonkunlaisen ihastuksentunnustuksen tai toteaa etten minä ole ihastunut, ja alkaa suuttumaan tai murjottamaan.

Jos olette kavereita, ystävysty entistä lähemmin, sillä ystävälle voit aina kertoa suoraan, mikä mieltäsi painaa.

Jos taas ette ole niin hyviä ystäviä, ei mikään estä sanomasta, että kiitti mulle riitti.

Mihin on Suomen naisten selkäruoto kadonnut?

Harmi, ettei valtaosa täällä suostu ymmärtämään koko asiaa, sillä tämä on hyvä aihe! Näköjään miesten mielestä naisen pitäisi ihastua ihan jokaiseen vähänkin hyvn käyttäytyvään mieheen tai poikaan, joka osoittaa kiinnostusta. Kuitenkin täällä perätään naisilta siveyttä, ja mielestäni tämä on erittäin "siveä" reaktio, joka juontaa juurensa kokemattoman tuntemuksiin.

Minulla ainakin on lapsuuden ja nuoruuden muistoja, kun joku luokkakaveri tunnusti olevansa minuun ihastunut, niin se tuntui hämmentävältä ja jopa loukkaavalta. En ymmärtänyt miksi suutuin ja tunsin niin suurta inhoa, vaikkei poika olisi ollut edes kamala ihminen. Yksi kyllä oli ilkeä muille, ja sen lähestyminen inhotti vieläkin enemmän. Silloin ei vaan ollut valmis ajattelemaan kenenkään todellisen ihmisen ihastumisia. Rakkausasioihin tutustui kaukaa käsin, elokuvista ja kirjoista, eikä se tuntunut olevan osa omaa elämää ollenkaan. Pikkuhiljaa kun oppi tulkitsemaan ihmisiä paremmin, huomasi ihastumisen merkit ennen kuin siitä oli puhuttu sanaakaan, ja vaisto kehoitti heti ottamaan etäisyyttä. Ainakin useimmissa tapauksissa olin kuin olinkin oikeassa.

Kaikista kamalimmat muistot minulla on nuorena teini-ikäisenä aikuisten lähestymisyrityksistä. Se tuntui petokselta. Aikuiseen ihmiseen suhtautui ihan eri tavalla, ja naiivina sitä vielä luotti, että suurin osa aikuisista miehistä on kilttejä ihmisiä kuten oma isä, jotka suhtautuvat nuoriin vähän suojelevalla ja neuvovalla asenteella. Puistattaa vieläkin sellainen kokemus, kun olin 13-vuotias, ja yksi sinänsä komea mutta n. kolmekymppinen - siis VANHA - mies rupesi tekemään seksuaalisia ehdotuksia. Itkin kovasti jälkeenpäin ja häpesin, mietin mikä minussa oli antanut väärän kuvan. Näin jälkeenpäin ajatellen, ei yhtään mikään. Olin todella lapsellinen 13-vuotias ja näytin siltä. Naiselliset muodot minulle oli tullut varhain, mutta kukaan muu kuin piilopedofiili pervo ei kiinnostu tytöstä jolla on Mikki Hiiri-paita ja letit päässä!

Nykyään aikuisenakin minulla kestää kauan ennen kuin ihastun tai pystyn lämpenemään ajatukselle, että joku muu on ihastunut minuun, joten yllätettynä tuo nuoruuden vaisto palaa pintaan. Se on kurjaa, kun toisaalta haluaa olla kohtelias ja ystävällinen ihmiselle, joka ei ole huonoa kohtelua ansainnut, ja toisaalta tuntuu hämmentävältä ja inhottavalta ajatella, että joku ajattelee minusta "sillä tavalla", vaikken ole sitä millään tavalla kannustanut, aavistanut tai toivonut. Minä en myöskään pukeudu koskaan provosoivasti tai kalastele huomiota, joten en ole tottunut siihen minään päivittäisenä ilmiönä, ja tämä reaktio korostuu. Mitäköhän minun ja muiden naisten sitten pitäisi tehdä? Nauttia kaikkien huomiosta ja leikkiä ihmisten tunteilla ihan huvikseni, vai?

Hauskaa huomata, kuinka naisten kirjoitukset jälleen osoittavat MA-teorian paikkansapitävyyden (vaikka juuri naiset yleensä ulisevat, kuinka se ei pidä lainkaan paikkaansa). Jos ihastuneen miehen MA koetaan liian matalaksi omaan nähden, on seurauksena kiusaantuminen ja jopa loukkaantuminen. Loukkaushan se on, että ihastunut mies on tulkinnut naisen MA:n niin alhaiseksi, että se vastaisi hänen omaa tasoaan.

Maailmassa, jossa kaikki olisivat seksuaalisesti samanarvoisia, ei keneltäkään saadusta ihailusta koettaisi loukkaantumista.

No huh-hu, kun härö-ATM-palastalaiset taas pilaa hyvää keskustelua! Mitä te oikeastaan sinkkupalastalla roikutte, kun teillä ei ole minkäänlaista käsitystä seurustelusta eli teillä ei voi olla minkäänlaista käsitystä sinkkuudesta - ajasta seurusteluiden välillä ?

No anyway. Olen N26 ja pidemmän aikaa sinkkuna on pysytty. Vuodessa käyn noin 5 treffeillä ja aloittajan tuntema "Mee nyt vittuun siitä"- reaktio on hyvinkin tuttu.

Mutta musta se ei taida johtua deittiseurasta vaan omasta pettymyksestä. Se että huomaa, ettei taaskaan natsaa vaikka deittiseurassa ei mitään vikaan tavallaan olekkaan (ihan ok nuorimies, joka varmasti sopii jollekkin seurustelukumppaniksi...), niin se turhautuminen ja negatiiviset tunteet sitten vaan purkaantuu noin, että alkaa ärsyttää liiaksi.

Mua ainakin ärsyttää, että miksi en vaan alkaisi ihastua. Sillähän tämä sinkkuus voisi ratketa. Mutta kun ei vaan ihastu. Kemiat puuttuu :(

Itse yritän ratkaista tilanteen niin, että ilmoitan mahdollisimman pian ja mahdollisimman nätisti, ettei mua kiinnosta. Tätä usein seuraa kiusallinen kysymys "Mikä mussa oli vikana?", johon sanoin suoraan, etten halua vastata. En halua kertoa toisille ihmisille päin naama, että mitä heissä on sellaista mistä en pidä kun joku toinen voi niistä samoista asioista pitää. Kemian puute on myös sellainen juttu, ettei sitä voi "korvata" tai "korjata".

Mielestäni tuollaiset herttaiset henkilöt jotka olisivat kiinnostuneita minusta vaikka itse sitä en olisi, on herttaista, mutta juuri ne lääppijät, tyrkyttäjät, itsensä kehuajat ja ne jotka ei jätä rauhaan vaikka sanoisi kuinka suoraan että ei kiitos, niin ne ovat karseita ja niitä vittu riittää enemmän kuin tarpeeksi.

Jos nainen sanoo että ei kiinosta, niin silloin ei todellakaan kiinosta joten jättäkää lääppijä yökötykset rauhaan, menee meinaan hermot teidän kanssanne!!!!

Joo on kokemusta. Olen sinkkunainen, joten jotkut työpaikan miehet olettelevat, että olen kiinnostunut ja ennen muuta kiitollinen kenen tahansa miespuolisen seurasta "siinä mielessä". Tottahan haluan olla työkavereiden kanssa väleissä, mutta minkäänlainen heilastelu heidän kanssaan ei voisi koskaan tulla kyseeseen! Näin varsinkin, kun seuraansa tyrkyttävät varatut äijät ovat jo eläkeikän kynnyksellä. Muutaman kerran olen joutunut torjumaan tällaisen ukon lähentelyt oikein topakasti. Äijä-paha koki kokeneensa vääryyttä ja rupesi puhumaan minusta paskaa selkäni takana. Näin lapsellisen järjettömiä jotkin miehet ovat!

Mistähän sekin johtuu, että mies mieltää 15-20 vuotta itseään nuoremmat naiset kuuluvaksi samaan ikäluokkaan kuin hän itse???

ei kelpaa, mutta joku paska kyllä?

Ehkä joku kunnollinen mummo voisi tulla vähän kutittelemaan poikien leuanalustoja. Siinä poski punastuisi, ja taatusti mielihyvästä.

En nyt kyllä ihan ymmärrä, että mikä on sinun ongelmasi? Jos joku on ihastunut sinuun niin anna hänen olla ihastunut sinuun....kyllä se menee ajan kanssa ohi jos et millään tavalla häntä rohkaise.

Hyvä aloitus!

Minulla ei varsinaisesti tule mitään inhoreaktiota, ellei toinen sitten ole jotenkin tooodella epäsiisti/käytökseltään luotaantyöntävä. Ja lisää tästä käytöksestä kerron myöhemmin viestissä. Juuri koulussa/työpaikalla nämä tilanteet ovat hankalia, koska kuitenkin haluaisi tulla toimeen.

Minulla on sellaisia kokemuksia (ja, itse asiassa niitä kokemuksia on useita) miesten kanssa, että miehet ihastuvat/kiinnostuvat jos teemme koulussa jotain ryhmä/parityötä tai töitä yhdessä. Jos minä en sitten olekaan kiinnostunut (olen ollut joistain, mutta en kaikista), miehet loukkaantuvat usein. Kaksi on jättänyt koulukurssin ja parityöt kesken sen takia. Toinen vaihtoehto on, että jatketaan työtä, mutta mies alkaa haukkua naisia tai provosoida seksuaalisesti ja yrittää näin pönkittää kolauksen saanutta itsetuntoaan. Yritäpä sitten tehdä jotain parityötä yhdessä, kun toinen mäkättää vieressä ja yrittää ärsyttää kaikin tavoin. Vaikka sen toki tiedostaa, että "mäkätys" johtuu siitä että miehen ego on kokenut kolauksen, mutta silti, kyllä sitä toivoo että kurssi/työt loppuisivat nopeasti eikä kyseisen henkilön kanssa tarvitse ihan hetkeen tehdä yhteistyötä.

Sinänsä hassua, sillä en ole edes torjunut ketään mitenkään tökerösti. Päinvastoin, tällaisessa tilanteessa varmistan viimeisen päälle, että konflikteja ei synny. Voin sanoa hyvällä omalla tunnolla, että en ole koskaan ensimmäisenä ilkeä, enkä edes välttämättä toisena. Viimeksi kun tällainen tilanne tuli, mies kysyi minua treffeille, vastasin että juuri nyt on tosi kiireistä, mutta voisihan sitä katsoa parin viikon päästä. Olimme juuri samana päivänä puhuneet, miten molemmilla oli sattumalta juuri silloin paljon tekemistä; muuttoa, matkaa, opiskelua töitä molemmilla, harrastusten osalta kiirettä. Silti, miestä ei näkynyt enää sen jälkeen samalla kurssilla. Koska tarkoitus oli nähdä koulussa, emme vaihtaneet edes puhelinnumeroita tai sähköpostiosoitteita. Myönnän, etten ollut kovin innokas lähtemään treffeille, mutta en kehdannut suoraan kieltäytyäkään. Kun sitten näin miehen parin kuukauden päästä sattumalta, mies käyttäytyi oudosti. Haukkui naisia ja puhui levottomia juttuja (katsomistaan aikuisviihde-elokuvista tms), ja päätin silloin etten ole miehen kanssa enää tekemisissä. Nyt yritän välttää kaikkea kontaktia mieheen, mutta jos joudun kasvokkain moikkaan enkä jää juttelemaan.

Miehet valittavat, että naisten kanssa ei voi tehdä töitä yhdessä, mutta minusta se ongelma on toisinpäin. Ilmeisesti tämä menee niin, että: jos nainen ei tee niinkuin mies sanoo, ja ota vaan kiltisti vastaan kaikkea mitä tulee, vaikka se vähän paskaa olisikin, nainen on liian itsenäinen eikä naisen kanssa voi tehdä töitä.

Kokemuksia.. Vaihvihkainen mittalimeninen tai flirtti joskus ei ole haitannut työntekoa tai kaveruutta vaikken olekkaan ollut kiinnostunut "siinä" mielessä, ja toinen tietää sen. Varmaan alakaisi haittamaan jos olisi jatkuvaa, eikä hommia hoitaisi, mutta tällöin tuskin olisemme "oikeasti" kavereita.

Kokemuksia? Jos sanoo mimmille että kiitos mutta ei kiitos eikä se usko niin jossain vaiheessa se alkaa kyllä nyppimään kunnolla.

Kiusaantuneisuus on ymmärrettävää, mutta nämäkin asiat voi hoitaa hyvin tai huonosti. Esimerkiksi vuoden takainen ihastukseni, yksi elämäni suurimpia, toimi todella elegantisti: hän selvästi aavisti tunteeni ja otti ajoissa "muuten vain" puheeksi poikaystävänsä ilman, että minun tarvitsi nolata itseäni kaikenmaailman tunnustuksilla. Arvostin tätä suuresti ja olemme yhä ystäviä.

Tyttö, johon nyt olen ihastunut, näyttää pahaksi onnekseni olevan toista maata. Olimme vielä vähän aikaa sitten hyvissä väleissä ja kävimme mm. lounaalla. Hänkin on epäilemättä käyttäytymiseni pohjalta aavistanut, missä mennään, mutta hänen tapauksessaan tämä johtikin siihen, että nyt hän välttelee minua kokonaan. No, onhan se ihan inhimillistä, julkeaahan tällaisen olion olisi kiinnostustaan ketään kohtaan osoittaa ja nöyryyttäväähän seurassani olisi esiintyä edes kaverina, mutta korostan alkuperäistä pointtia: nämä asiat voi hoitaa elegantisti tai tökerösti, vaikka inhottaisi kuinka.

Summa summarum ja ehkä myös ajattelunaiheeksi tytöille: vaikka olin ensimmäisessä tapauksessa todella pettynyt, koska naiivisti kuvittelin, että tyttö oli juuri "kuin minulle tehty" (niin sitä erehtyy), jäi lopulta asiasta hyvä maku. Hän piti asian omana tietonaan eikä naureskellut selän takana. Tämänkertaisessa tapauksessa näyttäisi kaikin osin olevan päinvastoin. Kyllähän ihmisiä noin voi kohdella, mutta askel parempaan maailmaan olisi tietty rehtiys myös niitä ei-toivottuja ihailijoita kohtaan.

Ei se katseleminen välttämättä tarkoita että yrittää iskeä, kaunis nainen on kaunis nainen vaikka se olisi varattukin ja miehen kuin miehen silmät tahtovat vaan vaeltaa kaunista naista kohti. Vaatii tietoista pinnistelyä pitää katse muualla vaikka ei haluaisikaan nolata itseään toljottelemalla jotain tiettyä naista aina kun mahdollista.
Jotkut kauniit naiset sen sijaan näyttävät olevan tottuneita huomioon ja vaikuttavat ikäänkuin loukkaantuneilta jos mies ei hakeudukaan juttusille tai seuraan vaan pikemminkin pysyttelee kaukana.
Tekipä niin tai näin tai olipa tekemättä niin aina on väärin.