Onko suurin osa ATM:stä sitä mieltä että "minulle kuuluu kaunis, hoikka nainen"?
Tätä palstaa lukiessa saa sellaisen käsityksen että atm:t haluavat näyttävän naisen rinnalleen.
Miksi naisen pitäisi olla kaunis ja hoikka-siksikö koska atm:n itsetunto on heikon puoleinen ja sitä
kohentaakseen atm haluaa kauniin naisen.
Voi olla että olen väärässä, mutta minulla on sellainen käsitys että hyvännäköiset naiset tietävät itse varsin hyvin "oman arvonsa" ja sen että he saavat sellaisen miehen kun haluavat.
Eli atm:t havittelevat tai ainakin unelmoivat sellaisista naisista joita he eivät voi saada, koska ylemmäntason
miehet "vievät" heidät.
Mielestäni atm:n kannattaisi "suunnata katseensa" aivan tavallisen näköisiin ja vaikka ylipainoisiin naisiin, eikä kuvitella saavansa mitään kaikkien miesten ihailemaa mallinmitoissa olevaa neitosta.
Tavallisen näköiset ja tukevat naiset kunniaan!
31
489
Vastaukset
- muutosta tarvitaan
tavallien tai jopa komean miehen pitäisi rakastua rumaan tai lihavaan naiseen vain siksi, että mies on esimerkiksi ujo tai harrasta baareilua?
- työtön ATN
Komeat miehet eivät ole koskaan ujoja.
- Kymmenentaalankysymy
kauniin, hoikan naisen pitäisi rakastua ujoon, kokemattomaan ja ihmisarkaan mieheen?
Parempia, seurallisempia, viihdyttävämpiä kun ON tarjolla. - se on justiinsa
työtön ATN kirjoitti:
Komeat miehet eivät ole koskaan ujoja.
kauniit naiset paina yli 47kg
- tehomies
Kymmenentaalankysymy kirjoitti:
kauniin, hoikan naisen pitäisi rakastua ujoon, kokemattomaan ja ihmisarkaan mieheen?
Parempia, seurallisempia, viihdyttävämpiä kun ON tarjolla." miksi kauniin, hoikan naisen pitäisi rakastua ujoon kokemattomaan ja ihmisarkaan mieheen?"
Vastasit itse kysymykseesi.
Ei kauniin naisen tarvitsekaan olla tekemisissä ujojen ja arkojen miesten kanssa, koska
Parempia, seurallisempia, viihdyttävämpiä ON tarjolla. - muutosta tarvitaan
Kymmenentaalankysymy kirjoitti:
kauniin, hoikan naisen pitäisi rakastua ujoon, kokemattomaan ja ihmisarkaan mieheen?
Parempia, seurallisempia, viihdyttävämpiä kun ON tarjolla.toivoisin että nainen voisi rakastua silmiin eikä sanoihin.
Mutta olen kyllä ollut aina liian romanttinen ja ujo tähän maailmaan. - sagwsewser
Kymmenentaalankysymy kirjoitti:
kauniin, hoikan naisen pitäisi rakastua ujoon, kokemattomaan ja ihmisarkaan mieheen?
Parempia, seurallisempia, viihdyttävämpiä kun ON tarjolla.Mutta jos se kaunis ja hoikka nainen ujo ja kokematon. Hän tuskin uskaltaisi lähestyä miehiä eivätkä miehet lähesty häntä hänen ujoutensa takia.
- tehomies
sagwsewser kirjoitti:
Mutta jos se kaunis ja hoikka nainen ujo ja kokematon. Hän tuskin uskaltaisi lähestyä miehiä eivätkä miehet lähesty häntä hänen ujoutensa takia.
" Mutta jos se ... eivätkä miehet lähesty häntä hänen ujoutensa takia"
Kyllä joku YTM lähestyy häntä ja saa hänet.
Niin se vaan menee, se on luonnon laki - sagwsewser
tehomies kirjoitti:
" Mutta jos se ... eivätkä miehet lähesty häntä hänen ujoutensa takia"
Kyllä joku YTM lähestyy häntä ja saa hänet.
Niin se vaan menee, se on luonnon lakiEi se niin mene.
Ujous ja sosiaaliset pelot voivat vaivata niin miehiä kuin naisia eivätkä tee kummallekaan asioita helpommiksi. - korppiM
sagwsewser kirjoitti:
Ei se niin mene.
Ujous ja sosiaaliset pelot voivat vaivata niin miehiä kuin naisia eivätkä tee kummallekaan asioita helpommiksi.hyvännäköistä naista kyllä jututetaan miesten toimesta vaikka nainen juoksisi karkuun. Ujoa miestä ei tule kukaan nainen jututtamaan, ellei mies ole ennestään tuttu esim. telkkarista tai vaikuta menestyvältä.
- 81Mies
työtön ATN kirjoitti:
Komeat miehet eivät ole koskaan ujoja.
Ei se naisen pelkkä hoikkuus ja kauneus autuaaksi tee. Asettakaa vaativampia vaatimuksia myös naisen luonteelle että parisuhteestakin tulee jotakin. Minä annan paljon arvoa naisen luonteelle.
- sagwsewser
korppiM kirjoitti:
hyvännäköistä naista kyllä jututetaan miesten toimesta vaikka nainen juoksisi karkuun. Ujoa miestä ei tule kukaan nainen jututtamaan, ellei mies ole ennestään tuttu esim. telkkarista tai vaikuta menestyvältä.
Ujo ja sosiaalisesti arka nainen, vaikka olisi kaunis ja hoikka, ei ehkä mene koskaan minnekkään, baariin tms. Koska ujolla naisella ei ole välttämättä ystäviä, joiden kanssa mennä.
Sitä paitsi mitä se auttaa, jos joku mies jotenkin baariin päätynyttä ujo (hyvännäköistä) naista lähestyisikin, kun ko. nainen ei saa sanaa suustaan, jähmettyy, pelkää.
Kyllä ujon miehen ja naisen ongelmat ovat samat. Eikä ujouteen välttämättä liity se, että olisi "ruma". - Ujo ja arka mies
sagwsewser kirjoitti:
Ujo ja sosiaalisesti arka nainen, vaikka olisi kaunis ja hoikka, ei ehkä mene koskaan minnekkään, baariin tms. Koska ujolla naisella ei ole välttämättä ystäviä, joiden kanssa mennä.
Sitä paitsi mitä se auttaa, jos joku mies jotenkin baariin päätynyttä ujo (hyvännäköistä) naista lähestyisikin, kun ko. nainen ei saa sanaa suustaan, jähmettyy, pelkää.
Kyllä ujon miehen ja naisen ongelmat ovat samat. Eikä ujouteen välttämättä liity se, että olisi "ruma".Olis kiva opetella jonkun ujon ja sosiaalisesti aran naisen kanssa sosiaalisuutta.
- 1310
sagwsewser kirjoitti:
Ujo ja sosiaalisesti arka nainen, vaikka olisi kaunis ja hoikka, ei ehkä mene koskaan minnekkään, baariin tms. Koska ujolla naisella ei ole välttämättä ystäviä, joiden kanssa mennä.
Sitä paitsi mitä se auttaa, jos joku mies jotenkin baariin päätynyttä ujo (hyvännäköistä) naista lähestyisikin, kun ko. nainen ei saa sanaa suustaan, jähmettyy, pelkää.
Kyllä ujon miehen ja naisen ongelmat ovat samat. Eikä ujouteen välttämättä liity se, että olisi "ruma".KAUNISTA ujoa naista esimerkiksi ikäluokassa 18-28 luulisit olevan vapaana? Jäävän vanhaksipiiaksi vain ujoutensa takia?? Kaunis ujo nainen ei todennäköisesti ole yhtä pinnallinen kuin ujo mies joten mukava, luotettava mies kyllä nappaa sellaisen naisen koulusta tai harrastuksista.
- sagwsewser
1310 kirjoitti:
KAUNISTA ujoa naista esimerkiksi ikäluokassa 18-28 luulisit olevan vapaana? Jäävän vanhaksipiiaksi vain ujoutensa takia?? Kaunis ujo nainen ei todennäköisesti ole yhtä pinnallinen kuin ujo mies joten mukava, luotettava mies kyllä nappaa sellaisen naisen koulusta tai harrastuksista.
Kylä, ihminen voi jäädä vanhaaksipiiaksi tai -pojaksi ihan vain ujouden takia, vaikka olisi hyvännäköinen nainen tai mies.
Ujoilla naisilla ei välttämättä ole ujoutensa takia harrastuksia, ja jos joku lähestyisikin ujoa naista, homma ei etene naisen ujouden takia alkua pitemmälle. - sagwsewser
1310 kirjoitti:
KAUNISTA ujoa naista esimerkiksi ikäluokassa 18-28 luulisit olevan vapaana? Jäävän vanhaksipiiaksi vain ujoutensa takia?? Kaunis ujo nainen ei todennäköisesti ole yhtä pinnallinen kuin ujo mies joten mukava, luotettava mies kyllä nappaa sellaisen naisen koulusta tai harrastuksista.
"Kuinka monta KAUNISTA ujoa naista esimerkiksi ikäluokassa 18-28 luulisit olevan vapaana? Jäävän vanhaksipiiaksi vain ujoutensa takia??"
On niitäkin, ihan varmasti. Ujouden takia kauniskin nainen voi jäädä vanhaksipiiaksi.
KOSKA ulkonäkö ei vaikuta millään tavalla siihen, mihin sattuu syntymään ja miten ihmistä lapsena kohdellaan ja mien ujo ja ihmisarka ihmisestä tulee. Pelkkä kaunis ulkonäkö ei todellakaan naisellakaan takaa sitä, ettei voisi olla kokematon vanhapiika kolmikymppisenä!
- anonyymi atm
"Minun" mielestäni tälläiset mielipiteet "tulevat" lähinnä "yhden" henkilön suusta. Ei "kannata" yleistää.
- atmatmatm
Mikä tahansa muu käy mutta ei läski.
- 1514
mutta ei mies, jonka kanssa olisi tylsää, joka on huono sängyssä ja jonka kanssa ei kehtaisi näyttäytyä neljän seinän ulkopuolella.
- Byhyyy
1514 kirjoitti:
mutta ei mies, jonka kanssa olisi tylsää, joka on huono sängyssä ja jonka kanssa ei kehtaisi näyttäytyä neljän seinän ulkopuolella.
Yhyy mä en siis kelpaa kellekään.
- työtön ATM
Byhyyy kirjoitti:
Yhyy mä en siis kelpaa kellekään.
Hei! Äläs nyt! Kelpaat mulle ;D
Omasta mielestäni ei tarvitse olla hoikka eikä liiemmin kauniskaan kunhan vaan on mukava jonka kanssa tulee toimeen, koska minussakin on noita ulkonäkövirheitä (iho-ongelma). Ei haittaa vaikka on enemmänkin tukeva, kunhan muotoja löytyy. Ja sellaisia olen katsellutkin, mutta ei tahdo löytyä vapaana. Tai siis olen jo tavannut yhden, mutta ei ollut minusta kiinnostunut että silleen.
Mutta oikeasti ei tuolla ulkonäöllä ole minkäänlaista väliä, pääasia on siinä että molemmat tuntevat olonsa hyväksi. Eli kyllä se on luonne joka ratkaisee sekä se ns. kemia.- Kuollut Enkeli
Ihqu kommentti. Joskus tällä palstalla lorvehtivat ja örähtelevät ATM:t saavat mielen matalaksi, mutta joskus, kuten nyt kommenttisi kohdalla, tuntuu, että ehkä toivoa sittenkin vielä on, että ATM:tkin ovat kuitenkin ihmisiä. Kai.
- .....
Kuollut Enkeli kirjoitti:
Ihqu kommentti. Joskus tällä palstalla lorvehtivat ja örähtelevät ATM:t saavat mielen matalaksi, mutta joskus, kuten nyt kommenttisi kohdalla, tuntuu, että ehkä toivoa sittenkin vielä on, että ATM:tkin ovat kuitenkin ihmisiä. Kai.
Rumat ja lihavat naiset ovat inhottavia. Yli 50 kiloisille naisille ei pitäisi myydä ruokaa lainkaan.
- työtön ATM
..... kirjoitti:
Rumat ja lihavat naiset ovat inhottavia. Yli 50 kiloisille naisille ei pitäisi myydä ruokaa lainkaan.
Rumalla ja lihavalla naisella ei tee mitään.
- älymies 2
työtön ATM kirjoitti:
Rumalla ja lihavalla naisella ei tee mitään.
Ujolla ja kokemattomalla miehellä ei tee mitään.
- nainen haluaa
älymies 2 kirjoitti:
Ujolla ja kokemattomalla miehellä ei tee mitään.
panosonnin, eikä mitään avutonta ja saamatonta ressukkaa.
- Ei noin
No ihan noin radikaali en ole. On sillä ulkonäöllä jotain väliä. Mun pitää viehtyä siitä naisesta. Mutta missään tapauksessa tuo ei tarkoita sitä että naisen pitäisi olla joku malli. Ihan tavallisen näköinen riittää eikä se ylipainokaan välttämättä ole ongelma. Riippuu nyt tietenkin vähän siitä paljonko sitä on. Jos muija alkaa olla liikuntakyvytön painon takia niin se on ongelma. Ja naisella tosiaan pitää olla tissit ja perse. Että ennemmin liian lihava kun liian laiha. Hoikka voi olla mutta ei mikään luuranko.
- Kaunis-fiksu atm
Tosi hölmöä!
Kauneus ja fiksuus on sallittua kaikille ja valintakin on vapaa! - haaveet turvallisia
mutta näillä ei edes ota eteen, osalla ei ota eteen naisten kanssa ensinkään. Kaapista tulon paikka monelle.
- valtaosa
Atm:stä ei kykenisi seksiin jos heille siihen tilaisuus tulisi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 30910087
- 732291
- 422084
Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa
Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä351904- 791848
Oho! Varmistusta odotellaan.
Pitäneekö paikkansa? "🇺🇦Ukrainian drones hit a 🇷🇺Russian Tu-22M3 bomber at the Olenya airfield,"1611796Mitä sitten ikinä teetkin
Mun on aika mennä J mies. Olen ollut niin tyhmä. Kaikkea mukavaa elämääsi edelleen toivotan ja ihanaa elämän jatkoa. Mei401368- 161292
Kun istuit
vierelläni penkillä, olin hetken onnellinen. Se hetki kimaltelee mieleni sopukoissa ja valvottaa öisin. Salainen kaipau531266Saanko selityksen?
Mikä minus oli vialla? Ulkonäkö, teinkö jotain väärin, sanoinko jotain..? Haluisin vaa tietää :(541263