Miksiköhän käy niin että hyvin kiinnostavia naisia

ilmaantuu elämään

aina paritellen eli kaksi kerrallaan. Siinä kun sitten yrittää arpoa kahden kiinnostuneen naisen välillä lopputulos on, ettei saa kumpaakaan. Sen jälkeen seuraa pitkä tauko eikä kukaan nainen näytä olevan millään tasolla kiinnostunut meikäläisestä ja sitten taas kaksi naista kiinnostuu yhtä aikaa. Näin on käynyt jo aika monta kertaa.

6

306

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 17+1

      En tiedä, mutta minullakin käy hyvin samankaltaisia tilanteita.

    • Kävisipä edes noin, mutta kun ei niin ei. Korkeintaan on ollut yksi kerrallaan, mutta ei niistäkään ole tullut mitään kun muutama merkittävä asia heittää, joita en vain voi hyväksyä.

    • taidat olla

      jonkin sortin YTM kun naiset ovat sinusta kiinnostuneita

    • miehenkuvotus

      Onhan se ikävää kun kiinnostavia naisia tulee useampia kerrallaan ja molemmat menevät puihin. Mutta sinun kohdalla niitä sentään tulee. Jos tähän mennessä kaikki yritykset ovat mennee puihin, voit kuitenkin luottaa tulevaisuuteen. Kohdallesi tulee vielä joku kiinnostunut, jonka kanssa onnistuu. Sinussa on jotain mikä kinnostaa naisia.

      Omalla kohdalle ei ole enään vuosiin tullu yhtään naista, joka olisi ollut vähäänkään kiinnostunut. Joten olen opetellut suuntaamaan ajatukset siihen, että yksin tulen elämään.

    • Musta ei kiinnostu

      se ensimmäinenkään

    • yksin vieläkin

      Härnäät täällä muita? Itse odotan, että tulisi edes se ensimmäinen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      44
      5795
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      45
      5305
    3. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      48
      3698
    4. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      13
      3653
    5. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      90
      3201
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      3126
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      59
      2874
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      57
      2720
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      53
      2370
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      38
      1834
    Aihe