Kiinassa on risteytty koira ja lammas. Kuinka tämä sopii yhteen luomisteorian kanssa?
http://www.dailymail.co.uk/sciencetech/article-1369977/Sheep-gives-birth-dog-Chinese-farm-Ewe-got-kidding.html
Koira ja lammas risteytetty
37
679
Vastaukset
Robin Bakerin kirja Tulevaisuuden seksielämä (2000) esittää ajatuksia koeputkihedelmöityksestä sekä siittiöiden ja kivesten siirrosta jopa eri lajien välillä ja tulee siinä sivussa kertoneeksi:
Sitä paitsi meidän ei pidä unohtaa sitäkään, että vaikka ajatus toisen lajin siemennesteestä tuntuu useimmista naisista epämiellyttävältä, kaikki eivät suinkaan ajattele niin. Alfred Kinsey tutki 1940-luvulla Yhdysvalloissa väestön seksuaalista käyttäytymistä, ja hänen mukaansa pieni osuus naisista (alle yksi prosentti) näkee paljon vaivaa saadakseen edes kerran olla yhdynnässä eläinten – varsinkin koirien – kanssa, ja silloin he saavat sisälleen annoksen toisen lajin siemennestettä.
Alfred Kinseyn tutkimuksissa 1940-luvun Yhdysvalloissa kävi ilmi, että joka viides maalla kasvanut mies oli jossain elämänsä vaiheessa paritellut vähintään kerran kotieläinten kanssa. Kun tämä otetaan huomioon, miten moni lampaankasvattaja olisi valmis ottamaan kiveksiinsä lempipässinsä kantasoluja, jotta hän voisi sen jälkeen tuottaa lampaita itse parittelemalla uuhien kanssa? Tai kuinka moni koirankasvattaja tekisi saman narttukoirilleen? Tai kuinka moni nainen haluaisi siirtää rakkaan – kenties kuolleen – kumppaninsa kantasoluja lemmikkikoiransa kiveksiin, jotta hän voisi sen jälkeen saada lisää vainajan lapsia parittelemalla koiran kanssa?
_____
Eräillä hämäräperäisillä sivuilla on mainittu että tietyt naiset toivovat ihan vakavissaan että voisivat synnyttää koiralleen pentuja. Niinkin arvostettu auktoriteetti kuin Peter Singer on maininnut että ilmeisestikin uroskoirat pitävät siitä.
(Hiski on jo pannut Ähtärissä ihmissusipentueen alulle. Jostain syystä valokuvissa näkyy vain sumua.)Tässä Woody Allenin visio tulevaisuuden seksistä (alkaa n. 2:45 kohdalta...), on sangen vakuuttava
http://www.youtube.com/watch?v=DpX5BWHiGGANo tuollahan se Peter Singerin katsaus Midas Dekkersin kirjasta on:
http://www.nerve.com/Opinions/Singer/heavyPetting/- viksumpi
Tutkimustulokset joihin viittaat ovat täyttä siansontaa. A. K. oli täyshuijari.
viksumpi kirjoitti:
Tutkimustulokset joihin viittaat ovat täyttä siansontaa. A. K. oli täyshuijari.
"Tutkimustulokset joihin viittaat ovat täyttä siansontaa. A. K. oli täyshuijari."
Kerrotko lisää? Ettet vain perusta mielipidettäsi siihen yhteen tv-dokumenttiin?
- viksumpi
Tuo lehmä ei yritä paritella vaan on härillään.
viksumpi kirjoitti:
Tuo lehmä ei yritä paritella vaan on härillään.
"Tuo lehmä ei yritä paritella vaan on härillään."
Jotain sinäkin sentään tiedät.- poikjuhg
reynard.the.fox kirjoitti:
"Tuo lehmä ei yritä paritella vaan on härillään."
Jotain sinäkin sentään tiedät.Katsokaapa tarkemmin. Minusta sillä ei ole utareita vaan sonnin kukkaro.
- maa-jussi
Tunnettu ylittämättömien lajirajojen kannattaja jb oli jo ladossaan köyden kanssa mumisten itsekseen: "Olen ollut koko ajan niin väärässä, niin väärässä, elämällä ei ole enää tarkoitusta" luettuaan tämän ehdottomasti toden uutisen.
Onneksi ehdin naapurina väliin, ennenkuin mitään peruuttamatonta tapahtui. Ryypättiin siinä sitten ja saunottiin ja nyt hän näyttäisi olevan ok. - viksumpi
Tyhmä. Tyhmä. Tyhmä.
Riittääkö vai jatkanko?
Voisin nimittäin jatkaa että tyhmä evokki. Tyhmä evokki . Oikein tyhmä evokki. ja ihan liian tyhmä evokki eli Turkana-molokki joka ainoana ottaa todesta nämäkin. No. Onhan hirvi ja nautakin risteytetty...
Kaikenmoisia geenihirviöitä sitä on olemassa.. Onkohan kyseessä joku kiinalaisten "vitamiinien" aikaansaannoksia..?- viksumpi
Ei hirveä ja nautaa ole risteytetty, ne ovat risteytyneet ihan itsekseen.
Ja tulos on meidän navetassa. Olen kovasti tarjonnut sitä tutkijoille, mutta kukaan ei suostu edes katsomaan sitä.
Niin että eipäs ole evolutionisteilla todisteita hivinautaani vastaan.
Voitte vain ja ainoastaan kehitellä mielikuvitusjuttuja sen olemattomuudesta. viksumpi kirjoitti:
Ei hirveä ja nautaa ole risteytetty, ne ovat risteytyneet ihan itsekseen.
Ja tulos on meidän navetassa. Olen kovasti tarjonnut sitä tutkijoille, mutta kukaan ei suostu edes katsomaan sitä.
Niin että eipäs ole evolutionisteilla todisteita hivinautaani vastaan.
Voitte vain ja ainoastaan kehitellä mielikuvitusjuttuja sen olemattomuudesta.Keksi jotain uusia aiheita mistä valehdella. Tämä hirvinautavitsi ei enää jaksa naurattaa.
- lintukoira
Lammaskoiria on ollut olemassa ajat sitten.
- ...
Niin on. Poliisikorista ja everstiluutnanteista puhumattakaan.
Aikaisemmin pidin kaikkein hämmästyttävin olentona hirvikärpästä, kunnes kuulin sellaisesta luonnonoikusta kuin RAAMATTUOPISKELIJA.
Melkoista erotiikkaa, siinä jää nuorisopastorit toiseksi.- viksumpi
Töppönen kirjoitti:
Aikaisemmin pidin kaikkein hämmästyttävin olentona hirvikärpästä, kunnes kuulin sellaisesta luonnonoikusta kuin RAAMATTUOPISKELIJA.
Melkoista erotiikkaa, siinä jää nuorisopastorit toiseksi.Ja kun kuulin töppösestä niin tuli melikuva raatokärpäsestä
- asianharrastaja
Näyttää vähän sisikyy-uutisen jatko-osalta, enkä suurestikaan odota vahvistusta uskottavan laitoksen DNA-tutkimuksesta. Johan uutinenkin varmuuden vuoksi sanoi, että saattaa myös olla epämuodostunut lammas. Tai ehkä epämuodostettu lampaan valokuva.
- viksumpi
A sianharrastaja näyttää kerrankin tajunneen jutun juonen ihan itsekseen. Hyvä.
- ++++++++++++++
Ei se sopisikaan jos toi koiralammas on oikeasti koira.
Tutkimallahan se selviää onko toi vain erikoisen näköinen lammas vai oikea koira. Kreationistienhan pitäisi olla riemuissaan tuollaisesta uutisesta, sillä sehän todistaa aukottomasti, että Jumala pystyy hedelmöittämään kenet vain. Tuo koirahan on Jumalan oma paimenkoira, joka nyt päätti hedelmöittää tulevan lammaslaumansa jäsenen. Tuosta tulee vielä Hyvä Paimen.
Tämä on siis jo toinen aukottomasti todistetty neitseellinen raskaus!> Tuosta tulee vielä Hyvä Paimen.
Hiski oli aikoinaan seurakunnan pienoisrautatiekerhon vetäjäjoukossa ja otti iltana muutamana smooth collien mukaan - "ettei pääse raamatullisuus unohtumaan".
?
"Tämä on hyvä paimen."*ahaa-elämys*
Johtuuko Hiskin ja minun lapsettomuus siitä että Hiski on harjasusi ja minä kissa?
*purr purr purr*- yx kolli
>>Johtuuko Hiskin ja minun lapsettomuus siitä että Hiski on harjasusi ja minä kissa?
- ltte piru
Muuan kommentaattori esitti tuolla sivulla ajatuksen, joka on niin tylsä ja mielikuvitukseton ettei se voi olla totta, eihän?
It's a livestock guardian dog for sheep. Several such breeds are white with thick coats e.g. Maremma and Great Pyrenees. They need to be reared in the company of sheep so that as adults they will instinctively defend them from wolves etc. After this one settled into a flock, someone spun a joke that it was born to one of the sheep, which has run and run.
Read more: http://www.dailymail.co.uk/sciencetech/article-1369977/Sheep-gives-birth-dog-Chinese-farm-Ewe-got-kidding.html#ixzz1J9GuRf98 - poikjuhg
Koiralta tuo minusta näyttää.
"Robin Bakerin kirja Tulevaisuuden seksielämä (2000) esittää ajatuksia koeputkihedelmöityksestä sekä siittiöiden ja kivesten siirrosta jopa eri lajien välillä"
On aika kiehtovaa pohtia puolivakavissaan ajatusta että eri lajit tosiaan pystyisivät risteytymään keskenään. Mitä kaikkea voisi saada aikaan? Kentaureja, fauneja, ihmissusia noin tunnetuimmat mainitakseni, olisiko lehmähevonen sopiva sekä kärryjä vetämään että lypsettäväksi, mitä puutteessa elävä border collie puuhaa uuhien kanssa, ja tietenkin lihatiskiltä tuttu sikanauta... - Itte piru
Vielä yksi:
http://makloox.zoohaven.com/other/images/racoon_dog.jpg
Ihan kieroutunut sivusto jossa silti on sekä päätä että varsinkin häntää. - ltte piru
Ja vielä! Eläimet eivät selvästikään että niiden pitäisi tyytyä omaan lajiinsa eikä käyttää kaikkea mikä on hollilla.
http://makloox.zoohaven.com/other/images/rhino_elephant_mat.jpg - Itte piru
Ei voi olla totta ... ei saa olla totta ... ei enää puutu kuin leijona ja lammas ...
http://makloox.zoohaven.com/other/images/sheep_pig.jpg - ltte piru
Liikerin synnyn alkuhämärissä:
http://makloox.zoohaven.com/other/images/tiger_lion.jpg - viksumpi
Se tässä on hauskaa että nämä hurjimmat jutut tulevat aina Kiinasta. Siellä sattuu ja tapahtuu. Sisikyykin taisi tulla sieltä.
Oli miten oli, mutta Turkana parka uskoo nämä kaikki mahdoliseksi.Huomaatko miten sinun pitää valehdella siitä mitä minä uskon? Se johtuu siitä, ettet pysty muuten puolustamaan humpuukiuskontoasi totuutta vastaan.
- O'ou
No mutta helkkari vieköön! Noinhan se on ratkennut se lihansyöjien ruokaongelma arkissa. Nykyäänkin syötetään niille korkeasaaressa kaneja.
Kreationisteille (evokit tietävät tämän jo ennestään):
http://www.mating.tv/main_frame_interspecies.htm- hahhaaaaaa.....
Kiinalaisten aprillipilaa!
Tässä on toinen .
http://www.findance.com/uutiset/14775/kissa-synnytti-koiran-ei-ole-mahdollista
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad591105- 42861
- 51641
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että315627Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän114604- 51598
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38595- 93590
- 56554
- 65514