Mikä uskomusjärjestelmä sopisi sinulle?

Kersantti Ärjylä

Ihan mielenkiinnosta ja keskustlua herättääkseni kyselen, että jos olet ateisti tai sekularisoitunut tapakristitty tms tahansa, niin mikä uskonnoista tai uskomusjärjestelmistä tuntuisi itselle kuitenkin sopivimmalta? Maailmassa on tuhansia ja taas tuhansia uskontoja ja uskomuksia ja jokainen niistä on syntynyt kulttuurisidonnaisena tietyissä ympyröissä jostain tarpeesta ja sosiaalisesta tilauksesta. Edellyttää tietysti,että on tutustunut mahdollisimman moneen että valintaa voisi suorittaa.

Jännittävää on, että esim. Kungfutselaisuutta pidetään uskontona, vaikka siinä ei ole jumalia. Samoin shintolaisuus perustuu lähinnä käsitykselle esi-isien hengistä ja siitä mikä on puhdasta ja epäpuhdasta, mutta siinä ei ole mitään erityistä oppia tai jumaljärjestelmää, vaan lähinnä seremonioita ja rituaaleja.

Arvaan, että moni ajattelee, että mitään tarpeeksi järjellistä uskomusjärjestelmää ei löydy. Ymmärrän kyllä, että kannettu vesi ei kaivossa pysy eikä uskontoa voida juurruttaa vapaaehtoiseksi ilman aivopesua, johon kukaan ateisti tuskin suostuu. Pakkokäännytys herättää vain vastarintaa. Shamaanirumpujen hävittämistä Lapissa esim. tehostettiin teloitusuhkauksella, vaikka rummut varmaan pidettiin jossain jemmassa, kun niitä on kuitenkin säilynyt malliksi. Kastetut kristityt kävivät Katumajärvessä tai muussa suomalaisille pyhässä paikassa pesemässä kasteen pois.

Olisi myös mukava tietää, onko maailmassa uskomuksia ja uskomusrjärjestelmiä, joista minä en ole itse vielä kuullut? Huom, olen tietoinen jo mm. Lentävästä Spagettihirviöstä ja maapalloa kiertävästä Teepannusta. =)

13

241

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • readmorethanonebook

      On monia uskontojakin, joista olen joskus ajatellut että voisin kuvitella miten joku voi tuohon uskoa.....mutta sitten homma menee ihan veteläksi kun tarpeeksi tonkii.
      Tästä esimerkkinä skientologia. Perus tarina on ihan ok, kunnes aletaan sullomaan jotain henkiä pahvilaatikoihin. En toki olisi tarinan mihinkään osaan uskonut, mutta olisin voinut käsittää miten joku siihen voi uskoa.
      Juttu menee aina niin läskiksi, etten voi käsittää miten joku voi uskoa siihen.

      Lähinnä omaa sydäntäni on taoismi. Tosin sellainen länsimaalaiselta kantilta tarkasteltu versio, enkä väitä mitään siitä loppupeleissä ymmärtäväni.
      Laotsen runoilut kuitenkin herättävät ajatuksia ja puhuttelevat sisälläni asustavaa anarkistia.

    • Hindulaisuus kiehtoo.

      • herttainenhertta

      • Tosimies.

        Eikö Budha?


    • O'ou

      "Mikä uskomusjärjestelmä sopisi sinulle?"

      Ehdottomasti se, jonka mukaan tietoisuuteni loi tuntematon taho viime torstaina.
      Kaikki, mitä on tapahtunut ennen sitä, on illuusiota, jonka tämä tuntematon taho on istuttanut mieleeni. Samoin on tämän tuntemattoman tahon mieleeni laittamaa illuusiota kaikki, mitä nyt tapahtuu ja mitä näen ympärilläni, tai teen.

      Kuten tämä kommentti.
      ;D

    • rihveli

      Suosin kotimaista ja ehdotomasti jumalolioksi valitsisin Ukko ylijumalan,olkoon
      uskonto sitten vaikka kalevalalaisuus.

    • No juu ei

      Jonkinlainen deistinen jumaluus, siis jokin mukaelma deismistä on suunnilleen ainoa uskonnollinen näkemys, jota kykenen edes teoriassa pitämään mahdollisena. En minä sellaisenkaan puolesta liputa, mutta en kuitenkaan heti suoraan hylkää sitä täydellisen mahdottomana ja järjettömänä.

      Toisin kuin kuten vaikkapa ääneen naurattava raamatun kaikkitietävä kaikkivaltias, joka ei koskaan tiedä mitään eikä koskaan mahda mitään, vaikka on siis kaikkitietävä kaikkivaltias ja joka on silkkaa rakkautta ja haluaa vain pelkkää hyvää kaikille ihmisille, paitsi mitä nyt kiukuspäissään tappaa koko ihmiskunnan pariinkin otteeseen, käskee surutta tuhoamaan ja tappamaan kaupungeittain eri kansoja, heimoja, naisia ja sylivauvoja ja satunnaisia vastaantulijoita ja laittaa suurimman osan ihmiskunnasta eli miljardit miljardit miljardit ihmiset ikuiseen kidutukseen itse luomaansa helvettiin. Toisin sanoen jumala joka on itse itsensä kumoava täydellinen looginen mahdottomuus. Mitään tietämätön kaikkitietävä, mitään mahtamaton kaikkivaltias sekä silkkaa puhdasta rakkautta ja hyvää tahtova silmitön joukkomurhaaja ja äärimmäisen julma kiduttaja. Jepjep.

      Se toinen satu, siitä hepusta joka kiertelee lentävällä porovaljakolla jakamassa lahjoja ihmisten savupiipuista, on tuon rinnalla miljoona kertaa uskottavampi.

      Sillä deistisellä jumaluudella, siis kaiken alkusyyllä, ei tietenkään olisi mitään tekemistä jumalan kanssa siinä mielessä, miten kunnon hihhulit jumalansa mieltävät. Deistinen jumaluus ei ole koskaan tehnyt mitään muuta kuin laittanut kaiken alulle, eikä deistinen jumaluus tule maailmassa koskaan mitään muuta tekemäänkään. Deistinen jumaluus ei siis ole mikään aktiivisesti toimiva persoonallinen jumala, vaan pikemminkin jonkinlainen materian ja/tai elämän olemassaolon perimmäinen olemus (vähän kehno määritelmä, mutta en nyt jaksa kehitellä parempaakaan).

      Deistinen jumaluus ei ole kiinnostunut minusta eikä minun tekemisistäni tai siitä mitä olen jättänyt tekemättä, eikä deistinen jumaluus millään tavalla palkitse tai rankaise minua kuolemani jälkeen, koska deistinen jumaluus ei koskaan tee mitään sellaista. Joten siinä mielessä on minun kannaltani lopulta täysin yhdentekevää, olisiko sellaista deististä jumaluutta oikeasti olemassa, sillä eihän se vaikuttaisi minun elämääni (ja kuolemaani) mitenkään, oli sitten tai ei.

    • Varmaan shamanismi tai suomenusko vois olla lähimpänä.

    • kalevisti n:o 872

      Löysin sielulleni rauhan.
      Rauha löytyi luettuani tämän Uskontojen Supermarketin ilmoituksen ja
      ostettuani KALEVILAN ja tutustuttuani siihen:
      ----------------------------------------------------------------
      Jos Te tunnette kiinnostusta suomalaiseen mytologiaan muistutamme,
      että olemme lisänneet polyteististen uskontojen valikoimaamme uuden uskonnon: KALEVISMIN.

      Uskonto pohjautuu kansalliseeppokseemme ja neliyhteiseen jumalaan, Väinämöiseen, Ilmariseen, Joukahaiseen ja Kalevan Henkeen.

      Uskonnon pyhä kirja on Kalevalaan perustuva KALEVILA.
      KALEVISMI tarjoaa tunnustajalleen monia etuja, mm:

      1) Sen kotimaisuusaste on sangen korkea.

      2) Valittu kansa on suomalaiset.

      3) KALEVISMIN opit ovat monessa suhteessa nykyisten luonnontieteiden mukaisia, mm. sen luomiskertomuksen mukaan Väinämöinen loi universumin alkuräjähdyksessä.

      4) KALEVISMI on humaani uskonto, mm. viimeisessä
      tuomiossa ei tunneta ikuista kadotusta. Väinämöinen vain laulaa synnintekijät suohon (vain vyötäröä myöten).
      Suossa seisomisen kesto on rajoitettu, suuristakin synneistä vain muutamia tunteja. pienistä vain minuutteja.

      5) Näin rangaistuksessa noudatetaan länsimaisen oikeuskäsitteen mukaista suhteellisuusperiaatetta (rangaistuksen aste on suhteessa tehtyyn rikokseen)

      6) Kukaan KALEVISMIN jumalista ei rankaise syyttömiä lapsia isien pahoista teoista. Kutakin yksilöä arvioidaan vain hänen omien tekojensa kautta.

      7) KALEVISMIN pyhä kirja on KALEVILA. Se on vain pienin muunnoksin kehitetty kansalliseeppoksestamme Kalevalasta.
      Näin tutustuminen KALEVISMIIN on helppoa, perusasiat ovat monelle tuttuja jo kouluajoilta.

      Polyteististen uskontojen KALEVISMI- osaston avaamme lähiaikoina, tarkemman ajankohdan ilmoitamme myöhemmin.
      Avaustilaisuudessa on ilmainen kahvitarjoilu sekä Kalevila-kirjoja myydään edulliseen hintaan.
      Tervetuloa !

    • Kolmekissaakorissa

      Nyt tunnen suurta tarvetta liittyä KALEVISMIin. Se tuntuu jotenkin omimmalta. Valittu kansa ja kaikki muu mukava. Mitä siis teen?

      • Kersantti Ärjylä

        Jaah...no pitäiskös sun perustaa joku Kalevalaisten Ukko Ylijumalan seurakunta. :) Olisi kyllä mielenkiintoista ja minäkin voisin liittyä porukkaan. Muinaissuomalaisten usko on minusta humaanimpi ja vetovoimaisempi kaikin puolin, kun vertaa maailman eri uskontokulttuureihin. Onhan sellaisia kulttuuriseuroja ja tietäjäpiirejä olemassa jo ainakin. Jotain yhteyksiä näillä muinaisuskovaisilla on teosofiaan ja universalismiin, uskonnot tuppaavat sekoittumaan ja muuttamaan muotoaan.

        Muinaisuskossa ei ole esimerkiksi mitään helvettiä tai taivasta, vaan ihmiset menevät Manalaan (maan alaiseen maailmaan). Uskonto ei myöskään perustu pelottelulle ja alistamiselle.


    • Ei mikään järjestelmä järjestelmänä.

      • valinta.

        Ateismi sopii Jumalaa pakeneville.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      230
      1743
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      186
      1581
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      45
      1192
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      47
      893
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      750
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      731
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      730
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      701
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      23
      682
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      627
    Aihe