Menneet ja tulevat elämät? Vai riittääkö yksi?

Jos siis mietin historiaani tai tutkin, oli se tapa sitten omat henk.koht.menneet elämät tai sukuhistoriallisuus.
(on muuten aika välttämätöntä, *karistaa* itsetään entisten elämien ja elävien tunnekokemukset, jos todella on tarkoitus elää tätä elämää, olla tässä ja nyt. Ei oikein onnistu, jos mummon kauhut ja asenteet painaa nilkassa tai oman entisen elämän tuskaisa menetys tai siitä syntynyt asenne ahistaa ja määrittelee nykyisen hetken määrittelyä ja kokemista :=)

Ilmankos on kaikkia terapioita keksitty. Psykoterapia, sukupuiden tutkinta, historiaan tutustuminen, rosenterapia, NLP, jooga, menneet elämät terapiat, fyysiset sairaudet ja onnettomuudet, yms.yms. lista on loputon....ja jokainen lähentää ihmistä kokemaan itsensä ja olevaisuuden tässä hetkessä, todellisuudessa.

ÖÖh asiaan.
itseäni tällä hetkellä kaikista mahdollisista vaihtoehdoista kiinnostaa ehkä eniten muunmuassa menneet elämät. Ja siitä käsin mitä olen "selville saanut", on kyse sadoista elämistä. (jos siis pysytään ajassa)
Mielenkiintoista miten jossain tietyssä maassa tai paikassa pääsee käsiksi juuri tientynlaisiin tunteisiinsa ja jopa pelkoihinsa. ihan konkreettisestikin, fyysisesti matkaten. :)

>Olomuoto erielämien välillä.<

Siitä minulla ei ole mitään varmaa kokemusta itselläni. Kokemuksia on, mutta en ole osannut nimetä niitä mihinkään tiettyyn asiaan varmuudella.Enkä varsinkaan sitoa aikaan.
Varsinaisesti en usko mihinkään.
Minulla on muualta kuultua tietoa toisten kokemusten perusteella, en varsinaisesti usko niihin, vaan pidän varsin totuudellisina niitä heille ja sitten itselleni kunnes kohtaan jotain vastaavaa.
Tosin tiedän, että sama kokemus saa toisella aivan erilaiset mittasuhteet ja määritelmät kuin toisella.
Tällähetkellä todennäköisimpänä pidän juuri jotain "henkiolennollista" tilaa ehkä paremminkin *tietoisuutta*. Tämän muodon olen kokenutkin, ja vaikka silloin oli täysi varmuus, ettei siinä muodossa ole fyysistä olomutoa, en kuitenkaan voi olla varma olenko kokenut vain egon täydellisen murenemisen ja ollut silloin todella vain nyt ja tässä, oleva!
Saattaa ehkä helposti egoon samaistuneena (ajattelun kautta koettua olemassaoloa), samaistaa egonsa myös fyysisen/kehon muotoonsa ja monet ns.kuolemanraja kokemukset voivatkin olla egon kuoleman kokemuksia.
Koska toisaalta olen kokenut, että varsinaista tämän elämän kuolemaa ei ole olemassa. Eihän kehomme kuole, se muttaa vain muotoaan.
Mutta kun olemme täysin samaistaneet minuutemme ajattelumme kautta kehoomme, koemme myös sen kivuliaana kehon kuolemana, vaikka kyse on vain olomuodon muutoksesta.
Meidän jokaiseen soluumme on varastoitunut, meidän jokainen paikoilleen pysähtynyt asenne ja ajatus. Uutta ei voi tulla tilalle, ellei vanha muuta muotoaan, poistu, kuole. Ollaan vain projisoitu sisäisen asenteidemme oman itsemme todellisuuden näkemisen ja kokemisen tuska kehoomme kivuiksi ja sairauksiksi tai vuorovaikutus peilauksiksi läheisiimme ja maailmankaikkeuteen.
Kivun kohtaamisen pelon suurusluokasta riippuen, ohjaudumme sen tasoiseen kipukokemukseen, että heräämme elämään tässä ja nyt, olkoonkin se sitten fyysinen kuolema ja sen mahdollisuuden kauhistelu ja pelko ja spekulointi.
Niin, kukin kokee siitä käsin, mihin minuutensa samaistaa.

Minä samanlainen kuin muut? Tokkinsa.

Touch it* kirjoitti:

Jos siis mietin historiaani tai tutkin, oli se tapa sitten omat henk.koht.menneet elämät tai sukuhistoriallisuus.
(on muuten aika välttämätöntä, *karistaa* itsetään entisten elämien ja elävien tunnekokemukset, jos todella on tarkoitus elää tätä elämää, olla tässä ja nyt. Ei oikein onnistu, jos mummon kauhut ja asenteet painaa nilkassa tai oman entisen elämän tuskaisa menetys tai siitä syntynyt asenne ahistaa ja määrittelee nykyisen hetken määrittelyä ja kokemista :=)

Ilmankos on kaikkia terapioita keksitty. Psykoterapia, sukupuiden tutkinta, historiaan tutustuminen, rosenterapia, NLP, jooga, menneet elämät terapiat, fyysiset sairaudet ja onnettomuudet, yms.yms. lista on loputon....ja jokainen lähentää ihmistä kokemaan itsensä ja olevaisuuden tässä hetkessä, todellisuudessa.

ÖÖh asiaan.
itseäni tällä hetkellä kaikista mahdollisista vaihtoehdoista kiinnostaa ehkä eniten muunmuassa menneet elämät. Ja siitä käsin mitä olen "selville saanut", on kyse sadoista elämistä. (jos siis pysytään ajassa)
Mielenkiintoista miten jossain tietyssä maassa tai paikassa pääsee käsiksi juuri tientynlaisiin tunteisiinsa ja jopa pelkoihinsa. ihan konkreettisestikin, fyysisesti matkaten. :)

>Olomuoto erielämien välillä.<

Siitä minulla ei ole mitään varmaa kokemusta itselläni. Kokemuksia on, mutta en ole osannut nimetä niitä mihinkään tiettyyn asiaan varmuudella.Enkä varsinkaan sitoa aikaan.
Varsinaisesti en usko mihinkään.
Minulla on muualta kuultua tietoa toisten kokemusten perusteella, en varsinaisesti usko niihin, vaan pidän varsin totuudellisina niitä heille ja sitten itselleni kunnes kohtaan jotain vastaavaa.
Tosin tiedän, että sama kokemus saa toisella aivan erilaiset mittasuhteet ja määritelmät kuin toisella.
Tällähetkellä todennäköisimpänä pidän juuri jotain "henkiolennollista" tilaa ehkä paremminkin *tietoisuutta*. Tämän muodon olen kokenutkin, ja vaikka silloin oli täysi varmuus, ettei siinä muodossa ole fyysistä olomutoa, en kuitenkaan voi olla varma olenko kokenut vain egon täydellisen murenemisen ja ollut silloin todella vain nyt ja tässä, oleva!
Saattaa ehkä helposti egoon samaistuneena (ajattelun kautta koettua olemassaoloa), samaistaa egonsa myös fyysisen/kehon muotoonsa ja monet ns.kuolemanraja kokemukset voivatkin olla egon kuoleman kokemuksia.
Koska toisaalta olen kokenut, että varsinaista tämän elämän kuolemaa ei ole olemassa. Eihän kehomme kuole, se muttaa vain muotoaan.
Mutta kun olemme täysin samaistaneet minuutemme ajattelumme kautta kehoomme, koemme myös sen kivuliaana kehon kuolemana, vaikka kyse on vain olomuodon muutoksesta.
Meidän jokaiseen soluumme on varastoitunut, meidän jokainen paikoilleen pysähtynyt asenne ja ajatus. Uutta ei voi tulla tilalle, ellei vanha muuta muotoaan, poistu, kuole. Ollaan vain projisoitu sisäisen asenteidemme oman itsemme todellisuuden näkemisen ja kokemisen tuska kehoomme kivuiksi ja sairauksiksi tai vuorovaikutus peilauksiksi läheisiimme ja maailmankaikkeuteen.
Kivun kohtaamisen pelon suurusluokasta riippuen, ohjaudumme sen tasoiseen kipukokemukseen, että heräämme elämään tässä ja nyt, olkoonkin se sitten fyysinen kuolema ja sen mahdollisuuden kauhistelu ja pelko ja spekulointi.
Niin, kukin kokee siitä käsin, mihin minuutensa samaistaa.

Minä samanlainen kuin muut? Tokkinsa.

Lue lisää

Eikös tämä ole suoraan raamatun oppien vastaista.

Eikös meillä pitäisi olla vain yksi maallinen elämä ja sen jälkeen iäisyys helvetissä tai taivaassa?

Ei inkarnaatioihin uskominen edellytä jumalaa. Skeptikkona en kuitenkaan usko tuohonkaan. Kokemukseni mukaan näin ei ole tapahtunut. Ei vaikka kuinka mielelläni siihen uskoisin.
Sillä totuus ei ole ikinä uskon asia (minun mielestäni). Omat uskomukseni eivät muuta totuutta. Totuus on mikä on. Yksi suurimpia elämäntehtäviäni on totuuden etsiminen. Ja totuutta en ole löytänyt raamatun jumalista.

Ateisti kirjoitti:

Eikös tämä ole suoraan raamatun oppien vastaista.

Eikös meillä pitäisi olla vain yksi maallinen elämä ja sen jälkeen iäisyys helvetissä tai taivaassa?

Ei inkarnaatioihin uskominen edellytä jumalaa. Skeptikkona en kuitenkaan usko tuohonkaan. Kokemukseni mukaan näin ei ole tapahtunut. Ei vaikka kuinka mielelläni siihen uskoisin.
Sillä totuus ei ole ikinä uskon asia (minun mielestäni). Omat uskomukseni eivät muuta totuutta. Totuus on mikä on. Yksi suurimpia elämäntehtäviäni on totuuden etsiminen. Ja totuutta en ole löytänyt raamatun jumalista.

Lue lisää

Minä en näe ramatun "sanomaa" noin rajallisena.
Minä olen kokenut sen syvimmän tarkoituksen siinä määrin kuin omat rajalliset kykyni siihen yltävät.
Raamattu on raamattu.
Olen hyvin vähän lukemalla tutustunut itse kirjaan, mutta matkalla on tarttunut jotain mukaan.
Eikö tutkimusten mukaan juuri jälleensyntymis-asiat ovat hukkuneet johonkin matkalle?
Onhan vielä "piilossa" raamatun alkuperäisiä osia, joita vielä ei olla löydetty.
Tuskin ihmisten tietoisuus tasokaan olisi sitä luokkaa ollut, että olisi oikein ymmärtänyt tai käyttänyt raamatun sanomaa sellaisisa asioissa.

Raamattua ei pidä lukea "kuin raamattua"!
Se on todella hieno kokonaisuus kehityksestä, suhteutettuna hengelliseen ja uskonnollisen muotoon!
Miten muuten olisi sen ajan ihmisiin saatu edes millään tasolla "uppoamaan" minkäänlaisia ohjeita/tukea mahdollisesta ihmisen kehitymisestä kohti totuutta kuin juuri tuossa muodossa.
Lapsikansalle Isä (äiti) hahmo muodossa se onnistui parhaiten. Mitä sen väliä miltä se näyttää, pääasia, että kehityksestä on toivoa edes ja ihmiset saavat tukea ja kehyksiä matkalleen.

Nyt on kai ollut jonkin aikaa nuorisokansaa etsimässä totuutta.
Mitä murkkuikäinen tarvitsee?
Ymmärrystä mielenmyllerrykseen suuren muutoksen edellä.
Vähän enemmän omaa päätösvaltaa ja vapautta kokeilla omia rajojaan.

Nin eikös se ohjaus ole nyt sillä malilla? Isä uskonto on muuttanut muotoaan.
;=)

Niin enpä usko, että sinällään raamatun jumala itse olisi este, totuuden löytämiseksi hänen avullaan, vaan enneminkin ne pinttyneet asenteet ja arvot, joita sisällytämme ja suhteutamme siihen.
Kyllä sielläkin kirkas totuuden valo takana loistaa!

Ei nyt sitten niin kauheen paatoksellakaan...:)

Touch it* kirjoitti:

Minä en näe ramatun "sanomaa" noin rajallisena.
Minä olen kokenut sen syvimmän tarkoituksen siinä määrin kuin omat rajalliset kykyni siihen yltävät.
Raamattu on raamattu.
Olen hyvin vähän lukemalla tutustunut itse kirjaan, mutta matkalla on tarttunut jotain mukaan.
Eikö tutkimusten mukaan juuri jälleensyntymis-asiat ovat hukkuneet johonkin matkalle?
Onhan vielä "piilossa" raamatun alkuperäisiä osia, joita vielä ei olla löydetty.
Tuskin ihmisten tietoisuus tasokaan olisi sitä luokkaa ollut, että olisi oikein ymmärtänyt tai käyttänyt raamatun sanomaa sellaisisa asioissa.

Raamattua ei pidä lukea "kuin raamattua"!
Se on todella hieno kokonaisuus kehityksestä, suhteutettuna hengelliseen ja uskonnollisen muotoon!
Miten muuten olisi sen ajan ihmisiin saatu edes millään tasolla "uppoamaan" minkäänlaisia ohjeita/tukea mahdollisesta ihmisen kehitymisestä kohti totuutta kuin juuri tuossa muodossa.
Lapsikansalle Isä (äiti) hahmo muodossa se onnistui parhaiten. Mitä sen väliä miltä se näyttää, pääasia, että kehityksestä on toivoa edes ja ihmiset saavat tukea ja kehyksiä matkalleen.

Nyt on kai ollut jonkin aikaa nuorisokansaa etsimässä totuutta.
Mitä murkkuikäinen tarvitsee?
Ymmärrystä mielenmyllerrykseen suuren muutoksen edellä.
Vähän enemmän omaa päätösvaltaa ja vapautta kokeilla omia rajojaan.

Nin eikös se ohjaus ole nyt sillä malilla? Isä uskonto on muuttanut muotoaan.
;=)

Niin enpä usko, että sinällään raamatun jumala itse olisi este, totuuden löytämiseksi hänen avullaan, vaan enneminkin ne pinttyneet asenteet ja arvot, joita sisällytämme ja suhteutamme siihen.
Kyllä sielläkin kirkas totuuden valo takana loistaa!

Ei nyt sitten niin kauheen paatoksellakaan...:)

Lue lisää

Keksittyjen huhujen mukaan jälleen syntymiosat ovat hukkuneet matkalla, samoin kuin tarina lentokoneesta jolla Aatami lensi paratiisin yllä, sekä tarina siitä että myös Pietari nousi perhosen siivet selässään pilvenhattaralla taivaaseen.

Raamatussa sanotaan mielestäni selvästi, että meillä on yksi ainoa elämä maan päällä.

Itsekäs-Iivari kirjoitti:

Keksittyjen huhujen mukaan jälleen syntymiosat ovat hukkuneet matkalla, samoin kuin tarina lentokoneesta jolla Aatami lensi paratiisin yllä, sekä tarina siitä että myös Pietari nousi perhosen siivet selässään pilvenhattaralla taivaaseen.

Raamatussa sanotaan mielestäni selvästi, että meillä on yksi ainoa elämä maan päällä.

Lue lisää

Tutkijoita on niin valtavia määriä ja monilta aloilta, etten lähde luettelemaan, enkä edes kaikista tiedä.
Aatamin lentokoneesta en ole kuullutkaan aiemmin, ehkä ne olivat vain lennokkaita haaveita pois pääsystä paratiisista??
(muista kuvaannollisuus)
Pietarin siivet taitavat olla samaa luokkaa.....eetterikehon varjoja ;=)

Kaikki selvääkin selvempi, on epäselvää!