ps:n rasismin ja syrjinnän vastainen julistus

manna_gryn

perussuomalaiset ovat julkistaneet yleisön pyynnöstä rasismin ja syrjinnän vastaisen ohjelmajulistuksen. julistus tuomitsee niin rasismin ja syrjinnän, kuin myös kaiken suosimisen koulutuksessa ja työmarkkinoilla yms yhteyksissä:

" Tuomitsemme kaiken etniseen taustaan, kieleen, kulttuuriin, uskontoon tai vastaavaan seikkaan perustuvan syrjinnän tai suosimisen työmarkkinoilla, koulutuksessa ja muissa yhteyksissä. "

asiantuntijoiden mukaan suosimisen tuomitseminen merkitsee ns. positiivisen syrjinnän tuomitsemista. perussuomalaiset siis irtisanoutuvat suomalaisesta tavasta käyttää sukupuolikiintiöitä julkishallinnon paikkajaossa.

positiivista syrjintää käytetään nykyään myös esimerkiksi keskiasteen oppilaitosten pääsykokeissa, vähemmistösukupuolena oleva hakija saa joissain oppilaitoksissa lisäpisteitä. samoin ollaan perustellusti haluttu siirtää kiintiöperiaate käsittämään myös pörssiyhtiöiden hallitukset ja peruskoulun luokanopettajakoulutus.

perussuomalaiset siis asettuvat ehdon tahdoin tasa-arvopolitiikkaa vastaan ja haluavat romuttaa pohjoismaisen hyvinvointivaltion rakenteet???

24

161

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • manna gryn

      Lässyn , lässyn

    • PS++

      Perussuomalaiset tietävät, että tasa-arvoa ei voida saavuttaa tilastoja siistimällä.

    • Joku voisi selittää, mitä positiivista on syrjinnän kohteella ns. hyvinvointivaltion perustasta.

      Kun menettää oikeuden koulutukseen, työpaikkaan tai usaan, sen vuoksi, että päätös tehdään jonkin ryhmän suosimiseksi: ei hakijan kykyjen mukaan, niin kyse on oikeuksien loukkaamisesta.

      Joten jos joku haastaa hyvinvointivaltion sadistisen käytännö, niin on aikakin tehdä niin.

      Toivottavasti rasistinen syrjintärikos ei vanhene, kiian nopeasti: nyt on aika haastaa viranomaiset rikoslain mukaisiin rangaistuksiinsyrjintärikoksista.

      NINEL

    • Ovelaa vedätystä
    • Vapaa ajattelija

      Tarkoittaako tuo, että Persut tuomitsevat miessukupuolen ykkössyrjijän: Feministit?

    • Vanha femari

      On vähän eri juttu, kun on kyse kansalaisten enemmistön lähes totaalisesta perusteettomasta syrjinnästä tietyillä työelämän alueilla, eli naisten syrjinnästä. Naisia on enemmistö, naiset ovat vähintään samantasoisesti tai paremmin koulutettuja kuin miehet, suomalaisnaiset asuvat omassa maassaan, osaavat maan kielen (ja sen toisenkin vähintään yhtä hyvin kuin miehet). Joten miksi syrjiä? Vanhanaikaisuutta ja miesvaltaa.

      Sen sijaan on mielestäni oikeudetonta suosia etuoikeuksin ja ohituskaistoin maahanmuuttaneita pelkästään heidän mamuisuutensa tähden. Se on täysin väärin muita kohtaan. Samat perusteet kaikille. Suomi tarjoaa hyvät mahdollisuudet opiskella ja mamuille erityiset lisäpanostukset, jos heillä vain viitseliäisyyttä on.

      Persujen julistus luetteli vain muutaman ulkoisen muuttujan (etninen tausta, uskonto jne), joiden perusteella ei saa syrjiä eikä myöskään saa saada etuoikeuksia. Oikein, kannatan.

      Vastustan vähemmistöjen oikeudetonta suosintaa, kaikille samat kriteerit. Meidän sosiaalista hyvinvointia - tai ainakin lukuisia sosiaalisia tukia - jakavassa yhteiskunnassamme kuitenkin vähemmistöt saavat erilaisia tukia suhteellisesti enemmän kuin enemmistö, joten vähemmistöt pärjäävät monasti paremmin ja turvallisemmin kuin muut. Se riittäköön, muut suosinnat pois.

      Pidän arvossa tasa-arvoisuutta ja demokratiaa, en erityissuosintoja sinne tänne milloin milläkin perusteella. Sairaat on koetettava parantaa, köyhiä auttaa, avuttomia tukea ym, mutta EI rodun, uskonnon yms. takia erioikeuksia.

      • Valtauskonto määrittelee yhteiskunnan ydinarvot. Uusi nouseva Lähi-idän mahti tulee näyttämään pidemmällä aikavälillä naisille heidän paikkansa. Nykyinen tilanne Suomessa on täysin kestämätön -- suorastaan epäluonnollinen.

      • manna gryn

        tästäkinhän me olemme keskustelleet aikaisemmin useita kertoja.

        positiivinen syrjintä on aina vähän kiikunkaakun, koska sen luonne on välitön. kiintiömenettelyssä aina joku "enemmistöläinen" kokee oikeutetusti syrjintää.

        kuitenkin, positiivinen syrjintä on tapauskohtaisesti ja laaja-alaisella konsensuksella hyväksyttävää. itse uskoisin, että työmarkkinoiden segregaation purkaminen, jonka seurauksena yhteiskunnallinen tasa-arvo lisääntyy, kiintiömenettelyillä on hyväksyttävyyden rajoissa.

        tarkoitan tällä sukupuolikiintiöitä tai ehkä mieluummin sukupuolipisteytystä ammattiin tähtäävissä opinnoissa. eu:n direktiivithän kieltävät suoran suosimisen, työtehtäviin ei siis saa palkata epäpätevämpää hakijaa ainoastaan sen vuoksi, että tällä on subjektiivinen oikeus positiiviseen syrjintään. maahanmuuttajia ei siis palkata esimerkiksi helsingin kaupungin hommiin parempien kantasuomalaisten edestä, ainoastaan yhtä pätevien hakijoiden kohdalla suosio kohdistuu mamuun.

        paljon on myös puhuttu pörssiyhtiöiden hallituksien sukupuolikiintiöistä, johon olen ottanut varovaisen myönteisen kannan. pörssiyhtiöt ovat yhteiskunnallisesti merkittäviä toimijoita, niillä on laaja työllisyyteen vaikuttava ominaisuus ja siten niitä voi pitää "julkista valtaa" käyttävinä organisaatioina. toisaalta, osakeyhtiö on omistajavetoinen, osakkeen omistajilla on päätösvalta ja siten voidaan katsoa, että tällainen pakkokiintiöinti loukkaa omistus- ja hallintaoikeutta. vähän sama, jos yksityiselle työssäkäyvälle ja siten oikeustoimikelpoiselle kansalaiselle asetettaisiin edusvalvoja valtion puolesta

      • 2-4-6-8 Motorway
        manna gryn kirjoitti:

        Iso-Britanniassa positiivinen syrjintä eli jenkkien mallin mukainen Affirmative Action on lailla kiellettyä. Olisipa meilläkin. Siellä vähemmistöjä tuetaan toisella tavalla:

        http://www.diversitytoolkit.org.uk/glossary/_P/

        Uusi Suomi juuri kirjoitti asiaan liittyen jonka keskustelusta bongasin tuon linkin http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/112957-”rasismin-sesonki”-alkoi-–-kaksi-nakokantaa-julki

      • manna gryn
        2-4-6-8 Motorway kirjoitti:

        suomen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslainsäädäntöön on ympätty positiivisen syrjinnän mahdollisuus, jos se menettely on väliaikainen toimenpide ja sillä varmistetaan tasa-arvon tai yhdenvertaisuuden tosiasiallinen toteutuminen.

        niklas herlin puolusti tuota usa:n värillisille 80-luvun reaganismin aikaan kohdistettua positiivista syrjintää sen yhteiskuntaa rauhoittaneen vaikutuksen vuoksi, vaikka se heikensi suunnattomasti etenkin valkoihoisen miesväestön asemia teollisuuspaikkakunnilla.

        välillinen tukeminen on aina tietenkin tasapuolisempi keino lähestyä tasa-arvoista tilannetta, mutta se voi olla myös tuskattuttavan hidas.

      • Vanha femari
        manna gryn kirjoitti:

        tästäkinhän me olemme keskustelleet aikaisemmin useita kertoja.

        positiivinen syrjintä on aina vähän kiikunkaakun, koska sen luonne on välitön. kiintiömenettelyssä aina joku "enemmistöläinen" kokee oikeutetusti syrjintää.

        kuitenkin, positiivinen syrjintä on tapauskohtaisesti ja laaja-alaisella konsensuksella hyväksyttävää. itse uskoisin, että työmarkkinoiden segregaation purkaminen, jonka seurauksena yhteiskunnallinen tasa-arvo lisääntyy, kiintiömenettelyillä on hyväksyttävyyden rajoissa.

        tarkoitan tällä sukupuolikiintiöitä tai ehkä mieluummin sukupuolipisteytystä ammattiin tähtäävissä opinnoissa. eu:n direktiivithän kieltävät suoran suosimisen, työtehtäviin ei siis saa palkata epäpätevämpää hakijaa ainoastaan sen vuoksi, että tällä on subjektiivinen oikeus positiiviseen syrjintään. maahanmuuttajia ei siis palkata esimerkiksi helsingin kaupungin hommiin parempien kantasuomalaisten edestä, ainoastaan yhtä pätevien hakijoiden kohdalla suosio kohdistuu mamuun.

        paljon on myös puhuttu pörssiyhtiöiden hallituksien sukupuolikiintiöistä, johon olen ottanut varovaisen myönteisen kannan. pörssiyhtiöt ovat yhteiskunnallisesti merkittäviä toimijoita, niillä on laaja työllisyyteen vaikuttava ominaisuus ja siten niitä voi pitää "julkista valtaa" käyttävinä organisaatioina. toisaalta, osakeyhtiö on omistajavetoinen, osakkeen omistajilla on päätösvalta ja siten voidaan katsoa, että tällainen pakkokiintiöinti loukkaa omistus- ja hallintaoikeutta. vähän sama, jos yksityiselle työssäkäyvälle ja siten oikeustoimikelpoiselle kansalaiselle asetettaisiin edusvalvoja valtion puolesta

        Kun verrataan perusteetonta syrjintää (mm. Suomessa naisten syrjintää) ja vähemmistöjen faktisesti perusteltua syrjintää työmarkkinoilla (eivät osaa kieltä tai ammattia yhtä hyvin, kuin tyrkyllä olevat ylikoulutertut suomalaiset), niin kyse on todella kahdesta eri asiasta. Se pitäisi ymmärtää.

        En kannata "positiivista syrjintää" enkä usko, että Hgin kaupunki esim. valitsee maahanmuuttajan siksi, että hän on parempi kuin muut hakijat, vaan siksi, että hän täyttää joten kuten muodolliset ehdot. Olen iäkkäiden sukulaisteni vuoksi seurannut mm. kotihoitajia. Jos sama trendi vallitsee muussakin rekrytoinnissa, niin olen oikeassa. Samat kriteerit kaikille ja parhaat valittakoon. Sukupuolesta, etnisestä taustasta, kielestä, uskonnosta jne. riippumatta.

      • manna gryn
        Vanha femari kirjoitti:

        perussuomalaisten julistuksessahan sanotaan :

        "" Tuomitsemme kaiken etniseen taustaan, kieleen, kulttuuriin, uskontoon tai vastaavaan seikkaan perustuvan syrjinnän tai suosimisen työmarkkinoilla, koulutuksessa ja muissa yhteyksissä. ""

        käsittääkseni "vastaavaan seikkaan" viittaa juurikin sukupuoleen ja siten sukupuoliperusteinen suosiminen työhönotossa tai muussa yhteydessä ( vaikkapa kiintiöimällä julkishallinnossa ) on ps:sten mielestä kiellettyä. positiivinen syrjintä on tasa-arvolain mukaan mahdollista väliaikaisena tasapainoittavana voimana sallittua, ja suomessa sitä toteutetaan yleisimmin kaupunkien hallinnossa ja muussa julkisessa hallinnossa.

        positiivinen syrjintä puree myös mainitsemaasi naisten syrjintään, joka on usein rakenteellista ja näkyy naisten heikompana asemana erityisesti työelämässä. naiset pääsevät helpommin poliittiseen päätöksentekoon mukaan positiivisen syrjinnän ansiosta ja siten voivat vaikuttaa työelämän kehittämiseen, joka taas toivon mukaan purkaa näitä esiin nostettuja naisten kohtaamia esteitä uran rakentamiselle.

        hieman ristiriitaisesti siis haluat olla perussuomalaisten puolella romuttamassa hienon suomalaisen tasa-arvopolitiikan ydinaluetta ( joka sisältää mm. positiivista syrjintäkäytäntöä eli suosimista sukupuolen perusteella ) ja samalla haluat kuitenkin keskittää voimavaroja juurikin naisten kokeman syrjinnän vähentämiseksi.???!

        lisäyksenä tuohon helsingin kaupungin rekry-politiikkaan, niin kaupunginjohtaja haataisen ilmoituksen mukaan kaupunki on pitänyt 10 prosentin maahanmuuttajakiintiötä lähtökohtanaan. työpaikkaa hakevien kohdalla positiivista syrjintää haataisen mukaan toteutetaan vain yhtä pätevien hakijoiden kohdalla, huippuhyviä suomalaisia työnhakijoita ei siis karsasteta tai syrjitä.

        tuossa on tietysti se tulkinnanvara, että kiintiö on aina ennalta-asetettu ( nyt 10 prosenttia ), joten henkilöstövastaava voi joutua tai joutuu ehkä pakosta liu'uttamaan pätevyysvaatimuksia eri hakijoiden kohdalla siten, että mamu-hakija asettuu samalle viivalle kantasuomalaisen hakijan kanssa. voi olla siis tottakin, että joissain tapauksissa huomattavasti parempi kantis jää rannalle, koska mamuhakijoiden osaamisia ja taitoja on painotettu tarkoitushakuisesti.

        Ongelmana tulee olemaan se, että kaupungin töihin palkattuja maahanmuuttajia pidetään oletusarvoisesti vain ja ainoastaan "kiintiömamuina" samaan tapaan kuin monissa jenkki TV - sarjoissa oli yhteen aikaan selkeästi "kiintiöneekeri" (afikkalais-amerikkalainen tai seksuaalisen vähemmistön edustaja).

        Vaikka joku pääseekin töihin omilla ansioillaan niin suhtautuminen tulee olemaan sen mukaista eli nihkeää. Työyhteisön ilmapiirin terveyden kannalta ei ole kovin viisasta asettaa muutenkin syrjinnän kohteeksi joutuvia tilanteeseen, jossa heidän alusta alkaen oletetaan olevan taidoiltaan muita heikompia ja ansioituneen pelkästään kuulumalla oikeaan vähemmistöön. Kun osa sitten kiintiöiden vuoksi tosiaan on toistaitoisia niin he omatta syyttään leimaavat kaikki edustamansa vähemmistön jäsenet.

      • Vanha femari
        manna gryn kirjoitti:

        perussuomalaisten julistuksessahan sanotaan :

        "" Tuomitsemme kaiken etniseen taustaan, kieleen, kulttuuriin, uskontoon tai vastaavaan seikkaan perustuvan syrjinnän tai suosimisen työmarkkinoilla, koulutuksessa ja muissa yhteyksissä. ""

        käsittääkseni "vastaavaan seikkaan" viittaa juurikin sukupuoleen ja siten sukupuoliperusteinen suosiminen työhönotossa tai muussa yhteydessä ( vaikkapa kiintiöimällä julkishallinnossa ) on ps:sten mielestä kiellettyä. positiivinen syrjintä on tasa-arvolain mukaan mahdollista väliaikaisena tasapainoittavana voimana sallittua, ja suomessa sitä toteutetaan yleisimmin kaupunkien hallinnossa ja muussa julkisessa hallinnossa.

        positiivinen syrjintä puree myös mainitsemaasi naisten syrjintään, joka on usein rakenteellista ja näkyy naisten heikompana asemana erityisesti työelämässä. naiset pääsevät helpommin poliittiseen päätöksentekoon mukaan positiivisen syrjinnän ansiosta ja siten voivat vaikuttaa työelämän kehittämiseen, joka taas toivon mukaan purkaa näitä esiin nostettuja naisten kohtaamia esteitä uran rakentamiselle.

        hieman ristiriitaisesti siis haluat olla perussuomalaisten puolella romuttamassa hienon suomalaisen tasa-arvopolitiikan ydinaluetta ( joka sisältää mm. positiivista syrjintäkäytäntöä eli suosimista sukupuolen perusteella ) ja samalla haluat kuitenkin keskittää voimavaroja juurikin naisten kokeman syrjinnän vähentämiseksi.???!

        Manna_grynille pos. syrjinnästä sen verran, että suomalaisessa naismassassa (yli 50% väestöstä) on taatusti valinnanvaraa hommaan kuin hommaan ilman pos. syrjintää. Naiset ovat erittäin hyvin koulutettuja ja osaavia, hyvää työvoimaa. Riittää vallan mainiosti, ettei naisia enää syrjitä, suosimista ei tarvita.

        Samaa ei voi sanoa täällä olevasta mamu-vähemmistöstä, edes niistä harvoista pitkälle koulutetuista, niilläkin useimmiten klikkaa kielitaidossa. Kun tänne tulee, on koetettava pärjätä samalla tavalla kuin maassa jo työssä olevien. Muuten menkööt muille työmarkkinoille. Ja pakolaisina tulleiden on opiskeltava, muuten ei työtä irtoa helpolla. Ei ainakaan saisi ohi suomalaisten.

        40%:n sp.kiintiöraja julkishallinnon poliittisissa elimissä on eri asia, se on ok. Se on POLITIIKKAA, demokratiaa, ei ansiotyötä. Useimmille, paitsi poliittisille broilereille. Se koskee kaikkia kansalaisia, myös kansalaisiksi päässeitä mamuja, miehiä ja naisia.

      • Kiintiö-Jäsenkirja

        Jostain kummaan syystä kiintiöt alkoivat olla monelle ongelma vasta silloin kun ne koskivatkin sukupuolia tai vähemmistöjä. Niin kauan kuin esim. kunnissa ja valtiolla kiintiöt olivat eri puolueiden jäsenkirjan omaavien henkilöiden valmiiksi sovittuja kiintiöitä, se oli vain maan tapa ei ongelma.

      • Vanha femari
        Kiintiö-Jäsenkirja kirjoitti:

        Jostain kummaan syystä kiintiöt alkoivat olla monelle ongelma vasta silloin kun ne koskivatkin sukupuolia tai vähemmistöjä. Niin kauan kuin esim. kunnissa ja valtiolla kiintiöt olivat eri puolueiden jäsenkirjan omaavien henkilöiden valmiiksi sovittuja kiintiöitä, se oli vain maan tapa ei ongelma.

        Kiintiöiden kanssa pitäisi aina ja kaikkialla olla erittäin varovainen, mieluiten ei kiintiöitä lainkaan, kuin kiintiöitä kymmenittäin kaikenkarvaisten vähemmistö-/enemmistötekijöiden perusteella. Varsinkaan ei kiintiöitä, joissa kaikkia mahdollisia vähemmistöjä suositaan yliedustuksella tai sanktioita vältetään/lievennetään aliedustuksin.

        Tasa-arvo- ja demokratiatavoitteen tulee olla kirkkaana johtamassa ajattelua. Kun kiintiöinti murtaa ao. johtoajatuksen, ei kiintiöinti voi olla oikein eikä perusteltua. Legitiimisyys on tärkeä aspekti. Sosiaalisuus, auttaminen yms. ovat hyviä arvoja omassa kontekstissaan, mutta kun ne tungetaan alueille, minne ne eivät kuulu, koetaan tilanne epäoikeudenmukaiseksi. Ja syystä.

        Siis ei parempia kouluarvosanoja etnisyyden, kielen jne. takia, ei suurempia avustuksia em. syistä, ei matalampia rangaistuksia, korkeampaa syytekynnystä, ei ohituskaistoja terveydenhoitoon, ei yliedustusta hyvään asumiseen, työpaikkaan ym. Etnisyys, kieli jne. ovat toisarvoisia tekijöitä, tarve on ensisijaista. Jos ja kun mamulla on suurempi tarve saada asunto kuin kanta-asukkaalla, niin saakoon, jos tarve on yhtä kipeä, ei etusijaa mamuisuuden takia. Tätä tarkoitan. Mitattavissa oleva tarve ja saatavilla oleva tarjonta ratkaiskoon, ei epäoleelliset muut ominaisuudet.

        Eri toten ruotsinkielisten kiintiöt ovat kaikkea muuta kuin legitiimejä. Noin 6 prosenttia koskevan väestönosan omakielistä palvelua varten muka tarvitaan etuoikeutetut kiintiöt korkeakouluihin, armeijaan ym. ja lisäksi pakkoruotsi koko suomenkieliselle koululaisporukalle. Kyllä ruotsin kielen tulkkeja saa helposti missä vain Suomessa, jos sujuvaa ruotsia osaavaa ei juuri satu olemaan jossain piskuisessa työpisteessä.

        Jäsenkirjakiintiöt kukoistavat yhä ainakin korkeimmilla herranpaikoilla. Ymmärrän ne puhtaasti poliittisissa päätöksentekoelimissä, heijastelevathan ne demokratiaa omalta osaltaan. Työelämän alueilla en niitä hyväksy, esim. Hgin kaupunginjohto pitäisi nimittää ammatillisen osaamisen perusteella. Samoin valtioneuvoston virkamiesjohto yms.

    • manna gryn

      Höpö,höpö,tasa-arvosta on yleisesti ottaen turha puhua kun esim.varusmiespalvelus on miehille pakollinen ja naisille vapaaehtoinen , eihän siinä ole mitään tasa-arvoa!!!.

      • Raipe.

        Hei kertokaa nyt kuka on se manna.gryn, jonka olen tottunut palstalla näkemään. Oletko se sinä vai se, jonka nimimerkki on nyt rekattu?
        Tuo varusmiesmiesjuttu on täysin loppuun kaluttu.
        Jäisitkö muuten itse kotiin hoitamaan tenavaasi ja päästäisit mamman palaamaan työhön? Eikös siinä tasa-arvo toteutuisi ihan hienosti? Voisit pitää myös vuoden tai parin hoitovapaan, että lapsen äiti pääsisi toteuttamaan itseään työelämässä.
        Tuolla on aiemmin käyty naisten kesken tarinaa siitä, mikä on lapselle hyväksi ja moni puhuu päivähoitoa vastaan, joku peräänkuulutti myös isien vastuuta.
        Että tässä nyt heitän tasa-arvon nimissä haastetta kehiin.

      • Raipe. kirjoitti:

        minä olen se manna gryn, jonka kanssa keskustelit jo "ennen vanhaankin", lisäksi käytän yleensä myös rekkaamatonta nimimerkkiä "manna gryn". tosin, myös joku "kekseliäs" heittää välikommentteja samalla nikillä, sekaantumisen vaara on ilmeinen!!

        kyllä suosisin, jos vain olisi mahdollista, isän korvamerkittyjä hoitovapaita ja jäisin kotiin hoitamaan lapsia pidemmäksikin aikaa. itse asiassa olen sitä samaa suositellutkin eri puolilla internettiä :

        http://mannagryn.puheenvuoro.uusisuomi.fi/51171-toimiva-paivahoito-ja-perhevapaajarjestelma-edistaa-tasa-arvoa

      • 2-4-6-8 Motorway
        Raipe. kirjoitti:

        Hei kertokaa nyt kuka on se manna.gryn, jonka olen tottunut palstalla näkemään. Oletko se sinä vai se, jonka nimimerkki on nyt rekattu?
        Tuo varusmiesmiesjuttu on täysin loppuun kaluttu.
        Jäisitkö muuten itse kotiin hoitamaan tenavaasi ja päästäisit mamman palaamaan työhön? Eikös siinä tasa-arvo toteutuisi ihan hienosti? Voisit pitää myös vuoden tai parin hoitovapaan, että lapsen äiti pääsisi toteuttamaan itseään työelämässä.
        Tuolla on aiemmin käyty naisten kesken tarinaa siitä, mikä on lapselle hyväksi ja moni puhuu päivähoitoa vastaan, joku peräänkuulutti myös isien vastuuta.
        Että tässä nyt heitän tasa-arvon nimissä haastetta kehiin.

        "Tuo varusmiesmiesjuttu on täysin loppuun kaluttu. "

        Ehkä sinun mielestäsi. Samalla lailla oli naisten äänioikeuden puuttuminen monien miesten mielestä loppuunkaluttu aihe ennen kuin siihen saatiin muutos. Jospa jätettäisiin aiheiden sulkeminen keskustelun ulkopuolelle niiden tehtäväksi, joilla aiheista on edeleen sanottavaa.

        Asevelvollisuutta käsittelevä laki on suoraan ristiriidassa sukupuolten tasa-arvon ja uskontojen tasa-arvon kanssa. Se on ainoa laki, jossa tuo ristiriita on kirjoitettu selkeästi esille. Vain toista sukupuolta koskeva asevelvollisuus on kaikkea muuta kuin lopputulosten tasa-arvon mukainen ja tällä hetkellä lopputulosten tasa-arvo on johtavana periaatteena tasa-arvoasioissa.

        Olisikohan niin että varusmiespalveuksesta on tullut osa doksiaa. SIitä ei edes saisi keskustella vaan se pitää hyväksyä sellaisenaan kun niin on aina ollut.

        tuosta olen samaa mieltä, asevelvollisuuslaki itsessään syrjii ennen kaikkea miehiä ja välillisesti myös naisia.

        feministisestä näkökulmasta asevelvollisuuslaki asettaa sukupuolet eri arvoisiin asemiin maanpuolustuksessa,- naisilla on ensi sijassa toissijainen velvoite osallistua maanpuolustukseen, miehet ovat lähtökohtaisesti ja kyseenalaistamattomasti itsestään selvästi "parempia" hoitamaan aseellisen palveluksen.

        tasa-arvoisessa järjestelmässä sukupuolella ei ole väliä, jokainen kansalainen on yhtä lailla arvokas myös armeijan tehtävissä.

        seuraavan hallituksentärkeimpiä tehtäviä onkin koko asevelvollisuusjärjestelmän täysremonointi.

      • manna gryn
        2-4-6-8 Motorway kirjoitti:

        "Tuo varusmiesmiesjuttu on täysin loppuun kaluttu. "

        Ehkä sinun mielestäsi. Samalla lailla oli naisten äänioikeuden puuttuminen monien miesten mielestä loppuunkaluttu aihe ennen kuin siihen saatiin muutos. Jospa jätettäisiin aiheiden sulkeminen keskustelun ulkopuolelle niiden tehtäväksi, joilla aiheista on edeleen sanottavaa.

        Asevelvollisuutta käsittelevä laki on suoraan ristiriidassa sukupuolten tasa-arvon ja uskontojen tasa-arvon kanssa. Se on ainoa laki, jossa tuo ristiriita on kirjoitettu selkeästi esille. Vain toista sukupuolta koskeva asevelvollisuus on kaikkea muuta kuin lopputulosten tasa-arvon mukainen ja tällä hetkellä lopputulosten tasa-arvo on johtavana periaatteena tasa-arvoasioissa.

        Olisikohan niin että varusmiespalveuksesta on tullut osa doksiaa. SIitä ei edes saisi keskustella vaan se pitää hyväksyä sellaisenaan kun niin on aina ollut.

        Aivan niin , koko tasa-arvo on lässyn,lässyn juttua,minä sen tiedän

    • dgafd

      Persut ovat parhaita, ja sekös kaltaistasi aivopestyä femakko vituttaa. Taidat kuulua myös vihervasureihin?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      32
      7107
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      43
      4353
    3. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      24
      3755
    4. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      184
      3457
    5. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      2507
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      30
      2455
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      44
      2122
    8. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      26
      2044
    9. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      164
      1993
    10. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1412
    Aihe