Miksi suhteen löytäminen on joillekin niin helppoa

että sellaista siis

Siis mikä tekee joistain ihmisistä niin ihmeellisiä, että he löytävät aina jonkun miehen tai naisen itselleen ? Siis esimerkiksi eräskin naisystäväni. Pari kuukautta meni entisen suhteen suremisesta toipumiseen ja suunnilleen heti kun hän alkoi taas käydä baareissa ja harrastuksissa niin taas löytyi uusi mies johon rakastua ja joka rakastui tähän ystävääni.

Ja minä taas en löydä ketään, vaikka kuinka hakisin. Yksikään mies ei edes vilkaisekaan minuun päin. (Tai siis jotkut kyllä vilkaisevat, tai suorastaan tuijottavat, mitä käytöstä en ymmärrä, koska mies ei tee mitään muuta, joten kait se on sitten tulkittava kauhistuneeksi ilmeeksi)

Ulkonäöltäni olen aika lailla keskiverron/normaalin näköinen, joten ei luulisi senkään kauhistuttavan ketään.

Jostain syystä minussa vain on jotain sellaista, mikä saa miehet karttamaan minua.

23

402

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei ketä tahansa

      Joillekin kelpa millainen kumppani vain kunhan on vain joku talutettava. Se on sellainen riippuvuus. Eivät tunne olevansa mitään jos ei ole joku talutettavana käsipuolessa. Säälittävää!
      Kyllä pitää sen verran kunnianhimoa olla ettei huoli ketä tahansa. Mieluummin olen ilman kuin huonossa seurassa.

    • warhammer

      Joo no eipä oo laaduilla pilattuja noi mainitsemasi suhteet...
      Eikä ne oo ees suhteita..kas kun ei kihlaa jokasta ,
      se sopis taudin kuvaan..Toi on täyttä paskaa..
      Haluun seurustella enemmän kuin kuukauden tai vuoden
      tai kymmenenvuotta.

    • 11111'''

      luonteesta se on kiinni. Jotkut tulee toimeen kaikkien kanssa, toiset eivät kenenkään. Onhan paljon erakkoluonteitakin jotka eivät suostu kumppanuuteen kenenkään kanssa koska siihen vaadittaisiin jatkuvia kompromissien tekemistä ja ihmisiksi elämistä ja toisten huomioimista joka asiassa.

    • "Siis mikä tekee joistain ihmisistä niin ihmeellisiä, että he löytävät aina jonkun miehen tai naisen itselleen ? "

      -alhainen rima kumppania valittaessa. ;)

    • Kuten muutkin jo sanoi niin kyseessä on ihan vain sellainen ilmiö että he ottavat ensimmäisen vastaantulijan joka on tulossa. Ei siellä mitään aitoa tunnetta taustalla ole, kuin korkeintaan uutuudenviehätystä kohtaan.

      • Piru kun ei ole sattunut tuollaista tapausta koskaan kohdalle.


    • Mietintöjä

      Ei kyse ole välttämättä siitä, että huolisi kenet tahansa. Jotkut ihmiset vain ovat avoimempia ja helpommin lähestyttäviä. Sellaiseen ihmiseen on helpompi tutustua ja ihastuakin, jolloin ehdokkaita on luultavasti enemmän.

      Moni kauan sinkkuna ollut on joku epätoivoisen oloinen, tai sitten jotenkin vaikeasti lähestyttävää tyyppiä. Sellaiseen ei varmaan halua yhtä moni tutustua paremmin kuin tuohon edelliseen tyyppiin. Tai sitten sinkku ei keskity kunnolla yhteen, vaan miettii aina että löytyisikö vielä "parempi".

    • Reipas Poikamies

      Nämä jatkuvasti miehiä nielevät naiset ovat myös aktiivisia, mitä ei periaate-sinkkunaisista voi aina sanoa.

      He voisivat aika helpolla iskeä kelpo miehensä jos vähän vaivaa näkisivät etsinnässään, muutakuin kuin baarissa asettuisivat näytille miesten kilpa-iskentää varten. Sitten manataan kun tuli taas se suulain pleijeri joka petti ja jätti?

      • Ei se ole oikeasti helppoa silloin kun ei kaikki käy. Siinä käy aina sillain että eka ihastuu ja kauhealla tuskalla saa jotenkin asian ilmaistua, niin toista ei kiinnosta.

        Jostain syystä joillakin miehillä mielenkiinto haipuu kun heitä lähestyy :/

        Jos taas toimisi kuten noi kierrättäjät niin sittenhän ei olisi väliä. Katsois vain jokaista vastaantulijaa sillä silmällä että voiko sen kanssa harrastaa seksiä ja ei sitten muuta kuin ehdotteleen kaikille. Kyllä joku mukaan lähtee, eikä pakitakaan tunnu missään kun tunteita ei ole pelissä. Jee.. suuri rakkaustarina on syntynyt :D


    • Gordon Gekko

      Jotkut kaipaavat tietynlaista luonnetta kumppanilta että haluavat aloittaa suhteen. Toisille kelpaa laajempi valikoima.

    • Jeesukset

      Jotkut ei osaa olla yksin ja on riippuvaisia ihastumisen tunteesta ja sen takia päätyvät yhteen ensimmäisen vähänkin ihastusta herättävän kanssa. Nämä tyypit on usein myös ulospäinsuuntautuneita ja seurallisia, ja heitä on helpompi lähestyä.

    • Juu siis kyllä ois tässä mun kanssa muutamakin vuosien varrella halunnut olla, mutta ei mun mielestä kannata olla suhteessa vain suhteessa olemisen vuoksi, kunhan vain joku on. Semmosesta ei tule mitään pitkää suhdetta, mun mielestä. Vaan pitäs molemmin puolin natsata, ennen kuin mä voisin ajatella suhdetta jonkun kanssa. Ennemmin olen yksin kuin sellasessa suhteessa että ei ole molemminpuolista tunnetta.

      • ......

        Älä selittele nirsoilija.


      • ...... kirjoitti:

        Älä selittele nirsoilija.

        No onko sulla minkäänlaista tasoa? Vai kelpaako sulle kuka tahansa?
        Totta kai nyt jonkinlainen taso pitää olla, eikä mulla ole kovin ihmeelliset kriteeritkään, mutta silti joka ainut kuka on ollut kiinnostunut niin alittaa ne reilusti.


    • Onhan se tosi turhauttavaa, mutta jos ei natsaa niin ei natsaa. Ja sillä omalla olemuksella ja käyttäytymisellään viestittää myös hyvin paljon. Eipä tähän oikein ole olemassa mitään poppaskonsteja. Kyllähän sitä vientiä olisi, mutta kun jutut ja ajatukset eivät mene samoja ratoja niin ei sille voi sitten mitään. Matchia odotellessa.

      • Niin varmasti

        No tuskin nyt kauaa odotat.


    • Realismia

      Osa ihmisistä ehkpä suurin osa, voisi sanoa että ihmiskunnan "massa" joka on tietyllä tavalla keskivertoa ominaisuuksiltaan enkä tarkoita vain hyvä/huono suhteessa vaan niissä jotka sopeutuvat normeihin jne.

      Tällaisten on helpompi löytää sitä yhteyttä toisiin ihmisiin kuin niistä jotka poikkeavat tuosta massassta.
      Massasta poikkeamisessa ei sinällään mitään vikaa mutta parikin ominaisuutta jotka eivät tue kumppanin hakua voi aiheuttaa tietynlaisen ei totaalisen mutta osittaisen syrjäytymisen parisuhdemarkkinoilta.

      Lisäksi tutustuminen on yleensä prosessi jossa naisella sekä erityisesti MiEHELLÄ on tietty häntä varta vasten valittu rooli.

      Jos tuota roolia ei osaa vetää läpi uskottavasti sekä oikeita askeleita ottaen niin lopputulos on se että moni viritys kariutuu alkumetreillä.

      Olen tajunnut jo ajat sitten ja oikeastaan tiedostin jo asiaa teininä ettei minun kaltainen mies sovi siihen keskivertomassaan tuolta haluttavuudeltaan millään tavalla vaikkei minussa mitään tiettyä vikaa ole.

      Osa "poikkeusyksilöistä" siis joutuu "kärsimään" siitä että sopivat henkilöt jo alustavasti ovat käytännössä hyvin vaikea löytää ja jos henkilö on vielä vähemmän sosiaalinen tai sosiaalisesti menevä niin mahdollisuus kohdata noita sopivia vähenee huomattavasti.

      Suurimman osan ajasta olen ollut yksin aikuisena ja ne harvat suhteet ovat käytännössä kaatuneet siihen etten kulloinkin ole ollut "normaali" suhteessa juuri tuohon keskivertouteen jota naiset odottavat mieheltä.
      Suhteet ovat siis olleet huonoja, mitättömiä ja tietyllä tavalla tuhoon tuomittuja jo alussa.

      Mutta kysymys kuuluu tahtooko sitä muuttua toisten mukana joksikin jota ei ole vain sen vuoksi jotta saa sen keskivertoihmisen itselleen?

      En ainakaan minä. Mieluummin yksin tai kuollut kuin huonossa suhteessa.
      Lyhemmät suhdeviritykset sitten erikseen.

    • dbdgn

      "(Tai siis jotkut kyllä vilkaisevat, tai suorastaan tuijottavat, mitä käytöstä en ymmärrä, koska mies ei tee mitään muuta, joten kait se on sitten tulkittava kauhistuneeksi ilmeeksi)"

      Ei kukaan tuijota jos on kauhistunut. Todennäköisesti kyse on siitä että mies haluaa näyttää olevansa kiinnostunut, mutta ei osaa tai uskalla tehdä aloitetta.
      Mikset mene kysymään miksi mies tuijottaa.

      • Realismia

        Jaaha, no tuohon täytyy sanoa että toisinaan huomaan jonkun naisen tuijottavan minuakin.

        Se ei välttämättä ole kiinnostuksen osoitus, ei välttämättä kauhistelukaan.
        Johonkinhan ne silmät pitää laittaa ja miksei vaikka "tapetin" päälle.

        Jos nainen taas esimerkiksi katselee sivusilmällä tai hyvin painokkaasti tai luo viipyä katseita niin silloin tilanne on eri.

        Pelkkä katselu ja tuijottaminen ei merkitse kummallakkaan sukupuolella sen erikoisempaa välttämättä.


      • dbdgn
        Realismia kirjoitti:

        Jaaha, no tuohon täytyy sanoa että toisinaan huomaan jonkun naisen tuijottavan minuakin.

        Se ei välttämättä ole kiinnostuksen osoitus, ei välttämättä kauhistelukaan.
        Johonkinhan ne silmät pitää laittaa ja miksei vaikka "tapetin" päälle.

        Jos nainen taas esimerkiksi katselee sivusilmällä tai hyvin painokkaasti tai luo viipyä katseita niin silloin tilanne on eri.

        Pelkkä katselu ja tuijottaminen ei merkitse kummallakkaan sukupuolella sen erikoisempaa välttämättä.

        Jaa mitä eroa viipyvillä katseilla ja tuijottamisella on? Jotenkin outo tuo johonkinhan ne silmät pitää laittaa kommenttisi. Ei kukaan tuijota toista, koska ei löydä muutakaan paikkaa katseelleen. Tietysti jos nyt puhutaan sellaisesta tyhjästä katseesta jossa ihminen katsoo vain johonkiin tyhjyyteen niin se on eri asia. Tulkitsin kuitenkin että tässä puhuttiin selvästä tuijotuksesta.


      • Realismia
        dbdgn kirjoitti:

        Jaa mitä eroa viipyvillä katseilla ja tuijottamisella on? Jotenkin outo tuo johonkinhan ne silmät pitää laittaa kommenttisi. Ei kukaan tuijota toista, koska ei löydä muutakaan paikkaa katseelleen. Tietysti jos nyt puhutaan sellaisesta tyhjästä katseesta jossa ihminen katsoo vain johonkiin tyhjyyteen niin se on eri asia. Tulkitsin kuitenkin että tässä puhuttiin selvästä tuijotuksesta.

        Jos katseessa on taukoa ja se seuraava katse tehdään vielä niin että toinen sen huomaa niin se on selkeä kiinnostuksen osoitus.

        Tuijottaminen taas on sitä että kattelee vain jotain ja toinen sattuu nyt olemaan ei niin huonon näköinen.

        Mutta älä minulta kysy, näin olen päätellyt kun en ole mikään komistus ainakaan tietojeni mukaan ja saan joskus tuollaisia katseita naisilta.

        Tuskin ovat kiinnostuneita olleet.


    • Mies1985

      Miehet tietävät etteivät naiset pidä miehistä ja vain harvoin kehtaavat taistella tuulimyllyjä vastaan.

    • Noiden ihmisten "rakkaus" on teennäistä teeskentelyä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ampumisvälikohtauksen syynä kahden eri romanisuvun erimielisyydet

      Ikaalislainen romaniseurue joutui tahtomattaan tulitaisteluun etelä-pohjalaisen romanisuvun kanssa. Tilanne ei ratkennu
      Seinäjoki
      107
      2835
    2. Sosiaaliturvasäästöt kohdentuvat usein samoihin ihmisiin useampaan kertaan

      ja ihmisiä putoaa kiihtyvällä tahdilla toimeentulotuelle eli köyhien määrä kasvaa eksponentiaalisesti Suomessa. https:
      Maailman menoa
      364
      1673
    3. KJ Konetimber OY

      Haettu konkurssiin Eläke yhtiö Ilmarisen toimesta.
      Kuhmo
      84
      1639
    4. Laaja sähkökatko Sallilan verkossa!

      Mä heräsin yhden maissa UPS:n piipittkseen, koska sähköt poikki ja on edelleen. Odottelin jonkun aikaa ja soitin vikanum
      Loimaa
      45
      1493
    5. Millä kirjaimella nimeni alkaa

      Ja montako kirjainta sukunimestäni voi laskea? N to M
      Ikävä
      64
      1145
    6. Miksi toisten toiveet ahdistavat teitä?

      Kertokaapa miksi toisen ihmisen toiveet mahdolliselle kumppanilleen ahdistavat niin kovasti? Oletatko, että hän vaatii j
      Sinkut
      186
      1020
    7. Hyviä tehokkaira vinkkejä erittäin pinttuneen wc pytyn puhdistukseen

      Eli semmonen vuokra-asunnon pytty jossa hyvin sitkeään pi ttyny se vesiosa. Kloriittia olen liottanu yön yli ja yleispuh
      Ikävä
      140
      969
    8. Mitä tuntemuksia

      sinulle tulee, kun hän ilmestyy näköpiiriin? Vaihtelevatko ne?
      Ikävä
      84
      956
    9. Voiko "miehisen kunnian" käsitteen ohittaa?

      Palstalla kovasti pidetään minua jollain tavoin sairaana, kun puhun miehisestä kunniasta. Voidaanko me siis täysin ohi
      Sinkut
      148
      879
    10. En nii kui tiiä yhtään

      Mikä suussa kiehtoo, vaikka kaiken pitäisi olla ihan hyvin! Mä niin haluaisin nähdä sut:)
      Ikävä
      58
      868
    Aihe