Onko minulla missään olemassa kohtalotovereita?
"Ongelmani" on vaikeasti kuvailtavissa, sillä se nojaa niin pitkälle sisäiseen maailmaan ja tuntemuksiin.
Elin lapsuuteni upouudella lähiön paritaloalueella joka oli kasvava yhteisö. Minulla oli muutama kaveri kenen kanssa roikuttiin kaduilla päivät ja illat. Oli alkukantaiset tietokonepelit, puistot, jänniä paikkoja ja jänniä leikkejä. Oli kasaritoimintaelokuvia, sotaleikkejä, kulmilla asuvia isoja poikia.
Asuin maailmassa jossa puunoksat oli aseita, pensaan lehdet rahaa, koiranputket örkkejä, vesivärit levisivät ääriviivojensa ulkopuolelle ja tietokonepelien hahmot sekoittuivat kotikulmille. Kotikatujen ympärillä oli psykedeelinen loputon avaruus, kaikki mitä tuossa maailmassa oli noiden katujen sisällä. Mielikuvitus rakensi taivaasta loputtoman lasimaljan, pieni pihaoja johdatti minut maailman ääriin toiseen maailmaan ja suurille punaisille putouksille. Asuinalueen teiden sepeli oli kaikkeuden rakennusaines. Asuinalueen tietyn puutyypin puut olivat lohikäärmeen kivittyneitä henkäyksiä.
Nyttemmin asun oman perheeni kanssa keskustassa kerrostaloasunnossa ja käyn töissä konttorilla.
Tuo maailma on jotain mitä en voi käsittää, tunnen sen sisälläni vieläkin mutta sitä ei ole enään missään. Se ei ole enään fyysisesti paikassa jossa elin. Olen käynyt siellä, se on nyt jossain muualla, menneisyydessä tai omassa mielessä. Sinne ei voi palata. Tuntuu ikävältä, kutkuttavalta, masentuneelta, euforiselta.
Eli kysynkin, mistä tämä maailma ja tunne siitä kumpuaa. Se oli jotenkin ihan toinen elämä ja maailmankaikeus jota ei voi edes selittää. Elin jossain muualla kaikkeuden reunalla jossa mikään ei ole tästä maailmasta. Se oli ihan käsittämättömän ihmeellinen ja hyvä paikka!! Voisi verrata ehkä parhaiten psykedeeliseen uneen jossa uni on luonut oman psykedeelisen pikku maailmansa joka unessa tuntuu todelta mutta herättyä täysin käsittämättömältä, mutta tunteen siitä maailmasta muistaa.
Tuntuu että on pakkomielle päästä tuohon maailmaan takaisin sisälle.
Mikä minua vaivaa? Kohtalotovereita?
Maailma josta pakkomielle
6
89
Vastaukset
- Blue bird,white snow
Minusta tuo sinun kuvailemasi maailma on lapsuuden aikaista, mielikuvitusrikasta leikkimaailma, fantasialla sävytettyä lapsen todellisuutta. Sehän kuulosti ihanalta!
Tuota maailmaa ei ole enää missään muualla, kuin muistoissasi lapsuudesta, koska olet kasvanut jo aikuiseksi. En ole pykologi tai muu asiantuntija, mutta minulle tuli mieleen, että ehkä sinä tavallaan suret lapsuutesi loppua: sitä, ettet enää pääse lapsuutesi maailmaan oikeasti sisälle, vaan vain muistojesi kautta. Lapsen sisäinen maailma on hyvin erilainen kuin aikuisen maailma, koska aikuisella ei enää yleensä ole niin paljon mielikuvitusta eri paikoista, asioista ja tunteista, koska tieto ja kokemus ovat vähentäneet mielikuvituksen käyttöä erilaisia asioita kohdatessa.
MInun mielestäni tuo maailmasi kumpuaa lapsuutesi muistoista, jotka ovat tallentuneet syvälle muistiisi. Lapsuuden muistoihin sisältyy olennaisena muistisi osana myös tunnemuistoja, jotka tallentuvat aivojen mantelitumakkeeseen. Muistot aktivoituvat sieltä aina tarvittaessa erilaisissa tilanteissa. Tunnemuistot voivat kai olla hyvin voimakkaitakin, ja ehkä senkin takia sinulle tulee tavallaan jonkinlaista haikeutta ja kaipuuta sinne lapsuuden mielikuvitusmaailmaan.
Se, miksi tiedän ehkä keskimääräistä enemmän lapsuuden fantasiamaailmasta, johtuu siitä, että käytin lapsena oman psyykeni puolustusmekanismina pakenemista fantasiamaailmaan rankkojen lapsuudenkokemusteni takia. Elelin itse asiassa vielä aikuisenakin poissaolevana oman fantasiamaailmani sisällä, mutta se tuotti aika monenlaisia hankaluuksia aikuiseen elämääni.
Kävin itse pitkän psykoterapian, jossa kävin kaikki traumaattiset asiat läpi, enkä enää elä (koko ajan) fantasiamaailmassani.
Sanoisin kuitenkin, että jos mietit aikuisten ihmisten elämää, voit huomata, että monet aikuiset elävät tavallaan lapsuutta vielä aikuisenakin esimerkiksi tekemällä työkseen mielikuvituksellisia lastenkirjoja, harrastamalla fantasiaelokuvia tai esimerkiksi roolipelejä ja larppausta.
Yksi asia, joka tuli vielä mieleen, oli se, että kerroit asuvasi kaupunkiasunnossa ja käyväsi konttorissa töissä (ei välttämättä ihan niitä vaihtelevampia ja mielikuvituksellisimpia paikkoja, ihan silleen ystävällisesti sanottuna). Mitä luulet, voisiko halusi päästä fantasiamaailmaan johtua esimerkiksi ikävystymisestä? Tai haluaisitko paeta ongelmia sinne lapsuuden maailmaan, tai ehkä vaastuuta? Kerroit, että sinulla on tavallaan pakkomielle päästä tuonne maailmaan. Mikähän siinä on, että se on pakkomielle?- ap
En tiedä miksi mutta kyynel pääsi kun luin vastaustasi. Ehkä siksi että olet ainoa joka on ottanut kantaa tunteeseeni ja jotenkin osasit monessa kohtaa pukea sanoiksi sen mitä tunnen. Mielenkiintoista myös siksi että en ole itkenyt tai juuri liikuttunut moneen vuoteen.
Olet oikeassa, työni on tylsää ja elämäni tasaista. Masennusta ja kaikkea mahdollista. Olen kasvanut aikuiseksi ja se miten se tapahtui ja minkälaisen prosessin olen aikoinani käynyt oli niin rumaa ja raskasta että silläkin voi olla vaikutusta. Vanhemmat alkoivat riitelemään väkivaltaisesti kun olin teini, isä uhkasi tappaa itsensä ja molemmat satuttivat toisiaan. Tuli ero, minä lähdin samoihin aikoihin omilleni asumaan. Vanhemmat tappeli sen jälkeenkin. Lähestymiskieltoja, vainoharhoja.
Äiti veti meidät mukanaan harhoihin ja koko äidin puoleinen suku kääntyi meitä lapsia vastaan. Vanhemmat muutuivat etäisiksi ja kylmiksi, vanhat siteet kaikkiin ihmissuhteisiin muuttui viileiksi tai riitaisiksi. Oikeustoimia ja mustamaalausta molemmilta puolin. Minä yritin aikuistua omassa yksiössäni, vanhemmat, isovanhemmat, sukulaiset ym. muuttui ilkeiksi ja etäisiksi joten apua ei mihinkään viitsinyt pyydellä ja tukea ei saanut.
Masennus tuli kuvioihin, paniikit ja mitä näitä nyt on. Kellarissa ryyppäilin ja mietiskelin syntyjä syviä. Sisko sairastui vakavampaan masennukseen, kävi läpi psykoosin ja kärsii nyt kaksisuuntaisesta. Nyt minulla on onneksi oma perhe (vaimo lapsi). Tosin ei kovin onnellinen sellainen. Lapsi on kaikki kaikessa. Mutta se siitä ruikutuksesta.
En tiedä miksi tuo maailma on minulle pakkomielle. Se on itseasiassa ollut jo ennen näitä vaikeuksia. Nyt kuitenkin jotenkin korostuneesti. Kuitenkin tunteella miettien en osaa tunnustaa tuon maailman ihainnointiin selvää selittäjää rikkonaisesta itsenäistymisprosessista ja nykytilanteesta. Se on ikäänkuin jotakin syvempää. Se maailma vain kiehtoo liikaa koska se tuntuu niin voimakkaalta sisällä. Kun sitä ajattelee se aiheuttaa vähän samanlaisen tunteen kuin olisi rakastunut. Ihokarvat nousee pystyyn ja sydän hyppää kurkkuun. Se on kuin kutinaa mitä ei voi raapia. Ja kun sitä maailmaa ei voi jakaa kenenkään kanssa. - ap
ap kirjoitti:
En tiedä miksi mutta kyynel pääsi kun luin vastaustasi. Ehkä siksi että olet ainoa joka on ottanut kantaa tunteeseeni ja jotenkin osasit monessa kohtaa pukea sanoiksi sen mitä tunnen. Mielenkiintoista myös siksi että en ole itkenyt tai juuri liikuttunut moneen vuoteen.
Olet oikeassa, työni on tylsää ja elämäni tasaista. Masennusta ja kaikkea mahdollista. Olen kasvanut aikuiseksi ja se miten se tapahtui ja minkälaisen prosessin olen aikoinani käynyt oli niin rumaa ja raskasta että silläkin voi olla vaikutusta. Vanhemmat alkoivat riitelemään väkivaltaisesti kun olin teini, isä uhkasi tappaa itsensä ja molemmat satuttivat toisiaan. Tuli ero, minä lähdin samoihin aikoihin omilleni asumaan. Vanhemmat tappeli sen jälkeenkin. Lähestymiskieltoja, vainoharhoja.
Äiti veti meidät mukanaan harhoihin ja koko äidin puoleinen suku kääntyi meitä lapsia vastaan. Vanhemmat muutuivat etäisiksi ja kylmiksi, vanhat siteet kaikkiin ihmissuhteisiin muuttui viileiksi tai riitaisiksi. Oikeustoimia ja mustamaalausta molemmilta puolin. Minä yritin aikuistua omassa yksiössäni, vanhemmat, isovanhemmat, sukulaiset ym. muuttui ilkeiksi ja etäisiksi joten apua ei mihinkään viitsinyt pyydellä ja tukea ei saanut.
Masennus tuli kuvioihin, paniikit ja mitä näitä nyt on. Kellarissa ryyppäilin ja mietiskelin syntyjä syviä. Sisko sairastui vakavampaan masennukseen, kävi läpi psykoosin ja kärsii nyt kaksisuuntaisesta. Nyt minulla on onneksi oma perhe (vaimo lapsi). Tosin ei kovin onnellinen sellainen. Lapsi on kaikki kaikessa. Mutta se siitä ruikutuksesta.
En tiedä miksi tuo maailma on minulle pakkomielle. Se on itseasiassa ollut jo ennen näitä vaikeuksia. Nyt kuitenkin jotenkin korostuneesti. Kuitenkin tunteella miettien en osaa tunnustaa tuon maailman ihainnointiin selvää selittäjää rikkonaisesta itsenäistymisprosessista ja nykytilanteesta. Se on ikäänkuin jotakin syvempää. Se maailma vain kiehtoo liikaa koska se tuntuu niin voimakkaalta sisällä. Kun sitä ajattelee se aiheuttaa vähän samanlaisen tunteen kuin olisi rakastunut. Ihokarvat nousee pystyyn ja sydän hyppää kurkkuun. Se on kuin kutinaa mitä ei voi raapia. Ja kun sitä maailmaa ei voi jakaa kenenkään kanssa.Ja vielä pitää selvittää että sitä maailmaa ei voi vain muistella tai tuntea yksityiskohtaisena kokonaisena maailmana vaan kun sitä muistelee ja tunnustelee niin tulee sellainen kutkuttava tunne kokonaiskuvasta.
Se kokonaiskuva ei ole yhtäkuin paikat, henkilöt ja muu mitä pystyy luettelemaan tai muuta faktaa mitä tuosta ajasta ja tapahtumista voidaan lyödä pöytään vaan se on jonkinlainen tunne. Ei siis mitään faktaa vaan tunne. - ap
ap kirjoitti:
Ja vielä pitää selvittää että sitä maailmaa ei voi vain muistella tai tuntea yksityiskohtaisena kokonaisena maailmana vaan kun sitä muistelee ja tunnustelee niin tulee sellainen kutkuttava tunne kokonaiskuvasta.
Se kokonaiskuva ei ole yhtäkuin paikat, henkilöt ja muu mitä pystyy luettelemaan tai muuta faktaa mitä tuosta ajasta ja tapahtumista voidaan lyödä pöytään vaan se on jonkinlainen tunne. Ei siis mitään faktaa vaan tunne.Ja tuo että sanoin esimerkin omaisesti että pihaoja johtaa punaisten putouksia luo niin on sitä faktaa tai vain esimerkki. Tunne kokonaiskuvasta puuttuu eikä se tietenkään ole selitettävissä. Ja ilman sitä tunnetta sitä maailmaa ei voi "nähdä" kukaan.
- Blue bird,white snow
ap, sinä olet kokenut kovia! Olen tosi surullinen puolestasi, että olet joutunut käymään noinkin rankkoja asioita läpi. Olisi ihanaa, jos ihmisten ei tarvitsisi käydä tuollaisia asioita läpi, mutta kai se kuuluu tavallaan joidenkin elämään, koska itse ei voi valita tilannetta, paikkaa ja perhettä, johon syntyy.
Kerroit, että et ole itkenyt tai juuri liikuttunut moneen vuoteen. Ehkä muistosi ja tunteesi ovat jollain tavalla alkamassa avautua? Minulle kävi niin, että vasta 30 vuotta täytettyäni aloin olla niin masentunut, etten enää oikein jaksanut jatkaa ja sen takia menin psykoterapiaan. Sitä ennen en edes tajunnut kaikkien asioiden todella tapahtuneen, niitä ei tavallaan ollut olemassa, ja vasta terapiassa monet asiat, muistot ja tunteet alkoivat avautua. Aloin tuntea todella suurta surua, kipua ja tuskaa, joka oli ollut mieleni taka-alalla piilossa, ja alkoi sitten vaivata enemmän. Kaikki oli sellaista, jota en ollut pystynyt tuntemaan lapsena ja nuorena, koska ne olivat liikaa nuoren ihmisen psyykelle.
MInun äidilläni on epävakaa persoona(llisuushäiriö) ja äiti on vetänyt koko perhettämme koko elämämme ajan mukaanaan omiin oireisiinsa. Isä on taas tavallaan ollut koko ajan enemmän ja enemmän poissaoleva, se on varmaan hänen keinonsa torjua kaikki ikävä.
Kerroit myös, että elämäsi on tasaista. Tavallaan onkin ihan ymmärrettävää, että että tasapainottaaksesi elämääsi haet jonkinlaista virkistystä haikailemalla takaisin lapsuuden mielikuvitusmaailmaan. Luuletko, että voisit tehdä jotain, että perheesi olisi hieman onnellisempi?
Minulla kävi niin, että luulin masennukseni olevan onnellisuuden vastakohta, mutta näin jälkeenpäin ymmärrän, että masennukseni oli oire lapsuuden haavoista sisälläni ja että onnellisuudella ei tavallaan ollut mitään tekemistä masennuksen kanssa. Onnellisuus muodostuu tosi erilaisista asioista eri ihmisille. Minua auttoi onnellisuuden ymmärtämisessä se, että kävin kirjastossa hakemassa pinon onnellisuutta, masennusta ja elämäntaitoa käsitteleviä kirjoja. Tieto muuttui tavallaan päässäni sitten myös tietämykseksi ja alkoi vaikuttaa myös koko elämääni.
Oletko sinä ap saanut koskaan tukea tuon kaiken kokemasi jälkeen? Itse enn olisi selvinnyt mitenkään ilman terapeuttini tukea. Sain onneksi myös Kelalta tukea terapiaan eikä terapia ei tullut kokonaan maksettavaksi.- Blue bird,white snow
Vielä tuosta tunteesta: tunteiden kuvaaminen kertomalla niistä sanallisesti onkin aika vaikeaa. Tuo lapsuuden maailmasi on sen verran monitahoinen ja fantasiamainen ja ilmiselvästi huikea ja sinulle tärkeä paikka, että helpostihan se lässähtää, jos sitä yrittää pukea sanoiksi.
Mutta kyllä noiden kuvaustesi kautta voi huomata, että sinä olet taitava pukemaan myös sanoiksi tuota maailmaa, vaikka se ei varmasti vastaakaan kokonaan sisäistä tunnettasi.
Voisin kuvitella, että on tavallaan myös tärkeää, että niin on: tällä tavalla tuo sinulle kaikkein tärkein maailma säilyy aina sinulla itselläsi, eikä kukaan pääse siihen käsiksi. Se on tavallaan sinun aarteesi, ja voit aina halutessasi avata sitä sanoin tai muilla keinoin jollekin ihmiselle, jolle haluat sitä avata. Ja jos et halua, niin siellä se on tallessa.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455000Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121570Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481129- 131063
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17987Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy75950Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella8947Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2852Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah56751Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27713