Onneton/onnellinen Sinkkuna??

En ole katkera enkä onneton olen vain koukussa. Tulin etsimään netistä ihan muita juttuja mutta tapani mukaan avasin tämän palstan toiseen ikkunaan. Nyt jo kaduttaa. Jahka pyykkikone pysähtyy niin lähden pitkälle lenkille koiran kanssa.

Mua ei sinkkuus ahdista. Eipä tartte olla kenellekään tilivelvollinen ja voi tehdä ihan sitä mitä/miten/milloin lystää. Kavereita ja harrastuksia riittää, ja kissat pitää seuraa ja järjestää ohjelmaa kotona.
Tunnustan kuitenkin joskus haaveilevani miehestä, jonka kanssa voisin jakaa lopun elämäni. Se tulee vastaan, jos on tullakseen. Etsimällä sitä ei ainakaan löydä.
Ja miksikö olen palstalla? Tämä koukuttaa...

Oikeasti.

Ymmärrän todella hyvin tuon ettei voi olla onnellinen sinkkuna koska itsekin olen sellainen, mutta ei sitä nyt kaikelle kansalle tarvitse julistaa juuri sinun tyyliin että "enkä huolisi tähän enää" blah-blah.

Lisäksi tuo viimeinen lausahduksesi on täysin läpimätä.

Mietippä itse jos et olisi koskaan ollut parisuhteessa että etkö silloin todellakin haluaisi kokea sellaisen vaikka lähes väkisin?

Sinä ja minä olemme olleet parisuhteessa tai näin ainakin oletan asian olevan myös kohdallasi, mutta mikä me olemme jonkun kokemattoman sanomaan että "älä etsi parisuhtetta kun se ei ole ruusuilla tanssimista"

Mielestäni valittaminen sinkkuudesta on typerää, mutta niin on sekin että haukkuu niitä jotka sellaisen tahtoo.

Mitä vikaa on toisen ihmisen rakastamisessa ja siinä että odottaa jonkun rakastavan itseään?

Jaa-a, mulla ei ole mitään harhakuvitelmia parisuhteesta ja siksi onkin ihmeellistä että sellaista haluan. Tosin.. mun puolustukseksi on sanottava että haluan sellaista hyvin harvoin tai ennemminkin hyvin harva mies saa mut haluamaan parisuhdetta.
Kyllä mä sinkkunakin pärjään enkä itsaria ole tekemässä vaikken _ikinä_ olisi enää kenenkään kanssa mutta toisaalta.. olisihan se kiva kun on joku jakamassa arkea ja jonka kainaloon saisi iltaisin käpertyä.

Olen ollut sinkkuna 1 ½ vuotta, pakon sanelemana.
En ole sinkkutyyppiä, haluaisin rinnalleni jonkun jakamaan ilot ja surut.Ilot tuplaantuu ja surut puoliutuu kun on joku niitä jakamassa.

Kuitenkaan en ota jotain vain siksi, ettei tarvitsisi olla yksin.En tahtoisi tulla ikisinkuksi, joka julistaa "kuinka ihanaa on olla yksin, eikä tarvitse keneltäkään kysellä, eikä ketään passata " jne.
Itse ainakin kaipaan noita edellämainittuja.
Ilmeisesti minulla on ollut sitten hyvät suhteet, kun niin parisuhteeseen haikailen.

Kyllä minä elin ihan onnellista sinkkuelämää useamman vuoden ajan, mutta eihän sitä onnea nyt nyt voi ikuisesti kestää? Minulla se "onni" päättyi siihen kun kaverit alkoivat pariutumaan ja sitten kun muutin pois paikkakunnalta niin sitä oli ihan täysin yksin ja alkoi kaipaamaan sitä kumppania entistäkin enemmän.

En tiedä olenko minä yksin vai parisuhteessa elävää tyyppiä, mutta sen tiedän että kyllä minä jossain vaiheessa haluan ainakin edes kokeilla jotain muutakin elämää kuin vain tätä yksinäistä. Perheenkin haluan jossain vaiheessa perustaa ja tiedän etten tule koskaan olemaan onnellinen jos en siinä onnistu, joten eihän tätä sinkkuelämää ole enää mitään järkeä ainakaan tietoisesti jatkaa.

Sinkkuudessa on hyvätkin puolensa mutta itse olen ehkä enemmän parisuhdeihminen. En kuitenkaan ota ketä tahansa saadakseni parisuhteen. Mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa.

Tulen täydellisesti toimeen sinkkuna mutta silti joskus kaipaa omaa kultaa, jonka kainaloon käpertyisi nukkumaan.
Tällä haavaa hellyyttä minulle antaa erittäin hellyydenkipeä kissani ja rapsutuksia rakastava koirani. He toki riittävät minulle tällä haavaa :) niiltä ainakin saa pyyteetöntä ja parasta mahdollista hellyyttä ja rakkautta.

Ehkä joskus kohtaan miehen, joka tykkää luonnollisen näteistä naapurintytöistä.
Tulee jos tulee vastaan,mitäpä tuosta ressiä vetämään.

Molempi parempi, ehkä sinkkuus kuitenkin. Muutama vuosi takana itsellistä elämää ja mitä enemmän aikaa kuluu sitä enemmän siitä nauttii.
Takana sitä ennen myös pitkä parisuhde josta lapset jo aikuisia.
Parisuhteessa ei kannata olla VAIN sen takia että se on normaalimpaa kuin yksin eläminen.
Seurustelusuhteita on ollut mutta liika yhdessäolo rupeaa ahdistamaan.

Palsta kuin palsta suomi24 sivuilla niin aina tuo tulkinta 'miksi olette katkeria' Arvaa mitä minulle tulee mieen siitä kun juuri näin ja naillä sanoilla omatkin kommenttini usein tulkituiksi tulevat ?

Kyllä mä ainakin kaipaan sitä tunnetta että joku oikeasti välittää siitä että mä olen olemassa. Jotain, joka käpertyis illalla kainaloon tai jonka kanssa jakaa elämän ilot ja surut. Jotain joka tulis onnelliseks mun ansiosta ja tekis samalla mut onnelliseks. Jotain joka haluais olla mun seurassa muutenkin kun töissä tai baarissa 7 promillen humalassa.

Ei se että mä kaipaan elämältäni enemmän kuin sinkkuutta tarkoita sitä että olisin katkera automaattisesti :D

Miks en mä sais haluta elämältäni enemmän? En mä koe elämää joka on pelkkää työntekoa kovin mielekkäänä. Jos sä olet onnellisempi sinkkuna niin hieno homma sulle. Jokaisella on oikeus olla sinkku halutessaan. Mä taas kaipaan ihmisen läheisyyttä, joten mulla on täys oikeus haaveilla siitä että en olis enää sinkku :)

No kyllä totuus on mun kohdalla sellanen että mä tykkään olla yksin ja sinkkuna, eipä tartte katella ainaista nalkuttamista toiselta.

Saa olla melkoinen nainen että mä suhteeseen ryhdyn, toistaiseksi en oo tavannut montaa sellaista ja aina on pakit tullu. Lieneekö olemassakaan sellaista sitten, joka huolis tällasen? En usko, toki on kiinnostuneita ollut mutta aina on ne vähätkin kriteerit pompanneet mitä mulla on. Onko se nyt liikaa vaadittu jos kriteerit on että ois tupakoimaton, suht. raitis, lapseton ja lähellä omaa ikä oleva? Ei mun mielestä. Niin ja ois hyvä jos nainen olis laiska, kun mä oon kans :) Ulkonäöllä ei oo väliä.

Ennemmin olen sinkkuna kuin poikkean kriteereistä.

Minusta tuntuu siltä, että ne, jotka ovat sinut itsensä kanssa ja ovat kaikin puolin henkisesti tasapainoisia, niin he sopivat parisuhteeseen kaikista parhaiten. Tällaisella itsensä hyväksyvällä sinkulla on takana jo parisuhteita, mutta myös sitä sinkkuutta, joten hänellä on hyvin realistinen näkemys sinkkuuden/parisuhteen /- puolista.

Jos miettii, että ketkä niissä parisuhteissa kuitenkin ovat, niin yllättävän paljon löytyy varsinkin naisista niitä, jotka eivät ole koskaan asuneet yksin, vaan suoraan äidin helmoista on muutettu suoraan miehen luokse ja jos miestä on vaihdettu, niin on petetty ja samantien hypätty vanhan kelkasta uuteen. Tällaisilla naisilla ei ole mitään todellista tuntumaa siihen, että miten pärjätään omillaan ja millaista se arki on, kun ei ole ketään jota syyttää. Yllättävän usein tällaiset naiset nimittäin eivät löydä itsestään mitään vikaa, vaan kaikki on aina miehen syytä ja miten se ex-mies osasikin juuri tällaiset asiat hoitaa niin näppärästi... Läheisriippuvuutta sanon minä.

Toisessa ääripäässä on sitten ne ikisinkut, jotka eivät edes halua yrittää tehdä mitään, että löytäisi parisuhteen. Jos on tarpeeksi ulkonäköä, niin silloin saattaa joku "hoivaaja" löytyä, joka tuppautuu elämään eikä lähde pois, vaikka suhtautuukin välinpitämättömästi. Tällaisessa tapauksessa saattaa käydä niin, että sitkeä roikkuja sulattaa ikisinkun routasydämen.

Minulla on aika kovat kriteerit ja varmasti se on suurin syy sinkkuuteeni. Inhoan tappelua, nalkuttamista ja jatkuvaa valittamista. Haluaisin siis rauhaarakastavan miehen, joka kuitenkin osaa puhua myös vaikeista asioista. Olen tupakoimaton ja raitis, joten miehelle ne myös plussaa. Uskollinen pitäisi olla ja ahkera, koska olen niitä itsekin. Omat laskut pitäis pystyä maksamaan ihan itse. Peliriippuvaista tai jatkuvasti netissä roikkujaa en myöskään halua, koska miksi ryhtyä parisuhteeseen, jos toista ei kiinnosta yhtään yhdessä oleminen. Tietty pitäis olla intohimoakin, että seksielämä kukoistaisi.

Uskon, että joskus löydän seurustelusuhteeseen vielä miehen itselleni. Välttämättä avo- tai avioliittoon en päädy enää koskaan. Toivon, että olen väärässä, mutta olen realisti.

Onnellinen sinkku olen. Saa määrätä ite kaikesta menemisestä ja tekemisestä. En ole semmosta tyyppiä että haluaisin seurustella tulee ahdistunut olo jos ajattelisin että seurustelen. Suurella todennäköisyydellä tulen olemaan koko elämäni ajan sinkku.

Suhteellisen onnellinen oon tällä hetkellä. Ongelmia kyllä on, mutta mikään parisuhde ei niitä poistaisi.
Ja oon vähä nirsoki. Ihan kuka hyvänsä ei kelpaakaan. Ja sitten tulee se selittämätön ahdistus jos ajattelen että tosiaan olisin jonkun kanssa.

En voi olla täysin tyytyväinen sinkkuna ennen kuin olen kokenut myös parisuhteen. Kun ei ole vertailu pohjaa, ei voi tietää kumpi toimii paremmin.

No vähän samoilla linjoilla, eikö sinkut ole tyytyväisiä sinkkuuteen, sinkuksi jääneet taasen vanhapiikoja ja vanhoja poikia?
Semantiikkaa... jokainen kokee sinkkuutensa varmasti aivan eri tavalla, toisille se on vapaus ja toisille vankila...

Itse olen ollut onneton sinkkuna ja onneton suhteessa. Ja silloin kun on ollut onnellinen ylipäänsä, niin sitä on ollut onnellinen oli suhteessa tai sinkkuna :P
Mun elämässä parisuhdestatus ei juurikaan vaikuta onnellisuuden tunteeseen.

Tietysti hienointa, jos voisi jakaa elämänsä jonkun kanssa, mutta hyvän elämän voi elää myös yksin.

http://youtu.be/t1yhUt7adjI

I'm happy! En oo aina ollut, mutta mä oon päättänyt, että elämä on liian lyhyt ja suhahtaa ohi, jos vaan odottelee jotakin prinssi rohkeaa, jota ei koskaan saata ollakaan. Mä aion nauttia elämästäni, sinkkuna tai ei. Sinkkuudessa ärsyttää lähinnä vaan se että maksaa kaikesta enemmän kuin muut ja se, että joillekin ihmiselle näyttää olevan täysin mahdoton yhtälö ymmärtää, että sinkkukin voi olla onnellinen. Ihmisen pitää pystyä myös olemaan yksin, vaikka "päämääränä" olisikin löytää toinen rinnalle.

"monet täällä valittaa sinkkuutta vaikka ei ole koskaan edes ollut parisuhteessa eikä siis tiedä sen ongelmia"

Onko oikeasti älyttömämpää argumenttia. Ei sun sitä leffaa tarvitse kattoa, kun mä olen jo kattonut sen sun puolesta. Tai tarvitset parisuhteen, jotta voit päästä uuteen parisuhteeseen. Miten sitten saada se ensimmäinen parisuhde, jos ensin pitää jo valmiiksi tietää millaista on olla parisuhteessa.

Ei ihmisen ole tarvinnut olla parisuhteessa, jotta hänellä olisi oikeus toivoa parisuhdetta. Ja mikä oikeus sinulla oli parisuhteeseen, kun sinua ei kerta oltu edes luotu sellaista varten?

Jokainen elää oman elämänsä ja tekee omat virheensä. Sinä teit omat virheesi eikä sinua siitä lynkattu. Anna muidenkin tehdä omat virheensä. Ehkä onnellisuus elämässä vaatii myös niitä kasvattavia virheitä joista oppia. Miksi et siis sallisi niitä elämässä toisillekin vaan alat viisaampana neuvomaan?

Olen kokenut avioliiton, avoliiton, ja nyt olen sinkkuna. Tuntuu etten ikinä ole ollut niin tasapainossa kun nyt olen. Vihaan riitelyä ja huutamista. Sinkkuus antaa sen rauhan minulle jonka niin kovasti olen kaivannut. Nautin vapaudesta, siitä, että saa tulla ja mennä kuten haluaa, kukaan ei ole koskaan nalkuttamassa.
Toki joskus ajattelen miltä tuntuisi tutustua uuteen mieheen, enkä rakastua, mutta vielä sellaista miestä ei ole kävellyt vastaan. Rima on kyllä noussut aikalailla. Vaatisin suhteelta ihan eri juttuja nyt, tiedän ainakin mitä en halua.