Hei,
Kaipaan neuvoja taikinan tekoon leivonnassa. Tarkoituksena on, että opin tekemään leipää tai patonkia parin hengen nälkään kotioloissa. Olen nuori mies, aloitteleva harrastelijaleipoja.
Olen koittanut seurata ruokakirjojen ohjeita leivänteosta ja kaava näyttää olevan aina tämä:
1. Sekoita hiiva lämpimään veteen, ja lisää jauhot ja suola/sokeri
2. Alusta taikina ja anna kohota lämpimässä
3. Vaivaa taikinaa, muotoile leivät ja anna kohota lämpimässä
4. Laita uuniin ja syö
Ohje tuntuu vaan olevan niin ylimalkainen eikä oikea tekniikka paista tekstistä lävitse. Pari kertaa on tultu kokeiltua, ja tuotokset eivät ole koskaan olleet imartelevia. Nyt seuraa kysymyksiä.
Mikä on alustamisen ja vaivaamisen ero? Kuinka kauan taikinaa pitää vaivata tai alustaa? Saako taikinassa olla halkeamia ennen kun sen jättää kohoamaan?
Laitetaanko taikinaa tehdessä koko ohjeessa ilmoitettu määrä jauhoja kerralla sekaan? Tuntuu, että pitää lisätä jauhoja alustamisen/vaivaamisen yhteydessä jottei se tartu käsiin tahmaisina klöntteinä. Sitten ne halkeamat... niitä kun siinä taikinassa vaan on ja ei saa pois vaikka kuinka vaivaa.
Tuleeko taikina jättää kohoamaan kulhoon vaiko tasaiselle alustalle? Olen jättänyt taikinan kerrostaloasuntosaunan jälkilämpöihin kohoamaan ja ihan hyvin on kohonnut, mutta minusta tuntuu, että leipomisongelmat eivät liity kohoamiseen vaan taikinan tekoon.
Ohjeessa sanotaan myös, että voitele kanamunalla leivän pinta. Mikä tämän funktio oikeen on? Onko se oikeasti tarpeen?
Kotioloissa käytettävissä olevat välineet: 2-3l metallikulho, siirrettävä puualusta, sähköuuni (ei kiertoilma)
Kaipailen viisaita neuvojanne, kokeneet.
Taikinaa pantava silitysraudalla?
5
630
Vastaukset
- 11+12
Vanhoista keskusteluista voi olla apua:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9938579
http://keskustelu.suomi24.fi/node/3478786
Alustaminen taitaa olla se taikinan teko, vaivaaminen taas kohotuksen jälkeen, sillä saa ilmakuplat pois. Alustaa vähintään 10 minuuttia, vaivaaminen on vain että saa kuplat pois.
Jos taikina halkeilee, taitaa siinä olla liikaa jauhoja. Jauhot lisätään vähän kerrallaan, sitten kun taikina irtoaa kulhon reunoista (jos tekee kulhossa) niin jauhoja on riittävästi. Ohjeessa olevaa jauhomäärää ei aina tarvitse kaikkea laittaa, vähempikin yleensä saattaa riittää. Ja jos olet kulhossa tehnyt taikina, se saa kohota siinä liinan tai kelmun alla.
Mimmoisia valmiista leivistäsi on tullut? En ole kuullut että kananmunalla voideltaisi leipiä... Pullissa ym voidellaan että saadaan kiiltävä pinta, mutta eihän leipä semmoista tarvitse.
Täällä myös paljon ohjeita:
http://make38.vuodatus.net/blog/category/Leivät
18.3.2010 kohdassa ainakin selitää mitä merkinnät ohjeissa tarkoittavat.
Toivottavasti näistä on jotain apua. Kokeilemalla ja yrittämällä sitä vain oppii. :) - s.s.
Minullakin ohje jossa voidellaan pinta kananmunalla. Tein niin jotta seesaminsiemenet pysyisivät paremmin pinnassa kiinni.
- Leivänleipoja
Hiiva kylmään veteen ja suola vaivaamisen loppuvaiheessa. Jauhot kerralla ja sitä vaivausta kunnolla, ainakin 10-15 min.
Yleisesti ottaen hiivaa on ohjeissa liikaa, anna taikinan nousta rauhassa (2-3h). Taikinan pitääkin olla aluksi "tahmeaa", vaivausta on riittävästi, kun taikina "silenee" ja irtoaa käsistä. Mieluummin liian vähän jauhoja kuin liikaa.
Tuolla annetulla sivulla on hyvät ohjeet. - Patongin paistaja
Patongit voi tehdä myös ilman alustamista, vaivaamista jne. Itse asiassa taikinaan ei kosketa käsin.Kokkina ja keittiöesimiehenä en uskonut äitini ohjetta, muuta kokeilin ja se tosiaan toimii.
5 dl haaleaa vettä
reilu puolet hiivapaketista
rkl suolaa
10 dl vehnäjauhoja (osa voi olla esim.sämpyläjauhoja)
1 dl jauhoja muotoiluun
Hiiva liotetaan nesteeseen ja lisätään suola ja jauhot. Sekoitetaan esim. parilla puulastalla tai -haarukalla. Annetaan nousta peitettynä tunnin.
Siirretään taikina leivinpaperin päälle muotoillen niistä lastojen avulla kolme patonkia (tai vaikka patonki ja leipä). Tässä vaiheessa tarvitaan tosiaan lisäjauhoja.
Annetaan kohota liinan alla 20 min. Sitten paisto 250 asteessa 20 min, uuni pois päältä ja annetaan patonkien olla uunissa vielä 10 min. jälkilämmöllä.
Lopputuloksena oli varsin mainioita rapeakuorisia patonkeja. Itse lisäsin taikinaan vielä muutaman viipaloidun mustan oliivin. Voisi lisätä myös esim. valkosipulia. Ja siitä voitelusta; itse pidän rapeakuorisista leivistä, joten en voitele.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874158Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283127No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760