Eilen meni porukkaa inttiin. Siellä niitä parveili asemalla.
Tuli mieleen, että monikos tämän palstan ATM-mieheksi itsensä lukeva on käynyt intin? Millaisia muistoja jäi?
Itsellä siitä jo pidempi aika. Ei jäänyt kovin paljon muistoja. Ei hyviä eikä huonoja. Pari ekaa viikkoa oli p***aa. Myöhemmin sitten välillä ihan mukavaakin. Ei jäänyt kaveruussuhteita, mitä nyt jokunen intistä tuttu tyyppi tuli vastaan sitten jälkeenpäin opiskelupaikassa ja pakollisia kuulumisia vaihdettiin. Ei tullut komeita sotilasarvoja. Eikä paljon mitään normaalielämässä sovellettavia taitoja. Jotkut sanoo, että siellä oppii olemaan kaikkein älyttömimmänkin porukan kanssa. Se elämänkoulu tuli kyllä käytyä jo yläasteella. Intissä enemmistö aika perusjamppoja. Kunto taisi nousta alussa mutta laskea lopussa.
Elämän ainoa YTM-kokemus tuli kyllä sinä aikana. Lomalla linja-autoasemalla pari yläasteikäistä tyttöä hihkui "Moi inttipoika!" ja heilutteli.
Inttimuistoja kellään?
20
1668
Vastaukset
- yksin.kotona
Joo, on mulla yks muisto. Olin 19 vuotias kun lähin amiksen jälkeen inttiin.Seurustelin tuolloin yhen tytön kanssa kun oltiin 12 kesäisestä saakka tunnettu. Asuttiin samassa lastenkodissa. ensin oltiin kavereita mut myöhemmin alettiin oleen. No noin kuusi kuukautta olin ehtinyt intissä olla kun kerran tulin lomille kotiin. Asuttiin tän mun ensi ihastuksen kanssa yhessä silloin. Tulin siis kotiin lomille niin löysin mun tyttöystävän jonkun miehen kanssa
mun sängystä nukkumasta alastomina. Yllätin heidät täysin. Tyttöystävä ei tiennyt et tulen lomille kun en kertonut. No, otin sit pultit siinä ja ja keräsin hiukan vaatteita kassiin. Lähdin samantien yksille festareille ryyppäämään. Pyysin kaverin mukaan ja taksilla mentiin suoraan festareille. Mulla oli 2 päivän loma, mut ryyppäsin 5 päivää putkeen. Armeijaan kun menin takas niin sain rankkua. poistumis kielto tuli kuukaudeksi. no vaikka kerroin miksi olin ollut kolme päivää ylimääräisellä lomalla, ne kyllä ymmärsi kun kerroin koko jutun, mut sain siltin poistumiskieltoa. eipä haitannut yhtään.- adfvczx
toi on sattunut ties kuinka monelle inttipojulle. sellasia ne nuoret tytöt on, kokemuksia pitää kerätä ja olla samalla hienossa kulissi suhteessa
- v3v3v
minä poika ATM kävinkin aliupseerikoulun...mukavaa oli niinkauan kuin sitä kesti...saipahan todeta kerrankin itsensä tärkeäksi
- adfergf
Jättäkää miehet/pojat tyttöystävänne ennen inttiin menoa, muuten tulette olemaan aisankannattelijoita
Vaikka sitä lienee vaikea uskoa, olen minäkin intin käynyt. Voi niitä aikoja. Muistan vain suunnattoman kärsimyksen pakkasessa, kymmenien kilojen kamat niskassa laskettelemassa kainuulaista jyrkkää mäkeä alas suksilla - mäki, joka päättyi terävään mutkaan ja siihen, kun minä ajauduin hankeen. Hyvä kun ei käynyt pahemmin. Muistan myös sen, kun se palvelus päättyi 180 pitkän päivän jälkeen.
- Älyn haamu
Kyllä on tullut käytyä. Jääkärin arvolla kotiuduin vaikka inttini kyllä oli sieltä keveimmästä päästä.
Olin meidän tuvassa (ilmeisesti koko jaoksessa) ainoa jolla ei ollut tyttöystävää eikä muutakaan kokemusta naisista vaikka olin muita 3 vuotta vanhempi.
- Älyn haamu
Päällimmäinen inttimuisto on se kun YTM-tupakaverini haukkui tyttöystäväänsä lutkaksi tämän selän takana. YTM:tkään eivät oikeasti arvosta pilluaan jakanutta naista vaikka itse olisivatkin pukkeja.
PS. moni ATM näyttää olevan sivari. Ainakin Panu Höglund, Hämärän rajoilta ja Darkfear."PS. moni ATM näyttää olevan sivari. Ainakin Panu Höglund, Hämärän rajoilta ja Darkfear. "
Mä en ainakaan ole mikään saatanan atm, sillä vihaan muutenkin yli kaiken tollaista ihmisten luokittelua erilaisin ryhmiin. Sä kun vaan luulet olevasi itse jotenkin armeijaa käymättömien miesten yläpuolella, kun oot pystynyt/halunnut ton paskalaitoksen suorittaa. Jos nyt saisin valita uudestaan, niin alkaisin aivan varmasti totaalikieltäytyjäksi, koska vihaan niin paljon tätä suomen epäoikeudenmukaista ja sortavaa asevelvollisuusjärjestelmää, joka on täällä vaan pilaamassa nuorten miesten elämää.- Älyn haamu
DarkFear kirjoitti:
"PS. moni ATM näyttää olevan sivari. Ainakin Panu Höglund, Hämärän rajoilta ja Darkfear. "
Mä en ainakaan ole mikään saatanan atm, sillä vihaan muutenkin yli kaiken tollaista ihmisten luokittelua erilaisin ryhmiin. Sä kun vaan luulet olevasi itse jotenkin armeijaa käymättömien miesten yläpuolella, kun oot pystynyt/halunnut ton paskalaitoksen suorittaa. Jos nyt saisin valita uudestaan, niin alkaisin aivan varmasti totaalikieltäytyjäksi, koska vihaan niin paljon tätä suomen epäoikeudenmukaista ja sortavaa asevelvollisuusjärjestelmää, joka on täällä vaan pilaamassa nuorten miesten elämää.Olet ATM halusitpa tai et. Varaton ihminenkin on köyhä riippumatta siitä mitä mieltä hän itse on asiasta. Samoin lihava ihminen on lihava omasta mielipiteestään huolimatta.
Älyn haamu kirjoitti:
Olet ATM halusitpa tai et. Varaton ihminenkin on köyhä riippumatta siitä mitä mieltä hän itse on asiasta. Samoin lihava ihminen on lihava omasta mielipiteestään huolimatta.
"Olet ATM halusitpa tai et. Varaton ihminenkin on köyhä riippumatta siitä mitä mieltä hän itse on asiasta. Samoin lihava ihminen on lihava omasta mielipiteestään huolimatta. "
Mä kun en ole mikään saatanan atm, vaikka miten katsottaisiin. Sitä paitsi sä et tiedä mun elämästäni yhtään mitään, koska sulle mä kaikkein viimeisenä itsestäni ja elämästäni suostuisin yhtään mitään ikinä edes kertomaan. Kaikki mitä sä musta luulet ja oletat, ovat vaan pelkkiä oletuksia ja arvailuja, eivätkä mitkään näistä sun oletuksista ja arvauksista ole osuneet oikeaan.- Älyn haamu
DarkFear kirjoitti:
"Olet ATM halusitpa tai et. Varaton ihminenkin on köyhä riippumatta siitä mitä mieltä hän itse on asiasta. Samoin lihava ihminen on lihava omasta mielipiteestään huolimatta. "
Mä kun en ole mikään saatanan atm, vaikka miten katsottaisiin. Sitä paitsi sä et tiedä mun elämästäni yhtään mitään, koska sulle mä kaikkein viimeisenä itsestäni ja elämästäni suostuisin yhtään mitään ikinä edes kertomaan. Kaikki mitä sä musta luulet ja oletat, ovat vaan pelkkiä oletuksia ja arvailuja, eivätkä mitkään näistä sun oletuksista ja arvauksista ole osuneet oikeaan.Tiedän ainakin sen että teet säälittäviä ketjujasi eri palstoille Suomi24:ssä. Olet siis luuseripelle (ja sivari).
Älyn haamu kirjoitti:
Tiedän ainakin sen että teet säälittäviä ketjujasi eri palstoille Suomi24:ssä. Olet siis luuseripelle (ja sivari).
"Tiedän ainakin sen että teet säälittäviä ketjujasi eri palstoille Suomi24:ssä. Olet siis luuseripelle (ja sivari). "
Eipä noissa sunkaan kirjoituksissa ole minkäänlaista tasoa, kun et osaa koskaan mitään muuta kun naisia täällä aina vaan haukkua, joten sulla nyt ei ole yhtään mitään varaa ketään täällä arvostella.
Onko sivarit tehneet sulle jotain pahaa vai ovatko muuten sua jotenkin loukanneet, vai miksi sulla on oikein on jotain heitä vastaan?
Halusit varmaan itse käydä sen intin todistaaksesi sillä jotain muille ihmisille, tai sitten menit sinne varmaan ihan vaan naisten mieliksi.
- Darth
Armeijassa moni on ekakertaa poissa kotoa ja porukkaa laidasta laitaan. Siellä näkee ne surkeimmat reppanat ja suurimmat paskiaisetkin. Oppiihan siinä kyllä tulemaan toimeen myös erilaisten ihmisten kanssa.
Eka yö oli järkytys. Tuvassa nukkui 12 henkeä, yhdellä räkätauti ja köhi puoli yötä, ja sitten alapedillä nukkuva tyyppi alkoi runkkaamaan kovaan ääneen. Ja pervo jatkoi useita tunteita(ehkä 2-4) päästellen hirmu örinää ja puuskutusta. Nukuin ehkä tunnin tuona yönä. Aamulla muutama muukin sanoi että tästä lähtien hieman hiljempaa, ei huvita enää kuunnella tuollaista. Onneksi se ei enää toistunut.
Lisäksi tuvassa oli narsistisin ja tyhmin kusipää jota koskaan olen tavannut. Minulla on taito ajautua näiden kanssa aina vastakkain. Jostain syystä tämäkin ihmispaska otti minut hiljaisena tyyppinä silmätikukseen ja luuli voivansa alistaa minut omaksi vankila nartukseen. Minun maailmankatsomukseeni ei kuitenkaan kuulu että vähä-älyisimmät hallitsevat huippu älykkäitä. Tottakai ihmispaska onnistui keräämään vielä kaikki muut tuvassa jengiksi ympärilleen, eikä kellään muulla ollut rohkeutta vastustaa häntä. Kerran hän esimerkiksi yritti pakottaa minut vaihtamaan hänelle sotkussa setelin kolikoiksi kassalla. Sanoin, että tuossa on kassa. Aikuinen mies käy itse. Jolloin hän suuttui, että eikun sinä käyt vaihtamassa minulle. Ja kun kieltäydyin, meni sivuun koko tuvan muun lammaslauman kanssa puhumaan minusta ja katsoivat minua murhaavasti.
Olihan siellä myös niitä normaaleja tyyppejä, mutta aika lauman mukana kulkijoita pojat vielä tuolloin ovat. Muiden hyväksyntä on tärkeintä ja omaa aitoa mielipidettä ei uskalleta sanoa. Olin mm. ainoa tuvassani joka ei polttanut ja tuo laumasieluisuus näkyi myös siinä kuinka näitä suurimpia narsistisia ihmispaskoja pelättiin vastustaa.
Harmi että itse olen erittäin ujo, etten saanut armeija ajasta oman ujouteni vuoksi oikein kaikkea irti. Kävin 330v vuorokautta, mutta en minä tuolloin kovin hyvin soveltunut komentamaan, kun olin niin ulkopuolinen, eikä porukan edessä oleminen ollut mitään helppoa minulle vielä tuossa iässä. - Miaauu
Rakas Älyn haamu!
Olet miehistynyt viime aikoina, sillä olet nimittänyt naisia naisiksi sekä jopa moralisoit hieman inttikaverisi käytöstä.
Minulle on aivan sama, onko mies käynyt armeijan tai valinnut siviilipalveluksen. Plussaa saat kyllä siitä, että olet käynyt armeijan, sillä on henkilöitä, jotka eivät yksinkertaisesti pysty suorittamaan inttiä, vaikka aloittavatkin sen.
"Kahvi-aloituksesi" oli myös asiaa, mutta keskustelu poikkesi välillä pahasti sivuraitelle. Itse en käynnisty aamulla ilman kahvia eli koneelle pitää antaa ryyppy.
Jääkäri ja vielä ylioppilas! Kyllä sinut kunnollinen nainen vielä kesyttää, se on faktaa.- Älyn haamu
En moralisoinut inttikaverini käytöstä vaan totesin vain tosiasiat. Kyllä miehellä on oikeus nussia lutkia mutta vaatia silti seurustelukumppaniltaan siveyttä. Vähän niinkuin naisella on oikeus itkeä mutta silti haluta mies joka ei ole totaalinen nössö.
- Miaauu
Nono jääkäri, taannuitko näin pikaisesti? Naiset ovat naisia ja eivät pidä tuollaisesta puheesta. Pitäisikö sinun suusi ja näppäimistösi pestä saippualla? Käyttäydy hyvä mies niin kuin jääkärin tulee käyttäytyä!
Opitko intissä punkan petaamisen salaiset taidot? Olitko yövartiossa yksin?
Olen asunut armeija-alueella. Silti en ole sekaantunut asevelvollisiin enkä ainakaan haukkunut ja yleistänyt heitä pukeiksi. - -TSS-
Vedin koko homman niin asenteella, että sieltämistä aita on matalin. Itsestäänselvää kuitenkin oli että kyllähän se intti on käytävä kun muutkin ovat sen käyneet. Jos tänään olisin kakskymppinen niin voisi olla toisenlainen valinta edessä mutta tuo nyt on joutavaa jossittelua.
Onneksi ei ole mitään kertausharjoituskutsuja näiden vuosien aikana tullut. Taitavat kutsua vain oikeasti hyödyllisiä kavereita jatkokehittämään itseään. Noin vuoden ajan intin jälkeen aina kun tuli postia, josta ei heti huomannut mitä se oli, niin pelkäs että ei kai vaan ole kertausharjoituskutsu. Mut sen jälkeen koko asia unohtui ja koko intti on pelkkä etäinen muisto.
Nyt oon jo niin vanha ukko, että jos sota tulisi niin ei ainakaan ensimmäisenä minua oltaisi tintamalle viemässä. - Nuoruus on mukavaa
Alokasaika oli äärettömän ankea. Koko palvelusaikana törmäsin vain yhteen fiksuun kapiaiseen, hän oli kapteeni P. KaiPr:stä.
Lopulta sain ihan mielettömän mukavia kavereita, meillä oli mukava tupa. Jätkät osasivat luoda sellaisen kuvan, että ne pitivät minusta, luultavasti kaikki kokivat olonsa samanlaiseksi.
Armeijassa näkee todellisen läpileikkauksen kansasta. Sellainen oli minulle uutta, koska olin ollut mukana oppikoulusysteemisä. Varusmiehissä oli älykkäitä, miellyttäviä, hölmöjä, ilkeitä, paskiaisia... kaikenlaisia tyyppejä löytyi.
Tuntui mielettömän tyhjältä, kun siviiliaurinko nousi, itse asuin sellaisessa maankolkassa, että lähimmänkin inttikaverin luo oli yli 100 kilometriä. Onneksi opiskeluaika oli elämän iloisinta aikaa. Koulua kannatti juntata, että pääsi lopulta opiskelemaan. Voi niitä riemurikkaita vuosia!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 203774
Muistatko vielä viime kesän "sutinat"?
Kohtalo vai mikä lie järjesti, että törmäiltii jatkuvasti toisiimme. Ihan uskomatonta, koska eihän me mitään ikinä sovit243169En tullut, koska käytit päätäsi.
Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m322375- 922149
- 221990
- 261642
Kulta, sovitetaanko joku ilta avainta lukkoon?
Musta tuntuu että me ollaan pari. Olisi ihana saada asialle sinetöinti viemällä suhde päätyyn asti. ❤️ Rakastan sua ikui411621- 321512
Päivi Räsänen eroaa todennäköisesti kirkosta
Päivi Räsänen kertoo järkyttyneensä evankelis-luterilaisen kirkon homolinjauksesta. Räsänen sanoo todennäköisesti eroava5021463Miten lasketaan?
Ompa ollut valtava ihmismassa taas Folkkaajia liikenteessä. Miten noin 2200 lipunostaneesta muodostuu 11000 kävijää?.91424