Kurkatkaas kantrikitaristi Hank 'Sugarfoot' Garlandin (1930-2004) esitystä kappaleessa 'Sugarfoot Rag': http://www.youtube.com/watch?v=ytme7s9pSx0&feature=related Garland menetti työkykynsä kolarissa - solidaariset kave…
Olenko oikeassa - Cash kävi Suomessa kolme kertaa: 1) ensin Lahdessa, 2) Helsingissä ja 3) Turussa (& Highwaymen) - (vai kävikö kahdesti erikseen Hesassa?).
Rautavaaran versio Lorne Greenen 'Ringo'-klassikosta on kestänyt aikaansa, ehkä käännösteksti on hiukan kankea, kun yrittää seurailla niin tarkasti alkuperäistä. Rautavaaralla muita hyviä kantreja: 'North To Alaska', 'S…
DAVE DUDLEY oli paras rekkakantrin esittäjä. Möreä ääni ja hyvä studiotuottaja Mercury-kaudella varsinkin. Sitten tulevat DICK CURLESS ja RED SIMPSON. RED SOVINE muistiin kanssa ('narrations'). Onpa hiipumaan päin tämäk…
70-luvulla levytti ainakin yhden kantrilaulun/levyn 'Jason Wave'-taiteilijaniminen suomalaismiekkonen - olikohan hän F&C-lehden edesmennyt Juhani Aalto?
Joskus 60-luvun lopussa tai aivan 70-luvun alussa Suomessa markkinoitiin ilmeisesti jonkinlaisessa J.Cash-innostuksessa uutta mustiinpukeutuvaa laulajaa, jolle mainosmiehet olivat keksineet hupaisan nimen 'KID' ja maino…
Russell ja Bellamy Brothers on tulossa Suomeen toukokuussa, mutta onko muita tulossa lähiaikoina Suomeen tai edes lähelle? Olisi mukava saada tännekin noita "uudempia" artisteja. Vaikka Alan Jackson, Brad Paisley, Kenny…
Kuka meistä 'vanhuksista' vielä muistaa Suomessa näytetyn TV-sarjan vuosien 1967-73 ajoilta - "Rytmiruuhi", jossa jokilaivan lavasteissa isännöi Kenny Rogers silloisen 'First Edition'-yhtyeensä kanssa? Joka viikko viera…
Saiko DEAN MARTIN koskaan levytyksiään kantrilistoille? Käytti paljon kantrimateriaalia pop-lauluihinsa ainakin ... hieno ääni kaikkiin tyyleihin. Levytti duettoja kantritähtien kanssa. Rio Bravo-elokuvassa upea 'My Pon…
Löysin eilen tällaiset nettisivut - luettavaa on piisannut - meillekin joille 'lontoonkieli' ei aukene - osan on tehnyt suomeksikin: http://www.jukkajoutsi.com/country.html
Kyseltiin kotimaisia kantriartisteja tuolla aiemmin - kuka muistaa vielä ESA NIEMITALON muutamat upeat albumit 'Ruotsin vuosiltaan' (& A.Piippo)? Niissä oli J.Cash-tulkintaa ja Waylon-covereita ... siirtynyt sitten kai …
Suruviestejä piisaa - viimeisin uutinen kertoo 91-vuotiaan kantriveteraanin HANK LOCKLINin kuolleen äskettäin. Hänen suurin hittinsä oli 'Please Help Me I'm Falling' (14 viikkoa ykkösenä v. 1960). 'Send Me The Pillow Yo…
Vaihtaisin esimerkiksi näitä CD-albumeja yksi-yhteen periaatteella (vain alkuperäispainoksia luonnollisesti) - maksetaan omat postimaksumme (ilman muovikuoria - halvempaa): LORETTA LYNN: Van Lear Rose (Interscope * 2004…
'Johnny Cash: The Sons Of Katie Elder' - TOP-10-kantrilistoilla v.1965 ja kulkee historiikeissa maininnalla 'From the movie starring John Wayne'. Katselin kyseisen elokuvan juuri, ei tietoakaan J.Cash-laulusta. Miten Ca…
MAC WISEMAN levytti v.1969 RCA-yhtiölle silloisten kantritähtien nimistä tehdyn sanaleikittelyn - 'Johnny's Cash And Charley's Pride' , kävi listoillakin (#38). Vähän väkisin väännetty paikoin, mutta kuulemisen arvoinen…
Kantri Helena on paras kantri muusikko
ERNEST ASHWORTH kuollut 2.3.2009 täytettyää edellisvuonna 80 vuotta. Ernest (vuoden 1966 jälkeen etunimi muodossa ERNIE) sai vuosina 1960-70 kaikkiaan 21 levytystään Billboard-lehden kantrilistoille - niistä kuuluisin o…
Kantrista tyyliin Toby Keith, Alan Jackson tai Garth Brooks. Itse tykkään kaikista noista, ja varsinkin Keithillä on useita kappaleita joista todella pidän. Ja mikä tämä Taylor Swift zydeemi on jenkeissä? Mutta tietenki…
Mistä ostatte kantrilevynne? Onko kaikki siirtyneet nettikauppoihin? Missä levykaupassa on parhaita kantripuolen valikoimia - tarkoitan nyt todellisia 'ovikauppoja'?
JARNO SARJANEN kuoli 21.2.2009 (63-vuotiaana) nopeasti edenneeseen sairauteen Meilahden sairaalassa. Nukkekodista se alkoi v.1968. Pienen pojan haaveet oli pitkään unohdettu helmi, kunnes muut esittäjät nostivat arvoise…