Mun äiti on venäläinen ja siellä syntynyt ja molemmat vanhemmat juutalaisia. Äiti meni nuorena naimisiin isän kanssa ja kääntyi kristityksi ja muutti Suomeen. Minä ja mun sisko on kastettu. Meitä alkanut kiinnostaa juut…
Itä-Välimeren alueelle saapuivat sotaisat heimot EU-fratin toiselta puolen. Joen ylitettyään, he nomaadioivat Aravian aavikolla Heimot todennäköisesti olivat 12 haaran liittymä, jotka kaikki saivat alkunsa samasta alkum…
Room. 3:1-2 Mitä etuuksia on siis juutalaisilla, tai mitä hyötyä ympärileikkauksesta? Paljonkin, kaikin tavoin; ennen kaikkea se, että heille on uskottu, mitä Jumala on puhunut. Room. 3:29-30 ...onko Jumala yksistään ju…
daavidinkin tähtikin on hullutus
KR 1933/-38. 1Kun. 18:30 edellisen kirjoitsen jatko osa: Niin Elia sanoi kaikelle kansalle: "Astukaa minun luokseni." Ja kaikki kansa astui hänen luoksensa. Niin hän korjasi Herran alttarin, joka oli hajotettu. Ja Elia …
Moosekselle ei todennäköisesti ole koskaan ollut veljeä nimeltä Aaron. Feministisen raamatuntutkimuksessa on havaittu että alunperin Miriamilla on ollut Raamatussa israelilaisten ylipappi, mutta myöhemmin tämän naisen r…
USA ja 11 Euroopan maata ovat alkaneet arvostella Israelin suunnitelmia juutalaissirtokuntien rakentamiseksi/perustamiseksi miehitetylle palestiinalaisalueelle ja keskeyttämään toiminnan. Vihdoin amerikkalaisetkin puhuu…
Mitä on tapahtunut? Kuka tulee tai on jo seurakunnan rabbi Suomessa?
Isoisäni kantakortissa on nuo tiedot. Mitä mahtaa tarkoittaa? Ukrainan tiedän jotenkin. Ja Lemberg/ Lviv. Jokin Punainen Risti juttu?
Mitä mutaatioita Daavidin isälinjassa oli tapahtunut Aabrahamin jälkeisenä aikana? Mikä on Daavidin isälinjan haploryhmä? Tämä olisi tärkeää tietää, koska Messiaan isälinjan haploryhmä on sama kuin Daavidilla.
Mikä on Aabrahamin isälinjan haploryhmä? Onko se J? Jos se on J, niin siinä tapauksessa voimme todeta, että suomalaisten enemmistön isälinja, N (ja muitakin, mm R), haarautui Aabrahamin isälinjan esi-isien isälinjasta B…
Profeetta Danielin mukaan Israeliin olisi pitänyt palauttaa temppeli ja Pyhä Jumalan palvelus jo vuonna 1975 sillä silloin loppui lännen 2300 vuotta jotka oli osoitettu Jumalattomille. Mutta temppelin tulo on viivästyny…
Miten tarkasti juutalaiset kirjanoppineet ovat laskeneet tai arvioineet Tooran ym tapahtumien ajankohtia? Olisko kenelläkään antaa linkkiä sellaisiin lähteisiin? Vertailun vuoksi olen kopioinut tähän Biblian rekisterira…
Ihmiset elivät satoja vuosia vanhoiksi alkuaikoina. Vanhimmaksi eli profeetta Eenokin poika, Metusalem, joka eli peräti 969 vuotiaaksi ja kuoli vuoden sisällä ennen vedenpaisumusta. Eli Metusalem saattoi kuolla yhden jo…
Lähisukulaisten avioliitot Aadamista Moosekseen. Aadam saattoi naida Eevan lisäksi omien lastensa jälkeläisiä, niin myös Eeva. Eeva oli tavallaan Aadamin tytär, sillä Jumala oli valmistanut hänen ruumiinsa Aadamin kylki…
TOTUUS PIDÄTTI ITÄ-JERUSALEMIN ARABIT Lähes kaikki israelilaiset ovat samaa mieltä yhdestä asiasta – Jerusalem on ja sen pitäisi jatkossakin olla Israelin valtion jakamaton pääkaupunki. Itä-Jerusalemin arabit eivät ole …
Yhdistyneiden Kansakuntien on muututtava Näin on sanottu aiemminkin, mutta se sanotaan uudelleen: Yhdistyneiden Kansakuntien on herättävä. Sen on muututtava. Kyse ei ole vain Israelista. Kuten Israelin YK-suurlähettiläs…
Kristinuskossa messias on Jeesus joka on jo tullut. Käsittääkseni juutalaiset odottavat vieläkin messiastaan. Mutta mikä ja millainen tämä messias tulee käytännössä olemaan? Onko hän poliitikko, uskonnolllinen johtaja, …
ja Artoa vituttaa https://www.doria.fi/handle/10024/145014 Juutalaisen lain (halacha) mukaan kristityksi kääntyvä juutalainen kieltää yhden juutalaisen uskon peruspilareista ja syyllistyy epäjumalanpalvelukseen.
on kaikille samanarvoinen. Olipa ihminen rikas tai köyhä. Jossa on yhteishenki ja rakkaus ja auttamisen halu. Mutta en tiedä tästä uskonnosta tänäpäivänä, ainoastaan sen mitä olen lukenut vanhasta testamentista. Jahve j…