Olen kasvattanut kelloköynnösten siemeniä ja ne ovat viimein alkaneet itää. Olen suunnitellut istuttavani köynnökset oman ja naapurin pihan väliseen 2 metriä korkeaan aitaan näkösuojaksi. Onko paikka huonovalinta eli on…
Mitä takoittaa kouliminen? Vanha äitini kertoi kuulleensa, että orvokin taimet koulitaan niin, että pienen taimen juuria poikkastaan vähän? Siten niistä kasvaa napakoita taimia.. Niin mitä te muut olette mieltä?Entä Päi…
Mitäs luulette joko uskaltaisi istuttaa elämänlangat ulos??? Ovat sisällä hyviä ja vahvoja kasveja ja yli metrin pitkiä.
Laitoin viikko sitten kasvamaan keisarinelämänlankaa ja aitoelämänlankaa ja nyt ne ovat jo kasvaneet pitkiksi. Minulla on kolme tainta/purkki ja olisin kysellyt nyt tuenta vinkkejä. Kasvit täytyisi saada hengissä pysymä…
minulla on ollut talven jääkaapissa kaksi viiniköynnöksen alkua, siis sellaista tikkua. Milloin laitan ne maahan ja laitanko ensin purkkiin sisälle vai kuinka .
Varmaan löytyy vastauksia jo tältäkin sivulta, mutta siis.. voinko laittaa ruusupavun kasvamaan parvekkeelle minne paistaa aurinko melkein koko päivän? Kuinka ison ruukun vaatii? Kiitos vastauksesta!
Tilasin viime vuonna ruusupapuja netin kautta mutta nyt en muista mistä.....mistä voi netin kautta tilata ruusupapua?
puutarhaan tulee lepopaikka jossa saa istua ja ihailla puutarhaa, paikka on varjossa. Penkkien ylle rakennan "pergolan" =hökötyksen jossa takana, sivuilla ja päällä saisi rönsyillä käynnös. kokeilisin paikan sopivuutta …
Laitoin päivänsineä ensimmäistä kertaa elämässäni itämään. Nopeasti itivätkin, jokaiseen pikkuruukkuun laitoin kaksi siementä ja näkyy olevan itämisprosentti 100. Nyt en tietenkään raaskisi joka toista pois heittää, jot…
eli siis verkotetulle (ei lasitetulle) parvekkeelle pitäis saaha köynnös. en oo viel löytäny sopivaa, tosin vaatimuksetkin on aika kovat... -mielellään ei kukkia. houkuttelee kaiken maailman pörriäisiä, eikä ne sovi kis…
Voisiko joku luetella hyvin talvea kestäviä köynnösiä? Kiitos.
Asumme kerrostalon alimmassa kerroksessa, jossa on pieni piha aidalla ympäröitynä. Haluaisin aidan kulmakohtaan jonkin köynnöksen näkösuojaksi. Olen "kyttäillyt" muiden pihoja ja hyvältä ovat mielestäni näyttäneet pieni…
Kukkiiko köynnösruusu 'Sympathie' edellisen vuoden versoilla, kuten 'Flammentanz'? Köynnösruusu ei ole varsinaisesti köynnös, mutta en tiennyt mihin tämän kysymyksen laitan.
Saako esim. elämänlankaa tai humalaa siemeninä vai pitääkö ostaa valmiita taimia?? Mistä siemeniä ja taimia voi tilata katsoin viherpeukalot.fi, eikä siellä ainakaan ollut kyseisiä kasveja.
Elikkä voiko jotain korkeaksi kasvavaa köynnöstä laittaa parvekkeelle tavalliseen matalaan parvekelaatikkoon? Jotain nopeakasvuista ja nättiä.
Termos. Herätellääs tälläkin foorumilla keskustelu Viiniköynnöksestä ja sen kasvatuksesta Suomessa. Itselläni on avomaalla ollut jo pari vuotta Zilga ja Nordica lajikkeet, ja nyt on takapihalla jo tarhantynkäkin talveht…
Viime kesänä paahtavan kuumalla takapihallamme oli köynnöskrassia, tarkoitus oli et ne olis kiivennyt säleikköä pitkin ja antanut suojaa terassille.. Krassit oli aluksi hienoja, mut ei mennyt ylöspäin vaan "roikkui" (ol…
Parvekkeellani on toisella sivulla seinä ja molemmissa etunurkissa pitkät pylväät. Haluaisin ainakin noihin pylväisiin jonkun köynnyskasvin. Kesäisin aurinko paistaa parvekkeelle muutaman tunnin ja asun viidennessä kerr…
Kaipaisin ehdotuksia mahdollisimman monista yli 4 metrisiksi kasvavista köynnöksistä. Tarkoituksena olisi kasvattaa maasta lähtevä köynnös näkösuojaksi 2. kerroksen terassia varten. Seinusta on suunnilleen itään, joten …
Mikä sellanen on? Ajatellen kesää ja sitä kun saa alkaa istuttelemaan kasveja ja yrttejä ympäri pihaa :D Onko kuvia mahdollisesti?