Maakunnan ykköslehti kirjoitteli jotta luvialainen meinaa minkkitarhan aloittaa Kuivalahdella. No kokoomus päättäjä ja lautakunnan puheenjohtaja niin eikös nuo kokoomusmammat hoida luvat kuntoon. Eipä nuo pohjoisen kylä…
Siis luvataan soittaa samana päivänä asiasta mistä oot muutamaa tuntia aiemmin puhunut. Ei pidä paikkaansa, mikään ei toimi tässä kuppa kylässä.
No niin. Sähkön kulutus 26, 06 euroa. Siirtohinta 56, 90 e. Siirtohintaa ette pysty kilpailuttamaan, mutta kulutuksesta kylläkin. Mulla Helen , ja silläkin säästän jo vuodessa satasia. Kokeilkaa. PVK - tolppa-apinoiden …
Eikö kukaan tänne kirjoittava tampio ole tajunnut että täällä huudetut asiat eivät merkitse yhtään mitään todellisuudessa. Henkistä masturbaatiota kaikki tyynni. Se että ennen torilla huutelussa piti varoa ettei väärät …
Voi taivas. Isäni on jokisimpukassa odottaa pääsyä tyksiin syöpähoitoihin. Olisi päässyt huomenna, mutta jokisimpukan lääkäri peruutti hänen aikansa tyksiin hoitoihin, koska potilaalla on vaihtelevaa kuumetta, eli välil…
Sveitsin muffa?
Ihmetyttää nuo eurajoen kierrätyskeskuksen sivut. Miksi on niin pirun vaikeeta pitää ne ajantasalla. Palkatkaa nyt ihmeessä joku räpläämään niitä 9 eurolla. Ihan alusta asti ollu nuo sivut fiasko.
Onko sitä enään ollenkaan. Eurajoen ympäristötiet on kuin perunapeltoa. Auramiehet istuu kotona ja vetää kaljaa naamaa kun tarttis olla auraamassa. Saatana että että ottaa pattiin kun auto hakkaa niin että hampaista pai…
Aika tekopyhää touhua toi, että nuorten nuuskaamiseen puututaan. Se ihan ok, mutta miksei koululaisten vaatetuksiin uskalla ketään puuttua? Useat lapset kulkevat verkkareissa kovilla pakkasilla. Ovatko opettajat ja vanh…
Kaikki ketä äänestivät Niinistöä, niin kertokaahan minulle, millä tavalla hän on parempi kuin minun suosikkini Pekka? Pekka on aito vihreitä puhtaita arvoja edustava, kun Sauli puolestaan edustaa vain rikkaita rahavalla…
Kukahan mahtoi ampua tiistaina kiviä ilmaan hiukan turhan isoilla latingeilla, keskellä kirkonkylää lasit helisivät ja kiinteistöt saivat voimakasta tutinaa about 13.00 pintaan. Lapin tien louhosko vai.. Ei tykänny pora…
Pekka tuli ylivoimaisesti jälleen toiseksi. Ensi vaaleissa on sitten hänen vuoronsa ja sitä seuraavissa. Se on satavarma, että Pekka valitaan presidentiksi seuraavissa vaaleissa!!
Laittakaa lappuun 5, Huhtasaari, siis. Jokainen näkee mitä Ruotsissa on tapahtunut. Pommit paukkuvat joka puolella. Haluammeko me maahamme vastaavanlaisen tilanteen. Kannattaa ihmeessä siis miettiä ketä äänestää. Niinis…
Eurajoen kunnan työntekijöille pikku pikku vinkki. Kävin Porissa kuppilassa muutama päivä sitten ja voin sanoa, että ei viitsinyt sanoa mistä olen tullut siinä porukassa. Äijät kehuskeli mitenkä vievät kuin kuoriämpäriä…
Eurajoella on sattunut iltapäivällä vakava liikenneonnettomuus, jossa olivat osallisina mopoauto ja linja-auto. Poliisin tiedotteen mukaan Koulutiellä ajaneen mopoauton oli tarkoitus ylittää Kirkkotie ja päästä Lavilan …
Miten usein runkkaatte päivässä, ja kunka monta mälliä on ennätys per vuorokausi? Itsellä 5-6 tulee.
Miksi sivustolla on edelleen tuo Eurajoen pohjoisin kylä (Luvia) ? Ei Huittisilla ole Vampulaa, eikä Porilla Laviaa eikä Noormarkku. Kyllä tuon valittajien ja ahneiden kylän voi tuonne Eurajokeen haudata ihan rauhassa, …
Paras ehdokas presidentiksi. Kannattaa äänestää. Hän aidosti kiinnostunut kantasuomalaisten hyvinvoinnista ja uskaltaa sanoa asiat, niin kuin ne ovat.
Miten voi olla mahdollista, että Eurajoella, jolla on varaa maksaa kaiken maailman kunnanjohtajan jättibonukset erorahat yms. Toisaalta taas Eurajoella ei ole varaa ruokkia lapsia. Kouluissakin rajoituksia (1 juusto per…
Toivotan kaikille oikein ikävää ja epäonnentäyteistä seuraavaa vuotta!