Mikä eurajoen saastuttaa
Eksyin pitkästä aikaa ruotsalaisen Teknikens Värld -lehden nettisivustolle, jossa ylläpidetään hirvenväistötestinä tunnetun väistökokeen tuloksia. Hirvenväistötestiä on ajettu samanlaisena jo 1970-luvulta saakka. Lehti …
Osa TVO:N henkilöstöä on joutunut Logistikaksen palvelukseen ulkoistusten myötä. Maksaako Logistikas heille saman suuruista vai paljon pienempää palkkaa mitä TVO. Minkälainen työpaikka toi Logistikas mahtaa olla. Onko p…
Eurajoella aika todennäköisesti yksityistetään koko vanhusten hoito lähitulevaisuudessa. Hoitajien palkat tulevat rajusti laskemaan. Terveysasema on jo yksityistetty Attendolle vuosia sitten. Attendo maksaa ainakin 10% …
Siinä on suomalaisten tulevaisuus. Itävallassa äärioikeisto voitti vaalit ylivoimaisesti. Siellä kansa fiksua ja ymmärtää, että monikulttuurisuus ei ole välttämättä hyväksi. onnea vielä nuorelle 31v pääministerille. Tul…
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201710142200460561_u0.shtml Koira kotiin..
Laura Huhtasaari presidentiksi! kannatetaan!! Niinistö vain pelkkä peluri. Ei välitä tavallisesta kansasta pätkääkään! Ennemmin Haavistokin pressaksi kuin monien mielestäni tekopyhä Niinistö.
Niklas Herlin 53v on kuollut. Hänellä rahaa enemmän kuin Satakuntalaisilla yhteensä. Joku yli miljardin euron varallisuus. Jokainen työssäkayvä eurajokilainen voisi kunnioittaa lahjoittamalla osan palkastaan vaikka 100e…
Maksetaan jokaiselle suomalaiselle ikään katsomatta 1Me vuodessa käteen. Rahaa ei kirjata mihinkään. Painettais valtion setelipainossa. Se olisi ikään kuin ilmaista. Kulutus kasvaisi ja työpaikkoja tulisi. Miksei tämä k…
Oikeiston kannatus perustuu siihen, että he kaikki äänestävät. Nukkuvien puolue voittaisi vaalit. Heitä on 30-40% äänestäjistä. Heistä kukaan ei äänestä, koska ovat kyllästyneitä kyykytysyhteiskuntaan. Heidän tulisi ään…
Muistakaa äänestää heitä ensi vaaleissa. He eivät petä, kun vedetään Halla-ahon linjaa. Laura Huhtasaari presidentiksi ja rajat laitetaan kiinni. Ei ole oikein, että sotiemmeveteraanien puolustamaan maahamme lappaa jatk…
BMW:T Ovat surkeita autoja. Täynnä vikoja ja ovat kolaritilastojen ykköspallilla vanhoissa ja uusissa autoissa. Hallittavuus ääritilanteissa huono. Sen sanoo jo paljon pienempi nopeus hirvitestissä kuin golfilla vaikka …
Eurajoki on paska paikka asua.
Minkä takia club 8 on kiinni ?
Miksi Eurajoellakin on suvakkeja??
Nyt se on sitten arkipäivää täälläkin. Turussa useita puukotettu useiden mehmettien toimesta. Haluavatko päättäjät vielä pilata maamme turvallisuutta ottamalla lisää pakolaisia? Ei Yhdysvallat ja Venäjäkään ota. Miksi m…
Kuulin tänään maailman ihanimman asian. Vihreäliitto on jo Suomen toiseksi suosituin puolue. Takuulla menee Kokoomuksesta ohi. Ydinvoima ajetaan alas ja käyttöön otetaan paljon taloudellisemmat ja puhtaammat tuuli- ja a…
Äänestäkää heitä! Muut puolueet haluavat matuja kuntaamme. Jokainen voi katsoa videoita netistä, niin näette miten hyvin nämä mamut sulautuvat yhteiskuntaamme. Kaikki järkevät ihmiset tietävät, että maamme kuuluu vain a…
Ihmisillä on paha olla,siksi se puretaan tänne.ikävää lukea tuollaista naljailua ja haukkumista.menkää juttelemaan ammatti ihmiselle pahasta olosta.
On erittäin vaarallista, että nuoret heittävät nuuskamällejä ja tupakan tumppeja päiväkotien pihoille. Miksei nuoria jäljitetä, kun kamerat kerran ovat pihoilla valvontatarkoituksessa? Nuorilla tekemisen puutetta. Pitäi…