yucca42

Vapaa kuvaus

Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---

Aloituksia

11

Kommenttia

2810

  1. Suomen kielessä on kyllä sanoja, jotka esiintyvät vain muutamissa sijamuodoissa, mutta ”pinne” ei kuulu niihin. Jos se on esimerkiksi perusmuodossaan tai genetiivissä kadunmiehelle tuntematon, kadunmies voi katsoa sanakirjasta ja oppia uuden sanan.

    Sen sijaan esimerkiksi ”nukus” esiintyy vain monikon sisäsijoissa: nukuksissa, nukuksiin, nukuksista. Muut muodot, myös perusmuoto, ovat olemassa vain teoreettisina konstruktioina. Tällaisia sanoja on aika paljon.
  2. Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan kirja ”Sukunimet” lienee kattavin esitys aiheesta. Sen on julkaistu useassa muodossa, mm. ”Joka kodin suuren nimikirjan” osana.

    Nimen ”Lötjönen” osa ”lötjö” ei tietenkään itsessään tarkoita mitään. Kysehän on nimestä. Ei nimen ”Virtanen” osa ”virta” itsessään tarkoita mitään, vaan nimellä sellaisenaan on merkitys (käyttö) nimenä. Eri asia on, että ”virta” on muussa käytössä ja että nimi ”Virtanen” perustuu alkuaan yleisnimeen ”virta”.

    Kysymys on siis nimen alkuperästä, ei sen osien merkityksistä. Nimestä ”Lötjönen” mainittu teos toteaa, että alkuperää ei tunneta. Se mainitsee mahdollisen, mutta kaukaa haetun selityksen, jonka mukaan lähtökohta olisi ollut nimen ”Vladimir” arkimuodon ”Volodja” suomalaistunut muunnelma. Toiseksi mahdollisuudeksi se mainitsee, että nimi voisi johtua kuvailevasta liikanimestä, vrt.murresanoihin ”lötjöttää”, ”lötjäkkä”, ”lötjäke”. Tällöin alkuperä olisi siis jonkinlainen velttouteen tms. viittaava liikanimi. Tähän voisi vielä lisätä, että eihän nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä.
  3. Olet ymmärtänyt väärin. Esimerkiksi HS:n Verokone ei ole ”pelkkä lista”, vaan sovellus (ohjelma), jolla voi hakea tietoja. Se suhtautuu listoihin kuten esimerkiksi numerotiedotuksen palvelupuhelin tai sen automatisoitu vastine suhtautuu puhelinluetteloon, paitsi että tiedonhakumahdollisuudet ovat paljon monipuolisemmat. Verokone etsii sinulle alta ajanlaskun tietoja, joiden poimiminen veroluetteloista ilman tällaisia välineitä veisi sinulta kauemmin kuin haluat kuvitellakaan.

    Kokonaan eri kysymys tietysti on, että esimerkiksi Verokone on tehty kaupallisessa tarkoituksessa, tuottamaan hyötyä (esimerkiksi mainosklikkauksina) ihmisten uteliaisuuden ja kyttäyksenhalun pohjalta. Rehellisempi joskaan ei ihan oikeaan osuva nimi olisi Juorukone, vrt. vanhoihin juorukalentereihin (painettuihin kokoelmiin suurituloisimpien tuloista).

    Kone-sanan käyttö tällaisissa yhteyksissä johtuu alkujaan käännösvirheestä: englannin ”engine” on käännetty sanalla ”kone” silloinkin, kun se ei tarkoita konetta vaan esimerkiksi juuri sovellusta tai sovelluksen osaa. Sellainen käyttö on kuitenkin jo juurtunut suomen kieleen niin vahvasti, että sitä vastaan ei kannata taistella. Enintään voi rajata sen käytön vakiintuneisiin tapauksiin kuten ”hakukone” ja ”vaalikone”,

    Hupaisaa muuten on, että teknisissä yhteyksissä on käytössä engine-sanan toisenlaiseen väärään käännökseen perustuva termi: puhutaan moottoreista, esimerkiksi selainmoottorista (eräänlainen www-selaimen ydinosa)-
  4. Hyvä veikkaus. Mitään selvää logiikkaa asiassa ei ole, kuten ei muussakaan vieraiden nimien mukauttamisessa suomen kieleen.Yleisiä linjoja voidaan kuvailla. Yksi yleinen linja on, että uusia mukautuksia ei suomen kielen lautakunnan mukaan saisi tehdä. Luitte oikein, suomen kielen lautakunta on sitä mieltä, että vieraita nimiä ei saa enää mukauttaa suomen kieleen, ja on jopa vaadittu jo tehtyjen mukautusten purkamista. Mutta vanhempi yleinen linja on ollut, että sellaiset vieraat nimet, joita käytetään suomen kielessä hyvin paljon, mukautetaan suomen kieleen äänneasultaan ja osittain kirjoitusasultaankin.

    Osittain käytännöt horjuvat. Ennen puhuttiin koloraadokuoriaisesta ja kirjoitettiin koloradokuoriaisesta, sitten sana besserwisseröitiin genetiivialkuiseksi, mutta k-kirjain säilytettiin, vaikka nimi viittaa Coloradon osavaltioon. Toisaalta Kalifornia kirjoitetaan joskus California, kai siksi, ettei ole niin luettu suomenkielisiä kirjoja, joista suomalainen asu olisi tullut tutuksi.

    Kirjoitusasun mukauttaminen on sikäli pieni juttu, että äänneasun mukauttaminen on yleensä paljon voimakkaampaa, vrt. esim. amerikanenglannin ääntämystä [ˌkælɨˈfɔɹnjə] suomen ääntämykseen [ˈkɑliˌforniɑ]. Mutta kirjoitusasun ero tietysti pistää silmään, ääntämyksen ero vain (kuuntelevaan) korvaan. ☺
  5. Jos tiedetään vain, että henkilö on syntynyt vuonna 1980, niin oikein on nyt sanoa, että hän on 33- tai 34-vuotias. Onko tässä jotain vaikeaa?

    Vaikeuksia tulee vasta, jos pitää esimerkiksi täyttää lomake, jossa kysytään henkilön ikää vuosina ja voidaan vastata vain numeroilla. Silloin tietysti pitää kysyä henkilöltä tarkempi tieto tai selvittää se muutoin.
  6. Ilmiö on hyvin tavallinen; useimmat meistä varmaan voivat nähdä esimerkin ihmisestä, johon tuo soveltuu jossain määrin, katsomalla lähimpään peiliin. Aste-eroja on toki suuria.

    Mitään osuvaa yhtä sanaa ei taida olla. Saituudelle on jossain määrin ominaista tällainen suhteellisuudentajuttomuus, sillä harva saituri on kaikissa asioissa yhtä saita.

    Sana ”pikkumainen” luonnehtisi suhteellisuudentajuttomuutta hyvin – saatetaan panna rahaa menemään käsittämättömiinkin kohteisiin suuria summia ja kuitenkin jaksetaan jauhaa euron luokkaa olevasta asiasta päiväkausia. Mutta pikkumaisuutta on tietysti monenlaista, ja yleensä ”pikkumaisuus” tarkoittaa muunlaista suhteellisuudentajun puutetta.
  7. Luetaanpas Nykysuomen sanakirjaa:

    ”sukupuut|to /s./ tila, jolloin j[o]k[in] suku t. laji on kuollut viimeistä myöten. | – – S:toon kuollut eläinlaji, kansa, heimo, suku. – Vanhat ladot katoavat s:toon ALKIO.”

    Viimeistään esimerkeistä selviää, että tässä ei suinkaan tarkoiteta vain sukua tai lajia biologisen luokituksen käsitteinä.

    Kielen katsotaan yleensä kuolevan silloin, kun viimeinen sitä ensikielenään (äidinkielenään) puhuva yksilö kuolee. Tulkinnanvaraista on, tarkoittaako ”vatjalainen” muuta kuin ”vatjanpuhuja”. Kansallisuudet ovat muutenkin melko epämääräisiä käsitteitä. Kyse on paljolti siitä, miten ihminen itse kokee oman kansallisen identiteettinsä; mutta olisi silti väärin tulkita, että kyse on yksinomaan siitä, sanooko joku itse olevansa esimerkiksi vatjalainen.

    Sanoisin kuitenkin, että on mahdollista, että viimeinen vatjan puhuja kuolee, mutta vatjalaisten ei silti katsota kuolleen sukupuuttoon, koska on ihmisryhmä, joka kokee itsensä vatjalaisiksi ja jonka kulttuurissa on perinteisiä vatjalaisia piirteitä, vaikka he eivät puhukaan ensikielenään vatjaa vaan esimerkiksi venäjää tai viroa.

    Vielä selvempää on, että suomen kielen viimeisen ensikielisen puhujan kuollessa eivät suomalaiset välttämättä kuole sukupuuttoon. (Eikä suomen kieli kuole siksi, että suomalaisten määrä vähenisi nollaan, vaan siksi, että on tapahtunut kielenvaihto suomesta englantiin.)
  8. Lyhenne ”v.v.” johtuu kahdesta sanasta, joista kumpikin alkaa v-kirjaimella. Tällaisia lyhenteitä voi muodostaa hyvin paljon. Tavallisin lienee englannissa käytetty lyhenne, tavallisesti asussa ”v. v.”, joka johtuu latinan sanoista ”vice versa”.

    Jos kuitenkin tarkoitit lyhennettä ”vv.”, niin se on (muun muassa) suomen kielessä aiemmin käytetty vuosi-sanan monikkomuotojen lyhenne. Se perustuu käytäntöön, jossa lyhennetyn muodon viimeinen kirjain kahdennettiin monikkouden osoittamiseksi, esimerkiksi ”esimm.” tarkoitti ’esimerkit’. Se oli kuitenkin rajoittunut muutamiin tavallisiin lyhennyksiin. Tapa lienee tullut suomeen ruotsista ja jäi pois käytöstä kai 1960-luvulla.
  9. Erisnimien kirjoittamisessa gemena-alkuisina (”pienellä alkukirjaimella”) ei ole mitään luontevaa eikä loogista. Lehdistö vain omaksui sellaisen käytännön, ja suomen kielen lautakunta on hyväksynyt sen, jopa tehnyt siitä virallisen, vaikka päätöksestä paistaa epäjohdonmukaisuus kauas:
    http://www.kotus.fi/?s=4322

    Miten muka käyttönimi (”epävirallinen nimi”) olisi vain ”erisnimimäinen” mutta rekisteröity nimi (”virallinen nimi”) aito erisnimi? Ovatko ”Kokoomus” ja ”Kansallinen Kokoomus” niin erilaisia? Itse asiassahan edellinen pikemminkin vaatisi versaalialkuisuutta (”isoa alkukirjainta”) erottuakseen yleisnimestä ”kokoomus”. Eikä kyse ole mistään ihmisryhmästä vastakohtana puolueelle. Jotkin puolueennimet ovat muodoltaan monikollisia, kuten ”Vihreät”, jolloin sana sinänsä voi tarkoittaa sekä puoluetta että sen jäseniä tai kannattajia sen mukaan, miten se kirjoitetaan.

    Lehdistön omaksuma käytäntö johtui ehkä alkujaan siitä, että haluttiin käyttää samaa sanaa samassa kirjoitusasussa tarkoittamaan sekä puoluetta että jäsenistöä (tai kannattajia). Ehkä toimittajien työ vähän helpottui. Ehkä viestien sisältö muuttui epämääräisemmäksi – kenties tarkoituksellisesti.

    Viestinnän selvyyden kannalta olisi päinvastoin tehtävä selvä ero sen välillä, puhutaanko puolueesta vai sen jäsenistä, kannattajista tai jopa vain sen edustaman aatesuunnan periaatteellisista tukijoista. Käytännössä tarkoitetaan lähes aina puoluetta, mutta sellaiset ilmaukset kuin ”sosiaalidemokraatit vaativat – –” tai ”perussuomalaiset kannattavat – –” johtavat harhaan: niiden koetaan tarkoittavan koko porukkaa, vaikka tosiasiassa tarkoitetaan vain puolueen päätöksiä tai vain puoluejohdon mielipidettä tai toimintaa.

    Suomen kielen lautakunnan kannanotossa on surkuhupaisia piirteitä. Sen mukaan on hienoa ja kätevää, kun voi kirjoittaa ”keskustapoliitikko” ja tarkoittaa kahta aivan eri asiaa. Suomen Keskusta on toki jotain muuta kuin poliittinen keskusta yleisesti, varsinkin jos ajatellaan Euroopan eikä ahtaasti Suomen poliittista kenttää.
  10. Ilmeisesti kyseiset otsikot on tehty pohjaan käyttämättä otsikkotyylejä; ne vain on muotoiltu otsikoiden näköisiksi. Siksi ne eivät oletusarvoisesti tule mukaan sisällysluetteloon.

    Seuraavat tiedot perustuvat Word 2013:n englanninkieliseen versioon. Olen aika varma siitä, että ne pätevät myös aiempiin, tosin jonkin kohdan nimi voi olla hiukan erilainen.

    Kappale-asetutusten (Paragraph) ensimmäisellä välilehdellä "Indents and Spacing" ensimmäisessä kohdassa, otsikon "General" alla, on toisena pudotusvalikkona "Outline level", siis jäsennystaso. Siitä pitäisi valita taso, joka vastaa otsikon tasoa asiakirjan rakenteessa, todennäköisesti "Level 1" (ylimmän tason otsikko; tällöin oletetaan, että itse asiakirjan otsikko on tehty muulla tavalla, eli "Level 1" tarkoittaa pääosien, lukujen, otsikoita).

    Tämän pitäisi auttaa, kun sisällysluettelo päivitetään. Sisällysluettelon teon asetuksissa määrätään, minkä jäsennystason otsikot tulevat mukaan. Tällöin tekstin fonttikoolla tms. ei ole merkitystä, vain sillä, mikä on määritelty jäsennystasoksi kappaleasetuksissa.

    Huomasin testatessani sellaisen erikoisen jutun, että jos tyyli perustuu Wordin valmiisiin otsikkotyyleihin, niin sen jäsennystaso on ilmeisesti kiinteä (valmiin tyyliin mukainen). Sen voi näennäisesti muuttaa esimerkiksi leipätekstin tasoiseksi (Body Text), mutta kohta tulee silti sisällysluetteloon, ja mentäessä kappaleasetuksiin siellä on vanha arvo, kuten Level 1. Sen sijaan toiseen suuntaan muuttaminen onnistuu, eli ikään kuin leipätekstikappaleena luotu (vaikkakin otsikon näköiseksi muotoiltu) kohta voidaan muuttaa tasoltaan leipätekstistä esimerkiksi Level 1:ksi ja saada se mukaan sisällysluetteloon.
  11. Kirjoitetaan ”neuvosto-Viro”, koska alkuosa rajaa merkitystä poliittisesti tai historiallisesti, ei maantieteellisesti. Ks. tarkemmin
    http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/kielenopas/6.2.html#erisnimi-jalkiosana

    Joku voisi toki saivarrella siitä, että neuvosto-Viron alue ei ollut sama kuin vuosien 1918–1940 itsenäisen Viron, koska eräitä itäisiä alueita siirrettiin Virolta Venäjälle. Tämä ei kuitenkaan tee määritteestä ”neuvosto-” maantieteellistä. Sitä paitsi kyseinen rajansiirto tehtiin neuvosto-Viron aikana, vuonna 1945, eikä sitä ole kumottu
  12. Miten se, että sinä haluat sopia yhdellä tavalla, muuttaisi sen kirjavuuden, että on kaksi eri sopimusta aiheesta?

    Sopimus, jonka mukaan luonnollisten lukujen joukko sisältää nollan, on tietysti järkevä, ja se on myös kansainvälisen matematiikkastandardin ISO 80000-2 mukaista. Siitä poiketaan etenkin Amerikassa, mutta myös muualla. Siksi ei voi luottaa siihen, että kaikki ymmärtävät symbolin ℕ tai lihavoidun N-kirjaimen oikein, joten merkintä on selitettävä, jos on olennaista, kuuluuko nolla joukkoon.

    Nollan ottaminen mukaan on matemaattisesti järkevää muun muassa siksi, että nolla on yhteenlaskun neutraalialkio. Lisäksi luonnolliset luvut voidaan tulkita äärellisten joukkojen kardinaaleiksi eli mahtavuuksiksi, ja olisi luonnotonta (pun intended) jättää tyhjä joukko pois.

    Joukkoa, johon kuuluvat muut luonnolliset luvut kuin nolla, merkitään standardin mukaan symbolilla ℕ tai lihavoidulla N-kirjaimella, jonka jäljessä on asteriski ”*”. On turha keksiä omia merkintöjä tälle.
  13. Siis asiakirjassa on otsikko, joka on samalla tyylillä kuin muut otsikot, mutta ei tule sisällysluetteloon? Oletko tehnyt asiakirjan alusta alkaen itse vai käyttänyt jotain pohjaa? Pohjassa nimittäin voisi olla otsikon kappaleasetuksista valittuna, ettei se tule sisällysluetteloon. Tarkistapa, mitä niissä kappaleasetuksissa on kohdassa ”Jäsennystaso”.
  14. Aloittaja kai tarkoitti, että hänen mielestään vain sopimuksen voimaantulo voi vaatia, sopimus ei. En tiedä, mihin hän viittaa, koska hänen esittämäänsä ”uutisissa puhuttua” lausetta ei löydy Googlella lainkaan (jostain syystä ei edes hänen viestiään).

    Sopimus-sanan eri merkitykset ovat sitten eri asia, ja kiinnostavampi asia.

    Yleiskielessä ”sopimus” tarkoittaa jotakin sovittua, jonka ehkä voi sanoa olevan moraalisesti sitovaa. Esimerkiksi mies ja vaimo voivat tehdä sopimuksen kotitöiden jaosta. Sillä ei ole oikein minkään valtakunnan oikeudellista merkitystä. Jos toinen ei pidä sopimusta, toinen voi mököttää tai nalkuttaa – tai itsekin jättää sen mukaisia töitä tekemättä.

    Lakitekstissä ja oikeustieteessä sopimus tarkoittaa tietynlaista oikeustointa. Senkään rikkomisella ei välttämättä ole oikeusvaikutuksia, mutta hyvin kirjoitetussa sopimuksessa on usein määräykset sopimussakoista, ja ne ovat lähtökohtaisesti päteviä eli sopimussakot saadaan tarvittaessa perittyä oikeusteitse. Muutenkin sopimuksen rikkominen voi aiheuttaa korvausvelvollisuuden.

    Näiden kahden sopimuskäsitteen yhtymäkohta on, että sopimus arkikielisessä merkityksessä on myös sopimus oikeudellisessa mielessä, siis oikeudellisesti sitova, silloin kun se on oikeustoimikelpoisten henkilöiden (eikä esim. alaikäisten) tekemä, se koskee varallisuusoikeudellisia tai vastaavia asioita ja on ilmeisesti vakavissaan tehty (eli olosuhteista ei ilmene, että kyse on leikinteosta tms.).

    Sopimuksen tekeminen *ei* edellytä allekirjoituksia eikä edes kirjallista muotoa, ellei joistakin sopimustyypeistä ole erikseen toisin säädetty. Jopa työsopimus on pätevä suullisenakin, jopa konkludenttisena (asianomaisten käyttäytymisestä voidaan päätellä, että on tarkoitettu sopia työsuhteesta), joskin työantaja on velvollinen vaadittaessa antamaan kirjallisen selvityksen työsuhteen ehdoista. Sen sijaan esimerkiksi kiinteistön kauppa on määrämuotoinen oikeustoimi.

    Kun esimerkiksi menet kauppaan ja ostat sieltä maitotölkin, teet sopimuksen oikeudellisessa mielessä, mutta et tietenkään sanan ”sopimus” arkimerkityksessä. Kävellessäsi kassalle maitotölkki kädessä oikeusoppi tulkitsee, että teet tarjouksen sitä koskevasta kauppasopimuksesta (kaupan ilmoittamaan hintaan), ja kun kassahenkilö sitten vetäisee tölkin viivakoodinlukulaitteen läpi ja sanoo ”Eli yheksänkytviis senttii” tms., hän toimii per procuram eli asemavaltuutuksella kaupan edustajana, joka kaupan puolesta hyväksyy tarjouksesi, ja näin on sopimus syntynyt. Tällä on oikeusvaikutuksensa: maitotölkki siirtyy sinun omistukseesi ja siitä maksamasi raja kaupan omistukseen. Esineen vaaranvastuu siirtyy sinulle, eli jos vahingossa pudotat sen, tai toinen vahingossa tönäisee sinua niin että pudotat sen, se on sitten sinun menetyksesi. (Sen sijaan ennen ostamista vaaranvastuu on kaupalla, toisin kuin usein luullaan.)

    Englannin kielessä tilanne on samanlainen: ”contract” tarkoittaa sekä sopimusta arkimerkityksessä (mahdollisesti moraalisesti sitova) että sopimusta oikeudellisessa mielessä. Kuitenkin usein käytetään jälkimmäisessä tapauksessa selvyyden vuoksi ilmausta ”legally binding contract”. Tätä joskus matkitaan suomessakin, ”sitova sopimus” tai jopa ”oikeudellisesti sitova sopimus”, varsinkin käännetyissä tai englanninkielisten esikuvien mukaan laadituissa sopimusteksteissä. Tämä saattaa olla hyvinkin aiheellista selvyyden vuoksi. Mutta pitää muistaa, että laissa ”sopimus” on aina oikeudellisesti sitova.
  15. Avonaisempi? Useimmissa kielten kuvauksissa unkarin á on [aː], suomen a taas [ɑ] ja aa [ɑː]. Nämä ovat IPA-kaaviossa samalla tasolla avoimuuden suhteen:
    http://www.langsci.ucl.ac.uk/ipa/vowels.html
    Sen sijaan [ɑ] on selvä takavokaali, [a] taas lähellä etuvokaaleja (IPAn [æ] = suomen ä). Ymmärtävästikin suomen a:n täytyy olla selvästi takavokaalinen, koska kielessä on oppositio a:n ja ä:n välillä. Unkarissa tällaista eroa ei ole, joten /a/-foneemin vaihtelualue voi olla selvästi suurempu.
  16. Uudemmat sanakirjat ovat edelleen samoilla linjoilla eli yrittävät muuttaa kieltä, mutta lisäksi ne tarjoavat kaksi vaihtoehtoa, ”oikaisuluku” ja ”korjausluku”. Jälkimmäinen on päähakusanana, jonka kohdalla merkitys selitetään, joten se kai on sitten vielä oikeampi – kielenmestaroijien mielestä.

    "Oikaisuluku" on jäänyt pienen piirin käyttöön, ”korjausluku” vähän isomman.

    Olennaisempi ongelma on, että esimerkiksi Suomen kielen perussanakirjan mukaan oikaisuluku-sanan merkitys on ”painettavan tekstin korjausvedosten tarkistaminen ja tarvittavien korjausten osoittaminen korjausmerkinnöillä, oikaisu-, korrehtuurinluku”. Tämä merkitys sillä on nykyisin erittäin harvoin, ainakin jos määritelmä otetaan kirjaimellisesti.

    Oikoluku-sana on jokseenkin käyttökelvoton, koska se tarkoittaa ihan mitä sattuu. Joskus se tarkoittaa sitä, mitä sanakirja sanoo, useammin kai sellaista tarkistamista, jonka tulokset esitetään sanallisesti esimerkiksi PDF-tiedostoon pannuilla keltaisilla lapuilla. Useammin se tarkoittaa oikeinkirjoituksen tarkistusta, mahdollisesti myös muuta kieliasun tarkistusta. Se saattaa merkitä myös asiatarkistusta, tyylin kommentointia, käännöksen vertaamista lähtötekstiin ja monia muita asioita.

    Ei siis koskaan kannata sopia oikoluvusta. Sen sijaan pitäisi sopia siitä, mitä oikeasti tehdään, niin että on edes jokin mahdollisuus, että osapuolet ymmärtävät asian suunnilleen samoin.

    Oikoluvusta sanakirjamerkityksessä voi käyttää esimerkiksi ilmausta ”oikovedoksen tarkistaminen”. Vanhaan aikaan tähän sisältyi sen tarkistaminen, että teksti on ladottu käsikirjoituksen mukaan. Korjattiin siis latojan virheitä, mutta tarkoitus ei ollut enää korjata kieli- saati asiavirheitä – vanhoissa ohjeissa saatettiin varoittaa, että kirjoittaja vastaa kustannuksista, jos hän tekee muutoksia vastoin käsikirjoitusta.

    Nykyisin ei latojia entisessä mielessä ole, vaan teksti lähes aina taitetaan tietokoneella luettavasta aineistosta (esimerkiksi Word-dokumentista). Tässäkin voi sattua virheitä, ja siksi oikovedoksen tarkistaminen olisi edelleen tarpeen, vaikka usein jää tekemättä. Toinen tarkistusta vaativa asia on taiton, erityisesti tekstin rivityksen tarkistaminen ja väärien tai huonojen tavutusten korjaaminen.
  17. Se häiritsee siksi, että ”kilo” on normaalia puhekieltä, ”kilogramma” ei.

    Jos kysyt, ”paljonko se on kilojouleissa”, teet kaksikin virhettä. Ensinnäkin suomen kielen vanhan perinteen mukaan tällaisissa yhteyksissä käytetään essiiviä eikä inessiiviä. Toiseksi energian standardiyksikkö on joule; kilojoule on vain sen kerrannainen. Ai niin, kolmanneksi: jos luulet ymmärtäväsi yksikköasioita tarpeeksi voidaksesi korjata muiden puhetapoja, sinun pitäisi osata ihan itse muuntaa ”kalorit” (jolla yleensä tarkoitetaan kilokaloreita) jouleiksi.

    Kysymys ei ole oikeiden termien käytöstä, vaan yksiköiden käytöstä. Termi on vain käsitteen nimitys. Käsitettä voidaan mainiosti käyttää käyttämättä siitä mitään nimitystä; esimerkiksi energian standardiyksikkö voidaan ilmaista tunnuksella ”J”.
  18. Jaa. Onko "my book" väärin? Mihin kohtaan artikkeli pitäisi panna?
  19. Tällä palstalla tärkeintä on kieli, koska se on palstan aiheena.

    Oikean kirjoitusasun kertominen oli siis sopivaa. Sopivaa oli myös sen tarkasteleminen, onko jokin sana asiallisesti virheellinen tai harhaanjohtava.

    Valaisimen ”funktio” (suomeksi tässä ”tarkoitus” tai ”tehtävä”) sen sijaan ei ole kieliasiaa, ei myöskään kalusteiden yhteensopivuus.

    Kieliasiaa on toisaalta se, että ”yhteensopivuus kalusteisiin” on kömpelö, kökkö ja virheellinen ilmaus. Voi olla yhteensopiva jonkin kanssa, ei ”johonkin”. Ja sujuvampi olisi genetiivi-ilmaus ”sen ja valaisinkalusteiden yhteensopivuus”.
  20. Muissa kielissä kielien nimet perustuvat enemmänkin kansojen kuin kansallisuuksien tai maiden nimiin. "Kansallisuus" ja "maa" ovat aika uusia asioita. Esimerkiksi "English" (tai muinaisenglannin "Englisc") ei alkujaan viitannut Englantiin (mitään Englantia ei silloin ollut), vaan anglien kieleen.
    21. 10 / 141
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt