Adventistit opettavat, että kaste kuuluu uskoville eikä lapsille. Toisen ja kolmannen polven adventisteista tiedän tosi monia, jotka on kastettu 12-vuotiaana tai sitä nuorempana. Tiedän yhden, joka kastettiin 9-vuotiaan…
Unitaarin ja kristitty.netin kahdenvälistä vänkäämistä lain merkityksestä on nyt ollut aika paljon. Se peittää alleen jotakuinkin kaikki muut keskustelunaiheet. Mitä mieltä olet tästä? a) Tätä aihetta on nyt vatkattu ri…
Tällä palstalla on paljon keskusteltu eri oppikysymyksistä sen suhteen, mikä on oikeaa oppia ja mikä harhaoppia. Jotta koko kysymys olisi mielekäs, pitäisi ensin sopia siitä, millä perusteella voidaan jostakin tulkinnas…
Kristinuskon piirissä on ollut tapana pitää omanaan ja Jeesuksen antamana kultaista sääntöä: “Mitä tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää te samoin heille.” (Matt 7:12, Luuk 6:31) Tuo sama ajatus kuitenkin sisältyy hy…
Yhdysvalloissa, Utahissa on hyvin vanha ja laaja haapametsikkö, amerikanhaapaa (Populus tremuloides). Kyseessä on yksi ja ainoa yksilö, joka on levinnyt juurivesojen kautta. Juurakko ja siitä kasvaneet puut muodostavat …
Kysyin tänään verottajan neuvontapuhelimesta, voiko perukirjaan sisällyttää vainajan velkoihin ne pankin palvelumaksut, jotka pankki perii jokaisesta laskusta. Kuolinpesän tilille kun ei saa verkkopankkitunnuksia. Neuvo…
Ylen uutisissa kerrotaan Lahtelaisesta miehestä, joka huijasi samaan uskonlahkoon kuuluvilta ihmisiltä yhteensä aika huomattavan summan rahaa. https://yle.fi/uutiset/3-9971093 Tuo tapahtui helluntaiseurakunnassa, muuta …
Mikä on Jeesuksen nimen tismalleen oikea kirjoitus- ja ääntämistapa? Milloin tarkkaan ottaen sapatin pitäisi alkaa ja loppua, kun auringon nousu- ja laskuajat vaihtelevat? Oliko Jeesus Jumala, ihminen vai molempia ja mi…
Luin Quora-palvelusta paljon vastauksia tähän kysymykseen. Asia tulee erittäin selväksi, mutta silti oli kiinnostavaa ja viihdyttävää lukea, millä eri tavoilla sitä havainnollistettiin. Älkäämme takertuko tuohon helvett…
Mitä olette ajatelleet tarkoittavan Luukkaan evankeliumin 22:35–38 ? Teksti on tarinan loppupuolelta, ennen Jeesuksen joutumista vangituksi. *** Jeesus sanoi opetuslapsille: "Kun lähetin teidät matkaan ilman kukkaroa, l…
Näemmä asiallinen faktatieto on joskus niin pahaa ja vaarallista, että sen leviämistä pitää voimallisesti vastustaa. Kuka teistä poistattaa toistuvasti Bushmannin avauksia, jotka liittyvät jumalauskon vähenemiseen Engla…
Aina, kun kreationistien kanssa keskustellaan evoluutiosta, huomio kohdistuu nimenomaan eläimiin eli taksonomiseen kuntaan Animalia. Mutta elolliseen luontoon kuuluu muitakin: Arkit (Archaebacteria), Bakteerit (Eubacter…
"Kamala luonto" on yksi suosikeistani sarja suomalaisissa sarjakuvissa. Tällä kertaa karhu, jonka roolina on ollut käyttää törkeästi kokoaan ja voimaansa vallan välineenä, kertoo aikeestaan perustaa uuden uskonnon. http…
Kun ulkopuolinen seuraa keskustelua siitä, onko oikea viikottainen lepo- ja kirkossakäymispäivä lauantai vai sunnuntai, mitä hän ajattelee? Ensimmäinen mieleen tuleva ajatus on se, että onpa hyvä, että on eri päiviä käy…
Eräs pitkän linjan adventistimies, adventistiperheeseen aikanaan syntynyt, luki noin kahdeksankymmenen iässä uutisen, että kahvin käyttö estää muistisairauksia. Silloin hänellä oli jo havaittu ensimmäiset Alzheimerin ta…
Toisinaan ihmetellään sitä, miksi fundamentalisteilla on niin raivokkaan pakottava tarve kieltää koko evoluutioilmiön olemassaolo. Uuden lajin kehittyminen eli makroevoluutio kielletään ainakin ja aivan erityisen tiukan…
Mitä mieltä olette siitä, että yhä edelleen väestötietojärjestelmässä on merkintä kuulumisesta uskonnolliseen yhdyskuntaan? Minusta se on epäasiallinen muinaisjäänne, josta olisi syytä hankkiutua eroon. Tuollainen tieto…
1200–1300-lukujen taitteessa elänyt Mestari Eckhart oli kunnioitettu ja kiistelty henkilö. Häneltä on paljon kuuluisia sitaatteja, joista poimin tähän yhden: "Silmä, jolla minä näen Jumalan, on sama silmä, jolla Jumala …
Tällä palstalla on usein esiintynyt sen tapaista päättelyä, että jos evoluutioteoriasta löytyy jokin puute, se toimii todisteena sille, että Raamatun luomikertomus on kirjaimellisesti totta. Kun jonkin ilmiön tai asiain…
Meille on opetettu, että Jeesus syntyi ja kasvoi lapsuutensa Nasaretin kaupungissa. Näyttää kuitenkin aivan ilmeiseltä, että tuota kaupunkia ei ollut Jeesuksen kerrotun syntymän aikoihin olemassakaan. Vain yksi kaivo on…