Olen tavannut usein ihmisen, jonka mielestä jokainen meistä uskoo johonkin – ja tarkennettaessa käy ilmi, että se tarkoittaa täydellistä kritiikittömyyttä jotakin valittua informaatiolähdettä kohtaan. Ja sitten pitäisi …
Jokunen aika sitten tein täällä avauksen otsikolla "Onko ateismi uskonto". Sinne riensivät fundamentalistiystävämme vakuuttamaan, että jo vain toki ateismi on uskonto. Ja miksi he näin sanovat? No tietenkin siksi, että …
Jos ateismi on uskonto, - kotona pysyminen on matkustamista, - paastoaminen on syömistä, - absolutismi on ryyppäämistä, - alastomuus on pukeutumista, jne. Minusta tuollaisten ajatusten hyväksyminen johtaa kovin sekavaan…
Erään sortin buddhalainen oli se kaveri, joka valisti minua uskonnostaan. Hän korosti, että uskominen kertomusten historiallisuuteen on aivan yhdentekevää. Se, millä on merkitystä, on dharman eli Buddhan opetuksen nouda…
Joskus 1960-luvun puolivälissä radiossa luettiin sarjana Lea Pennasen lastenkirjaa "Me leijonat". Siinä on kertojana poikaleijonanpentu Roar. Perheeseen kuuluu myös äitileijona, isäleijona ja sisko pikku Murr. Yksi luvu…
Olin kommentoimassa äskeistä Bushmannin avausta, kun huomasin rönsyileväni aivan liian kauaksi siitä. Siksi teen uuden avauksen. Ja se liittyy siiihen, mitä jää jäljelle kristinuskosta, kun suostutaan tunnustamaan havai…
Aina välillä käy mielessä, että olisi hauska tavata kasvokkain joitakin tämän palstan kirjoittajia. Aivan erityisesti tarkoitan niitä, jotka ovat olleet sisällä adventismissa ja lähteneet siitä ulos. En tiedä, kuinka va…
Jonkin aikaa sitten tällä palstalla Kai Arasola perusteli Raamatun asemaan opin korkeimpana auktoriteettina sillä, että sen avulla pääsee helpoimmin ja varmimmin mahdollisimman lähelle alkuperäistä kristinuskoa. Toivott…
Mitä Raamatun profetioita tiedätte, jotka ovat toteutuneet? Entä tiedättekö sellaisia, jotka eivät ole toteutuneet, mutta voivat vielä toteutua? Löydättekö sellaisia Raamatun profetioita, jotka ovat toivottomasti osoitt…
Karl Popperilta olemme oppineet, että teoria, jolle ei ole edes periaatteessa määriteltävissä koetta, joka osoittaisi sen vääräksi, ei kuulu tieteen piiriin. Tuollaista kuvitteellista koetulosta sanotaan falsifikaatiokr…
No, se johtui yksinkertaisesti siitä, että keisari Konstantinus valitsi viralliseksi tunnustukseksi sen version kristinuskosta, jolla oli eniten kannatusta. Valinta oli täysin valtapoliittinen. Myös adventistit kulkevat…
Kertasin jo kellastunutta Anthony de Mellon kirjaa "Kuuletko linnun laulun?" Siinä tämä epäsovinnainen jesuiittapappi lainaa viisaita tarinoita laajasti useista eri uskonnoista ja kulttuureista. Katolinen kirkko sanoutu…
Eräässä keskustelussa oli juttua siitä, miten ihmisen puhuma kieli vaikuttaa hänen olemukseensa yllättävän syvällisesti. Sitä muistuttaa eräs merkillinen ilmiö: Kun avaan radion ja kuulen sieltä puhetta, pystyn todella …
Toivonlinnassa oli joskus aikoinaan kerran vuodessa ns juniorien eli partiotoimintaa muistuttavan nuorisotyön juhla. Homma tunnettiin lyhenteellä JMV, joka on lyhenne sanoista Junior Missionary Volunteer. Juhlassa esite…
Tyynellä merellä on saarivaltio nimeltä Tonga, lähellä kansainvälistä päivämäärärajaa. Siellä on virallisesti käytössä aikavöhyke GMT 13, vaikka meridiaanien mukaan luontevampi olisi GMT-12. Paikalliset adventistit ovat…
Tällä palstalla on käyty muutamissa ketjuissa kiivasta väittelyä Jumalan olemuksen yksityiskohdista. Kommenttina noihin keskusteluihin lainaan C S Lewis'ia. Suomennan parhaani mukaan. "Voiko kuolevainen esittää kysymyks…
Olen huvittuneena seurannut pintapuolisesti superaktiivista keskusteluketjua " Mikä irtautuu ihmisen persoonasta". Siinä nakellaan raamatunpaikkoja puoleen ja toiseen ja toisten keskustelijoiden törppöyttä hämmästellään…
Tänään julkaistiin uutinen, että monien adventistien tuntema Vesa Riihiluoma on ilmoitettu kadonneeksi ja häntä etsitään isolla organisaatiolla. Uutisen mukaan on syytä epäillä, että hän on terveyteen ja henkeen kohdist…
Jeesus opetti Matteuksen evankeliumin 6 luvun mukaan huolehtimisesta ja asioiden tärkeysjärjestyksestä. Laitan tämän viestin loppuun tapojeni vastaisesti hiukan enemmän kuin yhden jakeen, jotta asiayhteys tulisi selväst…
Tässä vähän aikaa sitten katselimme videon, johon oli koottu Raamatun ristiriitaisuuksia aika vakuuttava määrä leikillisen tietokilpailun muotoon, jossa molemmat täysin yhteensovittamattomat vastausvaihtoehdot ovat oike…