En nyt ehdi oikein mitään taustatietoja kirjoittaa säieteorioista, mutta niihin voi tutustua vaikka täällä: http://en.wikipedia.org/wiki/String_theory . Tähän asti säieteoria on ollut lähinnä matemaattista spekulaatiota…
Institute for Creation Research -järjestön sivuilta http://www.icr.org/ löysin tuon otsikon ja päätin sitten tarkistaa, että mitkä olivat kreationismin kannalta vuoden 2013 parhaat uutiset. Ensimmäiset uutiset koskevat …
Monilla on tapana tällä palstalla vähätellä kreationismin merkitystä ja usein muistutellaan miten kyseessä on vain marginaali-ilmiö. Tämä pitääkin Suomessa paikkaansa, mutta globaalisti tilanne on ikävä kyllä edelleen h…
Uusimmista elämän syntyä koskevista tutkimuksista voimme päätellä, että elämän edellytykset alkoivat jostakin varsinaista RNA-maailmaa yksinkertaisemmasta protomolekyylien maailmasta. Palstalla ainakin txt() ja toni t o…
Melatoniini on erittäin tärkeä hormooni lähes kaikelle "kehittyneellemmälle" elämälle. Ihmisillä se esimerkiksi säätelee meidän vuorokausirytmiä, eikä ilman sitä meitäkään olisi olemassa. Kreationistit todennäköisesti o…
Varhaisimmat todisteet apinaihmisten käyttämistä kivityökaluista on ajoitettu noin 3,4 miljoonan vuoden päähän, mutta ensimmäiset varsinaiset iskurit löytyvät Olduvain kulttuurin ajalta noin 2,5 miljoonaa vuotta sitten.…
ENCODE-projektin tutkijat ovat löytäneet "piilotetun" geneettisen koodin, joka vastaa geenien kontrolloimisesta erillisellä informaatiolla. En vielä tiedeä, että miten tämä tulee todistamaan Jumalan ja älykkään suunnitt…
Solut ovat monimutkaisia elollisia rakenneyksiköitä. Tieteen ja teknologian edistyessä näistä rakenneyksiköistä on löytynyt hyvin paljon uusia toimintoja, joita ei aikaisemmin osattu edes kuvitella. Älykkään suunnittelu…
Jaakob on jo muutassa ketjussa viitannut Matti Leisolan uusimpaan kirjaan nimeltä: "Evoluutiouskon ihmemaassa". En ole itse vielä lukenut kyseistä teosta, mutta sivustolla http://www.intelligentdesign.fi/wp-content/uplo…
Käärmeen myrkky on sellainen aihe, josta aina silloin tällöin keskustellaan palstalla, mutta keskustelun anti ei loppupeleissä yleensä päätä huimaa. Tämä johtuu siitä, että kasvinsyöjästä myrkkyä käyttäväksi lihansyöjäk…
Nobel-palkinnonkin saanut tutkija Jack W. Szostak http://en.wikipedia.org/wiki/Jack_W._Szostak ryhmineen on ottanut askeleen kohti keinotekoisen elämän synnyttämisessä. "Researchers find a missing component in effort to…
Kreationistit pitävät valaiden evoluutiota maaelämistä yhtenä typerimmistä evoluutioteorian aikaansaannoksista. Tästä huolimatta tiede on jo todellisuudessa pääpiirteissään selvittänyt valaiden evoluution, mutta käyn hi…
Mary Schweitzerin fossllitutkimukset ovat olleet viimeisten vajaan kymmenen vuoden aikana kreationistien ehkä suurin yksittäinen "lyömäase" miljoonia vuosia vastaan. Schweitzer on joutunut itse useampia kertoja puuttuma…
Jaakob totesi palstalla vajaa kuukausi sitten seuraavaa: "Ihminen ei ole luonut yhtään geneettistä koodia, eikä edes ainuttakaan geeniä. Jumala on ainoa, jolla on kyky luoda geenit ja geneettinen koodisto ja Hän on luon…
Tällä palstalla on tullut kaikille varmastikin tutuksi väite, että kaikki luonnon ihmeellisyydet kertovat suoraan Jumalasta. Uusi tutkimus vie muutamia vuosia psykologeja kiinnostaneen aiheen taas hiukan pidemmälle. Kun…
Varmaankin se tärkein asia Genesiksessä on ihmisen luominen Jumalan kuvaksi Aatamissa ja Eevassa. Kreationistit uskovat tämän tekstin pitävän kirjaimellisesti paikkansa, eli sukuluetteloita tutkimalla pääsemme Aatamin l…
Yksi syy, jonka takia älykkään suunnittelun malli kritisoi evoluutioteoriaa, on uusien monimutkaisten funktioiden syntymisen epätodennäköisuus tai mahdottomuus. ID-läisten mukaan on äärimmäisen epätodennäköistä, että uu…
Kreationistit eivät tietenkään ymmärrä tai hyväksy Lenskin bakteerikokeita todisteeksi evoluutiosta, koska yhdestäkään populaatiosta ei ole syntynyt voikukkaa tai sinivalasta, mutta todellisuudessa eläville tuo koe tuo …
Kesän lopulla julkaistu tutkimus otsikoitiin hiukan provokatiivisesti; "Beyond Reasonable Doubt: Evolution from DNA Sequences". Tutkimuksessa osoitetaan, kuinka käytännössä on mahdotonta, että proteiinien sekvenssit oli…
Mikä tekee meistä ihmisiä? Tämä on keskeinen kysymys tällä palstalla, koska se on aivan kreationismin ytimessä, mutta samalla se aiheuttaa näkemyseroja ja ristiriitoja sekä kreationistien ja teistiseen evoluutioon uskov…