Palstalla näkee päivittäin erilaisia versioita "aukkojen jumala" -argumentista. Yksi yleisemmistä muodoista, joita palstalla näkee on wikipediassa kuvattu näin: "Eräänlaiseksi "aukkojen jumala" -argumentin äärimuodoksi …
Fundamentalistisimmat kreationistit esittävät yhä, että maapallo on koko universumin keskus. Tällöin he yleensä perustelevat näkemystään Raamatun lisäksi Hubblen lain mukaisella punasiirtymällä, mutta tulkitsevat sitä s…
Monet palstalaiset varmastikin muistavat William Ratcliffin ja Michael Travisanon tutkimuksen parin vuoden takaa, jossa käsiteltiin monisoluisuuden evoluutiota. Tutkimuksessa havaittiin, että monisoluisuus ja tehtävänja…
En tule itse tätä juurikaan tässä avauksessa pohtimaan, mutta ne, joita asia enemmän kiinnostaa voivat tätäkin puolta miettiä. Mooseksen kirjan mukaan Jumala käsittääkseni muovasi elämän savesta, ja tässä saattaa olla v…
Tai sitten eivät kumoa. Kreationismi-sivusto http://www.icr.org/ on taas ottanut etusivunsa aiheeksi himmeän nuoren Auringon paradoksin, joka sivuston mukaan edelleen haastaa Maan iän. Laskelmien mukaan nuori Aurinko ol…
Eipä tämä asia tänne oikeastaan kuulu, mutta kerronpa kuitenkin. Ehkä joku on saattanut huomata, että luonnontieteet kiinnostavat minua. Tämä mahdollinen havainto pitää täysin paikkansa. Olen avoimesti kertonut olevani …
Sankar Chatterjee esittelee tänään näkemyksensä elämän synnystä ja uskoo ainakin itse, että hänen kokoamansa yhteenveto eri tieteenalojen todisteista voisi olla uskottava abiogeneesiteoria. "Sankar Chatterjee, Horn Prof…
Tein vuoden alussa avauksen proto-molekyyleista, jotka pystyivät kasaantumaan yhteen myös vedessä ja muodostamaan ketjurakenteita spontaanisti. Nyt tutkijat ovat havainneet myös vaihtoehtoisen tavan, jolla molekyylit ov…
Kreationistit näyttävät taas turvautuvan lempiargumenttiinsa monin paikoin, eli siihen, ettei mutaatiot pysty lisäämään geneettistä informaatiota. Ajattelin sitten kertauksen vuoksi osoittaa, kuinka virheellinen tämä vä…
Kreationistit uskovat, että ihminen luotiin Eedeniin noin 6000 vuotta sitten. Raamatusta voidaan päätellä, että tuo paratiisi sijaitsi Mesopotamiassa Persianlahden rannikolla. Paratiisin sijainnista on jonkin verran kes…
Zanna Clay ja Frans de Waal julkaisivat uuden tutkimuksensa PNAS:ssa, jossa he tutkivat bonobojen tunteiden kehitystä ja säätelyä. Bonoboja on yleisesti pidetty empaattisimpina sukulaisinamme, joten ne olivat hyvä kohde…
Lähimmät kädellisukulaisemme eivät ymmärrä sormella osoittamista, vaikka pienet ihmislapset ymmärtävät jo luonnostaan tämän merkityksen. Tätä ominaisuutta on pidetty ihmisille ainutlaatuisena kommunikointikeinona. Nyt k…
Kreationismia globaalina ilmiönä käsiteltäessä on syytä muistaa, että vaikka Suomessa kreationismi on marginaali-ilmiö, niin USA:ssa asia ei valitettavasti ole näin. Viimeisimpien galluppien mukaan 46% USA:laisista usko…
Lehtivihreälliset kasvit käyttävät valoenergiaa fotosynteesissä eli yhteyttämisessä, jossa ne tuottavat hiilidioksidista ja vedestä happea ja glukoosia. Kasveilla on kolme erilaista yhteyttämismekanismia ja ne ovat C3-,…
Ensimmäisen Mooseksen kirjan mukaan Abraham oli kotoisin Kaldean Urista, ja muutti Kanaanin maahan Jumalan neuvosta. Abraham sai vaimonsa Saaran kanssa Iisak nimisen pojan. Iisak meni serkkunsa Rebekan kanssa naimisiin …
Kreationistit ovat jatkuvasti vaatimassa todisteita milloin mistäkin aiheesta, vaikka palstan pitäisi käsitellä pääsääntöisesti kreationismin ja älykkään suunnittelun todisteita. Kun heille tarjotaan tieteellinen tutkim…
Tätä mieltä on ainakin Matti Leisola; "ID tutkimus avaa uusia ekosysteemin toimivuuteen liittyviä uria suomalaisprofessorin kirjoittamalla ligniinin keskittyvällä artikkelilla: http://bio-complexity.org/ojs/index.php/ma…
Tähän mennessä varhaisimmat fosiilitodisteet varsinaisista kukkakasveista on ajoitettu n. 140-160 miljoonan vuoden päähän. Molekyylitodisteiden mukaan on oletettu, että kukkakasveja olisi ollut jo n. 100 miljoonaa vuott…
Kivistä löytyvistä rautasulfidikiteistä analysoiduista rikki-isotoopeista on havaittu ympäri maapalloa kemiallista vuorovaikutusta UV-säteilyn kanssa yli 2,3 Ga vanhoissa näytteissä. Tämä on ollut vahva todiste siitä, e…
Elämän syntyä on vaikea jäljittää, koska lähes kaikki merkit noista tapahtumista ovat jo kadonneet evoluution ja ajan myötä. Tämä ei kuitenkaan estä tutkimasta niitä mahdollisuuksia, jotka ovat voineet johtaa siihen. Tu…