Vapaa kuvaus

30.7.2010 perjantai Tänään tytön aamu alkoi siten, että nukahti autooni mutta heräsi puheeseeni niin ettei ehtinyt nukkumaan kuin jotain 15 minuuttia. Nukahti n,09.30 aikoihin. Sitten kotiin ja likka nukahti uudelleen klo 11.10 ja nukkui 12.50 asti. Sen jälkeen tein Rachelille ruokaa, paistoin kananmunia ja amerikanpekonia. Ensimmäisen kerran likka söi kunnolla kananmunaa. Italiansalaattia oli myös. Sitten mentiin kastelemaan tomaatteja ja likka tietysti pääasiassa kasteli punasipuleitaan ja söi aika ison tomaatin. Sitten halusi keinumaan sekä sisällä että ulkona, myös riippumatossa hetken. Isi antoi lapselle taas metsämansikoita aika paljon, likka poimi itsekin suuhunsa yhden mansikan, myös vadelmia Rachel söi sekä yhden mustaviinimarjan.Sitten vähän piirrettiin ja soitettiin syntetisaattoriakin. Sitten iltapäivällä vähän ennen neljää likalle tuli taas uni mutta nyt ei voinut alkaa nukkumaan kun oli saunapäivä. Mentiin laittamaan kiukaaseen tuli ja sitten parin pesällisen jälkeen mentiin vessaan yhdessä. Isi istui pöntölle ja likka potalle. Pissaa ei tullut mutta kakkasi kyllä. Saunassa Rachel istui myös ylälauteilla leppoisissa löylyissä ja vihtoi itseään parisen viikkoa sitten hänelle tekemälläni pikkuvihdalla. Jalkojaan ja nassuaan ainakin vihtoi, oikein kunnolla nyt ensimmäistä kertaa elämässään itse. Viimeksi isi vihtoi likkaa. Ammeleluna likalla on Karoliina-tädin isille v.2006 lahjoittama Litle Pony. Pihalla likka tietysti talutteli isiä sormesta kiinni pitäen ja istumaankin piti taas päästä kurkkulavallekin, kuten joka kerta kun luonani on. Isin pikku puutarhuri.. Tällainen päivä meillä tänään oli. 10.8.2010 tiistai Tänään Rachel nukahti aamulla 09.40 ja nukkui tunnin ajan. Nukahti uudelleenkin isin viereen klo 16.00 ja heräsi 17.55. Otti isin sormesta kiinni ja laittoi poskelleen ennen nukahtamista että silittelisin. Oli sadepäivä että pääasiassa oltiin sisällä. Palloleikkiä yms, vähän väritystä ja kirjojen katselua. Kasvihuoneessa kasteltiin ja likka nappasi taas raa,ankin tomaatin. Karviaisista likka tykkää ja niitä yhdessä noukittiin ja sai niitä sitten taas mukaankin. Piikkikin pisti pieneen sormeen. Varsinaista ruokaa tyttö ei sitten syönytkään. 13.8.2010 perjantai Rachelin kanssa tavanomaista puuhastelua. Ajatuksissaan oli aamulla ensin tunnin verran. Makoili vierelläni tunnin verran, vähän väsyneen oloisena. Sitten kasteltiin kasvihuonetta, karviaiset ei enää niin maistuneet, tomaatin söi kyllä ja söikin muistaakseni yhteensä kolme tomaattia päivän aikana. Eija saapui kolmen aikoihin ja sitten lähdettiin Poriin ja ostettiin torin laidan kultasepänliikkeestä kihlasormukset. Kun oltiin menossa liikkeeseen huomasi likka naakan torilla kävelemässä ja likka tietysti kiinnostui heti. Valittiin sormukset ja mentiin odottelemaan kaiverruksien valmistumista ravintolan terassille. Eija joi janoonsa yhden oluen ja me likan kanssa jaffaa. Naapuripöydän nuoret naiset ihastelivat pikku-Rachelia. Kun haettiin sormukset pois, Eija aikoi ostaa likalle kaulaketjun, mutta sen sijaan omistajarouva lahjoitti Rachelille kullatun ketjun joka laitettiin likalle kaulaan jo liikkeessä. Kotiin päästyä laitoimme saunan lämpenemään ja saunottiin. Rachel ei ollut nyt innostunut vihtomaan. Oli kai aika väsynyt vaikka nukkuikin päivällä klo 12.00-13.55 välisen ajan. 20.8.2010 Rachelilla on kai vauvarokko, eikä tiistaina ollut luonani, eikä äiti tietenkään pitänyt tärkeänä antaa korvauksena likan tulla luokseni muuna päivänä.. Likka halusi taas karviaisiakin tomaatteja ei nyt syönyt, yhdestä vähän haukkasi. Kai sitten ei vaan nyt ollut oikein ruoka maistillaan. Saunamakkaraa tosin halusi sentään.Saunassa isi valutteli vesikupista likan varpaille vettä ja siitä likka tykkäsi ja naureskeli. Tomaatteja tietysti kasteltiin ja likka kasteli ruusupavutkin mökin seinustalta ja isi otti kuvia samaten kuin mm siitä kun likka makaili riippumatossa. Oli kaunis aurinkoinen päivä. Kun vein likan Poriin, oli hiljainen ja katseli poispäin minusta, kuin alakuloisena. Piristyi sitten kuitenkin kun perille päästyämme tuli tavanomaisesti syliini ennen kuin äiti hakee. Katseli kauan perääni kun äiti häntä kantoi pois. Mitkähän on likan mietteet, ne kun tietäisi.. Linkit: http://kartanonherra.suntuubi.com/, http://www.varola.fi/temp/olin.htm, http://racheltytsy.suntuubi.com, http://www.adressi.org/Virkarikoksettutkittavarangaistava, http://oikeuttakansalle.suntuubi.com, http://keskustelu.suomi24.fi/node/8640311, http://www.mikko.fi/announcements/details.action?itemIndex=1&announcementId=1174183&isMinilist=true&itemsCount=23&isHighlightList=false, http://kartanonherra.suntuubi.com/admin/?cat=13&preview=2 Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---

Aloituksia

556

Kommenttia

401

  1. Ilokseni voin ilmoittaa...

    Että Rachelille on tulossa pikkusisko ja että oikeuslaitoksessa on tutkittavana aiempi huoltajuusasia sitä silmällä pitä
    Uusikaupunki
    0
    253
  2. Sähkön tuotantoako lisää?

    On jo jonkin aikaa virheellisesti uutisoitu, että maassamme on tarve sähköntuotannon lisäämiseen, ettei sähköenergia muu
    Yleistä Satakunnasta
    5
    252
  3. Maatalouden päästöt /vesistöjen saastuminen

    Vielä 60-70 luvuilla vesistömme olivat kohtalaisen hyvässä kunnossa. Jopa tehtaiden liepeilläkään ei sinilevää kai juuri
    Yleistä Satakunnasta
    1
    250
  4. Kuolleet Suutarit

    Joku kyseli taannoin Pori-palstalla suutareista, olisi kai tarvinnut kenkiä korjata. Nyt Satakunnan-Kansa uutisoi että s
    Yleistä Satakunnasta
    1
    250
  5. 3D:n vaaroista

    Alla Iltalehden uutisointia: Missä on päättäjiemme moraali kun sallivat tuollaisten laitteiden maahantuonnin. Entä vast
    Yleistä Satakunnasta
    1
    250
  6. Satakunnan syyttäjänvirasto / rikosilmoitukseni Köyliön kunnan v

    Olen eilen saanut Satakunnan syyttäjänvirastolta sähköpostiviestin jossa ilmoitetaan, että rikosilmoitukseni Köyliön kun
    Yleistä Satakunnasta
    1
    249
  7. Eduskuntaan myös torkkuvahteja...

    Kun nyt hankittiin uudet torkkupeitteet,heh, olisi syytä saada täysi-istuntoihin myös erityinen torkkuvahti, jonka senso
    Yleistä Satakunnasta
    3
    248
  8. Kuolonkolari / päättäjien syytäkö?

    Ovatko sosiaalitantat, tuomarit ja päättäjät aiheuttaneet toimillaan alla olevan mukaisen toimenpiteen jolla riistettiin
    Yleistä Satakunnasta
    4
    248
  9. https://www.kansalaisaloite.fi/fi

    Tuossa linkissä voi käydä tekemässä itsekin aloitteita vaikkapa lakien muutoksiin. Kannattaa varmaan mennä joitakin aloi
    Yleistä Satakunnasta
    3
    247
  10. Sosiaaliväkeäkö tuomittu oikeudessa?

    AllaTurun palstalta poimintaa josta ilmenee, että ugin sosiaaliväkeä on tuomittu virkarikoksista. Laitampa taas itsekin
    Uusikaupunki
    0
    247
  11. Huostaanottojen määrä kasvussa

    Iltalehdestä poimittua: Hämmästyttävää on asiassa se ristiriitaisuus, ilmenee alla, että huostaanoton perusteena on käy
    Yleistä Satakunnasta
    6
    247
  12. Mikä tarkoitus on keskustelupalstoilla

    Minun ymmärtääkseni keskustelupalstoja ylläpidetään sen vuoksi, että sinne voidaan kirjoitella asioista, joista kirjoitt
    Satakunta
    7
    247
  13. Lammaisten Energia Oy / sähkömarkkinalaki

    Lammaisten Energia Oy on rikkonut sähkömarkkinalakia tapauksessani mm seuraavissa kohdin: 103 § Sähkönjakelun tai sähkö
    Yleistä Satakunnasta
    2
    246
  14. Köyliön perusturvajohtajaan kohdistuva syyttämättäjättämispäätös

    Kihlakunnansyyttäjä teki Köyliön perusturvajohtajasta syyttämättäjättämispäätöksen syksyllä 2009. Päätös ei perustunut m
    Yleistä Satakunnasta
    13
    246
  15. Lapset huostaanotettu äidiltään

    Pori-palstalta poimittua: https://www.facebook.com/groups/607960539281272/608458865898106/? Mikäli pääsin oikeaan kä
    Uusikaupunki
    8
    245
  16. En antanut periksi..

    Köyliön sosiaalitoimen paskoille mutta silti tapaan viimein poikani. Aikaa se vei, ja tuotti kärsimystä myös pojalleni m
    Yleistä Satakunnasta
    6
    245
  17. Satakunnan Kansa ei anna

    Kovinkaan mairittelevaa kuvaa maamme nais / äitiväestöstä.. "Suomessa syntyy vuosittain noin 1 200 lasta, joiden isän t
    Yleistä Satakunnasta
    2
    244
  18. Köyliön perusturvajohtaja / pojalleni haettu edunvalvonta

    Koska aluehallintovirasto on todennut Köyliön perusturvajohtajan syyllistyneen minua vastaan lain rikkomiseen on kyseine
    Yleistä Satakunnasta
    1
    243
  19. Ulvilan / Bodomjärven murhat

    Mahdettiinko Bodomjärven murhatutkimus avata vähän liian myöhään.. Alla olevasta ilmenee että murha oli tunnustettu. Tut
    Ulvila
    13
    243
  20. Mielenterveysongelmaisen äidin kostoko?

    Kolme pientä lasta menetti henkensä. Oliko nokkakolari tarkoituksellinen, jota on syytä epäillä koska lasten isä oli ilm
    Uusikaupunki
    10
    242