ironmikess

![]()
Olen helsinkiläinen atleetti ja ateisti. Kirjoittelen kolumneja eri julkaisuihin. Poliittisesti olen oikealla ja mm. siksi kannatan suurta kapitalistista ja mahtavaa itänaapuriamme ja sen koko maailman eniten kunnioittamaa ja arvostamaa presidenttiä Putinia. Venäjä nousee tulevaisuudessa maailman kolmen suurimman talouden joukkoon. Siihen joukkoon eivät enää silloin kuulu sotahullu roistovaltio Yhdysvallat, jolla velkoja biljoonia.
Netin pikku nilkit ja mistään tietämättömät selittelijät, typerykset ja jankuttajat hoidan tiedoillani, taidoillani ja 133 pisteen älykkyysosamäärälläni lopulta AINA syvälle kyykkyyn. Aateluus velvoittaa minua pysymään aina totuudessa ja siksi yli 10- vuotta onkin sujunut loistavasti ja voittoisasti. Perässäni on konttailtu kateellisten ja katkerin luusereitten tahoilta epätoivoisesti, mutta turhaan, sillä täällä kertomani totuudet ovat 100% faktoja.
Suosikkileffat: toimintaelokuvat, mutta eivät suomalaisten tekeleet.
Lempikirjat: Politiikka- ja sotakirjat, sotahistoria.
Vapaa-aikanani: shakki, punttisali, Karate , Ammunta.
Katson tv:stä mieluiten: Ajankohtaisohjelmia ja uutisia.
Kotieläimet: Koira.
En pidä: typeryksistä, nettiluusereista, kommareista, enkä nato kiimaisista.
Parhaat matkakohteet: Etelä Afrikka. Aasia, Kotimaa. Koulutus: Ekonomi Upsalasta. Ammatti: Talous/hallinto, sijoittaminen. Siviilisääty: Avioliitossa. Lapset: Olen kolmen älykkään lapsen vanhempi.
Aloituksia
297
Kommenttia
2506
Surkeat suomalaisurheilijat!
Luulisi hävettävän näitä luusereita, joista useat saavat vielä tukea urheilemiseen, mutta tosipaikassa ovat kaikki todel13323Huutonaurajallemme!
Rumuus ei ole suinkaan ainoa ongelmasi. Kun siihen liitetään täällä todistetut: tyhmyys, köyhyys, työttömyys, tuhkamuna6323Lehtomäen lapset osakkaina!
Miksi Lehtomäki tai hänen miehensä on hankkinut osakkaita alaikäisten lasten nimiin, sillä näin ne ovat tulleet kalliimm14321Kysyn sohvaperunoilta!
Miten paljon tuo kaamea 5% "leikkaus"on rahassa työttömälle, joka saa keskitason ansiosidonnaista? Älkää ujostelko, sie12309Ennustus
Kuten pitempään täällä olleet voivat muistaa, olen onnistunut ennustamaan 100% vamuudella kaikkien Suomen vaalien loppu72306Järjen köyhyyttä.
Lahjattomat idiootit eduskunnassa hoitelevat puolustusvoimille aivan turhia kopereita sadoilla miljoonilla ja maahan put31300Ay- mafia rahastaa!
http://yle.fi/uutiset/asuntosijoittaja_vvo_jakaa_jattiosingot_ammattiliitoille_luvassa_miljoonapotti/9144696 Eikö näill35294Sotafaktoja esiin!
Marskilla ja suomalaisilla sotilailla ei ollut lopultakaan osaa eikä arpaa siinä asiassa säilyttikö Suomi itsenäisyytens29292Turhaa hosumista "terrorismista".
Päättäjät ja tutkijat ovat saaneet jo nyt päihinsä, että Suomessa on muka tapahtunut terrorismi-isku! Se ei ole kuitenka2288Hytönen on sopiva kaukabinettiin!
Hytönen olisi todella sopiva tyyppi kauhukabinettiin. Sinne ei saisi päästää ainakaan lapsia, jotka saattaisivat pelästy6279Huvittavaa Iranin...
.. paimentamista! Mikä saa esim. Israelin ja Usan on vaatimaan, että Iranin olisi lopettettava uraanin rikastaminen? Va55279Vanhaselle hame päälle!!
Vanhaselle olisi hame tarpeen, sillä naisia hän kyllä uskaltaa haastaa oikeuteen, mutta kun vastassa on faktoja esittävä16277Täällä puhutaan roskaa!
Venäjä ei ole rikkonut sopimusta Ukrainan kanssa. Venäjämieliset kapinalliset, joilla ei ollut mitään sopimusta Ukrainan16276Rahaa jaetaan holtittomasti!
Korkein hallinto-oikeus on hylännyt Jyväskylän kaupungin valituksen vuosia jatkuneessa oikeuskiistassa. Kiistassa oli ky3275Suomen huvittava armeija:-)
Professoritason asiantuntija kirjoitti aivan samaa, jota olen täälläkin sanonut. Suomen puolutus kestää vain tunteja, jo41275Tässä hyvä neuvo!
Aina kun saatte sakot lievästä ylinopeudesta niin älkää myöntäkö vaan valittakaa. Asia menee tällöin oikeuteen ja vähint42269Kanerva ja rikoskumppanit!
Kanerva pääsi kuin koira väräjästä, sillä ehdollinen tuomio on yhtä tyhjän kanssa. Kanervaa voidaan arvioida kahdella ta39268Koulukiusaaminen kuriin kovilla otteilla
Kiusaaajat ovat yleensä itse luonteeltaan raukkoja. Nämä raukat saa kuriin panemalla kovan kovaa vastaan. Kun oli itse k5265Ahneet ahtaajat
Mitäköhän nämä ahtaajat luulevat olevansa, kun vaativat törkeitä korvauksia irtisanomisen sattuessa. Muut duunarit joutu31258Pientä rajaa nimitettelyssä!
Ranskassa tappanut mies ei todellakaan ollut mikään sarjamurhaaja, vaan vapaustaistelija, joka puolusti omalla toiminnal11257