Suomen KeskustaVastattu 1 v

Vaalien lähestyessä

Maassamme on kunta- ja aluevaalit kolmen viikon kuluttua. Niistä on tällä palstalla jo keskusteltu ja tehty tulosennusteitakin. Teenpä minäkin nyt sellaisen: Suomen Keskusta ei varmaan saa maanlaajuisesti edes 20 % kann…
Suomen KeskustaVastattu 1 v

Keskusta ylivoimainen kuntavaaleissa

Keskusta tulee saamaan kuntavaaleissa valtuutettuja paljon enemmän kuin mikään muu puolue. Keskustan suuruuden voima on pienuudessa. 685 000 asukkaan Helsingillä on 85 valtuutettua joten valtuutetuksi pääseminen edellyt…
Suomen KeskustaVastattu 1 v

Viikko on taaskin vierähtämässä

Melkein tällä samalla otsikolla tein edellisen avaukseni viimeviikon perjantaina. Siinähän totesin Keskustan kannatuksen olevan jo perussuomalaisten kannoilla ja pian varmaan porhaltavan ohi. Tuolla avauksellani kerroin…
Suomen KeskustaVastattu 1 v

Viikko on taas vierähtämässä

Täytyyhän minun laittaa tänne jotakin myös tällä viikolla. Mielelläni sen teen, kun mediasta näkemäni perusteella on sanottavaa: Keskustan kannatus on gallupien mukaan reippaassa kasvussa, roikkuu nyt jo perusuomalaiste…
Suomen KeskustaVastattu 1 v

Palstan ilmeisesti yleisimmästä aiheesta

Puheenaiheena tällä palstalla tulisi olla Suomen Keskusta, mutta niin ei ole. Enemmän puhutaan monista muista asioista. Yleisin aihe ilmeisesti on sotilas; siitä pitää huolen palstan ahkerin kirjoittaja, joka aina avauk…
Suomen KeskustaVastattu 1 v

Nouseeko Keskustan kannatus sittenkin?

Syyskuussa tein avauksen otsikolla ”Miksi Keskustan kannatus vajoaa?” Siinä totesin, että entisitä Keskustan kannattajista yhä useammat ovat siirtyneet kannattamaan persuja, jonka kannatus on kohonnut edellisestä tuossa…
Suomen KeskustaVastattu 1 v

Muistoissa menneeseen

Pariin viikkoon en ole täällä käynyt. Mielenkiintoni on vienyt kotitalomme putkiremontti, joka kuukauden kestettyään vihdoin päättyi perjantaina, Nyt ovat putket kunnossa. Omasta kunnostani en voi sanoa samaa, mutta täs…
Suomen KeskustaVastattu 1 v

Viikon alkaessa

Oli urheiluntäyteinen viikonloppu. Viikonlopun keskeytyksissä olleen putkiremontin häiritsemättä sai seurata tv:n urheilutarjontaa, joka oli varsin runsas ja kiinnostava niin, etten palstaa avannut. Nyt näen, että olenh…
Suomen KeskustaVastattu 1 v

Toivotus ja toivomus

Ensiksi toivotus: Toivotan kaikille tämän lukeville Oikein Hyvää viikonloppua! Sitten toivomus: Älkää Te minuun myönteisesti suhtautuvat viitsikö pitää minua jatkuvasti esillä siten, kuin olette viime aikoina tehneet! S…
Suomen KeskustaVastattu 1 v

Keskustan asema kunnallispolitiikassa

On tehty avaus, jossa on uhottu Keskustan suuruudella näin: Viime kuntavaalit: Keskusta 2445 paikkaa Kokoomus 1 552 paikkaa SDP 1 451 paikkaa Perussuomalaiset 1 351 paikkaa Tuon uhoajan mielestä minä olen ilmeisesti väh…
Suomen KeskustaVastattu 1 v

Uusi vuosi on taas alkanut

Jo yhdeksäskymmenes vuosi minun elämässäni. Jos vielä puoli vuotta elää saisin, tämäkin vuosikymmen tulisi täyteen minulla. Mutta se on epävarmaa, kun on jo tätä ikää… Paljon ja monenlaista olen saanut kokea. Vaikka mui…
Suomen KeskustaVastattu 1 v

Meistä vanhoista- faittereista

Avaukseni ei kai kuuluisi palstalle nimettyyn aihepiiriin, mutta jospa tämä kuitenkin saisi jäädä tänne siksi, kun tuo eräs on ottanut tehtäväkseen meidän jatkuvan halveeraamisen. Ettemme muka olisi olleet oikeita sotil…
Suomen KeskustaVastattu 1 v

Joulu mennä vipelsi

Edellisen avaukseni otsikko oli ”Joulu tulla jollottaa”. Se oli silloin ajankohtainen. Ajankohtainen on tämänkin avaukseni otsikko. Joulu oli minulla ihan kiva. Myöhään aattoiltana kävin Jouluyön messussa kotikirkossani…
Suomen KeskustaVastattu 1 v

Joulu se tulla jollottaa

Ennen jouluaattoa on enää vain yksi arkipäivä, maanantai. Joulutunnelmissa alan olla minäkin. Kinkkukin on ostettu ja jo paistettu ja siitä tänään nautin lounaan peruna- ja lanttulaatikkojen kera. Kyllä tuosta 1,4 kiloi…
Suomen KeskustaVastattu 1 v

Totuus kohdallani

Eilen laitoin tänne avauksen, jonka linkissä kerrottiin: ”Paloheinän postinumeroalue 00670 on Suomen kahdeksanneksi suurituloisin: sen täysi-ikäisistä asukkaista 51,8 prosenttia kuului vuonna 2021 maan hyvätuloisimpaan …
Suomen KeskustaVastattu 1 v

Viikonlopun antia

Keskustalta tai politiikasta yleisemminkään viikonloppuna ei juuri antia annettu. Urheilusta tuli paljonkin. Puhunpa nyt sitten siitä: Urheilupainotteinen oli viikonloppu. Sveitsin Davosissa hiihdettiin hiihtoja, Itäval…
Suomen KeskustaVastattu 1 v

Viikonlopputoivotukset

Vaikka en yleensä täällä viikonloppuisin käy, nyt täytyi tulla otsikossa mainitsemastani syystä. Jätin kyllä viikonlopputoivotukseni jo eilen illalla tuolle SOTILAAN avaukselle tulleeseen Mielipidepankin viestiin. Mpp s…
Suomen KeskustaVastattu 1 v

Huippu-urheilumme alennustilasta

Itsenäisyyspäivän tapahtumat olivat tietysti mielenkiintoisia ja niistä jo laitoin jotakin kyseiselle avaukselleni. Minulle, urheilun ystävänä vähintään yhtä mielenkiintoisia olivat viikonlopun urheilutapahtumat. Niitä …
Suomen KeskustaVastattu 1 v

Ihanaa itsenäisyyspäivää!

Otsikkoni alkusana on paikallaan siksi, kun nyt Naton jäsenenä ollessamme meillä on varmuus siitä, että itsenäisyytemme saamme säilyttää. Ilman tuota jäsenyyttämme Venäjän rajanaapurina meitä saattaisi uhata sama, jota …
Suomen KeskustaVastattu 1 v

Talvi tuli ja meni, mutta maamiinat palaavat

Näin oli lumen suhteen Stadissa. Lumet kyllä palaavat myöhemmin. Maamiinojen suhteen tapahtuva muutos on päinvastainen. Suomi luopui maamiinoista liittymällä vuonna 2012 Ottawan sopimukseen. Nyt varmaan erotaan siitä so…