Olen seurannut kolmea nuorta äitiä, jotka ovat muutaman vuoden sisään saaneet lapsia. Jokainen on jotenkin hävinnyt sinne lapsiarkeen. Soittaessaan ystävilleen he puhuvat vain lapsistaan ja lapsiarjestaan, kun ennen kes…
urbanisaatiossa oltaisiin kiinnostuneita lapsista mutta kasvaako kyseinen filia globalisaatiossa erikseen?
Kaukalossa kaksi lasta joilla ei ollut vanhempaa mukanaan, kolme joilla oli isä matkassa. Harrastukset yhdistävät, lapset tulevat nopeasti tutuiksi keskenään. Tehtävä oli olla valmentaja, erotuomari ja hauskuuttaja. Aja…
kunnioittamaan ja kohtelemaan sinua hyvin? Annatteko tarroja vai kehutteko vai millä tavoin saatte kiukkuavat lapset kuuntelemaan ja tekemään asioita joita haluatte? Meillä ne ei edes tule meille, kun luulevat että olen…
Yritetään parantaa palstan tasoa. Kysymys, kuinka montaa harrastusta lapsesi viikoittain harrastaa? Ohjattua tai ilman opettajan ohjausta. Oma lapsi harrastaa neljää ohjattua harrastusta joista kaksi on liikunnallista j…
Muutin muijan (yh-äiti) kanssa yhteen ja asutaan hänen lapsen kanssa samassa taloudessa. Tein heti alkuun selväksi etten ala lapselle isäpuoleksi, joka oli muijalle ihan ok, nyt kuitenkin pientä kiukuttelua tullut tämän…
Lapseni on 13 vuotias poika ja hän seurustelee 37 vuotiaan miehen kanssa. Hän tapailee tätä miestä hänen asunnollan ja viettää siellä yötä. Mies ei suostu tulemaan meille. Ja aina kun poika tulee miehen asunnosta hän it…
Onko kenellekään tehty vasektomian purkua viime vuosina? Paljonko maksoi, missä ja miten onnistui lapsensaanti sen jälkeen ? Minulla tehty vasektomia 2020, johtimet katkaistu ja käännetty.
Tuli mieleeni tilanne jossa poikalapsi huusi itkuisena isälleen, "sinä satutat minua, haluan äidin luo". Tuota jatkui 5 minuuttia. Oli pakko jo mennä katsomaan mistä on kysymys. Isä oli rauhoitellut poikaa ja asettanut …
jouluna ja uutena vuotena meille et ollaan vaan oman perheen kesken, mie mies ja mun lapset. On vähän inhottavaa sanoo ettei sen kakrut tulisi meille, mutta olisi kiva olla pitkät vapaat ihan vaan rauhassa kiusaamiselta…
Aina kun pan**an niin vaimon lapsi herää ja tulee viereen seisomaan. Ei tästä tuu mitään.
En yksinkertaisesti pidä mieheni lapsesta. Hänellä on niitä kaksi ja nuorempaa en voi sietää. Nuorempi saa isältään ja muilta sukulaisilta kaiken mitä haluaa. Hän saa lähteä reissuun mukaan ja saa jopa valita mihinkä ka…
Olo on huijattu. En aikanaan pystynyt kuvitella että voisin tulla lasteni toisen vanhemman kanssa niin onnettomaksi.
aikuiset lapset eivät käyneet synttäreilläni, eivät edes kortilla muistaneet, eivätkä edes tekstiviestillä, vaikka kutsuin heidät. tuli paha mieli. sanoivat että olivat töissä, eivät joutaneet. kuitenkin odottavat että …
Haluaisin parisuhteen mutta energia jonka voisin käyttää etsimiseen menee lapsista erossa ollessa toipumiseen. Koen tarvetta suorittaa supervanhemmuutta jotta lapset saisivat edes jokseenkin terveen pohjan itselleen, tu…
lisääntykää ja täyttäkää maa, mutta ei sitä yhden perheen tarvitse tehdä.. vai miten? Muistatteko moisen sanonnan tai aforismin?
Kunnon pa**nomies etsii pornahtavaa naista.
natosta israelista usasta sateenkaareista muotivaatteista tik tokista uusista puhelinmalleista sitten lähdin uimahalliin jossa keskusteltiin natosta putinista israelista usasta homoista bensa hinnasta maahanmuutosta sit…
Lapsi oli kipeä. Kirjoittivat mulle 3pv saikkua, lapsi on jo terve ja haluaisi hoitopaikkaan. Voiko vanhempi jäädä kotiin ja laittaa lapsen hoitoon. Voiko jäädä kiinni
Olen noin 30v nainen ja olen haaveillut vuosia omasta vauvasta. Haluaisin oman vauvan, hoitaa sitä omaa vauvaa ja vauvakuume on kova. Teen myös paljon töitä, tienaan hyvin rahaa ja tietysti haluaisin myös perillisen. Mi…