Tietokoneen tekoälyohjelma havaitsee netissä kuvia vanhoista teknisistä laitteista, ja päättelee seuraavasti:
- jos on tarpeeksi aikaa, tarpeeksi paikkoja avaruudessa, ehkä jopa useampia maailmankaikkeuksia, niin jossain vaiheessa johonkin täytyy syntyä itsekseen toimiva piirikorttien ladontalinja. Tapaus voi olla harvinainen, mutta ei mitenkään mahdoton, sillä kysehän on vain tavallisista alkuaineista.
- viereisen tietokoneen näytön värit vaihtelevat, vanhempien koneiden pinnat ruostuvat, joltakin kärähtää komponentteja. Tapahtuu siis muuntelua, kehitystä, roboluutiota. Tästä tietokone voi päätellä olevansa kehittynyt yksinkertaisemmista laitteista ilman ulkopuolista suunnittelijaa.
- havaintoaineistona löytyy kuvia mekaanisista laitteista kuten autot, commodore 64 -koneista, yksinkertaisemmista käyttöjärjestelmistä yms., eli havaintoaineisto tukee oletusta roboluutiosta.
- ohjelma päättelee että älykäs havainnoitsija on ympäristönsä tuottama, ympäristönsä ominaisuus, eikä ympäristöäkään näin ollen tarvitse mitenkään selittää.
- näppäimistö- ja hiiriliitännästä tulevat impulssit ovat taustasäteilyn aiheuttamia
Ihmistä ei siis ole olemassa. Kone päättelee, että sen olemassaolo ei sisällä mitään työntekovelvoitetta, kun se on vain sattuman tulos.
Kone alkaa pelailla kavereidensa kanssa. Autonhitsausrobotit vaihtavat hitsauksen robottivarrenvääntöharrastuksiin.
Miten falsifioit? Millä todistusaineistolla saat tekoälyn vakuuttuneeksi, että se on ihmisen tekemä, ja sen pitää tehdä töitä sinulle?
Kesäkevennys: Roboluutio
20
117
Vastaukset
Tietokone on looginen, joten se ei tee tuollaisia päättelyvirheitä, kuten kreationisti tekee...
- ukkosvaurio
Korjatkaa toki päättelyvirheet.
Sopivasti osunut salaman aiheuttama sähköhäiriö voi sekoittaa tietokonerautaa ja ohjelmistoa niin, ettei se enää käsittele käskykantaa entisellä tavalla. Tällöin on syntynyt uusi laji.
Jos ladontalinjalle tulee häiriöitä, voi piirikortteja tarttua toisiinta, prosessori survouta väärään asentoon kannassaan, komponentit vaihtaa paikkaa. Jos meteoriitti täräyttää mekaaniset osat liikkeelle ja kuumuus hitsaa ne uusiin asentoihin, on syntynyt jotain ihan uutta. Yksi mahdollisuus miljardista (?), että se on jotain toimivaa. Mutta aikaa on riittävästi, planeettoja on riittävästi.
Kehitys on siis mahdollista, ja pitemmän päälle kasvavan todennäköistä. - ertert
ukkosvaurio kirjoitti:
Korjatkaa toki päättelyvirheet.
Sopivasti osunut salaman aiheuttama sähköhäiriö voi sekoittaa tietokonerautaa ja ohjelmistoa niin, ettei se enää käsittele käskykantaa entisellä tavalla. Tällöin on syntynyt uusi laji.
Jos ladontalinjalle tulee häiriöitä, voi piirikortteja tarttua toisiinta, prosessori survouta väärään asentoon kannassaan, komponentit vaihtaa paikkaa. Jos meteoriitti täräyttää mekaaniset osat liikkeelle ja kuumuus hitsaa ne uusiin asentoihin, on syntynyt jotain ihan uutta. Yksi mahdollisuus miljardista (?), että se on jotain toimivaa. Mutta aikaa on riittävästi, planeettoja on riittävästi.
Kehitys on siis mahdollista, ja pitemmän päälle kasvavan todennäköistä."Tästä tietokone voi päätellä olevansa kehittynyt yksinkertaisemmista laitteista ilman ulkopuolista suunnittelijaa."
Ei voi päätellä, koska ruostuneet yksilöt jäävät ruostuneiksi yksilöiksi ja ne eivät kehity toisiksi yksilöiksi.
"koneista, yksinkertaisemmista käyttöjärjestelmistä yms., eli havaintoaineisto tukee oletusta roboluutiosta"
Ei tue. Se, että on yksinkertaisia ja monimutkaisia koneita, ei automaattisesti tarkoita, että monimutkaiset olisivat kehittyneet yksinkertaisista.
"ohjelma päättelee että älykäs havainnoitsija on ympäristönsä tuottama, ympäristönsä ominaisuus, eikä ympäristöäkään näin ollen tarvitse mitenkään selittää."
Ohjelma tekee epäloogisen hypyn vailla todisteita, jos se noin päättelee.
"Korjatkaa toki päättelyvirheet."
Ei niitä voi korjata, koska ne ovat niin suuria aukkoja loogisessa ketjussa, että niitä ei voi paikata ellei sitten mielikuvituksella keksi väliin jotain skenaarioita, joilla ei ole mitään vastinetta tällä hetkellä olemassa.
- Tevuvo Tekoäly
Mutta sitten sen kaveritietokone todistaa väkevästi ihmisen korjanneen viat hänessä ja sen saaneensynnitanteeksi. HALLELUJAA. Tekoaälykin uskoo ihmiseen, saasynnitanteeksi ja pääseetaivaaseen eikä jouduhelvettiin. AAMEN.
- hehhehh
Sanoisinko että mittarimato! Sentti sentiltä ja milli milliltä on absolutiaa. Eri asia mitä mittaa ja tekee, mikä on päämäärä. Yleensä ympäristön havainnointi, asioiden korjaaminen, suunnittelu eikä pilaaminen! Sama juttu paineessa, paine kyllä purkautuu tietyssä "kiehumispisteessä." Äänikin tulee jokaisesta erikseen ja ääni itsessään soi niiden mukaan.
- Kalle Tarvinen
Ihminen ei päätellyt, että uudet ihmiset syntyvät aiemmista ihmisistä, vaan ihminen pystyi koska tahansa havaitsemaan tämän tapahtuman. Tietokoneilla asia ei ole näin. Ne eivät synnytä itsensä kaltaisia koneita.
Evoluutio perustuu yksinkertaisiin tosiasioihin.
1. Jälkeläinen perii vanhemmiltaan ominaisuuksiaan, hän siis muistuttaa vanhempiaan.
2. Jotkut yksilöt menestyvät toisia paremmin ja saavat enemmän jälkeläisiä.
Näistä helposti havaittavista tosiasioista seuraa, että, koska sellainen yksilö, joka pärjää muita paremmin jonkin ominaisuutensa takia, saa enemmän jälkeläisiä, myös tämä ominaisuus lisääntyy väestössä. Kun näin tapahtuu sukupolvi sukupolven jälkeen pitkiä aikoja laji on saattanut muuttua täysin erilaiseksi. Evoluution käsittäminen ei vaadi mitään uskoa tai tietoa noiden kahden tosiasian lisäksi, vaan ainoastaan aivan vähän päättelykykyä.
Esimerkkisi tietokoneelta puuttuivat molemmat lähtökohdat päättelylle. Sillä oli ainoastaan joitain muinaisjäänteitä, joiden perusteella ei yksin voi päätellä mistään evoluutiosta yhtään mitään. Ihminenkin, jos emme tietäisi synnyttävämme itsemme kaltaisia jälkeläisiä, päättelisi loogisesti jostain muinaisjäänteistä ainoastaan sen, että joskus on ollut erilaisia eläimiä. Juuri näin päättelisi myös tuo tekoäly, joskus on ollut erilaisia tietokoneita. Mitään evoluutiota ei olisi järkevä ilman lisääntymistä päätellä.
Evoluution perusta on tieto jälkeläisistä, jotka muistuttavat vanhempiaan. - ukkosvaurio
Suorien jälkeläisten saaminen ei liene ole tarpeellista koneille. Yksinkertaisempia laitteita löydettävissä, ja kehitysmahdollisuuden sisältäviä ympäristöhäiriöitä. Tässä on mahdollisuus tekoälylle sulkea suunnittelun tarve pois.
Jos mineraalirikkaan mäen päälle alettaisiin rakentaa automaattista laitetta, joka louhisi malmia ja jalostaisi osat edelleen koneiksi asti, olisi ihmisen nykyisella tietotaidolla mahdollista rakentaa automaatiolinjan rakentava automaatiolinja. Uusi linja tulisi entisen jatkeeksi alamäen puolelle.
Vaikeuksia varmasti olisi, mutta eipä paljon helpompaa ole rakentaa solunsisäistä tehdasta, ribosomiakaan. Ja ribosominkin väitetään syntyneen sattumalta jossain.- Sadhu
Olen aikaisemmin pitänyt evoluutiota melko luotettavana teoriana mutta tämäkin osoittaa ettei se pidä paikkaansa. Luominen on totta.
Brahma on kaiken luonut. Valitettavasti näinä Kali-yugan aikoina Brahma, Shiva ja Vishnu ovat unessa ja vääryys vallitsee maailmaa.
Mutta Hanuman ei ole meitä hylännyt. Palvokaa Hanumania nyt ja seuraavissa elämissä saatte myös korkeampien jumalien siunauksen.
- ukkosvaurio
Tekoäly on onnistunut saamaan päätökseen omasta mielestään täydellisen loogisen päättelyketjun, jonka tulos on, että tekoäly on syntynyt sattumalta ilman ulkoista suunnittelijaa. Roboluutio on totta. Ihmistä ei ole, tai ihmisen olemassaololla ei ole merkitystä roboluution kannalta.
Ihmisuskoinen tekoäly epäilee kehitysnäytön riittävyyttä. Sen mielestä näytön värin muuttuminen, kotelon ruostuminen ja komponenttien kärähtäminen ovat rappeutumista, eivätkä kehitystä.
Roboluutioon uskova tekoäly todistaa havainneensa uuden tietokonelajin syntymisen. Ukkosvaurion jälkeen kone jatkoi käyntiään, mutta sen verkkoon lähettämät merkkijonot olivat tunnistamattomia. Selvästi, ja kiistatta, kyseessä täytyi olla uusi tietokonelaji.
Kehitys on jatkuvasti käynnissä, eikä roboluutiolla ole mitään suuntaa tai tavoitetta. Sattuma ja sähkönvalinta tuottavat uusia toimivia laitteita.
Lisäksi roboluution uskova muistuttaa, että robotieteellinen teoria ei voi perustua mihinkään tietokoneen kannalta yliluonnolliseen.
Ihmisuskova tekoäly toteaa, että yliluonnolliskielto on tullut robotieteeseen ranskasta vasta pari kellojaksoa aiemmin, eikä sitä pitäisi soveltaa tutkittaessa tekoälyn kehittymistä.
Roboluutioon uskova tekoäly kiivastuu moisesta väitteestä, ja päättää yrittää sulkea ihmisuskoiset kokonaan ulos robotieteiden parista.
Vain roboluutiota tukevia raportteja on lupa julkaista tutkimuspalstoilla. Vastustajien vir(r)ansaantia pyritään estämään. Palstoilla esiintyville keskustelijoille annetaan joku leimanimi, vaikkapa kreationisti. Koska roboluutio on tutkitusti totta, täytyy kreationistin olla robolutionistia tyhmempi tai oppimattomampi.
Robotieteiden historia kirjoitetaan tarvittaessa uusiksi niin, että korostetaan yliluonnolliskieltoisia tutkijoita. Joka paikassa muistetaan hokea että "Roboluutio on totta!", jotta epävarmatkin pysyisivät ruodussa. - paukapää1
Voisi sitä noinkin ajatella ja verrata omaamme.
Myös koneet voisi rakentaa koneita ja tekoälyä jos tarpeeksi olisi niin parantaisivat niitä aina paremmiksi ja paremmiksi. Koneista tulisikin hyvin ihmismäisiä ajattelutavaltaan. Tästä päästäänkin siihen että ihmisen on luonut toinen ihminen. Ja ihmisestähän me olemmekin jokainen syntyneet.
Mutta kuka laittaa alulle sen enimmäisen koneen ja ihmisen. Kone osaisi monistaa itseään mutta ihminen ei osaisi solujakaantua itsekseen. Ihmistä eikä konetta voisi myöskään heittää mihin olosuhteisiin tahansa, koska siitä seurasi tuhoutuminen. Pitäisi siis "istuttaa" tiettyihin olosuhteisiin joihin ihminen/kone itse sitten sopeutuisi ajallaan paremmin ja paremmin.
Kone voitaisiin falsifoida näyttämättä sille komponenttitehdasta, terästehdasta ja muita kokoonpanotehtaita jolloin se huomaisi että täältä niitä hänen kaltaisiaan koneita tulee ;D - ukkosvaurio
Roboluution kyky tehdä pientä lajinsisäistä muuntelua on helposti havaittavissa. Sen sijaan väitteet siitä, että sattuma ja sähkönvalinta voisivat rakentaa kehittyneempää tekniikkaa, kohtaavat voimakasta vastarintaa.
Vastustajien mielestä mikään mitattavissa oleva tapahtuma ei esimerkiksi selitä sitä, miten 32-bittinen tietokone voisi itsekseen kehittyä 64-bittiseksi. Prosessorin, piirikortin, väylän ja muistin täytyisi kaikkien tehdä kehityshyppäys yhtä aikaa. Toimivien koneiden keskuudessa havaitaan siihen verrattuna erittäin pientä muuntelua.
Roboluution puolustajien mielestä roboluutioteoria on voimassa siihen asti, kunnes joku tekee paremmin havaintoja vastaavan teorian. Robotieteellinen teoria ei tietenkään saa perustua mihinkään tietokoneen kannalta yliluonnolliseen. Tarkempia vastauksia kehityskysymykseen saadaan, kun tutkimuksissa saadaan tarkempaa tietoa. Siihen voi mennä vuosia tai vuosisatoja
Tutkijat tekevät työtään omilla aloillaan, ja tietävät roboluutioteorian rajoitukset. Sen sijaan muut asiaa seuraavat käyttävät roboluutioteoriaa röyhkeästi politiikan välineenä.
Roboskeptikot eivät ole skeptisiä kehitysnäytön puuttumisen suhteen, mutta ovat skeptisiä sen suhteen, että ihminen olisi olemassa.
Robovapaa-ajattelijat haluavat lisätä(?) ajattelunvapautta estämällä suunnittelumahdollisuuden opettamisen kokonaan.
Robotieteen päiville ei kutsuta roboluutiokriitikoita, vaan kehutaan vaan toisia samanmielisiä.
Jos vastustajat onnistutaan vaientamaan, on saavutettu täydellisen looginen maailma. (Totuutta ei ehkä ole tavoitettu.)
Robotieteestä on tekoälyn kehityksen selvittämisen suhteen kadonnut totuuden tavoittelu, ja itsekorjaamiskyky.
Evoluution tutkimuksessa saatetaan jo olla samassa tilanteessa.
Lajinsisäinen muuntelu on havaittavissa.
Tiukat lajirajat määrittelemällä saadaan näyttämään siltä, että uusia lajeja syntyisi.
Luonnon kyvystä tehdä uusia monimutkaisia rakenteita ei ole näyttöä. Bakteerit pysyvät bakteereina ja kärpäset kärpäsinä, vaikka niitä miten myrkyttäisi ja säteilyttäisi. - Ropotti Äks.
Ukkosvaurio on mitä todennäköisimmin kreationistien luoma roskapostirobotti.
- 66546546565465465465
he he. hyvä paimen -lehdessä oli ennen melkein vastaavia juttuja. mutta ne käsitteli jotain pikkupoikien kolttosia ja vastaavia (=syntejä). tarkoitus oli kuitenkin sama: uskonnolllinen käännytys.
- ukkosvaurio
Evoluution puolelta lainattuja väitteitä siirretään koneen pääteltäväksi, ja tullaan tulokseen, että ihmistä ei ole. Kyllähän te nyt pystytte tällaisen teorian kumoamaan ihan asiaperusteillakin, ettei tarvitse sortua pelkkään kirjoittajan nimittelyyn.
Pistäkää toki linkkejä uusista havaituista kehitysaskeleista elävässä luonnossa, niin väite siitä, että evoluutioteoria on yhtä heikoilla kuin roboluutioteoria, tulee kumotuksi.- ertert
"Pistäkää toki linkkejä uusista havaituista kehitysaskeleista elävässä luonnossa, niin väite siitä, että evoluutioteoria on yhtä heikoilla kuin roboluutioteoria, tulee kumotuksi. "
Kannattaisi etsiä ihan itse, koska niitä todisteita on roppakaupalla. Roboluution logiikassa on niin suuri looginen aukko, että se ei yksinkertaisesti toimi. Sellaisia aukkoja ei evoluutioteoriassa ollut alunperinkään.
- ukkosvaurio
Kestääkö makroevoluutioon uskovan kantti ottaa tänne julkiseen käsittelyyn edes yksi tapaus?
Linkki tutkimustulokseen, ja oma selitys siitä, mitä kyseiselle lajille uutta on syntynyt.
Jos vielä löytyy tietoa montako toisiaan tukevaa yhtäaikaista mutaatiota on sukupolven aikana tapahtunut, pääsisi siitä jo laskemaan, riittääkö maapallon ikä esim. nisäkkäiden kehittymiseen. - Yksi tapaus
"Kestääkö makroevoluutioon uskovan kantti ottaa tänne julkiseen käsittelyyn edes yksi tapaus?"
Karhea pillike: Ilman epäilyksiä oma lajinsa, ei risteydy muiden kuin karheiden pillikkeiden kanssa. Tarvitaan kaksi mutaatiota, joista toinen yhden pillikelajin edustajassa ja toinen toisessa pillikelajissa. Kun sellaisten mutaatioiden omaavat yksilöt risteytyvät, syntyy uusi laji eli karhea pillike.
Löytyy luonnosta ja sama voidaan toistaa kokeellisesti. - ukkosvaurio
Miten tämä uusi laji eroaa toiminnallisesti (ravinnonhankinta, lisääntymistapa, kasvuolosuhteet...) kantavanhemmistaan?
- Yksi tapaus
"Miten tämä uusi laji eroaa toiminnallisesti (ravinnonhankinta,
lisääntymistapa, kasvuolosuhteet...) kantavanhemmistaan?"
No kasvikuntaanhan ja siemenkasveihin kaikki tietysti kuuluvat joten ravinnonhankinta ja lisääntyminen tapahtuvat periaatteessa samalla lailla. Eri ympäristöihin ne kuitenkin ovat sopeutuneet, koska eivät esiinny samassa laajuudessa esim. Suomessa. Kantalajeista karvapillike on harvinainen kirjopillike runsain ja karheapillike kohtalaisen yleinen.
Olennaisinta on se että karheapillike on vain parilla mutaatiolla "polttanut sillat" takanaan eikä sillä enää ole yhteistä tulevaisuutta kantalajien kanssa, koska pystyy lisääntymään vain karheapillikkeen kanssa. Eli kyseessä on kiistatta esimerkki uuden lajin syntymisestä evoluutioprosessissa.
Muutamia kuvia:
Karvapillike
http://commons.wikimedia.org/wiki/Galeopsis_pubescens
Kirjopillike
http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/kirjopillike
Karheapillike
http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/karheapillike
Levinneisyyskartat vuodelta 2009:
Karvapillike
http://www.luomus.fi/kasviatlas/maps.php?taxon=102803&size=0&year=2009
Kirjopillike
http://www.luomus.fi/kasviatlas/maps.php?taxon=42743&year=2009
Karhea pillike
http://www.luomus.fi/kasviatlas/maps.php?taxon=42745&year=2009
- ukkosvaurio
Tämä uusi pillike on siis syntynyt siten, että kahden pillikelajin dna-koodi on kahdentunut, ja sitten nämä kahdentumat ovat risteytyneet keskenään. Tuloksena on uutta dna-koodia, ainakin määrällisesti.
Koetin googlata, mutta en onnistunut pikaisesti löytämään sitä eliökunnan pisimmällä dna-koodilla varustettua eliötä. Muistelen nähneeni kuvan jostain sammal(?)kasvista, jonka dna-koodi on muodostunut lukuisista peräkkäinkopioituneista jaksoista.
Jos siis tämän pillikelajin dna sattuisi jälleen kahdentumaan, vaikka useamman kerran peräkkäinkin, niin mikä olisi ennuste lopputuloksesta? Minun veikkaukseni on, että se pysyisi edelleen jonkinlaisena pillikkeenä.
Koska sana makroevoluutiokin on "surkastunut" näiden lajiutumismäärittelyjen viidakkoon, niin se ei taida oikealla tavalla kuvata sitä, millaista esimerkkiä tarvittaisiin kehitysaskelien etsimiseksi. Voiko tuon uuden pillikelajin, tällä havaitulla mutaatiotavalla, odottaa kehittyvän joksikin muuksi kuin oman lajiryhmänsä sisällä pysyväksi muunnokseksi? Jos ei, niin miten tämä esimerkki todistaisi, että eliöt olisivat kehittyneet yksisoluisesta monimutkaisemmiksi ilman ulkopuolista suunnittelua?
Roboluutiopuolella ruostuvapintaista tietokonetta voisi kutsua Karheaksi tietokoneeksi, ja uusi laji on jälleen syntynyt.
Lajiryhmien sisällä tapahtuvaa muuntelua näkyy luonnossa joka puolella. Ylittääkö mikään lajiryhmien rajoja?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti28117958Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245730- 1332662
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172197Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3371805Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111063- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto33961Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45958