http://www.suhdesoppa.fi/parisuhde/parisuhteen-kiintymysmallit/
Millainen lapsuudenkoti, sellainen parisuhde? Tunnista kiintymysmallisi ja sen vaikutukset parisuhteeseen.
1. Turvallisesti sitoutuneella on myönteinen käsitys itsestään. Hän kykenee viettämään aikaa yksin eikä murehdi sitä, etteivät muut hyväksy häntä. Turvallisesti sitoutuneiden parisuhteessa on kaksi erillistä "minää". Suhteen seksuaalisuus kehittyy vuosien myötä. Turvallisesti sitoutununeen lähellä on helppo olla, koska hän hyväksyy toiset ihmiset sellaisina kuin he ovat.
2. Itseriittoisesti sitoutuneella on myönteinen käsitys itsestään, mutta kielteinen puolisostaan. Kumppania käytetään vastaamaan omiin tarpeisiin. Itseriittoisen on vaikea kohdata pettymyksiä. Hän tukahduttaa tai kieltää läheisyyden tarpeensa, koska pelkää sitä. Suhteessa taistellaan vallasta ja seksi voi saada addiktiivisia muotoja.
3. Takertuvasti sitoutunut luo suhteita, joissa on voimakkaita tunnevaihteluita, ehdollistettua rakkautta, kontrollia, mustasukkaisuutta ja seksuaalista manipulointia. Jos takertuja ei saa haluamaansa, hän kokee, etteivät muut arvosta häntä. Seksuaaliselle läheisyydelle ei ole tilaa.
4. Regressiivisesti sitoutunut toivoo suhdetta, joka vaatii syvää keskinäistä riippuvuutta ja yksimielisyyttä. Hän vastustaa toisen erilaisuutta, luovuutta ja tarvetta yksin oloon, sillä hän kokee ne uhkaksi omalle olemassaololleen. Hänen sisällään vallitsee ristiriita itsessä olevan lapsen ja aikuisen välillä. Hän heittäytyy lapseksi silloin, kun toinen pyrkii eriytymään pakottaakseen tämän takaisin riippuvuuteen. Suhteeseen liittyy paljon vihaa ja riitelyä. Viha voi saada seksualisoituessaan lapsenomaisen koston ja sadomasokismin muotoja.
Takertuvasti sitoutunut luo suhteita, joissa on voimakkaita tunnevaihteluita
5. Pelokkaasti sitoutuneella on kielteinen käsitys itsestä ja kumppanista. Hän antaa päätösvallan kumppanille, mutta vastustaa tätä mielessään. Hän pelkää haavoittuvansa, jos päästää kumppanin lähelleen. Suhde saattaa alkaa tilanteesta, jossa otetaan se, kenet satutaan saamaan. Pelokkaasti sitoutunut pitää yllä suojamuureja ja säilyttää omaa yksityistä maailmaa, jota ei jaa puolison kanssa. Hän väistelee konflikteja. Jatkuva varuillaan olo estää antautumasta täysillä seksuaaliseen suhteeseen.
6. Hoivakiintynyt on vakuuttunut omasta kaikkivoipaisuudestaan ja merkityksestään. Hän on pienestä saakka tottunut hoitamaan muita tunteakseen itsensä tarpeelliseksi. Hän valitsee kumppanikseen usein hoivattavan, jota voi muovata. Aggression tunteita pidetään piilossa ja seksuaalinen intohimo on vähäistä tai puuttuu jopa kokonaan.
7. Epäkypsästi sitoutunut on ripustautunut toiseen epäterveellä tavalla. Parisuhde nähdään omistussuhteena, jossa toisen omistaminen antaa tunteen onnistumisesta ja merkityksestä omalle itsetunnolle. Uskottomuus ja kumppanille valehtelu ovat osa suhdetta. Se saattaa olla paitsi henkisesti myös fyysisesti väkivaltainen.
8. Uhrisitoutuneella on traumaattinen menneisyys. Hän on parisuhteessa objekti eikä usko voivansa vaikuttaa elämänsä kulkuun. Hän toistaa lapsuutensa traumaa hakeutumalla suhteisiin, joissa ilmenee seksuaalista mitätöintiä, hyväksikäyttöä tai jopa sadismia. Hän hakee tiedostamattaan arvottomuuden kokemusta. Hän pelkää ristiriitoja ja välttää niitä oman hyvinvointinsa kustannuksella. Frigiditeetti ja impotenssi ovat tyypillisiä uhrisitoutuneiden ongelmia.
9. Etäisesti sitoutunut ei kykene luomaan intiimiä suhdetta puolisoonsa ja kokee itsensä ulkopuoliseksi. Hän on usein tullut varhaislapsuudessaan niin loukatuksi perusläheisyydentarpeissaan, että häneltä puuttuu kokemus rakastavasta ja läheisestä suhteesta toiseen ihmiseen. Hänelle seksuaalisuus on mekaanista ja suorittavaa. Tunteet koetaan pelottavina.
10. Aikuismaisesti sitoutunut on joutunut pienestä asti pikkuvanhaan huoltajan rooliin, mikä on tyypillistä alkoholistiperheen lapsille. Lapsuudessa luovuudelle ja turvallisuudelle ei ole ollut tilaa. Puoliso valitaan usein arvostetun aseman kautta. Suhde on kaverillinen. Seksuaalisuudesta puuttuu tunnetaso, se on jäykkää ja suorittavaa.
Oletko takertuja vai itsenäinen kumppani?
54
441
Vastaukset
- _<->_
11. Lapsi-vanhempi-sitoutuminen on melko yleistä parisuhteessa. Monet naiset valittavat, että perheessä mies on yksi lapsi lisää. Tällainen mies on kuin 9-10-vuotias poika, joka harrastaa paljon asioita, mutta ei omaa aikuisen miehen seksuaalisuutta. Myös nainen voi olla tyttö, joka leikkii "prinsessaunelmaa" ja toteuttaa satuaan puolison kautta. Hän on seksuaalisesti vielä tyttö.
12. Ylivastuullisesti sitoutunut hakee turvaa ja valtaa kantamalla vastuun kaikesta mahdollisesta. Hän valitsee avuttoman kumppanin, jotta voi itse päteä. Seksuaalisuus on hänelle mitätön asia: sille ei ole aikaa, kun on niin paljon tekemistä. Selibaatti on keino kostaa avuttomaksi koetulle puolisolle.
13. Lisääntymis-sitoutunut on yleensä nainen, joka haluaa itselleen ennen kaikkea lapsia. Hän ja lapset ovat yhtä: mies taustahahmo. Seksuaalisuus on valjastettu vain lasten tekoon, muuten sillä ei ole merkitystä. Tyypillisesti taustalla on malli: äiti selvisi ilman miestä, niin myös tytär.
14. Hyötysitoutunut on valinnut puolison tiettyä tarkoitusta varten, kuten pönkittämään itsetuntoa. Tällöin puolisoksi valitaan mahdollisimman kaunis tai rikas ihminen. Seksuaalisuudessa kohtaavat kaksi toisistaan hyötyä saavaa, eivät aidot rakastavaiset.
15. Hyväksikäyttävästi sitoutunut on valinnut kumppanin tiettyä tarkoitusta varten, esimerkiksi henkilöksi, jolle kostetaan kaikki lapsuuden rankat kokemukset. Viha ja ahdistus heijastuvat rakasteluun riistävänä, aggressiivisena ja tuhoavana käyttäytymisenä.
Despootin käytös on täynnä pahuutta ja perheen kärsimys on suurta
16. Despoottisesti sitoutunut on perheensä hirmuvaltias. Hän näkee puolison ja lapset oman itsensä jatkeena, jotka on valjastettu täyttämään despootin tarkoitusperiä. Pohjimmiltaan hän vihaa itseään ja muita, mutta ei myönnä sitä. Elämä pyörii despootin ympärillä. Perheen elämä on tuhoisaa, täynnä kaaosta ja pelkoa. Puoliso pakotetaan täyttämään despootin haluja. Despootin käytös on täynnä pahuutta ja perheen kärsimys on suurta. Despootti ei myönnä aiheuttamaansa tuskaa.
17. Perverssisti sitoutuneen taustalla on henkistä, emotionaalista tai seksuaalista hyväksikäyttöä ja traumaa. Menneisyyden ahdistus kanavoidaan pakonomaiseen seksuaaliseen käyttäytymiseen. Hän pakottaa kumppanin seksiin, jollaista itse haluaa, vaikka puoliso tuntisi siinä itsensä hyväksikäytetyksi. Hän kokee itsensä seksuaalisesti itsetuntoiseksi normaaliksi mieheksi/naiseksi. Seksi antaa hänelle valtaa, hallinnan tunnetta ja hetkellistä helpotusta. Parisuhde on seksuaalisesti epäterve.
Miten huonosta kiintymysmallista pääsee eroon?
Ihmiset, jotka ovat saaneet lapsuudessa osakseen riittävää huolenpitoa, selkeitä rajoja ja kokemusta tunteiden kuulemisesta, kykenevät intiimiin parisuhteeseen paremmin kuin näistä vaille jääneet. Lapsuudessa koetut kaltoinkohtelut ja emotionaalinen tunnekylmyys synnyttävät traumoja, jotka voivat käsittelemättöminä vaikuttaa elämään vuosikymmenienkin jälkeen.
Niin kauan kuin lapsuudessa pettymyksiä kokenut aikuinen jää – osin tiedostamattaan – odottamaan vanhempien muuttumista, jotta voi alkaa elää omaa elämäänsä, hän on kiinni vanhemmissaan epäterveellä tavalla. Traumoista vapautuminen edellyttää henkilökohtaisen vastuun ottamista niiden työstämisestä. Jos näin ei tee tai ei edes tajua menneisyyden tapahtumien vaikutusta elämäänsä, traumat heijastuvat parisuhteeseen vahingoittavasti. Kun omista sitoutumismalleistaan tulee tietoiseksi, niiden epäterveisiin piirteisiin voi vaikuttaa ja täten päättää, millaisia ihmissuhteita on omalta osaltaan rakentamassa.
Vaikea lapsuus ei estä rakentamasta hyvää parisuhdetta
Vaikea lapsuus ei estä rakentamasta hyvää parisuhdetta. Parhaimmillaan parisuhde voi auttaa jopa parantumaan menneisyyden haavoista. Vastaavasti hyvä ja turvallinen lapsuus ei takaa automaattisesti onnellista avioliittoa. Parisuhde sisältää aina vaikeuksia ja kehityshaasteita, joihin reagoiminen ohjaa suhdetta tiettyyn suuntaan.
Mitä syvemmät traumat ja mitä vähemmän itsetuntemusta meillä on, sitä vaistonvaraisemmin valitsemme sopivaksi luulemamme puolison. Monet ajautuvat suhteeseen, mutta myös tämä ajautuminen on alitajuinen valinta. Ei ole sattumaa, kenet valitsemme, vaan valinta tapahtuu jollakin tavalla lapsuudessa koettujen ihmissuhteiden mukaisesti. Ihminen, johon rakastumme, tuntuu tutulta, koska hän muistuttaa meitä aiemmista ihmissuhteistamme – vanhemmistamme.
Erityisesti ne asiat, jotka ovat lapsuuden ihmissuhteissa jääneet kaikkein keskeneräisimmiksi, vaikuttavat vahvasti puolison valintaan. Pyrimme ratkaisemaan elämämme perusongelman puolison kautta ja kanssa. Toivomme, että se puoli meissä, joka ei saanut tilaa lapsuudessa, tulisi kuulluksi ja hyväksytyksi parisuhteessa.
Lähde: Kaija Maria ja Lari Junkkari (2006). Läsnä ja lähellä. Seksuaalinen viisaus parisuhteessa. Otava.Kauheaa psykologista paskaa. 17 erilaista suhdemallia, joista vain ensimmäinen kuulostaa edes jotakuinkin siedettävältä. Minä en millään suostu uskomaan, että suuri enemmistö ihmisistä eläisi noin seksuaalisesti kylmässä ja menneisyyden traumojen kyllästämässä suhteessa.
- uppopumppu
Jestas!
Täällähän pitää lukea kuin johonkin pääsykokeeseen. Emmä jaksa.
olen itsenäinen takertuja
tää oli lähimpänä itteäni
"9. Etäisesti sitoutunut ei kykene luomaan intiimiä suhdetta puolisoonsa ja kokee itsensä ulkopuoliseksi. Hän on usein tullut varhaislapsuudessaan niin loukatuksi perusläheisyydentarpeissaan, että häneltä puuttuu kokemus rakastavasta ja läheisestä suhteesta toiseen ihmiseen. Hänelle seksuaalisuus on mekaanista ja suorittavaa. Tunteet koetaan pelottavina."
- tikru..
Ykkönen. Noissa muissa on jotain vierasta.
- ..
Vaikutat palstapuheiden perusteella 4:ltä.
- tikru..
.. kirjoitti:
Vaikutat palstapuheiden perusteella 4:ltä.
Eli sun lukemisen ymmärtäminen kaipaa hiomista.
- tikru..
tikru.. kirjoitti:
Eli sun lukemisen ymmärtäminen kaipaa hiomista.
Regressiivisesti sitoutunut toivoo suhdetta, joka vaatii syvää keskinäistä riippuvuutta ja yksimielisyyttä. - Ei välttämätöntä, mutta yksimielisyys helpottaa tietyissä asioissa elämistä
Hän vastustaa toisen erilaisuutta, luovuutta ja tarvetta yksin oloon, sillä hän kokee ne uhkaksi omalle olemassaololleen. - Paskat! Nimenomaan vaalin toisen erilaisuutta ja luovuutta, free spiritiä, koska se juuri tekee ihmisestä kauniin..yksin saa olla kun sille tuntuu..mun olemassaolo ei ole siitä kiinni..
Hänen sisällään vallitsee ristiriita itsessä olevan lapsen ja aikuisen välillä. - Mikä ristiriita?
Hän heittäytyy lapseksi silloin, kun toinen pyrkii eriytymään pakottaakseen tämän takaisin riippuvuuteen. - Täh?
Suhteeseen liittyy paljon vihaa ja riitelyä. Viha voi saada seksualisoituessaan lapsenomaisen koston ja sadomasokismin muotoja. - Ei hitustakaan vihaa tai riitelyä sanan varsinaisessa merkityksessä, syvää rakkautta ja sopua - ./.
.. kirjoitti:
Vaikutat palstapuheiden perusteella 4:ltä.
Niinpä. Dazukin sanoi tinkaa harvinaisen viheliäiseksi ihmiseksi, kun hän suuttuu. Tinkasta tulee lapsenomainen kostaja.
- tikru..
./. kirjoitti:
Niinpä. Dazukin sanoi tinkaa harvinaisen viheliäiseksi ihmiseksi, kun hän suuttuu. Tinkasta tulee lapsenomainen kostaja.
Dazu nyt saa puhua puuta heinää, eihän se mua edes tunne. Palstaa lukemalla ei kannata lähteä antamaan diagnooseja. Ja sanomaan että jonkun tuntee. Tekee ittestään vaan narrin.
- tikru..
./. kirjoitti:
Niinpä. Dazukin sanoi tinkaa harvinaisen viheliäiseksi ihmiseksi, kun hän suuttuu. Tinkasta tulee lapsenomainen kostaja.
Mutta joo, kyllä mä kostan jos mun tarvii. Vaatii vaan hiukan raskaampia juttuja, kun the palstan anaaliset.
- ./.
tikru.. kirjoitti:
Dazu nyt saa puhua puuta heinää, eihän se mua edes tunne. Palstaa lukemalla ei kannata lähteä antamaan diagnooseja. Ja sanomaan että jonkun tuntee. Tekee ittestään vaan narrin.
Kam oon. Teillä oli privasuhde. Ei siinä ole mitään pahaa eikä hävettävää.
./. kirjoitti:
Niinpä. Dazukin sanoi tinkaa harvinaisen viheliäiseksi ihmiseksi, kun hän suuttuu. Tinkasta tulee lapsenomainen kostaja.
harvapa suuttuessaan on rakastava ihminen väärintekijää kohtaan.
- dazu-Z
monte24 kirjoitti:
harvapa suuttuessaan on rakastava ihminen väärintekijää kohtaan.
;( Mitä pahaa mie oon tehnyt?
- tikru..
./. kirjoitti:
Kam oon. Teillä oli privasuhde. Ei siinä ole mitään pahaa eikä hävettävää.
No ei ole koskaan ollutkaan. Dazu ei vois vähempää kiinnostaa. Sori vaan niille, jotka Dazusta tykkää. Mun makuun liian sekava tyyppi.
- tikru..
monte24 kirjoitti:
harvapa suuttuessaan on rakastava ihminen väärintekijää kohtaan.
Harvapa voi katsoa läpi sormien, tekemättä mitään.
- dazu-Z
monte24 kirjoitti:
feikkaat
Mut mie rakastan sinnuu. ;(
- ?
.. kirjoitti:
Vaikutat palstapuheiden perusteella 4:ltä.
Ja l..v on 7.
- ./.
tikru.. kirjoitti:
No ei ole koskaan ollutkaan. Dazu ei vois vähempää kiinnostaa. Sori vaan niille, jotka Dazusta tykkää. Mun makuun liian sekava tyyppi.
Ööhm... saimmehan nauttia seksuaalisista viestittelyistänne täällä palstallakin. Enkä halua edes tietää privassa tapahtuneita.
- tikru..
./. kirjoitti:
Ööhm... saimmehan nauttia seksuaalisista viestittelyistänne täällä palstallakin. Enkä halua edes tietää privassa tapahtuneita.
Mitä? Mä en ole mielestäni sen kanssa seksuaalisia viestejä kirjoitellut koskaan. Onko jollain kovat fantasiat? Ei kiitos Dazuja mulle.
- se on
? kirjoitti:
Ja l..v on 7.
Kaukana siitä.
- monten omatunto
monte24 kirjoitti:
harvapa suuttuessaan on rakastava ihminen väärintekijää kohtaan.
"harvapa suuttuessaan on rakastava ihminen väärintekijää kohtaan."
Dazun virhe oli alkaa kirjoittelemaan kirpelan kanssa. Jazuli tästä innostui ja alkoi privassa levittämään juttua siitä, että dazu olisi palstan pahin puskahäirikkö. - tikru..
monten omatunto kirjoitti:
"harvapa suuttuessaan on rakastava ihminen väärintekijää kohtaan."
Dazun virhe oli alkaa kirjoittelemaan kirpelan kanssa. Jazuli tästä innostui ja alkoi privassa levittämään juttua siitä, että dazu olisi palstan pahin puskahäirikkö.Mitähän sä taas sekoilet? Mua ei kiinnosta Dazun kautta kirpun suhde, eikä privassa mikään soopan jauhaminen. Kuinka tylsää ihmisellä voi olla? Oletko oikeasti harkinnut hoitoa, sen sijaan että vaan pidät itteäs kauhean nokkelana ja vitsikkäänä?
tikru.. kirjoitti:
Mitähän sä taas sekoilet? Mua ei kiinnosta Dazun kautta kirpun suhde, eikä privassa mikään soopan jauhaminen. Kuinka tylsää ihmisellä voi olla? Oletko oikeasti harkinnut hoitoa, sen sijaan että vaan pidät itteäs kauhean nokkelana ja vitsikkäänä?
Vihaat mua täällä niin paljon nyt, että alkoi *RAKASTUTTAA*
*SYYKKYHALI*- tikru..
dazu kirjoitti:
Vihaat mua täällä niin paljon nyt, että alkoi *RAKASTUTTAA*
*SYYKKYHALI*Emmä sua vihaa, mä en tunne sua kohtaan mitään. :-) Harvoin edes kiinnitän suhun huomiota.
tikru.. kirjoitti:
Emmä sua vihaa, mä en tunne sua kohtaan mitään. :-) Harvoin edes kiinnitän suhun huomiota.
No täytyy kiittää tuota puskaa sitten sun huomion kohdistamisesta muhun. Harvoin tunnen olevani näin elossa.
- tikru..
dazu kirjoitti:
No täytyy kiittää tuota puskaa sitten sun huomion kohdistamisesta muhun. Harvoin tunnen olevani näin elossa.
Jaa, masokistin vikaa?
tikru.. kirjoitti:
Jaa, masokistin vikaa?
Esteettisestä nautinnosta on kyse. Tunnesiteeni sinuun ei ole niin vahva, että päästäisiin masokismin puolelle, mutta se, minkä teet, teet oikein söpösti.
- tikru..
dazu kirjoitti:
Esteettisestä nautinnosta on kyse. Tunnesiteeni sinuun ei ole niin vahva, että päästäisiin masokismin puolelle, mutta se, minkä teet, teet oikein söpösti.
Ok. :-)
- höpisemästä
dazu kirjoitti:
Esteettisestä nautinnosta on kyse. Tunnesiteeni sinuun ei ole niin vahva, että päästäisiin masokismin puolelle, mutta se, minkä teet, teet oikein söpösti.
Menkääs nyt jo pussauskoppiin siittä.
- voiperse!
? kirjoitti:
Ja l..v on 7.
Etäsuhde myös mm. Murrin kanssa :(
- hoitoonohjattu
tikru.. kirjoitti:
Mitähän sä taas sekoilet? Mua ei kiinnosta Dazun kautta kirpun suhde, eikä privassa mikään soopan jauhaminen. Kuinka tylsää ihmisellä voi olla? Oletko oikeasti harkinnut hoitoa, sen sijaan että vaan pidät itteäs kauhean nokkelana ja vitsikkäänä?
Miksi luulet monia kirjoittajia samaksi? Vai käsketkö hoitoon aina jokaista kirjoittajaa, jonka kanssa et ole samaa mieltä? En siis ole monten omatunto, vaan eräs jota myös olet ohjannut hoitoon.
- tikru..
hoitoonohjattu kirjoitti:
Miksi luulet monia kirjoittajia samaksi? Vai käsketkö hoitoon aina jokaista kirjoittajaa, jonka kanssa et ole samaa mieltä? En siis ole monten omatunto, vaan eräs jota myös olet ohjannut hoitoon.
Jos noin tyhmiä kirjottelee, niin hoitoon joutaa.
- alv-liskot
paljon mielenkiintoisempi kysymys on se, kuinka moni oikeasti kykenisi tunnistamaan ja tunnustamaan, että jokin kuvauksista 2-10 on oikeasti lähinnä itseä. Miksi ihmeessä vaikkapa 7-kuvaukseen sopiva henkilö kokisi tarpeelliseksi pohtia koko asiaa, ellei sitten halua muuttua?
Kuka oikeasti haluaa muuttua? Kaikkihan ovat niin terveitä ja kaikilla on niin terveet ja tasapainoiset ihmissuhteet.
Melkein yhtä hyvin voitaisiin ilmoittaa lehdessä, että varasta pyydetään palauttamaan varastettu lompakko ja koiranpaskaterroristia pyydetään korjaamaan sotkut pois tai ainakin julkaisemaan oma kasvokuvansa lähikaupan ilmoitustaululla.
Itselläni on selkeitä piirteitä malleista 8, 9 ja 10.- tikru..
Ei sitä muiden mieliksi viitsi viallista esittää.
- :/
tikru.. kirjoitti:
Ei sitä muiden mieliksi viitsi viallista esittää.
Eli ne ovat viallisia, jotka ovat muuta kuin 1:siä?
- tikru..
:/ kirjoitti:
Eli ne ovat viallisia, jotka ovat muuta kuin 1:siä?
No jos kerta ykkönen on terve. Näinhän se silloin pitää ymmärtää. :-) Lue alv-liskojen vastaus. Eikö se sitä tarkoita?
- alv-liskot
tikru.. kirjoitti:
No jos kerta ykkönen on terve. Näinhän se silloin pitää ymmärtää. :-) Lue alv-liskojen vastaus. Eikö se sitä tarkoita?
terveyteen liittyvä kommenttini oli sarkasmia. En aiheesta paljoa tiedä, mutta minulle opetettiin aikoinaan niin sanottu voimavarateoria. Sen mukaan mielenterveys on voimavara, jota ihmisellä jonakin hetkenä on enemmän tai vähemmän.
Ei millään pahalla, mutta en pidä ketään täysin terveenä. Ja toisaalta, ei ole syytä pitää ketään täysin sairaanakaan.
Terveyden määritelmä ei suinkaan ole yksinkertainen, ei lääketieteessä eikä missään muuallakaan http://www.coronaria.fi/vaihe3/yle/kl/vuosikirja/vuosikirja2004/Terveyspolitiikka_MartinaTorppa.pdf
Niinpä hieman vierastan sellaista ajattelua, että ihmiset noin vain jaettaisiin terveisiin ja sairaisiin. Tässä aloituksessa esitellyt mallit ovat ihan "kivoja", mutta jutusta puuttuu kokonaan se, että ihminen on muuttuva olento.
Tämä nyt on tällaista länkytystä ja psykologisointia. On muotia ruotia itseään henkisesti, käydä kaikenlaisia henkisiä prosesseja läpi ja tulla lopulta siihen tulokseen että ollaankin terveitä. - Rellun vastaus oli siitä piristävä, että hän näki itsessään kakkosta, eli onnistui olemaan menemättä terveysmankelin läpi.
- y.b..
Samaa mieltä liskon kanssa, että on vaikea nähdä itseään muuta kuin ykkösenä.
Mutta luin tarkkaan ja mietin ja löysin itsestäni myös paljon viitosta (paitsi yksi lause:Suhde saattaa alkaa tilanteesta, jossa otetaan se, kenet satutaan saamaan.-Se ei siis pidä paikkaansa) Myös 11:stä löysin häivähdyksen itseäni.
Muut tuntuivat vierailta. - kahdeksan..
8
Kamala huomata, että kaikki naisystäväni ovat olleet kohdan 15. mukaisesti sitoutuneita:
15. Hyväksikäyttävästi sitoutunut on valinnut kumppanin tiettyä tarkoitusta varten, esimerkiksi henkilöksi, jolle kostetaan kaikki lapsuuden rankat kokemukset.
"Mitä syvemmät traumat ja mitä vähemmän itsetuntemusta meillä on, sitä vaistonvaraisemmin valitsemme sopivaksi luulemamme puolison. Monet ajautuvat suhteeseen, mutta myös tämä ajautuminen on alitajuinen valinta. Ei ole sattumaa, kenet valitsemme, vaan valinta tapahtuu jollakin tavalla lapsuudessa koettujen ihmissuhteiden mukaisesti. Ihminen, johon rakastumme, tuntuu tutulta, koska hän muistuttaa meitä aiemmista ihmissuhteistamme – vanhemmistamme."
Kyllä, mutta juttu menee myös toisinpäin, eli en ole suhteisiini välttämättä edes ajautunut, vaan ollaan vasta oltu katseluvaiheessa. Uskon, että toimin jonkinlaisena stereotypisenä mallina naisille siitä, että sovin kohdan 15. mukaisen sitoutumisen kohteeksi. Näillä naisilla on yleensä hyvin heikosti käsitystä minusta itsestäni ihmisenä ja he luovat minusta stereotypisen mallin joidenkin sinänsä triviaalien yksityiskohtien perusteella, jolla he peittävät minut muutoin ihmisenä ja johon he haluavat kohdan 15. mukaisesti sitoutua. Minulta puuttuu psykoottistasoinen vallankäyttö toisia ihmisiä kohtaan mielestäni kokonaan ja tämä ilmeisesti luo illuusion helposta kohteesta. Eli, kun psykoottista hyökkäystapaa, tai vallankäyttöä ei ole havaittavissa, näyttää siltä, että olisin alistuvainen ja vastaanpistämätön psykoottista hyökkäystä ja vallankäyttöä kohtaan.
Yleisesti noista malleista... sama ihminen voi olla eri mallien mukaisesti sitoutunut eri suhteissa ja sama ihminen voi samassa suhteessa täyttää useamman noiden mallien mukaiset sitoutumiset. Myöskin samassa suhteessa molemmat osapuolet voivat olla samallalailla sitoutuneita toisiinsa esim. siten, että molemmat ovat despoottisesti sitoutuneita.Muhun sopii yleensä aika hyvin tämä:
5. Pelokkaasti sitoutuneella on kielteinen käsitys itsestä ja kumppanista. Hän antaa päätösvallan kumppanille, mutta vastustaa tätä mielessään. Hän pelkää haavoittuvansa, jos päästää kumppanin lähelleen. Suhde saattaa alkaa tilanteesta, jossa otetaan se, kenet satutaan saamaan. Pelokkaasti sitoutunut pitää yllä suojamuureja ja säilyttää omaa yksityistä maailmaa, jota ei jaa puolison kanssa. Hän väistelee konflikteja. Jatkuva varuillaan olo estää antautumasta täysillä seksuaaliseen suhteeseen.
Kirpelan sitoutumisessa muhun löysin ainakin seuraavat kohdat:
4. Regressiivisesti sitoutunut toivoo suhdetta, joka vaatii syvää keskinäistä riippuvuutta ja yksimielisyyttä. Hän vastustaa toisen erilaisuutta, luovuutta ja tarvetta yksin oloon, sillä hän kokee ne uhkaksi omalle olemassaololleen. Hänen sisällään vallitsee ristiriita itsessä olevan lapsen ja aikuisen välillä. Hän heittäytyy lapseksi silloin, kun toinen pyrkii eriytymään, pakottaakseen tämän takaisin riippuvuuteen. Suhteeseen liittyy paljon vihaa ja riitelyä. Viha voi saada seksualisoituessaan lapsenomaisen koston ja sadomasokismin muotoja.
7. Epäkypsästi sitoutunut on ripustautunut toiseen epäterveellä tavalla. Parisuhde nähdään omistussuhteena, jossa toisen omistaminen antaa tunteen onnistumisesta ja merkityksestä omalle itsetunnolle. Uskottomuus ja kumppanille valehtelu ovat osa suhdetta. Se saattaa olla paitsi henkisesti myös fyysisesti väkivaltainen.
13. Lisääntymis-sitoutunut on yleensä nainen, joka haluaa itselleen ennen kaikkea lapsia. Hän ja lapset ovat yhtä: mies taustahahmo. Seksuaalisuus on valjastettu vain lasten tekoon, muuten sillä ei ole merkitystä. Tyypillisesti taustalla on malli: äiti selvisi ilman miestä, niin myös tytär.
15. Hyväksikäyttävästi sitoutunut on valinnut kumppanin tiettyä tarkoitusta varten, esimerkiksi henkilöksi, jolle kostetaan kaikki lapsuuden rankat kokemukset. Viha ja ahdistus heijastuvat rakasteluun riistävänä, aggressiivisena ja tuhoavana käyttäytymisenä.
- jakomielitautinen
Ai, niinkun molemmat ovat despootteja eli yksinvaltiaita?
- up
up
Perverssi/uhrisitoutuva mies hakee despoottinaista! Kontakt kontakt alert!
Kukkomies kirjoitti:
Eikun mullahan oli jo *sori*
Ja tunnistin JOTAIN itsessäni kaikista noista. Aivan kaikista. Oon mä vaan niin rajaton persoona :-)
Mitä?! Ei testiä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5051455- 641156
- 61862
- 61835
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18807Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101746- 72714
- 30697
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49691- 63685