Kuvitellaan tilanne:
- Maailmassa alkaa yhtäkkiä kuolla ihmisiä johonkin outoon tautiin.
- Kuukauden päästä hengissä ovat enää ne, ketkä ovat saaneet rokotuksen (eli ei kovinkaan moni)
- Esim. Suomessa niin moni olisi kuollut, että kaupungit olisivat melkein autioita
- Millaista elämä olisi niillä harvoilla henkiinjääneillä?
Varmaankaan ei saataisi enää mistään sähköä, juoksevaa vettä eikä ruokaa... Minua kiinnostaa minkälaista selviytymistaistelu voisi olla? :)
Tällainen kysymys :)
6
98
Vastaukset
- Jantteri X
Itseasiassa minun kannalta näkymät olisivat erittäin suotuisat. Tuollaisina aikoina perusvaistot/vietit herkistyvät ja sekstailun määrä lisääntyisi räjähdysmäisesti. Koska minulla ei käytännössä ole seksielämää olisi tämä skenaario minulle suorastaan utopistinen.
Vettä saa järvestä/lähteistä (elimistömme tottuisi pian juomaan tällaista vettä), sähköä meillä on aksoneissa, sitä ei tarvi lisää, ruoka tulee luonnosta, luomuna. - Masa.
Mee kattoon tää leffa sitten kun saapuu Suomeen.
http://www.youtube.com/watch?v=4sYSyuuLk5g Saatatpa hyvinkin nähdä sellaisen toteutuvan. Japanin ja USA:n ydinkatastrofit ovat vasta alullaan ja jatkuvat ainakin muutamia vuosikymmeniä - vuosituhansia ellei vieläkin pitempään. Suomessa niistä ei kerrota mitään eikä kovin paljoa muuallakaan, mutta alalla yli 30 vuotta olleena ja tilannetta maailmalla seuraavana kuvittelemasi tilanne on enemmän kuin hyvin todennäköinen.
Mitkään katasrofit eivät tule sattumallta niillä kaikilla on syynsä seurauksensa
ja ne jotka noissa katasrofeissa nenehtyvät niin se on tarkoitus niin käydä ja nejotka selviytyvät niin on tarkoituskin
Ei norjankaan tapahtuma ollut yksittäinen tapahtuma vaan tekijä oli vain sen totettaja
mutta sen syyt ja seuraukset ovat paljon syvemmäällä yhteiskunnassa
Kun ne kasautuvat niin ne tapahtuvat lain omaisesti
Me olemme kaikki vastuussa elintavallamme mitä maailmassa tapahtuu
Mitä me olemme yksilönä sitä on koko maailma, joten muutos sellaiseen maailmaan
jossa ei ole sotia väkivaltaisuutta ja kärsimystä lähtee yksilöstä, ja vain yksilö itse voi tuon muutoksen aikaansaada
Uskonnot ja aatteet ovat yrittäneet muuttaa yksiöä hyvän idean avulla, mutta se on johtanut vain tilanteeseen että niistä on tullut vai pahan ikuistajia maailmassaIhmiskunnan "Downsizing" olisi parasta mitä sille ja Maan luonnolle voisi tapahtua, mutta äkillinen ja väkivaltainen ratkaisu on tietysti erittäin kielteinen.
Pohdiskelin asiaa kansan edustuksen kannalta ja edelleen sitä, että jos vaikka 99,5 % prosenttia ihmiskunnasta tasaisesti lakkaisi olemasta olisi meillä Suomessa keskimäärin yksi kansanedustaja ja alle 30 000 kansalaista hengissä.
Mitkä olisivat henkiset paineet, kun keskimäärin juuri kellään ei olisi yhtään läheistä tai ystävääkään enää hengissä? Pystyykö joku kaiken murheen keskellä ottamaan hoitaakseen lapset, jotka kaikki olisivat orpoja ja ne sairaat ja vanhukset, joilla ei ketään läheistä enää olisi?
Väestö pitäisi koota asutuskeskuksiin keskitetysti, jotta vähäisin jäljellä olevin ammattilaisin voitaisiin ylläpitää infrastruktuuri: sähköt, lämpö, vesi, viemäröinti, terveyshuolto, laki, koulutus ja järjestys. Kuka sen organisoisi ja miten se tehtäisiin? Sekä ammattisotilaita että poliiseja olisi kumpiakin hengissä koko Suomessa vielä viitisenkymmentä. Kiinnostaisiko heitä enää pätkääkään? ; )
Tästä voisi saada aikaan mielenkiintoisen hyytävän sosiaalisen sci-fi -tarinan...- airfoil joka ei kirj
Kollimaattori on oikeassa, olisi hyvä sci.fi aihe.
Aika pian joistakin tulisi johtajia, ja muut seuraisi. Osa taas alkaisi elämään korpielämää, eläen luonnon antimilla.
Poliisi on kiinnostava ammatti, jos kaikki noudattaisivat lakeja poliiseja ei tarvittaisi ensinkään ja mitä tehtäisiin sotilailla?
Olisiko joku muu valtio kiinnostunut suomen luonnonvaroista. Mitä tapahtuisi kiinteistöille, jaettaisiinko vai ensin tullut jauhattaa ensin.
Kirja tai elokuva olisi kyllä kiinnostava.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5371768Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18867- 84863
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101796Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49711- 63705
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2697- 63666
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?66613- 65533