Onko usko sukupuolitauti?
3
59
Vastaukset
- joogatooga
Näköjään se uskovaisten mieli liikkuu toisten sukupuolielinten tai perseen ympäri.
- Roiva-Uskis
Jumala on siis Suurin Mullku jota maa -... siis Taivas päälläsä kantaa.
"Kirkon uutissivusto Pod.fi kysyi marraskuussa noin neljältäkymmeneltä naispapilta, kokevatko he työssään seksuaalista häirintää. Yli puolet vastasi myöntävästi. Jotkut olivat saaneet rivoja puheluita, toiset taas joutuneet lääpittäväksi.
”Sielunhoitoasiakas kertoi hyvin vihjailevaan sävyyn omista seksuaalisista ongelmistaan ja toiveistaan. Hän on aiemminkin etsinyt ’uhreikseen’ nimenomaan nuoria naispappeja. Asiakassuhde päättyi lyhyeen”, eräs papeista kertoi."
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/kuinka-yleista-on-pappien-seksuaalinen-hairinta
"Työväkivaltahavainnot sekä väkivallan tai sen uhkan kohteeksi joutuminen ovat kirkon työpaikoilla vähentyneet. Kuitenkin työpaikkakiusaamista tai henkistä väkivaltaa esiintyi niillä valtakunnallista tasoa useammin.
Joka kymmenes kirkon työntekijöistä arvioi työpaikalla esiintyvän työyhteisön, asiakkaiden tai molempien aiheuttamaa jatkuvaa työpaikkakiusaamista tai henkistä väkivaltaa. Viisi prosenttia koki sitä työpaikallaan itse tutkimushetkellä.
Kiusaamista kokeneet mainitsivat useimmiten kiusaajan olevan työtoveri. Esimiehet koettiin kiusaajina aiempaa harvemmin ja seurakuntalaiset aiempaa useammin. Apua kiusaamiseen haettiin entistä useammin esimiehiltä mutta myös työtovereilta ja työterveyshuollosta.
Seksuaalinen häirintä arvioitiin kirkon työpaikoilla hyvin vähäiseksi. Lisäksi valtaosa kirkon työntekijöistä koki, ettei päihdeongelmia esiinny heidän työpaikoillaan."
http://www.tyoturva.fi/ttk_uutiset/uutisarkisto/?1963_m=1407
Aika karua tekstiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5471787Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18877- 84873
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101806Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50719Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2707- 63705
- 63676
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74628- 65543