Tieteellinen selitys Jumalalle

perkana.

kaikkihan me tiedämme, että meikä kasvattaa rotu nimeltä vorlonit. He ilmestyvät meille valo-olentoina, jumalina, jokaiselle nuoremmalle rodulle erikseen. Meitä kasvatetaan aseiksi, sillä meillä on tulevaisuudessa merkittävä osa tulevassa suursodassa. Me, muiden nuorten rotujen kanssa tulemme saamaan universumin haltuumme, sillä ensimmäiset, valon ritarit ja pimeyden ruhtinaat tulevat siirtymään rajan tuollepuolen.

Saavutammen ensimmäisen yhteyden silloin, kun kykenemme saavuttamaan valonnopeuden, koska se aikaansaa havaittavan jäljen aika-tila avaruuteen, joka herättää kehittyneempien olentojen mielenkiinnon, ja he tulevat paikanpäälle ihmettelemään.

13

179

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suhtautuvatko he ihmisiin kuten palkkatyöläisiin, orjiin, hyötyeläimiin vai vahinkoeläimiin?

    • allmighty1.

      Juuri tuli uutisissa tieto tiedemiesten kokeesta missä he olivat ylittäneet valonnopeuden.

      Not on siis niin että ihmiskunta tulee hyppäämään yli vorlonien koska tekniikkamme tulee kehittymään nopeammaksi kuin heidän. Tällöin olemme Jumalien asemassa.

      Kyllä nyt vorloneita harmittaa.

      • Näin sanoo Herra, Herra: Tappakaa kaikki vorlonit, heidän miehensä, vaimonsa, poikansa, tyttärensä ja imeväisensä, niin olette totisesti täyttäneet Herran tahdon ja Hän on teille suosiollinen.


      • tieteenharrastaja

        Nyt on jo koelaitteistossa ollut virhe löydetty ja tieto peruttu. Eipä se kovin suurta uskottavuutta saavuttanut sitä ennenkään.


      • toentonkia
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Nyt on jo koelaitteistossa ollut virhe löydetty ja tieto peruttu. Eipä se kovin suurta uskottavuutta saavuttanut sitä ennenkään.

        bara: bring forth something that is radically new; produce that which is new, extraordinary, and/or epochal; produce through supernatural activity
        hayah: become; cause to appear or arise; cause to be made or done; come into existence; come to pass; make into something
        asah: make; produce; manufacture; fabricate

        BARA tarkoittaa käännöksissä LUODA mutta hebreassa kun sanat ovat kirjoitettu yhteen seuraa;

        BARA = luoda
        BAR A = Jumalan Poika ( jälkeläinen on samaa lajia kuin vanhempansa vrt. "lajiensa mukaan")

        Toisinsanoen luotiin SANAlla joka tarkoittaa Jumalan poika =luomissana-
        Tähän Johanneksen evankeliumin alku viittaa näin.
        1. Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
        2. Hän oli alussa Jumalan tykönä.
        3. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.


        .


    • scenario possible

      Hyvä tieteellinene theoria jälleen jäämässä ewokkien huomiotta. Täysin mahdollinen scenaario.

    • Materialisointu

      Mutta lopulta. Se on vain testi.

    • en usko

      ei ole totta,

      • Kyllä on!

        On se


    • .

      .

    • tieteenharrastaja

      "Tieteellinen selitys Jumalalle." Menneet vain science ja science fiction sekaisin.

    • >meikä kasvattaa rotu nimeltä vorlonit

      Mikä tässä lauseessa onkaan subjekti?

      On hienoa, että kehittyneemmät olennot ovat samaa Homo sapiens -lajia kuin me, mutta vain eri rotua. Oikeinhan tässä ylpistyy.

      • toentonkia

        Raamattu kytkee kyllä kaikki elolliset yhteen omalla tavallaan.
        Ja ne, joita enkeleiksi sanotaan ovat käyneet oman lapsuusvaiheen jossain universumissa.
        Ihminen luotiin yhdeksi pariksi joka lisääntyy jakaantuen moniksi yksilöiksi.
        Ja Aadamin ottaminen patriarkaksi vaikkapa jo aiemmin olleiden ihmisten joukosta sopii ihan hyvin kuvioon.
        Itseasiassa kaksi luomiskertomusta voi olla vihje siihen että ne eivät kerrokaan samasta ihmisen luomisesta.
        Syntiinlankeamiskertomus olisi näinollen toinen todiste.

        Nimittäin sukulaisuus yhdistää sekä ennen eläneet että jälkeenpäin syntyneet keskenään sukulaisiksi joka sukupolvessa.

        Mutta päättelemme kumminpäin tahansa, ME emme voi pitää kumpaakaan muuna kuin tulkintana tai hypoteesina ja tällöinkin eri tavalla tulkintaa käyttäen osana "oppia" kuin evokit evoluutiota todistellessaan.
        Tämä selittäköön miksei luomisoppi ole rakenteeltaan kopio evoluutioteoriasta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      101
      1011
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      57
      969
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      820
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      142
      774
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      685
    6. 78
      541
    7. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      89
      528
    8. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      99
      519
    9. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      518
    10. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      516
    Aihe