Skeptisten tajunnan ja luovuuden taso

Örkkidea

Jos verrataan skeptisen, kuten ateistisen maailman tajunnan laajuutta Jumala kuvaan, lienee päivän selvää itsekullekin, että ateismi on rajoittuneempaa, koska se elää materiassa ja tässä luonnollisessa maailmankatsomuksessa, joka voidaan aina selittää jollakin tavalla ja varsinkin todistusaineiston avulla. Onko totta, että skeptisten ihmisten tajunnan ja luovuuden taso on keskivertoa matalampi.
Näin ainakin väittää Yhdysvalloissa v. 1981 Pennsylvanian yliopiston lääketieteelisessä tiedekunnassa julkaistu tutkimus, jossa otanta oli 1500 ihmistä. Jumalan kieltäjistä 750 ihmistä otettu verrokkiryhmä ei pystynyt suoriutumaan luovuutta vaativista tehtävistä, kuten abstraktien kuvien tulkinnasta ja sanatehtävistä yhtä nopeasti kuin universaalisen tajunnan omaavat testihenkilöt. Skeptisimmät henkilöt eivät nähneet kuvissa mitään, joka koskettaisi heidän konkreettista maailmankuvaansa. Kosmisemman tajunnan omaavista suurin osa sensijaan löysi hyvinkin syvällisiä merkityksiä ja maailmoja kuvien kautta ja siksi heitä verrattiinkin tutkimuksessa lapsenkaltaisiin aikuisiin.

13

107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • >>>Jos verrataan skeptisen, kuten ateistisen maailman

    • "Jumalan kieltäjistä 750 ihmistä otettu verrokkiryhmä ei pystynyt suoriutumaan luovuutta vaativista tehtävistä, kuten abstraktien kuvien tulkinnasta ja sanatehtävistä yhtä nopeasti kuin universaalisen tajunnan omaavat testihenkilöt. Skeptisimmät henkilöt eivät nähneet kuvissa mitään, joka koskettaisi heidän konkreettista maailmankuvaansa. Kosmisemman tajunnan omaavista suurin osa sensijaan löysi hyvinkin syvällisiä merkityksiä ja maailmoja kuvien kautta ja siksi heitä verrattiinkin tutkimuksessa lapsenkaltaisiin aikuisiin."

      Skepsismi iski kyllä nyt sen verran että epäilen kyllä koko testin olemassaoloa.

    • hehehei

      ateistit puhuvat vakavissaan spagettihirviöstä. Siinäpä se syvällinen kuva ateismista ja he kuvittelevat vielä olevansa hauskoja älykkyytensä päälle.

      • ghfgghfg

        Sen lentävän spasgettimonsterin tilalle on päätetty valita
        suomalaisempi Lentävä Kalakukko.


      • hehehei

        Kristityt puhuvat vakavissaan Jeesuksesta: Auttavasta Jumalasta joka salli WTC-Iskut ja nälänhädät. Siinäpä se syvällinen kuva Kristityistä ja he kuvittelevat vielä olevansa hauskoja älykkyytensä päälle.


      • moil

        Ja ateisteilla on kehittymätön taiteellinen silmä.
        Usein he myös ovat epämusikaalisia ja siksi hardrokkareita.
        Urheilukaan ei heiltä kovin hyvin suju.
        Olettehan nähneet ristinmerkkien tekoa ennen kilpasuorituksia.
        Ja kyllä rävähtää.


    • huma Nisti

      Spagettihirviö koksettaa syvällisesti ja lentävät makaroonit ylipäänsä.

      • "heitä verrattiinkin tutkimuksessa lapsenkaltaisiin aikuisiin."

        Niinpä niin.


    • Paahtoleipäjeesus

      Niin, jeesustelijahan näkee Jeesuksen joka paikassa - paahtoleivässäkin.

    • kghjkghjk

      ''Näin ainakin väittää Yhdysvalloissa v. 1981 Pennsylvanian yliopiston lääketieteelisessä tiedekunnassa julkaistu tutkimus''
      Mistä olet lukenut tutkimuksen tuloksista?

    • Ateisti elää tässä "rajattomassa" materialistisessa maailmankaikkeudessa ja teisti pyhien kirjojensa erittäin rajoittuneessa maailmassa. Abstraktien kuvien tulkinnassa uskovainen ehkä pärjää paremmin, onhan hänellä taipumus nähdä olemattomia muutenkin.
      Tarkoittaako universaali ja kosminen tajunta samaa kuin uskonnollisuus? enpä ole ennen törmännyt kyseisiin määritelmiin, tuon lapsenkaltaisuuden kyllä allekirjoitan, lapset kun näkevät "mörköjä" ym. ja ovat muutenkin hyvin herkkäuskoisia, vai tunnetko moniakin aikuisia jotka uskovat joulupukkiin.

      Kun ihminen oppii uusia asioita ympäröivästä maailmasta hän menettään lapsenuskonsa, tai siis ateistit menettävät, teisteillehän jää vielä usko yhteen mielikuvituskaveriin :)

      Olen itse ateisti, kognitiivisesti lahjakas , ÄO 150 ja koska olen myös luova on minulla siis oltava myös mielikuvitustakin. Siitä huolimatta en näe ko. kuvissa mitään, luultavasti siksi koska niissä ei todellisuudessa ole mitään,
      Oliko tutkimuksessa kerrottu mitä nämä "kosmisen tajunnan" omaavat koehenkilöt näkivät kuvissa? luultavasti jeesuksen, enkelin tms.

      Rohrschachin tms. kuvilla testataan ihmisen taipumusta tulkita näkemäänsä omien uskomustensa tai käsityksiensä mukaan, toisin sanoen hänen persoonallisuuttaan, ei varsinaisesti luovuutta.

      Ateisti tai skeptinen ihminen näkee todellisuuden eli abtsraktin kuvan ja "kosmisen tajunnan" omaava sen mitä haluaa nähdä, eikä siis todellisuutta.

      Kokeen tulos pitää sinänsä hyvin paikkaansa kun sitä vertaa ateistien ja teistien välisiin eroihin, nimittäin kun ateistiten ja skeptikkojen verrokkiryhmä on yhtä mieltä siinä että kyseessä on abstraki kuva niin tämä toinen ryhmä riitelee keskenään siitä kenen näkemys on oikea.

    • xfisy

      Usko se vasta rajoittunutta on. Tieteelisesti todistettuja tosiasioitakaan ei hyväksy, tai jos hyväksytään niin satoja vuosia myöhässä. Esim. maa kiertää aurinkoa eikä toisin päin. Senkin kiistämättömän tosiasian hyväksymiseen meni uskovaisilta satoja vuosia.

    • Laittaisitko vielä linkin tutkimukseen.

      "Kosmisemman tajunnan omaavista suurin osa sensijaan löysi hyvinkin syvällisiä merkityksiä ja maailmoja kuvien kautta ja siksi heitä verrattiinkin tutkimuksessa lapsenkaltaisiin aikuisiin. "

      Tietysti harhaluuloiset peilaavat harhaluulojaan kaikkeen. Ei se tee heistä yhtään sen luovempia. millä mittarilla siinä muuten mitattiin luovuutta?

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      245
      7607
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      244
      4643
    3. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      171
      1805
    4. Vihjeitä kaivatusta

      Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)
      Ikävä
      74
      1690
    5. Rakas mussukka

      anna joku merkki itsestäsi. Pyydän.
      Ikävä
      71
      1184
    6. Niin pettynyt

      Olen suhun ja siihen ettet koskaan kohdannut reilusti
      Ikävä
      134
      1142
    7. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1087
    8. Lieksa missä syy?

      Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte
      Lieksa
      128
      976
    9. Martina Jeopardyssa

      Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy
      Kotimaiset julkkisjuorut
      207
      951
    10. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      104
      925
    Aihe