Vedenpaisumus ja veden katoaminen

Jumalan armosta

Raamattu kertoo ensin auenneen syvyyden lähteen, joka tarkoittanee merien keskiosien nousua, jonka seurauksena vesi jota myös taivaan ikkunasta satoi, painoi vastaavasti mannerlaattoja alaspäin.
Veden katoaminen tapahtui maankuoren liikkeen vastakkaisessa liikkeessä meren keskustan laskuna ja mannerlaattojen nousuna sekä haihtumisena.

19

143

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Entäpä jos kuitenkin

      Tai sitten koko tarina on satu eikä merenpohjan fysiikan lakien ja kaiken geologisen tiedon vastaista pomppimista tapahtunutkaan?

      Miksi emme ottaisi huomioon sitä vaihtoehtoa, että satojen yliopistojen ammatikseen geologiaa tutkivat tieteentekijät eivät olekaan kaikki samalla tavalla erehtyneitä vaan ovatkin oikeassa?

      • Apo-Calypso

        "Miksi emme ottaisi huomioon sitä vaihtoehtoa, että satojen yliopistojen ammatikseen geologiaa tutkivat tieteentekijät eivät olekaan kaikki samalla tavalla erehtyneitä vaan ovatkin oikeassa? "

        Aika radikaali ajatus. Kumpaakohan uskoisi, kotipirtissään kuolaavaa kreardipelleä vai tuhansia ammattitaitoisia geologeja? Pistitpä pahan.


    • a.

      Noin se Apo taas nielee lainkaan epäilemättä nykygeologien enemmistön näkemyksen pysyvänä totuutena.

      Voiko tuollainen olla mitään muuta kuin tehokkaan aivopesun tuotetta.

      Kehotan tutustumaan aiheeseen.

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Aivopesu

      • Voi itsekkin ajatell

        Taitavat uskovaiset jotka ovat kaikkein parhaiten aivopesty. Heidän on uskottava kaikki mitä oman uskontokunnan raamatuntulkitsijat heille kertovat.
        Uskovaisten mielestä kaikki tieteellinen joka ei tue heidän näkemystään asioista on saatanasta ja siten valhetta Jos uskovainen vähäkin epäilee raamatun totuutta niin epäilyn herättäjä on itse pää piru.


      • Suhteellisuudentajua

        "Noin se Apo taas nielee lainkaan epäilemättä nykygeologien enemmistön näkemyksen pysyvänä totuutena."

        Jos käytännössä kaikki asiaa tutkineet tieteentekijät ovat tulleet samaan lopputulokseen, niin mitenköhän fiksua on fiilispohjalta arvata, että he ovat kaikki väärässä?


    • T7

      Jättimäinen jäästä muodostunut komeetta ( taivaan ikkuna , ikkunastahan tulee valoa tuon ajan ihmisistä komeetta näytti ikkunalta) ohitti maan läheltä Nooan aikaan. Siitä sinkoutui miljardeja kuutioita jääkimpaleita maan ilmakehään jotka sulivat sateena maahan. Valtaisa komeetan aiheuttama vuorovesi-ilmiö aiheutti lopun tulvan.

      VT:n tarinoiden todistaminen käy käden käänteessä. Kun on vilkas mielikuvitus kaikkille asioille saadaan "luonnollinen" selitys.

      • Jumalan armosta

        Herran puhetta Jobille.
        Job.38: 8-11 Ja kuka sulki ovilla meren, kun se puhkesi ja kohdusta lähti, kun panin sille pilven vaatteeksi ja synkeyden kapaloiksi, kun minä rakensin sille rajani, asetin sille teljet ja ovet ja sanoin: `Tähän asti saat tulla, mutta edemmäksi et; tässä täytyy sinun ylväiden aaltojesi asettua´?
        16 Oletko astunut alas meren lähdesuonille asti ja sulkenut syvyyden kuilut?
        30 Vesi tiivistyy kuin kiveksi, ja syvyyden pinta sulkeutuu kiinni.

        Esittämäsi vuorovesi-ilmiön olisi täytynyt kestää noin puoli vuotta, miten se on mahdollista ympäri maapallon. Jääkimpaleita olisi tullut maahan asti rikkoen arkin, rakeista ei ole mainintaa vaan rankasta sateesta.
        Raevarasto jopa viisikymmenkiloiset on säästetty ahdingon ajaksi, sodan ja taistelun päiväksi, 22,23, Harmagedonin sodan Ilm.16:21.


    • Huuhaa Hihhu

      Turhaa ihmisen yrittää selittää Jumalan tekoja. Ne ovat Kaikkivoipia, Kaikkihyviä ja Kaikkitietäväisiä. Evokkipellejen on turha aukoa kiduksiaan ja rämpiä hänen Suunnitelmaansa vastaan. Se Toteutuu halusitte tai ette.

    • Bulllshit!

      Tuohan on ihan täyttä roskaa. Luojalle on kaikki mahdollista. Siispä' Jumala loi tänne tilapäisesti ylimääräistä vettä ja vedenpaisumuksen loppuessa peruutti luomistyönsä. Koska kaikkki on mahdollista, niin vettä oli sen verran, että korkeimmatkin vuoret peittyivät. Vuoret saivat olla nykykorkeudessaan ja mantereet nykysijoillaan, luoja vaan loi vettä riittävästi. Ei tässä mitään mannerlaattojen formulakisoja tarvita saati muita ihmeellisiä selityksiä..

      Kaikki eläimet olivat siihen aikaan Nooan arkin lähistöllä edustettuina. Vedenpaisumuksen jälkeen enkelit jakelivat eläimet eri puolille maapalloa tarpeen mukaan.

      Vedenpaisumuksesta juurikaan ei näy geologisia todisteita, koska Jumala veden luomisen peruuttaessaan myös poisti vedenpaisumuksen jäljet suurimmaksi osaksi. Siinä sivussa saatana pääsi piilottelemaan eripuolille todisteita vanhasta maasta eksyttääkseen ihmiset.

    • aa piste

      Kyllä se on niin, että se kaikki tulvavesi oli jumalan kusta! Jumala kusta lorotteli kännissä kaikki sen nesteen ja sitten kävi moppaamalla kuivaamassa tekosensa heti vuoden kulutta huomattuaan tekonsa..
      Näin on tositieteen keinoin tämäkin asia nyt selitetty.

    • Jumalan armosta
      • Seinähulluja

        Ihan lapsentasoista tarinaa toi RV artikkeli. Eikö uskovaisilla ole ton kummosempia selityksiä asioille. Siinähän selvästi annetaan ymmärtää että suurin osa eläin-lajeista olisi kehittynyt evoluutio-teorian mukaisesti. Kaiken näkösiä selityksiä olen kuullut mutta noi puiden vuosirenkaiden määrä. VIISI VUODESSA huh hu mitä touhua


      • asianharrastaja
        Seinähulluja kirjoitti:

        Ihan lapsentasoista tarinaa toi RV artikkeli. Eikö uskovaisilla ole ton kummosempia selityksiä asioille. Siinähän selvästi annetaan ymmärtää että suurin osa eläin-lajeista olisi kehittynyt evoluutio-teorian mukaisesti. Kaiken näkösiä selityksiä olen kuullut mutta noi puiden vuosirenkaiden määrä. VIISI VUODESSA huh hu mitä touhua

        Sieltähän se on suoraan kreationistien valheverstaalta. Googlaa "Flood Geology".


    • Filadelfi

      Puiden tiedetään tekevän jopa viisi vuosirengasta per kasvukausi, vieläpä sillä tavalla, että joskus ”valevuosia” ei voi erottaa mikroskoopillakaan. Lisäksi olosuhteet ennen Vedenpaisumusta olivat todennäköisesti nykyistä suotuisammat, joten renkaita on voinut tulla monia per vuosi. Eli ”8000 vuoden” tulos voisi kutistua jopa 1600 vuoteen.
      http://kreationismi.fi/?p=2&sp=0&id=163
      Jotkut puut elävät hyvin vaikeissa tilanteissa ja silloin on paljon puuttuvia renkaita.http://www.conifers.org/topics/oldest.htm

      Raamattu on luotettava ilmoitus Jumalan teoista.
      Jättiläisiä on ollut olemassa, ennen ja jälkeen vedenpaisumuksen jotka sai alkunsa kun Jumalan pojat yhtyivät maan tyttäriin 1Moos.6:4.
      Josta todistaa kirjoitukset, 4Moos.13:34 Näimmepä siellä jättiläisiäkin, Anakin jättiläisheimon jälkeläisiä, ja me olimme mielestämme kuin heinäsirkkoja; sellaisia me heistäkin olimme.
      Jobin kirjassa mainitut dinot on löytynyt, kuin myös löydöt jättiläisistä, josta kuvia;
      http://ufojenmaailma.blogspot.com/2011/09/jattilaisia-on-ollut-olemassa.html

      • asianharrastaja

        Ja lisää samaa kansanrunoutta.


      • Eli hyvissä olosuhteissa tulee useampia vuosirenkaita vuodessa? Hyvinä vuosina on siis useampi talvi?


    • filadelfi

      Raamatussa on hepreankielestä käännösvirheitä; http://koti.phnet.fi/petripaavola/VTvirheitaKO

      1 Moos. 1:2: "Ja maa oli autio ja tyhjä".
      Oikea käännös kuuluu: "Ja maa TULI autioksi ja tyhjäksi". Jumalan tuomio kohtasi koko silloista Lusiferin valtakuntaa. Tuomiota kuvataan Jer. 4:23-26:ssa.
      Tämä ensimmäinen vedenpaisumus päättyy uuden luomisen Jumalan sanoihin;
      9: >>Kokoontukoot vedet, jotka ovat taivaan alla, yhteen paikkaan, niin että kuiva tulee näkyviin>>. Ja tapahtui niin.
      2Piet.3: 5-7 tarkoittaa ikivanhan luomisen (1Moos.1:1) hukkumista, mutta että nykyiset taivaat ja maa on talletettu tulelle, jumalattomain tuomion päivään, josta Hebr.12:26 >>vielä kerran minä liikutan maan, jopa taivaankin>>.
      Tuolloin luodaan uusi taivas ja maa.

      Niin kuin se tapahtui ensimmäisessä vedenpaisumuksessa, niin myös Nooan ajan vesi poistui maan kohoamisen ja meren pohjan alennettua;
      PS.33:7 Hän kokoaa meren niin kuin roukkioksi, panee syvyyden säiliöihin.
      104:6-8 Sinä peitit sen syvyyden vesillä kuin vaatteella: vuoria ylempänä seisoivat vedet. Mutta ne pakenivat sinun nuhteluasi, sinun jylinääsi ne juoksivat pakoon; vuoret kohosivat ja laaksot laskeutuivat paikkoihin, jotka sinä olit niille valmistanut.

      • Ei voi ymmärtää mite

        n järjetöntä toimintaa. MIKSI kaikkivaltias Jumala on sallinut että hänen kaikkikertovaan oppikirjaan on tullut tulkinnan sallivia käännösvirheitä. Olisi ollut hänen arvonsa mukaista toimintaa siirtää kääntäjän kynää juuri sillai että olisi muodostunut oikeita kirjaimia oikeassa järjestyksessä. Silloin ei kukaan voisi esittää tai paeta väärien tulkintojen taakse.


    • Ei, ei ja kolmesti ei. Olette kaikki väärillä jäljillä. Ei vettä tullut yhtään lisää. Se vain paisui. Vetenpaisumus-sana totistaa sen täytellisesti.

      On se niin mukavaa kurittaa evokkeja (ynnä muita, eiväthän kreationistitkaan ole tätä keksineet).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      557
      1868
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      917
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      87
      898
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      816
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      739
    6. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      727
    7. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      68
      705
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      658
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      543
    Aihe