Mustan kissan jäänsiniset silmät avautuivat, kun Maria työnsi sormet sen pitkän karvan sekaan, mutta sulkeutuivat uudelleen notkean vartalon kierähtäessä selälleen valkoisen fleeceviltin päällä. Kissa oli nuori niin kuin Mariakin, mutta se oli onnellinen, Maria ei. Kun hän oli siirtynyt toimistosta etätyöhön, oli äkkiä käynyt selväksi, ettei hänellä ollut ystäviä työn ulkopuolella, mutta nyt oli myöhäistä katua. Pahinta oli, että erakoituminen teki tehtävänsä. Parissa kuukaudessa hän lakkasi kaipaamasta muutosta, ja nyt syksy oli kääntynyt talveksi ja häntä ympäröivä pimeys ja yksinäisyys muodosti muurin Marian ja ihmisten väliin.
Kolina rappukäytävässä sai kissan havahtumaan. Maria vilkaisi laiskasti ovea. Väliovi oli auki ja Maria kuvitteli tumman hahmon vilahtavan ovisilmän ohi, mutta ei noussut sulkemaan väliovea vaan nojautui taaksepäin ja siirsi katseensa kannettavan näyttöön. Hetken kuluttua kolina voimistui ja siirtyi aivan hänen ovensa taakse. Huokaisten hän nousi, veti yöpaidan yltään ja heitti sen sängylle. Sitten hän kiskoi päälleen kissan viltin. Fleeceen kietoutuneena Marian sirot sääret jäivät paljaiksi, mutta välinpitämättömästi hän työnsi tummat hiukset silmiltään ja meni katsomaan kuka käytävässä metelöi.
Ovisilmästä ei nähnyt mitään, joten Maria avasi lukon ja huomasi, ettei ovi auennut kunnolla.
”Odota vähän!” miehen ääni kuulosti terävältä ja sai Marian hätkähtämään. Jotain raskasta kannettiin hissiin ja joku nykäisi oven auki. Maria tuijotti hölmistyneenä edessään seisovaa miestä. Mies oli pitkä ja jäntevä, selvästi fyysistä työtä tehnyt ja iältään lähemmäs neljääkymmentä. Musta työvaatetus uhosi kylmää ulkoilmaa. Harmaat silmät tutkivat huolettomasti Marian sääriä samalla, kun mies pahoitteli häiriötä. ”Jouduttiin raivaamaan tavaraa tuolta yläkerrasta. Edellinen asukas jättänyt käytävään. Aloitellaan remonttia.”
”Vai niin.” Maria ei tiennyt mitä sanoa. Tilanne tuntui vaikealta.
”Me tästä lähdetään. Pääset töihisi.” mies hymyili hieman ja silmät eksyivät Marian rinnoille. Fleece oli valahtanut alemmas ja paljastanut, ettei Marialla ollut mitään viltin alla. Maria oli väsynyt, eikä jaksanut välittää. ”Ellet tahdo tarjota työläiselle aamukahvia?”
Miehen röyhkeä kysymys sai Marian hymyilemään.
”Jos sinä yksin tulet, voin toki tarjotakin.”
Kolina rappukäytävässä sai kissan havahtumaan. Maria vilkaisi laiskasti ovea. Väliovi oli auki ja Maria kuvitteli tumman hahmon vilahtavan ovisilmän ohi, mutta ei noussut sulkemaan väliovea vaan nojautui taaksepäin ja siirsi katseensa kannettavan näyttöön. Hetken kuluttua kolina voimistui ja siirtyi aivan hänen ovensa taakse. Huokaisten hän nousi, veti yöpaidan yltään ja heitti sen sängylle. Sitten hän kiskoi päälleen kissan viltin. Fleeceen kietoutuneena Marian sirot sääret jäivät paljaiksi, mutta välinpitämättömästi hän työnsi tummat hiukset silmiltään ja meni katsomaan kuka käytävässä metelöi.
Ovisilmästä ei nähnyt mitään, joten Maria avasi lukon ja huomasi, ettei ovi auennut kunnolla.
”Odota vähän!” miehen ääni kuulosti terävältä ja sai Marian hätkähtämään. Jotain raskasta kannettiin hissiin ja joku nykäisi oven auki. Maria tuijotti hölmistyneenä edessään seisovaa miestä. Mies oli pitkä ja jäntevä, selvästi fyysistä työtä tehnyt ja iältään lähemmäs neljääkymmentä. Musta työvaatetus uhosi kylmää ulkoilmaa. Harmaat silmät tutkivat huolettomasti Marian sääriä samalla, kun mies pahoitteli häiriötä. ”Jouduttiin raivaamaan tavaraa tuolta yläkerrasta. Edellinen asukas jättänyt käytävään. Aloitellaan remonttia.”
”Vai niin.” Maria ei tiennyt mitä sanoa. Tilanne tuntui vaikealta.
”Me tästä lähdetään. Pääset töihisi.” mies hymyili hieman ja silmät eksyivät Marian rinnoille. Fleece oli valahtanut alemmas ja paljastanut, ettei Marialla ollut mitään viltin alla. Maria oli väsynyt, eikä jaksanut välittää. ”Ellet tahdo tarjota työläiselle aamukahvia?”
Miehen röyhkeä kysymys sai Marian hymyilemään.
”Jos sinä yksin tulet, voin toki tarjotakin.”
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.