Suomennettu, englannitettu, venäjännitetty...

Jos persian kielen päämurre (tai paremminkin tuon kielen rinnakkainen nimitys) on farsi, lienee meillä lupa kahdentaa s ja puhua farssitetusta kielestä.

Albert Ketelbeyn tunnettu musiikkiteos Persialaisella torilla taisi muuntua eräiden Suomen musiikkihemmojen käsittelyssä muotoon Perseenalaisella torilla. Olivatko asialla Pentti Oskari Kankaan Seitsemän Seinähullua Veljestä vai Aleksis-Veljen Seitsemän Kivestä, eos.

Kun norjantaminen onnistuu erityisen notkeasti, voitaneen puhua myös kielen norjentamisesta tai norjistamisesta.

Vinmonopoletin turpeensavuisista skottitarpeista sekoittamaa Upper Ten -nimistä kielennorjistajaa sai muutaman vuoden ajan meikämonopolistakin, mutta eipä taida saada enää. Norjassa saa: ”Dyp gyllen. Whisky med god fylde og fint sammensatte aromaer av malt, torv, røyk og sjø. God lengde.”

Ekspatriaattiviikingit Jens Reidar Larsen ja Sverre Braastad ovat puolestaan ryhtyneet jo aikoja sitten tislailemaan itse uudessa kotimaassaan, jossakin Cognacin kaupungin tienoilla. Heidän kielennotkevoittajansa ovat kaupan meilläkin.

Norjentamisen vastakohta voisi olla tuo mainitsemasi venäjännitys tai ehkäpä myös venäjäntevöittäminen.

Jos tarkoitus on todella löytää asiatekstiin sopivia verbejä eikä kehitellä jonkinlaisia vitsejä, niin muodostustapahan on aika yksinkertainen. Se voidaan kuvata sanomalla, että kielen nimen genetiivimuodon perään liitetään aines -taa tai -tää, jolloin saadaan verbin perusmuoto. Siis esimerkiksi ”arabiantaa”, koska ei arabia-sanan loppu-a mihinkään häviä.

Taivutuksessa voi yksinkertaisesti ottaa mallia suomentaa-verbistä.

Mitenkähän tämä viesti toimisi englanninnutettuna? :-) (Englannintaa = kääntää englanniksi, englanninnuttaa = käännättää englanniksi; vrt. suomennuttaa. Esimerkin tarkoitus on vihjata, että kaikkia muoto-opillisesti mahdollisia sanoja ei ole pakko käyttää.)