Jo 1 000 000 jumalatonta Suomessa!

Ah ah ah!

Eroakirkosta.fi -palvelun kautta kirkosta erosi 45 000 henkilöä viime vuonna. Yleisimmät syyt eroamiseen ovat raha ja uskon puute.

Vuoden 2011 lopussa viidennes suomalaisista ei kuulunut mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan. Tieto selviää Tilastokeskuksen julkaisemasta väestötilastosta.

Viimeisen viiden vuoden aikana uskonnottomien määrä on kasvanut keskimäärin prosenttiyksikön vuodessa. Käytännössä sama määrä on poistunut evankelis-luterilaisen kirkon jäsenistä. Pienuskontojen jäsenmäärissä muutokset ovat pieniä.

Eroakirkosta.fi -palvelun saaman palautteen perusteella yleisimmät syyt eroamiseen ovat raha ja uskon puute. Pettymys kirkon toimintaan on voimistunut Ylen Homoillan jälkeen.

Palvelun tiedottaja Heikki Orsila sanoo, että kirkon jäsenmäärä tulee vähentymään kiihtyvästi, vaikkei eroaminen kasvaisi. Hänen mukaansa Homoillan tapaisista syistä eropiikkejä voi vieläkin syntyä, mutta merkittävintä kirkon jäsenmäärän kannalta on se, ettei vauvoja kasteta.

Orsila sanoo, ettei kirkko saa kuolleiden jäsentensä tilalle enää samaa määrää uusia jäseniä.

ILTALEHTI

KIRKON ROMAHDUS ON ALKANUT! TÄMÄ ON ATEISMIN JUHLAA!

17

285

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • piispanen--..-.
    • Afrikassa

      kuolee lapsia nälkään. Mitä tekee kirkko?

      • m.

        Entä mitä tekee ateisti?


    • .......

      Mielenkiintoisinta on että jokainen Suomessa asuvasta ~5,3 miljoonasta ihmisestä on ollut syntyessään ateisti. Uskovaiseksi heidät on tehnyt ihmiset, ei Jumala(t).

    • Kukaan ei ole

      ollut syntyessään ateisti. Ei voi olla ateisti jos ei osaa sanoja eikä tajua niiden merkitystä ja jos ei tunne edes teologista peruskäsitettä Jumala. Tyhjä taulu ei ole ateisti. Koskaan.

    • Mitä tekemistä tällä on ateismin kanssa? Tietääkseni uskon menettäminen johonkin kirkkokuntaan ei merkitse uskon menettämistä Jumalaan.

      • ateateate

        Ei ole olemassa vain yhtä jumalaa. Jokaisella ihmisellä on hyvä henkensä. Ei yksi jumala voi olla yhtä aikaa pitämässä hengissä kuolevaa lasta Afrikassa ja samanaikaisesti pitää Suomessa huolta jonkun Erkon tai Liliuksen optioista.


      • :D
        ateateate kirjoitti:

        Ei ole olemassa vain yhtä jumalaa. Jokaisella ihmisellä on hyvä henkensä. Ei yksi jumala voi olla yhtä aikaa pitämässä hengissä kuolevaa lasta Afrikassa ja samanaikaisesti pitää Suomessa huolta jonkun Erkon tai Liliuksen optioista.

        Niimpä niin, ilmeisesti Erkko ja Lilius rukoilevat parempaa Jumalaa.


      • Alussa oli sana
        ateateate kirjoitti:

        Ei ole olemassa vain yhtä jumalaa. Jokaisella ihmisellä on hyvä henkensä. Ei yksi jumala voi olla yhtä aikaa pitämässä hengissä kuolevaa lasta Afrikassa ja samanaikaisesti pitää Suomessa huolta jonkun Erkon tai Liliuksen optioista.

        Maallinen järkeily ei riitä ymmärtämään herran teitä ja voimaa. Usko sanaan niin pelastut ja ihmeitä tapahtuu.

        jumalattomuutta levitetään kaikkialla ja jumalattomat hallitsevat maailmassa, ja nyt tulleet voimakkaasti Suomeenkin koko ajan pahentuen tilanne.

        tv:ssä, lehdissä, mediassa, viihteessä,elokuvissa-
        tv5-viiskulma
        kolmoskanava-, ja national treasure-auringonkultti

        pöllökultti-pöllötv ja horus-pakanajumala pakanuus

        TV-sarjat vain maallisen ihannointia=pakanuus: rahaa, ruokaa, valvontaa, kilpailua toisia vastaan, rikoksia, pahuutta, pakanuutta, moraalittomuutta opetetaan, jne. Ihminen matkii sitä mitä näkee tv:ssä ja siten tv- ja viihde luo pakana-maailmaa. Huomaa että tvssä ei (melkein) milloinkaan esitetä todellista herransanaa, oikeaa tietoa asioista tai myönteistä olotilaa jättävää ohjelmaa.

        mainoksissa taustaäänenä kähisevää tai möreää puhetta, on paholaisen tai pahojen henkien ääntä tapailevaa?

        Perheet ja ihmiset hajoitettu eri ryhmiin, ja viihde jaettu eri kohderyhmille= raamatullisen perhekäsityksen hajoittamista pakanamaailmallisuuteen. Uskontoja vastustetaan julkisesti, kuten ketjun aloittajakin. Euroviisuvoittaja Lordi oli henkimaailmallisuuden ja pakanallisuuden 'mainostusta' ja pääministerime teki sarvipää-sormimerkin poseeratessaan Lordin kanssa.

        http://www.rense.com/general78/ilumm.htm


    • JuuriTuoTarkoitus

      Ateismi on kommareiden agendaa jolla saadaa moraaliarvot ajettua alas ja kansa paremmin kontorolliin. Ja ketkäs siellä kommaeriden takana oikein luuraavat???

      Russian Bolshevik "Revolution" was a Rothschild/Morgan Masonic coup
      http://www.youtube.com/watch?v=_CxaB4MtvSM

      • Juutalaiset?

        Neuvostoliiton ensimmäisen johtajan suvussa ainakin virtasi juutalainen veri äidin puolella.


      • ......

        "Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!"
        Psa. 137:9

        Siinnä Raamatun hyvää moraalia ja ilosanomaa.


    • Tässä syy ero-
    • Kumman valitset?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1147
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      551
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      500
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      487
    Aihe