Olisinko kateuden kohde?

Mies1985

Muistelinpa tässä aamutuimaan rakkauden kesää kun tuli katsottua vuokraleffa jossa oli pääosassa 17-vuotiaaksi kuvattu teininainen joka muistutti etäisesti rakkauden kesäneitoa; tosin minulla taitaa olla taipumusta nähdä noita piirteitä aika monessa naisessa.
-
Mutta itse asiaa ajatellessa eli sitä että kun täällä on AT-miehiä joilla ei ole ollut tilaisuutta rakastella ja olla pikaromanssissa teininaisen kanssa; olisitteko mieluummin minun tilanteessani/seksuaalihistoriassa eli teillä olisi ollut tilaisuus mutta ette kuitenkaan olisi varsinaisesti käyttäneet sitä?

Kyllähän meillä nimittäin oli tavallaan aika kiihkeääkin mutta en kuitenkaan kiihottunut juuri ollenkaan (paitsi ensimmäisenä iltana jolloin olin vielä muutenkin hyvin estynyt) vaikka teininainen oli aloitteellinen ja yritti kai parhaansa. Ymmärrän että monille muille se olisi paljon helpompaa ja vaikka potenssi vaivaisikin niin uskoakseni se olisi kuitenkin monilla muilla jotenkin raadollisempaa ja suoraviivaisempaa eli ihan puhtaasta jännittämisestä johtuvia, vaikka halut olisivat muuten kovat. Tuollaisilla miehillä ei luullakseni ole mitään syvällisempiä patoutumia eikä ajatuksia asiasta...ehkä silloin myös kiukku ja pettymys on suurempi koska tavoitteet ovat niin selvät.

Toivoisin että tässä pysyttäisiin asiassa eikä hirveästi spekuloitaisi/reposteltaisi minun oletetuilla vioillani.

8

185

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suomihuora=15nussima

      Riippuu oliko tämä teininainen käyttämätön vai jo käytetty huora.

    • :)))

      En haluaisi olla asemassasi, koska olet palanut kiinni tuohon yhteen hetkeen menneisyydessäsi, joka määrittelee koko nykyisen seksuaalisuutesi.

      Arvaan että tuo hetki on voimakkain seksuaalinen fantasiasi, ja kaikki seksuaaliset yritelmät ja ajatukset muuttuvat päässäsi pakonomaiseksi fantasiaksi Rakkauden Kesästä ™ tuon teinitytön kanssa. Sinun pitäisi keksiä joku keino päästää irti jatkaaksesi eteenpäin, enkä tarkoita tukahduttamista, sillä se vain saa pakkomielteen purkautumaan myöhemmin mutta voimakkaampana.

      Olin lukiossa ihastunut luokan kaunottareen, joka jostakin kumman syystä osoitti minulle huomiota. Hän aloitti silmäpelin kanssani. Välitunneilla katselimme toisiamme käytävän poikki, tuntien alussa hän tuli istumaan pulpetilleni jutellessaan kavereilleen, ja minä patologisen ujo reppana olin tulessa, mutta liian lamautunut tehdäkseni aloitetta. Rakastuin tähän tyttöön palavasti, se ei enää ollut koulupojan ihastusta kivan näköiseen tyttöön, vaan jotain vallan muuta.

      Peliä jatkui vuoden, kunnes yhtäkkiä huomasin, että jokin oli muuttunut. Hän oli löytänyt poikaystävän, joka tosin ei ollut koulustamme. Masennuin, ja tuntui kuin olisin kadottanut jotain itsestäni.

      Sitten viimeisenä koulupäivänä ennen kesälomaa tuo poikaystävä oli tytön mukana. Poikaystävällä oli silmälasit, ja hassut kalapuikkoviikset, niin mitäänsanomattoman näköinen kuin voi. Olin räjähtää nauruun, ja sillä hetkellä minä olin jälleen vapaa. Tuntuu kuin olisin saanut sieluni takaisin. Ikäänkuin rakastuneena olin antanut koko sieluni tuolle tytölle ja sairastunut masennukseen kun sieluni oli pistetty kierrätykseen tai roskiin. Rakkauteni tyttöön päättyi sinä päivänä kuin myös masennukseni parantui. Minun ei tarvinnut enää ajatella häntä. Tämä vain henk.koht. tarinana irtipäästämisestä.

      Ehkä sielusi on edelleen rakkauden kesässä ja sinun pitää saada se takaisin.

      • Mies1985

        En kai minä ollut varsinaisesti rakastunut tähän naiseen vaan pinnistelin vain ollakseni vaikka mitään näyttöjä sen järkevyydestä ei ollut. Jo alun alkaen pidin häntä jotenkin kovana ja kylmänä mutta pakotin itseni pitämään hänestä siinä määrin kuin se oli mahdollista.
        -
        Mutta se oli silti tärkeä kokemus.


      • ....
        Mies1985 kirjoitti:

        En kai minä ollut varsinaisesti rakastunut tähän naiseen vaan pinnistelin vain ollakseni vaikka mitään näyttöjä sen järkevyydestä ei ollut. Jo alun alkaen pidin häntä jotenkin kovana ja kylmänä mutta pakotin itseni pitämään hänestä siinä määrin kuin se oli mahdollista.
        -
        Mutta se oli silti tärkeä kokemus.

        Rakkauden kesä ilman rakkautta. The one and only, Mies1985.


      • Ystävyydellä
        Mies1985 kirjoitti:

        En kai minä ollut varsinaisesti rakastunut tähän naiseen vaan pinnistelin vain ollakseni vaikka mitään näyttöjä sen järkevyydestä ei ollut. Jo alun alkaen pidin häntä jotenkin kovana ja kylmänä mutta pakotin itseni pitämään hänestä siinä määrin kuin se oli mahdollista.
        -
        Mutta se oli silti tärkeä kokemus.

        Kannattaisi ehkä miettiä miksi pinnistellä ja esittää rakkautta?

        Rakkauden olemus on romanttinen, sen perustelu järkevyydellä on onttoa ja kliinistä, vähän sama kuin menisi konserttiin vain koska on saanut liput, eikä siksi, koska pitää musiikista.

        Rakkaus on yksi nautittava elämys ihmisen elämässä, se tulee jos on tullakseen, se on siitäkin harmillinen että sitä voi vältellä, mutta jos yrittää houkutella, niin se pakenee

        Varmaankin kokemus siitä ettei tunteita voi pakoittaa on ihan tärkeä opetus.


    • Ihan ystävällisesti

      "en kuitenkaan kiihottunut juuri ollenkaan "
      - Minusta tähän kiteytyy kaikki

    • r-a-k-a-s.

      Rakkauden Kesä? Oliko 2003 tai 2004?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe