KALEVISMI on vauhdilla leviävä suomalaiskansallinen uusi uskonto,
jonka pyhä kirja on kansalliseeppokseemme perustuva KALEVILA.
Uskonnon valittu kansa on suomalaiset, ja KALEVISMI perustuu
kansalliseeppoksemme pyhään sanomaan.
Sahdin ystävänä esitän tässä näytteen luvusta Väinäm. 2:1-11 :
KAINUUN HÄÄT
1. Kesäkuun kolmantena päivänä vietettiin häitä Suomen Kainuussa, ja Väinämöisen äiti oli siellä.
2. Myös Väinämöinen, Joukahainen ja Ilmarinen oli kutsuttu häihin.
3. Sahdin loppuessa Väinämöisen äiti sanoi Hänelle: "Heillä ei ole sahtia."
4. Väinämöinen vastasi: "Vaimo, mitä puutut minun tehtäviini? Minun aikani ei ole vielä tullut."
5. Hänen äitinsä sanoi palvelijoille: "Mitä hän teille sanoo, se tehkää."
6. Siellä oli kainuulaisen puhdistamistavan mukaan kuusi valurautaista muuripataa, kukin kahden tai kolmenkymmenen ämpärin vetoinen.
7. Väinämöinen sanoi heille: "Täyttäkää muuripadat vedellä." He täyttivät ne reunoja myöten.
8. Sitten hän sanoi: "Ammentakaa nyt ja viekää pitojen valvojalle." He veivät.
9. Kun pitojen valvoja maistoi vettä, joka oli muuttunut sahdiksi*, hän ei tiennyt, mistä se oli tullut. Palvelijat, jotka olivat ammentaneet veden, kuitenkin tiesivät sen. Pitojen valvoja kutsui sulhasen
10. ja sanoi hänelle: "Jokainen panee ensin esille hyvän sahdin ja sitten, kun he juopuvat, huonomman. Sinä olet säästänyt hyvän sahdin tähän asti."
11. Tämän ensimmäisen tunnustekonsa Väinämöinen teki Suomen Kainuussa. Hän ilmaisi sillä kirkkautensa, ja kaikki läsnä olleet uskoivat häneen.
Kainuun häät
11
123
Vastaukset
- kalevisti N:o 3582
Luin juuri ylläesitetyn viestin, ja voin ilolla todeta. että tuon viestin ihme tapahtui
Kajaanin Kalevistiseurakunnan kokouksessa eilen klo 19:45.
Seurakuntaveljet ja -sisaret olivat tuoneet serakuntasaliin 10 ämpärin vetoisen
muuripadan ja täyttäneet sen ääriään myöten raikkaalla lähdevedellä.
Seurakuntavanhin luki kalevismirukouksen, ja katso, sinä aikana padan sisältö
oli muuttunut ensiluokkaiseksi sahdiksi, 16.2 % alc. !
Seurakuntakokous jatkui tämän jälkeen iloisissa merkeissä !
KALEVISMI on ilon uskonto !- MUKANA OLLUT
TOTTA ON, KÄÄNTYKÄÄ KAIKKI KALEVISTEIKSI !!!!
- kalevisti n:o 3582
MUKANA OLLUT kirjoitti:
TOTTA ON, KÄÄNTYKÄÄ KAIKKI KALEVISTEIKSI !!!!
Helvettiin Sami A:at.
Nyt puhutaan KALEVISMISTA ! - pärkkele soikoon
TOSI ON NYT KYSEESSÄ !!!
KALEVISMISTA ON SAATAVA SUOMEN VIRALLINEN VALTIONUSKONTO.
JA VALTIONUSKONTO JA VALTIO OVAT YHTÄ JA SAMAA HAMAAN
IKUISEEN TULEVAISUUTEEN !!!!!! - kalevisti n:o 2114
pärkkele soikoon kirjoitti:
TOSI ON NYT KYSEESSÄ !!!
KALEVISMISTA ON SAATAVA SUOMEN VIRALLINEN VALTIONUSKONTO.
JA VALTIONUSKONTO JA VALTIO OVAT YHTÄ JA SAMAA HAMAAN
IKUISEEN TULEVAISUUTEEN !!!!!!Me kalevistit olemme isänmaallista väkeä.
Osa meistä suorittaa vapaaehtoista siivous- ja muonituspalvelua Suomen
varuskunnissa, kukaan meistä ei lähde tekemään sitä vieraiden valtioiden
asevoimille ! - näin on
kalevisti n:o 2114 kirjoitti:
Me kalevistit olemme isänmaallista väkeä.
Osa meistä suorittaa vapaaehtoista siivous- ja muonituspalvelua Suomen
varuskunnissa, kukaan meistä ei lähde tekemään sitä vieraiden valtioiden
asevoimille !Kalevismi on isänmaallisten suomalaisten uskonto !
- Täh
Jos se on ihan ehta suomalainen uskonto niin miksi siihen piti ottaa pätkä Kaanaan häistä Israelista?
Siis tässähän oli kuvaus Kainuun häistä, ei mistään Kaanaan häistä jotka on keksittyjä juttuja. Kalevismi on ainoa oikea uskonto ja Kalevismissa on ainoa totuus. Kukaan ei tule Väinämöisen tykö ilman sydämen uskoa. Pelkästään jo se, että Väinämöinen kirkasti suuruutensa tekemällä Sahtia on riittävän vakuuttava todiste, että Kalevila on totta.
KeljuKooKojootti kirjoitti:
Siis tässähän oli kuvaus Kainuun häistä, ei mistään Kaanaan häistä jotka on keksittyjä juttuja. Kalevismi on ainoa oikea uskonto ja Kalevismissa on ainoa totuus. Kukaan ei tule Väinämöisen tykö ilman sydämen uskoa. Pelkästään jo se, että Väinämöinen kirkasti suuruutensa tekemällä Sahtia on riittävän vakuuttava todiste, että Kalevila on totta.
Pitääkö paikkansa väite, että kahta kalevistia ei toisistaan eroita muu kuin kuolema tai virkavalta?
exhellari86 kirjoitti:
Pitääkö paikkansa väite, että kahta kalevistia ei toisistaan eroita muu kuin kuolema tai virkavalta?
Sain olla todistamassa tällaista hetkeä. kun Herra johdatti minut tilanteeseen, jossa edes virkavalta ei saanut erotettua kahta oikeassa uskossa olutta TOSIKalevistia!
Väinämöinen puhui sydämelleni henkensä kautta tuossa tilanteessa. Väiski elää, kiitos Väiskille!
- kalevisti n:o 6585
Sahti ei ole lainkaan huono vaihtoehto viinille !
Kääntymiseeni kalevistiksi on minuun kuitenkin eniten vaikuttanut
Kalevismin tulkinta viimeisestä tuomiosta.
Raamatun mukaan tuossa tuomiossa on tasan kaksi vaihtoehtoa:
Ikuinen kadotus tai ikuinen autuus.
Sehän on samaa, kuin koulutuksen arvioinissa olisi vain arvosanat
hyväksytty tai hylätty. On siinä tuollaisen keskivertokansalaisen
kannalta pohtimista , mikä se vietetyn elämän hyvä tai huono teko sitten tuomion kääntää lopuksi jompaan kumpaan suuntaan !
Saattaa asia olla hyvinkin pienestä kiinni !
Kalevismin mukaan sitävastoin "loppusijoituspaikkoja" on monia,
alkaen mukavista päätyen vähemmän mukaviin.
Siinä siis toteutuu länsimaisen oikeuskäsitteen periaate:
RANGAISTUS ON AINA SUHTEESSA RIKOKSEN VAKAVUUTEEN !
KÄÄNNY SINÄKIN KALEVISMIIN; SAAT OIKEUDENMUKAISEMMAN VIIMEISEN TUOMION !!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944781Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353066Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k522973Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281541Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471189
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7996Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78991Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52969