Välimuodot matelija-nisäkäs puuttuvat!

Evoluutioteorian mukaan nisäkkäät ovat kehittyneet matelijoista. Ainuttakaan todellista, ns. välimuotoa, näiden välillä ei kuitenkaan ole olemassa elävänä. Kaikkien kerrotaan kuolleen sukupuuttoon. Ainoat "todisteet" niistä ovat fossiileina löydetyt kallot, joiden perusteella on lähes mahdoton päätellä, onko kyseessä ollut matelija vai nisäkäs. Kaikki kuvat välimuodoista ovat taitelijiden mielikuvituksen pohjalta piirtämiä.

Matelijoista ns. synapsideja pidetään nisäkkäiden edeltäjinä. Ne jaetaan pelycosauruksiin ja terapsideihin. Tärkeimpänä varsinaisena nisäkäsryhmänä pidetään morganucodontidae -heimoa. Perustana ovat kallon luun ja alaleuanluun välistä leukaniveltä, jollainen on kaikilla nykyisillä nisäkkäillä, mutta ei matelijoilla. Yhtenä siirtymävaiheen eläimenä mainitaan myös cynodontti.

Muita evoluutionäkemyksen mukaisia varsinaisia nisäkkäitä, jotka evolutionistien mukaan edustavat ylimenovaihetta ovat: kuehneotherium, amphitherium, peramus ja aegialodon. Näistä tunnetaan ainoastaan leukojen kappaleita ja hampaita.

Nisäkkäiden oleellisia tuntomerkkejä ovat kuitenkin sydämen ja verenkiertojärjestelmän toiminta, munuaiset, karvoitus, maitorauhaset ja lämmönsäätelyn fysiologia.

Koska näitä ratkaisevia tuntomerkkejä ei voida näistä fossiileista, eikä taiteiloiden piirroksista nähdä, koko väite nisäkkäiden kehittymisestä matelijoista, on pelkkää todisteita vailla olevaa spekulointia ja uskottelua.

Nisäkkäiden toinen nimi on imettäväiset, koska ne imettävät poikasiaan.
On vaikea edes kuvitella jotain välimuotoa nisäkkäiden ja ei-nisäkkäiden välillä. Eläin, joko imettää poikasiaan tai sitten ei imetä. Siinä ei voi olla mitään välimuotoa. Ei ole olemassa mitään "puoli-imettäväistä" eläintä, joka puoliksi imettäisi ja puoliksi ei imettäisi.

Edellä olevan perusteella tiedämme täysin varmasti, että nisäkkäät eivät ole kehittyneet matelijoista, kuten evolutionistit uskottelevat, vaan Jumala on luonut matelijat ja nisäkkäät erikseen, kuten Raamattu totuudenmukaisesti opettaa.

14

161

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tieteenharrastaja

      Lue enemmän niin luulet vähemmän:

      "On vaikea edes kuvitella jotain välimuotoa nisäkkäiden ja ei-nisäkkäiden välillä. Eläin, joko imettää poikasiaan tai sitten ei imetä."

      Vesinokkaeläin ja nokkasiili eivät imetä, vaan poikaset nuolevat emon iholle erittyvää maitoa. Ne eivät myöskään synnytä eläviä poikasia, vaan munivat. Wikin kuvauksessa...:

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Vesinokkaeläin

      ...on paljon muitakin matelijan ja nisäkkään välimuodon piirteitä.

      • xxxxx Vesinokkaeläin ja nokkasiili eivät imetä, vaan poikaset nuolevat emon iholle erittyvää maitoa. Ne eivät myöskään synnytä eläviä poikasia, vaan munivat. Wikin kuvauksessa...xxxxxxx

        Vesinokkaeläin on ns. mosaikkilaji, mikä tarkoittaa sitä, että sillä on piirteitä, jotka muistuttavat useita eri eläimiä. Ne luokitellaan nisäkkäiksi, eivätkä ole mikään välimuoto.

      • tieteenharrastaja
        Jaakob kirjoitti:

        xxxxx Vesinokkaeläin ja nokkasiili eivät imetä, vaan poikaset nuolevat emon iholle erittyvää maitoa. Ne eivät myöskään synnytä eläviä poikasia, vaan munivat. Wikin kuvauksessa...xxxxxxx

        Vesinokkaeläin on ns. mosaikkilaji, mikä tarkoittaa sitä, että sillä on piirteitä, jotka muistuttavat useita eri eläimiä. Ne luokitellaan nisäkkäiksi, eivätkä ole mikään välimuoto.

        Tuo "mosaiikkilaji" on kreationistien epätoivoinen yritys kiistää sanoilla temppuillen vesinokkaeläimen ja usean muun vastaavan tapauksen ilmiselvät tosiasiat.

        Koska muutamaa lajia varten ei ole järkevää perustaa uusia eliöiden pääryhmiä, elävät välimuotolajit luokitellaan jompaankumpaan pääryhmään, johon ne liittyvät.

      • tieteenharrastaja kirjoitti:

        Mosaiikkilaji? Mitä hittoa? Tiede ei siis todellakaan tunne mitään "mosaiikkilajeja". :D

        Tällaista jälkeä syntyy, kun uskonlahko-raamattupiiripohjalta aletaan mestaroimaan asioita joiden ymmärtäminen on tasolla absolutely no nothing. Toivottavasti Jaakob saa palstalla mahdollisimman laajan lukijayleisön...

      • Jaakob kirjoitti:

        xxxxx Vesinokkaeläin ja nokkasiili eivät imetä, vaan poikaset nuolevat emon iholle erittyvää maitoa. Ne eivät myöskään synnytä eläviä poikasia, vaan munivat. Wikin kuvauksessa...xxxxxxx

        Vesinokkaeläin on ns. mosaikkilaji, mikä tarkoittaa sitä, että sillä on piirteitä, jotka muistuttavat useita eri eläimiä. Ne luokitellaan nisäkkäiksi, eivätkä ole mikään välimuoto.

        Onkos pussihukkakin mosaiikkilaji: susi, jolla on pussi?

        Uskovaisten kannalta hauskin mosaiikkilaji mahtaisi kuitenkin olla pussipiru: piru joka kulkee pussi kädessä laittaakseen sinne syntisiä...

      • tieteenharrastaja
        kekek-kekek kirjoitti:

        Onkos pussihukkakin mosaiikkilaji: susi, jolla on pussi?

        Uskovaisten kannalta hauskin mosaiikkilaji mahtaisi kuitenkin olla pussipiru: piru joka kulkee pussi kädessä laittaakseen sinne syntisiä...

        Pussihukka on jo päässyt menemään hukkaan, mutta pussipiruista oli viime viikolla oiken hellyttävä tv-ohjelma.

      • tieteenharrastaja
        Jaakob kirjoitti:

        xxxxx Vesinokkaeläin ja nokkasiili eivät imetä, vaan poikaset nuolevat emon iholle erittyvää maitoa. Ne eivät myöskään synnytä eläviä poikasia, vaan munivat. Wikin kuvauksessa...xxxxxxx

        Vesinokkaeläin on ns. mosaikkilaji, mikä tarkoittaa sitä, että sillä on piirteitä, jotka muistuttavat useita eri eläimiä. Ne luokitellaan nisäkkäiksi, eivätkä ole mikään välimuoto.

        Nyt ei Jaakob taida auttaa muu kuin tilata poisto ja syyttää evokkeja.

    • Apo-Calypso
    • "On vaikea edes kuvitella jotain välimuotoa nisäkkäiden ja ei-nisäkkäiden välillä. "

      Voiko tästä vetää päätelmän: kaikki, mitä sinä voit kuvitella on totta ja kaikki, mitä et voi kuvitella, ei ole mahdollista? Eli jollain metafyysisellä tavalla maailmamme toimii sinun mielikuvituksesi rajoissa - voitko kuvitella?!

      • >Voiko tästä vetää päätelmän: kaikki, mitä sinä voit kuvitella on totta ja kaikki, mitä et voi kuvitella, ei ole mahdollista?

        Jaakobin kaikki sadat tämänsyksyiset viestit lukeneena voin todistaa väkevästi, että asia on varsin tarkkaan noin.

    • A. Teisti

      Tämäpä oli valaiseva ketju… :)

      Kreationistit vaativat evoluutiot(eoria)a kannattavia esittämään välimuotoja eli eläimiä, joilla on piirteitä eri eläinryhmistä (nisäkkäistä, matelijoista, sammakkoeläimistä, linnuista jne).

      Sitten kun tällainen välimuoto, jolla on piirteitä eri ryhmistä, esitetään, se ei kelpaakaan vaan se onkin jokin mosaiikkilaji, jolla on piirteitä eri ryhmistä… :)

      Miksi muuten kasvit eivät kelpaa?! Vai ovatko kasvit kreationisteille vain kasveja kaikki…

      • xxxxx Sitten kun tällainen välimuoto, jolla on piirteitä eri ryhmistä, esitetään, se ei kelpaakaan vaan se onkin jokin mosaiikkilaji, jolla on piirteitä eri ryhmistä… :)xxxxxx

        Tietääkseni vesinokkaeläintä eivät evolutionistisetkaan tutkijat pidä matelijan ja nisäkkään välimuotona.

      • tieteenharrastaja
        Jaakob kirjoitti:

        xxxxx Sitten kun tällainen välimuoto, jolla on piirteitä eri ryhmistä, esitetään, se ei kelpaakaan vaan se onkin jokin mosaiikkilaji, jolla on piirteitä eri ryhmistä… :)xxxxxx

        Tietääkseni vesinokkaeläintä eivät evolutionistisetkaan tutkijat pidä matelijan ja nisäkkään välimuotona.

        Eivät tietenkään, sehän on nykyinen eläin.Onhan silläkin toki ollut esi-isiä:

        "Tietääkseni vesinokkaeläintä eivät evolutionistisetkaan tutkijat pidä matelijan ja nisäkkään välimuotona."

        Sellaisenaan vesinokkaeläin on todiste siitä, että eläin, jossa on matelijan ja nisäkkään piirteitä, on mahdollinen ja voinut joskus aikaisemminkin elää. Siis silloinkin, kun matelijoita oli, mutta ei vielä nisäkkäitä. Näin se tukee tällaisia piirteitä sisältävien fossiilien antamaa jo sinänsäkin vahvaa todistetta.

        Esittämäsi kommentti oli toki järkevä ja asiallinen.

    • tieteenharrastaja

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      18
      4371
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      503
      2380
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      142
      1941
    4. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      16
      1530
    5. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      77
      1525
    6. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      159
      1483
    7. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      10
      921
    8. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      34
      798
    9. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      65
      778
    10. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      106
      777
    Aihe