Auttakaa. Haluan lähteä täältä pois koska tämä alue on kaikkien ennusteiden mukaan ilmastonmuutoksen pahinta turmioaluetta. Täällä ei nytkään ole lunta ja vettä sataa kesät talvet. En myöskään halua pohjoiseen koska en todellakaan pidä kaamoksesta, enkä yöttömistä öistä.
Olen miettinyt, että millaista olisi esim. Sveitsissä tai Itävallassa? Tai sitten eteläisessä Saksassa tai pohjoisessa Italiassa. Alpeilla. Onko siellä kunnon talvet ja kunnon kesät? Eli talvisin todella paljon lunta ja kylmää, ja kesäisin kuumia helteitä? Noin etelässä varmasti paistaa myös aurinko enemmän ympäri vuoden ja piristää elämää.
Minne muuttaisin karkuun pimeyttä ja vesisateita?
4
128
Vastaukset
Asut varmaan helsingissä.
Minä asun pirkanmaalla, ja minun elämäni aikana tämä on ENSIMMÄINEN tammikuu jolloin ei ole lunta.
Kunpa jokainen talvi olisi tällainen. Kuka sitä lumenpaskaa kaipaa?
Mieluummin vesisade kuin pakkanen ja aina sitä iänikuista lumenpaskaa taivaan täydeltä. Kyllä sitä ehtii vielä tänäkin talvena tulla.
Lumi ja pakkanen muutenkin aiheuttavat vain ongelmia, järjettömiä rahallisia kuluja ja turhaa energinkulutusta.- Jaa.
Jos olet niin köyhä että lumi vie loput rahasi kannattaa ehkä mennä töihin. Ei ole kiva elää yhteiskunnan loisena tällaisena muutenkin tiukkana aikana. Normaalityöläisen taloutta lumi ja pakkanen ei paljoa hetkauta.
Ja lisäyksenä, oletko miettinyt miten moni teollisuuden muoto kärsii lumettomuudesta täällä pohjoisessa? Ennen kaikkea talviurheiluteollisuus. Ja talviurheilijat. Tykkäät varmasti katsoa nyt olympiakisoja enemmän kuin 1950-luvulla kun enää ei tule mitalin mitalia :) Itsekin kaipaan jo niin kovasti hiihtoladuille... - märkää ja lauhaa
Jaa. kirjoitti:
Jos olet niin köyhä että lumi vie loput rahasi kannattaa ehkä mennä töihin. Ei ole kiva elää yhteiskunnan loisena tällaisena muutenkin tiukkana aikana. Normaalityöläisen taloutta lumi ja pakkanen ei paljoa hetkauta.
Ja lisäyksenä, oletko miettinyt miten moni teollisuuden muoto kärsii lumettomuudesta täällä pohjoisessa? Ennen kaikkea talviurheiluteollisuus. Ja talviurheilijat. Tykkäät varmasti katsoa nyt olympiakisoja enemmän kuin 1950-luvulla kun enää ei tule mitalin mitalia :) Itsekin kaipaan jo niin kovasti hiihtoladuille...kyllä formulamenestys on tärkeämpää kuin joku älytön dopinghiihtomenestys.
- LuntaTupaan b b b
Olis se lumi hieno asia, pysyy noi etelän syöpäläiset , malariahytyset yms mitä niitä kaikkia tulokaslajeja onkaan, pois.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1905130- 191860
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631646Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s111561Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271537Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit531220Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961094Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249310995- 196955
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7880