YkSi ÄITI vaan HILLatien....koulusta

Yksi esim. vaan

En todellakaan allekirjoita sitä,että Hillatie olis Kiva-koulu piiriin kuuluva.No vouhkataan jos lapset toisiaan kiusaa (en sano että se on oikein ja pitää puuttua) mutta kun on myös sitä,että opettajat kiusaavat oppilaita....ja ennen kaikkea SIIHEN PITÄÄ PUUTTUA, kun aikuinen ; koulussa opettajat ovat esimerkkinä ,tätä nykyä "muka" esimerkkinä.Mutta saavat haukkua oppilaita,haistattaa,haukkua kotikasvatuksen...ja kaiken kieltävät (opettajat) jos alkaa selvittämään asioita.

122

3893

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ex kemppa

      Oppilas saa aukoa päätä, haistatella jne ja kun opettaja ojentaa, hän on kiusaaja. Opettajanko, joka opettaa yli pariakymmentä oppilasta samanaikaisesti, pitäisi teflonina kuunnella jonkun kasvatuksetta vaille jääneen nokkelaan teinin päänaukomista. miksi se ei ikinä ole luokan fiksuin oppilas, joka soittaa poskea.

      Ennen oppilas sai rangaistuksen koulussa huonosta käytöksesta ja toisen kotona, kun koulusta ilmoitettiin asiasta. Nyt "vanhemmat" paikkaavat tekemättäjättämisiään sillä, että hakevat valitustietä, jos joku Jeccejanisa on saanut ansaitun rangaistuksen.

      Mikä oikein on vialla?

      • tiukempi linja

        Mikäkö vialla....no ensimmäiseksi vanhempien kunnioitus ,mitä nykyajan penikoilla ei enään ole... tässä voisi ottaa oppia suoraan tummilta..valitettavasti. Kyllä se on kun rangaistus on hys ja päätä silitellään, elä enään noin tee. Kyllä se koivuniemen herra, remmi ja aresti mikä kasvattaa.... ihan turha selitellä nykyajan poppakonsteista ja niiden toimivuudesta. Itse olen kokenut aja saanut tuntea , enkä päivääkään vaihtaisi pois, siitä kokemuksesta. Kiitos siitä isälle ja äidille.


      • Nyt toimittava
        tiukempi linja kirjoitti:

        Mikäkö vialla....no ensimmäiseksi vanhempien kunnioitus ,mitä nykyajan penikoilla ei enään ole... tässä voisi ottaa oppia suoraan tummilta..valitettavasti. Kyllä se on kun rangaistus on hys ja päätä silitellään, elä enään noin tee. Kyllä se koivuniemen herra, remmi ja aresti mikä kasvattaa.... ihan turha selitellä nykyajan poppakonsteista ja niiden toimivuudesta. Itse olen kokenut aja saanut tuntea , enkä päivääkään vaihtaisi pois, siitä kokemuksesta. Kiitos siitä isälle ja äidille.

        Oppilaille kuria.

        Asia on tutkittava, missä on vika?
        Vähän henkilökuntaa / liikaa heillä työtä / hävyttömät oppilaat / saamattomat koulunkäynninohjaajat / - missä vika?

        Jokukirjoittaa kanssa tutkimisen velvoitteesta
        - HILLATIELLÄ EI KAIKKI HYVIN!

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11922048#comment-66375694

        Mikä se aikanaan oli se raastupa-asia?


      • Miksei?

      • Anonyymi

        Joskus ikävä kyllä päästä tai perhe ei oo opettajalle mieleinen... Ja tästä syystä silmätikkuna ja opettajalta tapaa niskaan vaikka muuten kunnollinen oliski... Kokemusta on tästä aikanaan ja varsin vaikea todistaa kun opettaja on se ketä kuunnellaan. Henkistä väkivaltaa ja valtaa voi käyttää kuin paljon vain...


    • ei näin!

      Aloittaja on itse vapaan kasvatuksen tulos. Todennäköisesti yh ja kaksi lasta eri isille. Nyt se sama vapaa kasvatus jatkuu toisessa polvessa. Mussukka kun saa auktoriteettia koulussa ni heti ollaan sekoamassa täällä palstoilla. Nyt lästensuojeluun ilmoitus ja penikat talteen.

      • Tämä kirpaisee!

        Pahinta minusta on sanonnan totuus, jonka mukaan nämä häirikköoppilaat (ovat sairaita tai ovat hirmuja vanhempien yllyttäminä) tuhoavat itse oman elämänsä ennen pitkää, jos joku ei tuhon tieltä heitä muualle "taluta".


    • ei uskota

      Kyllä opettajakin voi kiusata ja sitä on vaikea todistaa. Kemijärvelläkin on ollut useita opettajia joista vieläkin, vuosien jälkeen kerrotaan kuinka he nöyryyttivät oppilaita. Ja kyllähän heitä on vieläkin, nyt se vaan tapahtuu salaa niin ettei sitä voida aina todistaa. Ja kuka uskoo oppilasta? Jos vanhemmat yrittävät saada omalle lapselleen oikeutta heidät heti leimataan huonoiksi vanhemmiksi, kukaan ei usko. Kyllä lapset oppivat ettei heitä uskota ja yrittävät vaan selvitä. Parempi olla hiljaa ja kärsiä.

      • pataan vaan

        Minun nuoruudessa annettiin opelle pataan,,loppu se kiusaaminen


      • koips
        pataan vaan kirjoitti:

        Minun nuoruudessa annettiin opelle pataan,,loppu se kiusaaminen

        Niin minunki nuoruudessa. Kyllä ne siitä oppii... lopuu turha vouhkaaminen.


    • Myös tällaista on

      Työpaikkakiusaamista on paljon, myös opettajien työpaikoilla. Aina ei kiusattava ole silloin aikuinen eli työkaveri vaan se voi olla oppilas. Työpaikkakiusaaminen on vaikeasti todistettavissa jopa sellaisissa työyhteisöissä joissa on vain aikuisia. Jos oppilas kokee opettajan kiusaavan sitä ei ole helppo todistaa. Sellainen "häiriköiden" kiusaaminen opettajia kohtaan ja sitten opettajan provosoinnin tuloksena syntynyt ylireagoiminen on näkyvää ja siitä voidaan keskustella onko se kiusaamista. Mutta se toisenlainen oppilasta kohtaan oleva kiusaaminen: mitätöinti, itsetunnon tuhoaminen, naurunalaiseksi saattaminen, vanhempien vähättely, epäoikeudenmukainen kohtelu jne. niitä on vaikea oppilaan todistaa. Usein häntä ei kukaan usko ja jos joku uskaltaa puolustaa hänen oikeuksiaan pitää työyhteisö yhtä ja aikuisen puolta. Tällaisen kiusaamisen jäljet eivät parane vielä aikuisenakaan.

    • Hillatien Äidille

      Sä et ole vain yksi äiti Hillatieltä, vaan enemmän!
      Sulla yksinäänkin on oikeus vaatia asiallista kohtelua ja käytöstä kaikilta! Jos muut eivät sitä tee, niin olet sitäkin arvokkaampi yksi äiti!

      • kyllä se siitä

        voimia hillatien äidille
        täältä oli hyvä aloittaa mielen purku
        metelin nostamisella joskus asiat korjaantuu, ellei kovempia keinoja on käytettävissä nippukaupalla


      • Kemijärvellä hyvä si
        kyllä se siitä kirjoitti:

        voimia hillatien äidille
        täältä oli hyvä aloittaa mielen purku
        metelin nostamisella joskus asiat korjaantuu, ellei kovempia keinoja on käytettävissä nippukaupalla

        KEMIJÄRVELLÄ HYVÄ SIVISTYSLAUTAKUNTA (3 sivu) JATKOA
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/12092163


      • ei yhtenäiskouluja k
        kyllä se siitä kirjoitti:

        voimia hillatien äidille
        täältä oli hyvä aloittaa mielen purku
        metelin nostamisella joskus asiat korjaantuu, ellei kovempia keinoja on käytettävissä nippukaupalla

        purkakaa vain tuntoja


      • Anonyymi

        Niin on muittenkin oppilailla oikeus vaatia työrauhaan. Vuosia on ollut levotonta kun ei hulikaanejasaada pois luokista.


    • Geenivirhe

      Kiusaaminen on ihmisen lajityypillinen piirre, sitä on alle kouluikäisten kiusaaminen, koulukiusaaminen ja työpaikkakiusaamienen. Kyseessä on henkinen väkivalta, joka ei ole tietenkään kaikkien ihmisten ominaisuus, sellaisten henkilöiden, joilla on puutteellinen empatiakyky. Kasvatus kitkee kiusaamista, mutta se pitäisi aloittaa jo alle kouluikäisenä.Taipumus kiusaamiseen on geeneissä, mutta ympäristön vaiktus on merkittävä.

    • Ärsyttävää

      Mun laps oli takavuosina Hillatiellä. Ei ollut kuria yhtä kokonaista päivää. Nostin perintörahoja ja pistin lapseni vieraaseen kaupunkiin. Pientä kyselyä esitin rehtorille, voisko olla peruopetuslain mukaista opetusrauhaa, mutta ei ollut. Tein johtopäätökset. Epäehjistä perheistä tulevat kakarat piti hulvatonta meteliä.

      Ratkaisu ei sovi köyhälle. Mutta lapsiin kandee investoida niin ku koulutuksellisesti. Siinä on seki puoli, että pysyvät kermut loitolla. Ajattelin, että jos hän ottaisi puolisokseen vähintään vertaisensa. Sieltä se investointi poikii takaisin.

    • oma napa kallein

      Kiusaaminen oli se oppilaan tai opettajan taholta on aina väärin. Aikuisten kiusaaminen on vaikea toteennäyttää ja lapsen/vanhempien on vaikea saada oikeutta. Työyhteisö suojelee omiaan vaikka näkisi kiusaamista tai asiatonta käytöstä se ei suostu tulemaan oppilaan tueksi. Epävirallisesti voivat tukea ja olla empaattisia ja ymmärtää mutta jos pitäisi julkisesti puolustaa ei siihen ryhdytä.

      • HiLLatie äiTi:alku

        Niinpä,näin se menee.Kokemuksesta tullut siihen tulokseen,että kun alat ota selvää koulusta (hillatie) kirjallisesti ja vaadit vastausta asioihin kirjallisena, niin opettajalta kuin rehtorilta.No vastaukset on kuin politiikkojen eli mihinkään ei vastata suorasti,rehellisesti.Opettajan vastauksia rehtori kaunistelee kun opettaja syyttänyt oppilasta valehtelijaksi ja haukkunnut kotikasvatuksen.Ja sitten vielä syytetään kotia,että jos koulussa tapahtuu jotain opettajan taholta ja lapsi tuo sen kotona julki,että opettaja tekee kiusaa.Laitat sitten kirjallisen kyselyn asiasta opettajalle vastausta et saa,tai vastaus:väärinkäsitys.Laitat kirjallisen kyselyn rehtorille opettajan toimista.vastaus:opettajakin vain ihminen....No joo niin onkin.Mutta jotenkin ihmeellistä että opettaja saa tehdä ja toimia näin että voi kiusata oppilasta mutta anteeksi ei tarvi pyytää saatika korjata virheitään.


      • Saman asian kokenut

        Niin ja yleensä opettajien taholta kiusaaminen on henkistä.Ja tosi on että opettajat pitävät yhtä näissä asiossa.


      • älä tyydy kaikkeen
        HiLLatie äiTi:alku kirjoitti:

        Niinpä,näin se menee.Kokemuksesta tullut siihen tulokseen,että kun alat ota selvää koulusta (hillatie) kirjallisesti ja vaadit vastausta asioihin kirjallisena, niin opettajalta kuin rehtorilta.No vastaukset on kuin politiikkojen eli mihinkään ei vastata suorasti,rehellisesti.Opettajan vastauksia rehtori kaunistelee kun opettaja syyttänyt oppilasta valehtelijaksi ja haukkunnut kotikasvatuksen.Ja sitten vielä syytetään kotia,että jos koulussa tapahtuu jotain opettajan taholta ja lapsi tuo sen kotona julki,että opettaja tekee kiusaa.Laitat sitten kirjallisen kyselyn asiasta opettajalle vastausta et saa,tai vastaus:väärinkäsitys.Laitat kirjallisen kyselyn rehtorille opettajan toimista.vastaus:opettajakin vain ihminen....No joo niin onkin.Mutta jotenkin ihmeellistä että opettaja saa tehdä ja toimia näin että voi kiusata oppilasta mutta anteeksi ei tarvi pyytää saatika korjata virheitään.

        Hei;
        tee kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle ja kysy onko vastattu hyvän hallintotavan mukaisesti....

        kyllä se siitä.....

        herra löytyy herrallekin .........


    • Hyvinvointivaltio?

      Ja kauheinta on niiden pienten oppilaiden kannalta jotka eivät uskalla kertoa ja jos uskaltavat heitä ei uskota tai heidän sanomisiaan vääristellään. Koulukiusaamisen kitkeminen ei onnistu niin kauan kun opettajat sallivat sen. Parempi olla näkemättä, sulkea silmänsä ja sanoa lapselle että yritä kestää, näin toimivat Kemijärven opettajat. Ja se kauhein vaihtoehto jos kiusaaja on koulun henkilökuntaa, siinä ei voi kukaan auttaa.

      • Sen olen huomannut

        Olipa Kemijärvellä opettajana, virkamiehenä tai tavallisena politiikkona niin kansan sylkykuppina saa olla.
        Onko Kemijärvelle siennyt arjalainen väestö joka tuntee olevansa muiden yläpuolella vai sisäsiittoinen ahdasmielinen yhteisö, joka pyörii omissa pienissä ympyröissänsä, pahaa oloansa purkaen. Minä veikkaan jälkimmäistä.


      • ongo tää tota?
        Sen olen huomannut kirjoitti:

        Olipa Kemijärvellä opettajana, virkamiehenä tai tavallisena politiikkona niin kansan sylkykuppina saa olla.
        Onko Kemijärvelle siennyt arjalainen väestö joka tuntee olevansa muiden yläpuolella vai sisäsiittoinen ahdasmielinen yhteisö, joka pyörii omissa pienissä ympyröissänsä, pahaa oloansa purkaen. Minä veikkaan jälkimmäistä.

        kemijärvelä ei osaa ola, muilta kylä osataa vaattia
        näitä vaatioita ovat vuoro llaan opetajat, opilaat, vanhemmmat,setät, mumot

        tä hilatien mama o oikeasa, hyvvä mimmmi, mä sano sen


      • Oikeuksien puolesta
        ongo tää tota? kirjoitti:

        kemijärvelä ei osaa ola, muilta kylä osataa vaattia
        näitä vaatioita ovat vuoro llaan opetajat, opilaat, vanhemmmat,setät, mumot

        tä hilatien mama o oikeasa, hyvvä mimmmi, mä sano sen

        Kyllä se on niin että opettajat, virkamiehet ja politikot ne vaatii ja ajattelee vaan omaa etuaan. Heti jos kuntalainen uskaltaa vaatia oikeuksiaan aletaan mustamaalaamaan ja yritetään kääntää asiat niin että ne opettajat ym. ovat oikeassa. Näin toimitaan Kemijärvellä.


    • suivauttaa

      Tännekkö tulit ruikuttamaan.

      • tännepä_juuri

        tänne


    • Ihmetyttää

      Koko kunnan talous on huonoissa kantimissa mutta sivistyspuolella tuntuu olevan varaa. Ostetaan metsäkoneita jotka kohta ovat Rovaniemen omistuksessa. Pidetään kahta yläkoulua jotta saadaan opettajille töitä. Opetetaan kymmenen, ja alle oppilaiden luokkia. Ylläpidetään erityiskoulua 25 oppilasta ja saman verran muuta henkilökuntaa jne. Sitten ei ole varaa ostaa kirjoja, kyniä, kumeja, antaa tukiopetusta, erityisopetusta yleisopetuksen oppilaille jne. välipalat ovat onnettomia ja miten on ruoan kanssa. Nyt ei ole kaikki niin kuin pitää.

    • Palakannauttija

      sitähän tämä on läpi koko kuntaorganisaation paskan väliä kuntalaisten palveluista pääasia että saama nauttia isosta LIKSASTA!

    • heikkousmittari

      se että jossakin koulussa kiusataan osoittaa rehtorin ja opettajakunnan heikkoutta hoitaa asioita

      muutahan se ei ole!

      • ............

        Näinhän se menee.Mutta minkä sille tekee.Opettajat pitää yhtä,kukaan ei tiedä mitään...vaikka asiaa kertois koulussa...!!!!!!!!!!!


      • viiskö_laeista

        sanos muuta! mitä laki tarkoittaa turvallisella oppimisympäristöllä! sanokaa


    • mistä_kunnon_opet

      ikävää... ikävää.... ei ole ammattitaitoa, ei ole

    • hä_vet_tää
    • kaikki_pantava_kuntoon
    • kerro
      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mitä meillä oikein tapahtuu?
        lukio ainakin kirjoitusten valossa pohjalukemissa

        Kuulemma ammattikoulussa "kiehuu". Mikähän siellä porisee?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulemma ammattikoulussa "kiehuu". Mikähän siellä porisee?

        Perästä kuuluu, mikä koululaitostamme vaivaa kaikkiaan.


      • Anonyymi

      • Anonyymi

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Isokylän taival päättyy tänä keväänä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Isokylän taival päättyy tänä keväänä.

        Syksydtä alkaen on vain 1 koulu. Opettajia ja muita henkilöitä joutunee miettimään muita töitä muualta. Kovat on kemntällä niin sanotusti piipussa.
        Kun kolmesta tulee yksi irtisanomisilta ei voi välttyä. 1 sanoi lähtevänsä muihin hommiin vapaaehtoisesti. Mutta monille kevät on kihrlmöivän jännää. Tarttis tehasta pukata tai pari verstasta edes.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Isokylän taival päättyy tänä keväänä.

        Onkohan siellä koronapäätäjäiset? Viime vuoden malliin!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan siellä koronapäätäjäiset? Viime vuoden malliin!

        Striimaten ja höyläten - ankeissa oloissa heikohkojen tulosten jyllätessä mielen päällä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Striimaten ja höyläten - ankeissa oloissa heikohkojen tulosten jyllätessä mielen päällä.

        Niin juuri! Ymmärrettävästi!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin juuri! Ymmärrettävästi!

        miten niin äiti vaan..
        kyllä sinulla on oikeus omaan mielipteeseen
        älä vähättele itseäsi


    • Anonyymi

      kiusaaminen vain jatkuu ja jatkuu

      • Anonyymi

        Pahoja tapauksia on ollut! Ja koulu yrittää olla Suomen paras. Tosin Kemijärven lukio on niitä maan heikoimpia. Sory! Terv. entinen lukiolaine


      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Kuinka pitkä koulumatka lapsilla on, jos siellä on vain 1 koulu?
      Mistä kauimpaa tulevat lapset tulee kouluun?

      • Anonyymi

        Etäisimmät tulevat liki 50 kilsan päästä. Yhtenä vuonna ainakin yksi oppilas kuskattiin Juujärven takaa. Taksikyyti tuli kunnalle kalliiksi.

        Tiedän sen siitä, kun Luukkaiselle, opettajien pomolle , kerrottiin asiasta. Pari sataa euroa per päivä oli kustannus vuosia sitten.

        Tunteja pitää rukata myös, jotta koulupäivästä ei tulisi liian pitkä. En tiedä, onko se oppimisesta pois.

        Minun piti olla koulussa kolmeenkin asti 57 vuotta sitten 10 -11-vuotiaana. Koulu ei joustanut enempää kuin autovuorot. Tuli päiville mittaa, mutta ei se estänyt kirjoittamasta myöhemmin laudatureja monikossa.


      • Anonyymi

        noin 50 km, länsipuolella lähempänä Rovaniemen koulut (Vikajärvi, Yläkemijoen koulu)


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ei se haittaisi, vaikka tulisi kalliiksi, jos kiusaamisia ei olisi ja jos oppimistulokset olisivat paremmat, mutta kun ei ole, niin ei ole

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      ei yksi äiti vaan monta äitiä!

    • Anonyymi

      äiti,
      et
      oo
      yksin!
      et
      todellakaan!

    • Anonyymi

      Jotain hiiriä valtuustossa ja johtajistossa. Sellaista piipitystä. Kiusaaminen on sellainen asia, että nyrkkiäpöytään ja se loppuu JUMALAUTA!

    • Anonyymi

      on se mallillaan koulu jos opekin kiroilee,
      aivan uskomatonta!

    • Anonyymi

      ei ole ihme jos ei opita kun aikaa pannaan hössötyksiin.
      hössötetään väriviikkoa, hössötetään vanhasti pukeutumista, hössötetään vaikka mitä halloweenista lähtien

      panisivat ajan oikeisiin asioihin, hoitaisivat kiusaamisestämistoimet kuntoon

      kaikki olennainen jää tekemättä

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Avustajahan ei välttämättä halua toimia opettajana. Jos ylhäältä tulee määräys minkäs teet.

        Olisiko parempi vaihtoehto opettajan estyessä opetustyöhön, esim,sairaus, kukaan ei menisi luokaa valvomaan.

        On naivia ajatella pätevän opettajan olevan reservissä ja tulevan hätiin kun tarvitaan sijaista.

        Isommilla kouluilla ja varakkammilla kaupungeilla on resussiopettajat jotka ovat päteviä. Opettajia on paljon jolloin resussiopettajatkin on täystyöllistettyjä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Avustajahan ei välttämättä halua toimia opettajana. Jos ylhäältä tulee määräys minkäs teet.

        Olisiko parempi vaihtoehto opettajan estyessä opetustyöhön, esim,sairaus, kukaan ei menisi luokaa valvomaan.

        On naivia ajatella pätevän opettajan olevan reservissä ja tulevan hätiin kun tarvitaan sijaista.

        Isommilla kouluilla ja varakkammilla kaupungeilla on resussiopettajat jotka ovat päteviä. Opettajia on paljon jolloin resussiopettajatkin on täystyöllistettyjä.

        Niin, oikein sanottu, naiivia se on. Mistäs ajattelette, että opettajan tai joinakin päivinä useamman poissaollessa tilalle napataan se PÄTEVÄ opettaja? Ei niitä ole mistä ottaa hyvät ihmiset. Kannattaa myös miettiä, onko lyhyeen poissaoloon järkevää palkata henkilö, joka ei ehkä ole kyseisessä luokassa koskaan käynytkään vai sitten vaikka se ohjaaja, joka tuntee oppilaat, luokan toimintatavat, haasteet, ym.?? Ja by the way, en usko yhdenkään ohjaajan KÄRKKYVÄN opettajaksi pääsyä, ei ole kenenkään etu, ei ohjaajankaan, että opettaja joutuu olemaan pois.


      • Anonyymi

        Juuri niin! Koulutukseen! Onkohan pohjakoulu kunnossa?


    • Anonyymi

      onneksi on loma ja saisi kestää vain pitempään

      • Anonyymi

        karua varmaan joillekin palata kouluun ja onko tämä oikein?


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        voi hirveetä mitä luetavaa


    • Anonyymi

      jospa pian kaikki muuttuu,
      toivotaan ainakin rehtorin vaihdoksen myötä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • Anonyymi

        toivosa on hyvä ellää,
        iso haasteen paika tulevale rehtorile,
        varmaan pystyy parenpaan tai site ei taika on viellä huononpaa
        on siis kolome vaihtoo ehtoo
        tv. entine yli opilas


    • Anonyymi

      Jätkä on äiti buuuuaaaahhaaaa

      • Anonyymi

        Mitä toi on?


    • Anonyymi
    • Anonyymi
      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Huh! Huh!

    • Anonyymi

      Kuuntele, katsele, kommentoi tai ole hiljaa

      KAUPUNKILAINEN, OSALLISTU JA KUUNTELE, KÄY PAIKAN PÄÄLLE - HILLATIEN KOULUN OPETUSJÄRJESTELYT/MODUULIRATKAISU STRIIMAUS 4.5.2023
      Julkaistu 28.04.2023 08.30.45.

      Suorassa nettilähetyksessä to 4.5.2023 klo 17 - 19 kaupungintalon valtuustosalista kaupungin viranhaltijat ja luottamushenkilöt kertovat ja vastaavat kysymyksiin Hillatien koulun opetusjärjestelyistä ja moduuliratkaisusta.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        en kannata parakkia!

        En minäkään kannata parakkia!


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Jos minulla olisi lapsi lukioon menossa, minua rassaisi se, että koukukavereita on liian vähän. Se dynamiikka ja energia, joita muilta saa, jää vähäisiksi voimavaroiksi. Olemme aina suhteessa toisiin.

        Toisaalta yksilöllistä tukea voisi kuvitella saavansa henkilöstöltä.

        Se kannattavuus on monisyinen asia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos minulla olisi lapsi lukioon menossa, minua rassaisi se, että koukukavereita on liian vähän. Se dynamiikka ja energia, joita muilta saa, jää vähäisiksi voimavaroiksi. Olemme aina suhteessa toisiin.

        Toisaalta yksilöllistä tukea voisi kuvitella saavansa henkilöstöltä.

        Se kannattavuus on monisyinen asia.

        Jos lukio on pieni, niin itsestään on selvää, että kaikki siitä kärsivät! Välttämättä oppimiseenkaan ei tule sitä tukea mitä äkkiseltään luulisi saavan. Sanotaan osuvasti: Kannettu vesi ei kaivossa pysy!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos minulla olisi lapsi lukioon menossa, minua rassaisi se, että koukukavereita on liian vähän. Se dynamiikka ja energia, joita muilta saa, jää vähäisiksi voimavaroiksi. Olemme aina suhteessa toisiin.

        Toisaalta yksilöllistä tukea voisi kuvitella saavansa henkilöstöltä.

        Se kannattavuus on monisyinen asia.

        Lukiossa ei ole paljon aikaa kavereille, jos haluaa opiskella ja saada hyvä pohja tulevaa varten. Se ei todelllakaan ole päiväkoti


    • Anonyymi

      Pienuudesta ei ole mitään muuta hyötyä kuin se että kiusaamistilanteita tulee vähemmän. Ei ehkä sittenkää ole näin. En tiedä, miten on!

    • Anonyymi
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Jotenkin se nimi voisi viitata ylisukupolviseen kuvioon, joka ympärillä on. Luusuantien kouluparakeiksi ne ensisijaisesti mielletään.

        Ympärillä on Pilkkeen päiväkoti, Ahvensalmi ja Koivula-koti. Mitään luontevaa nimikomboa on paha sanoa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jotenkin se nimi voisi viitata ylisukupolviseen kuvioon, joka ympärillä on. Luusuantien kouluparakeiksi ne ensisijaisesti mielletään.

        Ympärillä on Pilkkeen päiväkoti, Ahvensalmi ja Koivula-koti. Mitään luontevaa nimikomboa on paha sanoa.

        Nimeksi: Parakkikolhoosi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nimeksi: Parakkikolhoosi.

        Kannatetaan!
        Hyvä nimi
        Parakkikolhoosi
        Kertoo samalla jotakin päättäjien taidoista ja kyvystä rakentaa kemijärvelle koulutulevaisuutta!


    • Anonyymi

      Ens vuonna on yo-juhlat parakkikolhoosissa.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Ei ole. Se on päätetty alkuopetuksen ja ensiluokkalaisten tyyssijaksi.

        Kaikki 15 abia saavat painua isolle näyttämölle liikuntahalliin stuiduilemaan.


      • Anonyymi

        Ei kai?


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ei yksi äiti vaan meitä on monta, monta äitiä!

    • Anonyymi

      Jos Kemijärven Hillatien koulussa ja ylipäätään muuallakin jotkut kärsivät kiusaamisesta, niin loman loppuminen aiheuttaa monenlaisia ikäviä tunteita!

      Yksi äiti vaan hillatien koulusta Kemijärveltä on oikeassa!

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      ikävä kirjoitus hillaien koulusta lapin kansassa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      60
      5887
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3727
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      2008
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1809
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1246
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1229
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      1037
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      980
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      909
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      858
    Aihe