Kuinka terveelliset elämäntavat sinulla on?

melkein kunnossa

Tämmöistä pohdiskelen, kun lauantaisin monilla tuppaa olemaan melkoinen krapula perjantain jäljiltä ja kaupoissa käydään silmät punoittaen, ääni möreänä ja ruokaostokset tällöin yleensä epäterveellisestä päästä. Varsinkin sinkut keskimäärin taitavat aika paljon tuota baareilua harrastaa, siksi tälle palstalle kirjoittelen!

Pienikokoisena / ei kovinkaan herkästi lihovana naisena on ollut turhan helppo välillä sivuuttaa terveelliset elämäntavat kun se ei radikaalisti kropassa näy (ainakaan kun on vaatteet päällä). Olen siis tyypillinen "laihaläski" ollut suurimman osan aikuisiästäni. Nyt olen taas innostunut liikunnasta enemmänkin ja harrastan monipuolisesti, mutta perinteisestä salitreenistä en tykkää ja aika harvoin tulee kuntosalilla käytyä. Ruokavalio minulla on edelleen aika huono, on niin vaikea motivoitua syömään kunnolla kun herkkujen vaikutuskaan ei ole ns. dramaattinen, mutta kyllä tämä löysyys vähän harmittaa.

Olen huomannut että kun lisää liikunnan harrastamista, niin automaattisesti myös alkoholinkulutus vähenee, koska ei halua että treeni menee ns. hukkaan ja lauantaina lähtee paljon mieluummin täysikuntoisena treenaamaan kuin jumittaa krapulassa kotona :)

Mutta miten on, jääkö terveellisesti elävä sinkku ikisinkuksi, kun ei baareissa käy tutustumassa muihin vapailla markkinoilla oleviin?

4

103

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • m27.

      Olen viimeksi juonut alkoholia varmaankin keskikesällä 2013 ja silloinkin vain muutaman tölkin, liikuntaa harrastan monipuolisesti: kuntosalia 2-3x viikossa, tennistä ehkä 1x viikossa, lenkkeilyä 1-2 x viikossa vaihdellen mitä mieli tekee.

    • Jaa’a, sehän se on tämä sinkun ainainen dilemma: Juostako baareissa etsimässä kumppania antaen kropan rupsahtaa, vai pitääkö huolta kunnostaan, jolloin mahdollisuudet tavata vastakkaista sukupuolta ovat heikommat?

      Itse olen valinnut jälkimmäisen linjan, sillä hyvästä kunnosta nyt on elämässä aika paljon iloa, kun ei tarvitse reissusta ja seikkailuista pois jättäytyä siksi että pitäisi arvella fysiikkansa kestävyyttä.

      • ....

        Minäkin pidän itseni mieluummin kunnossa. En edes muista, milloin olisi ollut aloituksessa mainittua krapulaa. Miehiinhän törmää urheillessakin. Tosin en tiedä onko vastaantulijoiden hymyt pidäteltyä naurua, kun näkee hikisen ja hengästyneen kurpan lenkillä :).

        Kumppani ois siinäkin mielessä kiva, että saisi pelikaverin (sulkapallo, tennis yms) tai kirittäjän lenkille.


    • 27mies

      Syön säännöllisesti ja terveellisesti, osittain sairauteni vuoksi ja tietysti muutenkin, jotta pysyy kunnossa. Alkoholia tai tupakkaa en ole koskaan käyttänyt. Liikuntaa en harrastamalla harrasta, mutta fyysinen työ ja hyötykävely pitävät kunnon kohdillaan.

      Naisiinhan tällaiset elintavat eivät kyllä vetoa, varsinkaan kun en baareissa käy. Sieltähän nuo ihmiset taitavat sen kumppaninsa yleensä löytää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      62
      998
    2. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      323
      937
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      812
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      55
      703
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      96
      613
    6. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      25
      602
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      46
      591
    8. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      57
      590
    9. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      79
      564
    10. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      67
      560
    Aihe